Alkaa riittää ne jeesushöpinät

  • Viestiketjun aloittaja Lunatic
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Maria:
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva Parkula:
Alkuperäinen kirjoittaja Maria:
Kannattaako niitä omia näkemyksiä lapsiin siirtää? Jeesus on kuitenkin parasta tässä maailmassa. Samoin hänen lahjansa. Eikö lapselle pitäisi haluta vain ja ainoastaan PARASTA :)
Sinun paras ei ole toiselle paras. Kuten meille ateistiperheenä. Emme me kerro Jeesuksesta, koska emme usko häneen. Emmekä siten siirrä uskontoakaan eteenpäin. Sitten jos löytävät joskus itsestään jotain uskonsiementä, niin antaa palaa. Mutta minusta on parasta lapselle, etten ala heille valehtelemaan ja puhumaan asioista, joihin en itse pysty samaistumaan ja joiden takana en voi seistä. Se olisi minulle "sieluni" myymistä. Valehtelua pahimmasta päästä.

Mutta sanottakoon näin. Avoimen vihamielistä mallia en opeta. Olen selittänyt lapsille, että toiset uskovat, toiset eivät. Me isän kanssa kuulutaan siihen jälkimmäiseen poppooseen.

Mun mielestä paras antaa lapsen itse valita. Eikä siirtää omaa asennetta lapseen (en väitä sinun tehneen näin.) Minun parhaasta en puhu, mutta jokaiselle ihmiselle se on parasta, koska ei ole mitään parempaa...
Tästä voi olla montaa eri mieltä..
 
Maria
Alkuperäinen kirjoittaja SeOlinMinä:

Voi olla eriäviä mielipiteitä, mutta mistä voit tietää ellei kokemusta ole?
 
Samat sanat:) et voi tietää varmasti onko jeesus oikeasti olemassa, ja moni elää paljon onnellisemmin kuin joku uskova elää ja tietysti toisin päin. Onnellisuus ei ole sidonnainen uskoon.
 
Voin tietää sen täydellisellä varmuudella :)
 
???
Ootko sää nähny Jeesuksen omin silmin, vai miten sä voit todistaa täydellisellä varmuudella hänen olemassa olonsa??? Tiijä vaikka joku huvikseen tuonkin tarinan keksi ja KAIKKI uskoo... hahaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Nefernefernefer:
Aika helppohan se on tota asennetta kylvää lapseen.

Ja ihme, et jos Jeesushöpinät riittää, niin luulis, ettet tekis siitä aiheesta alotusta. Taidatkin haluta jauhaa taas Jeesus juttuja. Outoa sikäli, jos et oo uskossa.
Niin, sitä ihmettelenkin miksi normitarhassa pitää sitä asennetta kylvää.. onhan seurakunnan tarhakin olemassa. Menkööt hihhulien lapset sinne kauhutarinoita risteistä ja muusta kuuntelemaan.
hmm, senpä takia kannattaa ratkaista ongelma niin että ei kasta lasta, kieltää uskonnon opetuksen ja kouluun mennessä valitsee et tunnit :)
näin toimii meillä :D
 
Maria
Alkuperäinen kirjoittaja ???:
Ootko sää nähny Jeesuksen omin silmin, vai miten sä voit todistaa täydellisellä varmuudella hänen olemassa olonsa??? Tiijä vaikka joku huvikseen tuonkin tarinan keksi ja KAIKKI uskoo... hahaa

Siitä en tiedä onko alotustarina keksitty vai ei. Jeesuksen olemassaolosta sen sijaan voin olla varma ja raamatun totuudellisuudesta. sanassa on VOIMA.
 
Ai VOIMAAAA... :D No sehän se sitten todistaakin ihan kaiken! ;)
 
Ainakin sen totuuden voi käytännössä huomata ja testata. En muuten sanonut sen olevan ainoa todiste yksi monista. Jos vaikka avaat silmäsi :D
 
????

0-0 >räps<

Auki, ketään ei näy... huhuuu....
 
Maria
Alkuperäinen kirjoittaja ????:

Tuo lause kiteyttikin sun yksinkertaisuuden. Noh hauskaa päivää kumminkin.
 
km
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Nefernefernefer:
Mitä jos laittasit sen lapsen yksityiseen tarhaan? Onko kädestäennustajille ja horoskooppien lukijoille jotain omia tarhoja?
Menee syksyllä kouluun, ja siellä jatkuu samat jeesustelut.
Täs maailmas on vaarallisempiakin asioita kuin Jeesus. Ja ne kyllä lapsille sallitaan tuosta vain.
 
Mä olen itse asiassa kovasti miettinyt, että miten suhtaudun hoitopaikan kirkko- ja seurakuntavierailuihin. Kieltääkö vai antaako pojan mennä. Tuon ikäinen ei kuitenkaan itse tajua yhtään missä mennään jonkun uskonnon suhteen. Mielestäni se on vähän aivopesua kun kyse on lapsista. Itse olen ollut jonkun verran uskonnollinen teini-ikään asti, ja huomaan kuinka vaikea siitä on edelleenkin päästä pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maria:
Mun mielestä paras antaa lapsen itse valita. Eikä siirtää omaa asennetta lapseen (en väitä sinun tehneen näin.) Minun parhaasta en puhu, mutta jokaiselle ihmiselle se on parasta, koska ei ole mitään parempaa...
Miten tuo on omien lastesi kohdalla toteutunut?
 
km
Tää aihe on kyllä sellasta vääntämistä että eikö olis fiksumpaa antaa jokaisen uskoa tai olla uskomatta ja tehdä asian suhteen miten haluaa. ja mitä päiväkotien hengelliseen aineistoon, kirkossa käynteihin ym niin mun mielestä olis kaikkien osapuolten kannalta parasta, että niissä ei olisi mitään hengellistä vaan jokainen kasvattaa lapsensa oman vakaumuksensa mukaan ja antaa sen puolen kasvatuksen muualla kuin päiväkodissa.

Niin, ja itse oon uskovainen, helluntailainen. Moni meikäläinen on tuosta äsken kirjoitetusta eri mieltä, mutta mun mielestä tuo olis oikeudenmukaista kaikille. Ymmärrän hyvin, että jos vanhemmat ei usko Jumalaan tai muihin kristillisiin juttuihin niin he eivät halua että lapsiaan kuskataan kirkkoon. Enhän minäkään hyväksyisi jos mun lapsen pitäis rukoilla päiväkodissa Allahia tai muuta vastaavaa. Nostaisin aika metelin siitä. Joten mun mielestä olis paras, että nää julkiset paikat olis neutraaleja näiden asioiden suhteen ja jokainen antaa sen uskonto tai uskonnottoman kasvatuksen kotonaan tai muualla.

Ja mun mielestä on lapsellista vääntää tästä asiasta ja siitä että kuka on oikeassa ja kuka aivopesee lapsiaan ja kuka ei. Jokainen tekee omat valintansa tässä asiassa ja mun mielestä on luonnollista, että lapsi kasvatetaan vanhempiensa vakaumuksen mukaisesti. Ja mun mielestä kypsä aikuinen pystyy kunnioittamaan toisen vakaumusta vaikka se olis erilainen kuin oma.
 
kukkula
Alkuperäinen kirjoittaja turha kenenkään on tätä kiistää:
Ihminen ei pärjää ilman uskontoa!
Jaa no hyvin oon pärjännyt tähänkin asti. Oon käynyt kouluni ja olen unelma-ammatissani. Mulla on ihana perhe, ei ongelmia esim. alkon tms. kanssa. Olen täysin 100% tyytyväinen elämääni, en tarvitse jeesuksia.
 
Yhteistyössä