Alanvaihto, elämän muuttaminen 30-vuotiaana,- mitään järkeä?

Mä aloitin 36-vuotiaana uuden parisuhteen, loikkasin samantien avoliittoon ja parin kuukauden kuluttua jätin juuri saamani vakityöpaikan ja lähdin (miehen tietotaidon avulla) täysin toisen alan yrittäjäksi.

Mun mielestä pitää tehdä sitä mikä tuntuu mielekkäälle ja hyvälle. Raha ei ole oleellinen (kunhan sitä on asumiseen ja ruokaan). Välillä saa hieman riskeeratakin.

 

Kiitos kaikille vastanneille! Kiva kuulla, että täällä ainakin kaikki jotka ovat alaa vaihtaneet, vaikuttavat tyytyväisiltä

Juteltiin eilen mieheni kanssa ja kerroin hänelle näistä mun mietteistä. Hän sanoi heti, että voin tehdä ihan mitä haluan ja ihan koska haluan, tukee minua täysillä Tuli oikein tippalinssiin kun oli niin kannustava ja heti ymmärsi mua
Nyt on todella keveä olo. Tiedän ettei mun ole ainakaan rahan takia pakko tehdä mitään mitä en halua. Aion jatkaa haaveilua, katsotaan miltä tuntuu kun olen töihin palannut, josko se into vaikka palaisikin Mutta helpottava ajatella, ettei se ole maailman loppu jos ei palaakaan. Mies tukee minua kyllä jos alanvaihtoon uskaltaudun <3

 

...täällä myös alanvaihto mielessä, mutta mitäs kun mitään mieleistä alaa ei ole??? Elämä olisi vaan niin paljon helpompaa kun olisi joku kutsumus-ammatti

 

Onko teillä muilla alanvaihtajilla muuten miten ajatus alanvaihdosta kypsynyt? Onko ollut salamapäätöksiä jossa rytinällä toteutetaan vai pidemman pohdinnan tuloksia?

Mulla kiehtoo jollain tapaa myös yrittäjyys, joskus, siis joskus vuosien päästä voisi olla kiva haastaa itsensä siihen. Nyt asiasta on vain mukava haaveilla

 

Mä vaihdoin alaa ihan ok työstä matalapalkka työhön. Mut tää duuni onkin enemmän jo elämäntapaan liittyvää, elämä tuntuu niin mielekkäältä nyt kun saa opiskella mitä haluaa. Katsotaan sitten kun töitä pitäis löytyä mut alaa kyllä kannattaa vaihtaa jos siltä tuntuu. Ootko ap miettiny et onko susta tuohon alaan? Onko siis taiteellista silmää ja asiakaspalveluhenkisyyttä?

 

Mä vaihdoin alaa ihan ok työstä matalapalkka työhön. Mut tää duuni onkin enemmän jo elämäntapaan liittyvää, elämä tuntuu niin mielekkäältä nyt kun saa opiskella mitä haluaa. Katsotaan sitten kun töitä pitäis löytyä mut alaa kyllä kannattaa vaihtaa jos siltä tuntuu. Ootko ap miettiny et onko susta tuohon alaan? Onko siis taiteellista silmää ja asiakaspalveluhenkisyyttä?

Itseasiassa olen paljon miettinyt olisko musta siihen, ja tavallaan ihmettelen, miksi en ole ko.alaa aiemmin kekannut. Ihan nuoresta olen tykännyt laittaa hiuksia, omia ja muiden. Esim. häitä varten en käy kampaajalla vaan laitan itse, ja niin hyvin, että ihmiset luulevat minun käyneen ammattilaisella Joten kyllä, uskon, että minusta olisi siihen! Tietysti ymmärrän, että siihen tarvitaan paljon muutakin kuin vain jotain oman tukan töherryksiä, mutta se siinä kiinnostaakin,- että oppisin miten OIKEAsTI laitetaan esim. kaunis kampaus tai tehdään hieno leikkaus.

Ikäni tosiaan vaan mietityttää...haluaisiko kukaan edes palkata reilu 30-vuotiasta vasta valmistunutta kampaajaa?

 

Kirjottelen nyt itekseni täällä, en tiiä lukeeko tätä enää ketään Mut pakko jakaa tänne:
kerroin tänään lähimmälle ystävälleni mietteistäni ja hänen innostus asiaan oli uskomaton, tuli todella hyvä mieli

Joten jos jotain alanvaihtajille tai sitä suunnitteleville voin sanoa niin kertokaa ihmeessä läheisillenne ajatuksistanne Se tuo ihan uusia näkökulmia asioihin!

 

Kirjottelen nyt itekseni täällä, en tiiä lukeeko tätä enää ketään Mut pakko jakaa tänne:
kerroin tänään lähimmälle ystävälleni mietteistäni ja hänen innostus asiaan oli uskomaton, tuli todella hyvä mieli

Joten jos jotain alanvaihtajille tai sitä suunnitteleville voin sanoa niin kertokaa ihmeessä läheisillenne ajatuksistanne Se tuo ihan uusia näkökulmia asioihin!

Mun ystävät ja (lapsuuden)perhe on myös tukeneet ihan ihanasti. Vaikka opiskelinkin ensin salassa jonkun aikaa että sain selville riittääkö mulla into. Olen siis perheetön niin onnistui salailu.

Hienoa että sinäkin saat tukea :flower:

 

täälä 32v alanvaihtaja. Meillä on opiskeluryhmässä jopa 50v alanvaihtajia joten ei se ikää katso.

älä irtisano itseesi vaan haet töistä opintovapaata max 2v ja koulutusrahastolta saat palkkaan perustuvaa tukea 18kk jos täytät kriteerit eli 8v työhistoriaa ja siihen katsotaan kaikki työt mitä olet tehnyt, vuosi samalla työnantajalla ja työsopimuksen tulee olla voimassa koko opintovapaan ajan.

 

Mun ystävät ja (lapsuuden)perhe on myös tukeneet ihan ihanasti. Vaikka opiskelinkin ensin salassa jonkun aikaa että sain selville riittääkö mulla into. Olen siis perheetön niin onnistui salailu.

Hienoa että sinäkin saat tukea :flower:

Tuntuu kyllä mahtavalta Mihin alaan vaihdat ja mistä? Ei ole pakko kertoa
Jos toteutan haaveet, niin eniten jännittää miten työkaverini suhtautuvat...ja etenkin lähimmät työkaverini (ystäviä). Jos joskus lähden tätä toteuttamaan en usko heidän ottavan mua tosissaan Mut en minä sitä murehdi! Varmasti myös heidän tuen saan, kuhan asiasta tokenisivat

Osaako kukaan vastata, että jos hakee opintovapaata nyk. työstä, niin voidaanko se evätä kun on tarkoitus vaihtaa kokonaan alaa? Eli miksi työnantaja antaisi "luvan" hyvälle työntekijälle lähteä pois ilman suoraa irtisanomista? Jos joku nyt ymmärtää mitä tällä kysymyksellä tarkoitan...

Huh, huh. Jos oikeasti lähden tätä toteuttamaan olen kyllä hullu! Tälläisenä aikana virka. Miten ihmeessä voisin luopua siitä?? Paljon on mietittävää...

 

Työnantaja on velvollinen antamaan sulle opintovapaata, ellei ole aivan jotain tosi pakottavia esteitä, kuten, liiketoiminta vaikeutuisi merkittävästi tms. eli liittyipä opiskelu sinun alaasi tai uuteen alaan, niin kyllä se vapaa sinulle kuuluu. Itsekin olen opiskellut uuden alan ammattia opintovapaalla.

 

[QUOTE="vieras";29118409]Työnantaja on velvollinen antamaan sulle opintovapaata, ellei ole aivan jotain tosi pakottavia esteitä, kuten, liiketoiminta vaikeutuisi merkittävästi tms. eli liittyipä opiskelu sinun alaasi tai uuteen alaan, niin kyllä se vapaa sinulle kuuluu. Itsekin olen opiskellut uuden alan ammattia opintovapaalla.[/QUOTE]

Kiitos vastauksesta!

Tällä hetkellä ajatus on, että rauhassa palaan hoitovapaalta töihin ja katsotaan josko into nyk.alaa kohtaan palaisi. Jos ei niin sitten voin miettiä alanvaihtoa. Mutta nyt en. Haluan esim. pojankin olevan isompi jos opiskelijaksi palaan, että voin sitten "paremmin" keskittyä opiskeluun

Mutta katsotaan minne elämä vielä kuljettaa. On vapauttaa haaveilla tulevaisuudesta, uudesta urasta ja jopa siitä yrittäjyydestä Se riittää tällä hetkellä!

 

Itsellä sama tilanne, oon 32 ja edenny uralla suht ripeästi ja palkka nyt ulkomailla tosi hyvä etuineen mut oon kokoajan enenevässä määrin surumielinen kun haluaisin tehdä ennenmmin luovaa kuin byrokraattista työtä.

 

Heippa!

Mahtaako joku vielä lueskella näitä..

Mä kans olen jo kolmisen vuotta ollut valmis lähtemään nykyisestä työpaikastani, ensi kesänä tulisi kymmenen vuotta samassa työssä, josta ei saa mitään muuta kuin pskaa niskaan nykyisin. Itselläni ikää 28 ja niin onneton olen nykyään Onneksi on ystävät ja perhe jotka tukevat! Lisäksi selkäkivut estävät työnteon tällä hetkellä ja pomo (itse yrittäjä) on sitä mieltä että kipu pitää kestää ja töitä tehdä väkisin. Käsittämätöntä. En todellakaan huvikseni ole poissa! Koko ajan omatunto soimaa kun muut joutuvat venymään mun poissaolon takia. Työni on seisomatyötä ja kantaa saa koko ajan enemmän tai vähemmän painavaa tavaraa.

Dilemmaa helpottaisi jos olisin kiinnostunut jostain tietystä alasta, mutta kun vähän kaikkea olisi kiva tehdä Mutta siltikään ein keksi mitään tiettyä mihin sitten vaihtaisin.

Ihanaa kuulla kannustavia tarinoita ja että on muitakin saman asian kanssa painivia Tsemppiä kaikille!

 

Jos nykyinen työsi on virka, voit saada myös virkavapaata. Nykyään juuri kukaan viran omaava ei tee omaa työtään, vaan ihan jotain muuta. Virasta ei luovuta millään ilveellä, vaikkei olisi aikomustakaan palata ko. Työhön.

 

Työnantaja on velvollinen antamaan sulle opintovapaata, ellei ole aivan jotain tosi pakottavia esteitä, kuten, liiketoiminta vaikeutuisi merkittävästi tms. eli liittyipä opiskelu sinun alaasi tai uuteen alaan, niin kyllä se vapaa sinulle kuuluu. Itsekin olen opiskellut uuden alan ammattia opintovapaalla.

 

Lyhyesti: tein ennen töitä vain rahan takia. En intohimon. Jäin kotiin,sain kaksi lasta ja sillä aikaa muutin elämäni täysin. Irtisanouduin ja lähdin opiskelemaan. Nyt uudella alalla ja tienaa paljon enemmän , sekä nautin elämästä paljon enemmän KANNATAN! Ja olen siis 30.

 

Minä olen 31-vuotias ja en ole kyllä lyönyt minkään suhteen mitään lukkoon. Lapsiluku piti olla täynnä kun sain 21v ja 24v tytön ja pojan. Oli se tyttö ja poika ja nuorena tehty. No, nyt meillä on 2kk ikäinen vauva...Kun se mieli muuttuu.. Haluan vielä lisääkin lapsia. Minun piti opiskella ja tehdä töitä ja edetä työelämässä, mutta nyt halauankin olla kotona ja jopa tehdä tulevaisuudessa töitä kotona.. Ei ehkä kannata omassa mielessä lyödä asioita lukkoon, vaan mennä eteenpäin vuosi kerrallaan. Nyt haluan olla kotona, mutta voisin kuvitella meneväni opiskelemaan sitten 40-vuotiaana! Rahajututut on mielestäni järjestelykysymyksiä ja vähemmälläkäkin pärjää. Sen sijaan jumittaminen tilanteeseen jossa ei ole ihan tyytyväinen kuluttaa ja katkeroittaa.

Kampaamoalalla pärjää kun on valmis opiskelemaan jatkuvasti uutta. kehittymään muodin mukana ja tarjoamaan muutakin kuin pelkää hiustenleikkuuta. Hiustenpidennykset, kulmien muotoilu, ripsienpidennykset, rakennekynnet, meikkaukset ym..mukaan tarjontaan.

 

No minä olen 30 kympin tietämissä opiskellut Parturi-Kampaajasta ruokapuolen teknikoksi, ihan päiväopiskeluina. Nyt 40 vuotiaana olen taas vaihtanut alaa, lasteni myötä, en haua heidän viettävän lomiaan yksin kotona, eli olen lähtenyt alalle jossa lomat ovat koulun mukaan, opiskelin koulunkäynnin ohjaajaksi monimuotona eli lähinnä kotona työn ohessa, olin alalla töissä jo kouluajan. Palkka ei ole sen kummempi mutta lomat ovat ruhtinaalliset, mies tienaa sitten munkin edestä ja on saanut vapauden olla yrittäjänä vapaa lasten lomien hoidoilta yms. Parturi-Kampaaja pystyy halutessaan tienaamaan isommissa kaupungeissa yrittäjänä todella hyvin.

 

Onko täällä totaalisia elämänsuunnan muutoksia tehneitä paikalla? Ei tarvitse olla välttämättä alanvaihto, vaan muutenkin Kiinnostaa tarinat!

Itse olen kolmenkymppinen, vaimo ja pienen lapsen äiti. Hoitovapaalla vielä. Minulla on vakituinen, siisti, toimistotyö, jossa on hyvä palkka. En tiennyt nuorena mitä haluaisin tehdä, joten menin kauppikseen ja sattumien kautta sain nykyisen työni, 19-vuotiaana. Virka itseasiassa.
Eletään mukavaa elämää perheen kanssa, mutta silti päähäni on alkanut tulla aivan älyttömiä haaveita...Viimein olen keksinyt mitä haluaisin tehdä työkseni ja se on jotain aivan muuta kuin mitä nyt teen. Haluaisin kampaajaksi. Oikein itseä huvittaa kun ajattelenkin sitä, mutta mitä sitä itelleen mahtaa!?

Rakastin työtäni, mutta en enää. En osaa kuvitella itseäni kyseiseen paikkaan edes kymmentä vuotta. "Tätäkö loppuelämä on?"- näin kyselin itseltäni jo ennen lapsen syntymää. Olin totaalisen kyllästynyt työhöni ja etenkin ihmisten asenteisiin,- niin työtovereiden, pomojen kuin asiakkaidenkin. Ajattelin lapsen suoman breikin työelämästä palauttavan intoni työtä kohtaan, mutta ei. Ahdistaa ajatella paluuta. Vaikka toki sinne palaan.
Ja noihin haaveisiin,- onko mitään järkeä lähteä kouluttautumaan alalle, jossa on ylitarjontaa jo valmiiksi,- pienempi palkka ja ja ja ja ?????

No nämä on vain haaveita. Tällä hetkellä en aio niitä millään muotoa toteuttaa, pelottaa liikaa suoraan sanoen, mutta haaveilla aion Kertokaapa muutkin omista elämänmuutoksistanne

Niin ja alanvaihtajista; mieheni on vaihtanut alaa kolmekymppisenä. On nyt unelmatyössään. Mutta hänen kannaltaan muutos oli sujuva, sillä taustalla olivat entisen alan lomautukset ja sitä kautta jouhevasti uudelleen kouluttautuminen. Minun tulisi irtisanoutua ja lähteä ihan tyhjästä :O Onko sellainen edes mahdollista vai evätäänkö tuet jos sanoudun irti palkkatyöstä??

Jos kerran pystyt toteuttamaan haavessi. Niin ehdottomasti toteuta ne!

 

En tiiä, lukeeko kukaan enää tätä ketjua mutta silti. Minä olen piakkoin samassa tilanteessa, olen ollut palvelualalla ravintolatyössä viim. 9 vuotta ja olen alkanut miettimään alan vaihtoa... Asiakkaat, työajat, sama puurtaminen päivästä ja vuosista toiseen, jatkuva paine ja yksinkertainen leipääntyminen omaan työhön on saanut haluamaan pois. Jos vaan kantti kestää ja perhe tukee, niin ehdottomasti suosittelen vaihtamaan.

Elämä on vaan niin pirun lyhyt katkeroitumiseen ja sellasessa työssä olemiseen jota inhoaa. Itse olen ajatellut hakea hevosalalle suorittamaan monimuoto-opintoina hevoshoitajan ammattitutkintoa. Tekisin näin rakkaasta harrastuksestani ammatin.

 

Minun tuttavapiirissäni on hyvän matkaa yli 4-kymppinen nainen, joka treenasi itsensä siihen kuntoon, että läpäisi poliisikoulun pääsykokeet ja opiskelee tyytyväisenä uutta ammattia pääasiassa parikymppisten nuorten ihmisten seassa. Itse valmistuin yliopistolta toiseen ammattiini 35-vuotiaana, jonka opiskelut hoidin työnteon / kahden hoitovapaan ohessa. Tässä viimeisimmässä opiskelussani yliopistolla oli samaan aikaan samassa pääaineessa aloittamassa useampi n. 5-kymppinen ja paahtoivat motivoituneina tutkinnon läpi maisterin papereihin asti samaisessa kolmessa vuodessa minkä itsekin tein. Laskeskeli, että nämä 5-kymppiset ehtivät tehdä n. 15 vuotta uutta työtä paremmalla palkalla ja mahdollisesti vielä hallituksen toiveiden mukaisesti jaksavat jatkaa 65 vuoden paremmalle puolellekin työuraansa. Eli tsemppiä vaan!

 

Aloittajalle:
Suosittelen opintovapaata ja itseä kiinnostavan alan opiskelua. Voithan sen parin vuoden vapaan jälkeenkin palata takaisin nykyiseen työhösi, jos siltä tuntuu. Varmasti kampaajakoulussa oppii luovuutta ja asiakaspalvelua, mikä on hyödyksi alalla kuin alalla. Ja jos päätät palata nykyiseen työhösi, olet motivoitunut ja levännyt. Eikä sitten vanhempana kaduta, ettei edes kokeillut!

Toki sen kahden vuoden aikana kun opiskelet, et etene nykyisessä työssäsi. Mutta jos työ maistuu nyt puulta, ei sekään edistä uraasi. Rohkeutta ja tsemppiä!

 

Tämä ei ole totta!

Olen alkuperäinen ketjun aloittaja ja nyt,- kahdeksan vuotta myöhemmin eli myös kahdeksan vuotta vanhempana olen viimein hakeutumassa tuolle unelma alalleni! Enää en mieti ikää ja olenko liian vanha. Aika tuntuu kaiken kaikkiaan olevan juuri nyt oikea alanvaihtoon, vaikka toki hirvittääkin samaan aikaan.

Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Haaveet jäivät avioeron myötä ja palasin vanhaan työhöni, jota itseasiassa edelleen teen. Muutaman vuoden tein saman alan töitä toisella työnantajalla, mutta sekään ei auttanut leipiintymiseen ja nyt olen viimein kerännyt rohkeuden alanvaihtoon! Eli ei ne unelmat jättäneet rauhaan, elämä vain järjesti muuta tekemistä välissä!

Onkohan täällä ketään muita alanvaihdosta vuosia sitten haaveilleita? Miten on käynyt?

 

Tämä ei ole totta!

Olen alkuperäinen ketjun aloittaja ja nyt,- kahdeksan vuotta myöhemmin eli myös kahdeksan vuotta vanhempana olen viimein hakeutumassa tuolle unelma alalleni! Enää en mieti ikää ja olenko liian vanha. Aika tuntuu kaiken kaikkiaan olevan juuri nyt oikea alanvaihtoon, vaikka toki hirvittääkin samaan aikaan.

Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Haaveet jäivät avioeron myötä ja palasin vanhaan työhöni, jota itseasiassa edelleen teen. Muutaman vuoden tein saman alan töitä toisella työnantajalla, mutta sekään ei auttanut leipiintymiseen ja nyt olen viimein kerännyt rohkeuden alanvaihtoon! Eli ei ne unelmat jättäneet rauhaan, elämä vain järjesti muuta tekemistä välissä!

Onkohan täällä ketään muita alanvaihdosta vuosia sitten haaveilleita? Miten on käynyt?

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja onnea ja menestystä uudelle urallesi. Itselläni on parhaillaan ammatinvaihto meneillään näin 30+ ikäisenä. Taloudellisesti tässä ei ole ollut järkeä, ja omalla tavallaan ollut monessa mielessä rankkaa, mutta samalla myös tosi antoisaa. En kadu yhtään. Nuorena tuli valittua itselleni täysin sopimaton ammatti, enkä sitä työtä kyennyt sitten tekemään.