Alakautta synnyttäneet..!

Ei, en syrji palstan tapaan sektiolla synnyttäneitä.

Tulipahan vaan mieleen, kun mulle kaveri (3 lasta synnyttänyt) hoki raskausaikana siitä ponnistamisen tarpeesta.. että kyllä sen huomaa vaikka kätilö sanois muuta. Nyt vasta mulla tuli sitten mieleen, että mikä ihme on ponnistamisen tarve.. mä ainakin ponnistelin mukana samantien, kun rupes tuntuu et kummastakin rööristä alkaa lentää tavaraa ja muutaman kerran mukana ponnisteltuani mainitsin asiasta kätilölle. Sekö se oli? *pettymys*

 

Ekassa tunsin selvästi ja tokassa kätilön piti mulle 'suomentaa' kun olin niin turtana kerrankin onnistuneesti etten hoksannut

 

Ei kai mulla sen kummempaa "tarvetta" tullut, alkoi tuntumaan vaan vahvasti siltä, että tulee pas**a sillä sekunnilla. Kai se oli sitä.

 

Mulla oli kaikista niin voimakas että sen kyllä huomas.. ei kipeä, mutta sellainen "täysi" tunne.

 

ei ollut esikoisesta ponnistamisen tarvetta ollenkaan, mutta niin vain syntyi Kuopuksesta tuli sellainen tunne, että kakattaa, joten silloin oli ponnistamisen tarve. Mutta ei se todellakaan ollut sellainen tunne, että kannatta pettyä, jos ei muista

 

no kyllä mulle tuli tarve ponnistaa..siis silleen että aloin ponnistaa ihan itekseni. oli vaan pakko.

 

Mullekin olis joku voinu suomentaa että se ponnistamisen tarve on sama ku olis ihan jumalaton P***Ahätä Mietin aina et mitä ihmettä kunnes se tuli kohdalle

 

no se oli vaan sellainen tunne et ei siinä paljoa jarruteltu...yritin kyllä käskystä hetken pidätellä ja siihen sai tosissaan keskittyä. et sellainen pakottava tarve tunkea se sieltä pihalle. jännä miten voimakkaana tuntui vaikka oli tosi hyvin toimiva epiduraalikin päällä.

 

Mulla oli ihan selkeä ponnistamisen tarve. Yhden lapsen synnyttänyt

 

Ei kai mulla sen kummempaa "tarvetta" tullut, alkoi tuntumaan vaan vahvasti siltä, että tulee pas**a sillä sekunnilla. Kai se oli sitä.

Tätähän mäkin tässä koitan kysyä, toivottavasti joku osaa kertoa mulle miltä tuntuu ponnistamisen tarve että voin varmistua asiasta

 

alkoi tuntumaan vaan vahvasti siltä, että tulee pas**a sillä sekunnilla. Kai se oli sitä.

Minäkin kuvailisin sitä näin. Loppu vähän ennen sitä avautumiskivut kuin seinään ja tuli em. tunne. Sitten vaan huusin miehelle, että soita nyt sitä kelloa ja kätilöä paikalle, kun tuntuu, että on pakko ponnistaa

 

supistukset heikkeni, ja ponnistusvaihe pitkittyi. imukupilla lopulta lapsi saatiin maailmaan. jäi hieman pelko synnytykseen.

 

siis mulla ponnistutti niin, ettei mitään määrää.Kuin tajuton paine vatsalla ja pakko työntää, ei voinut olla muuten. kyllä sen sitten tajusi

 

Tokalla kerralla ponnistamisen tarve tuli aika pian sen jälkeen kun olin saanu peräruiskeen ja suolen tyhjäksi ja sitten sitä mentiinkin juoksu jalkaa (tosin minä en juossu vaan kätilöt) synnytyssaliin, sinne asti kun ei oltu vielä päästy. Ekalla kerralla muistan sen, että ihan kuin olisi kovaa p...tä vääntäny, mutta pinnistamisen tarve ei ollu varmaan yhtä suuri kuin toisella kerralla.

 

Mullekin olis joku voinu suomentaa että se ponnistamisen tarve on sama ku olis ihan jumalaton P***Ahätä Mietin aina et mitä ihmettä kunnes se tuli kohdalle

joo mulla alkoi ponnistaminen sujua heti oikein kun muistin ton p*skajutun ja uskalsin toimia sen ohjeen mukaan, tuntui vaan tosi häijyltä kun tuntui tosiaan et olisi kakkoshätää tekemässä siinä jalat levällään ja kätilö jalkojen väliin kurkkimassa. mut ilmeisesti täysin totta; vähän samalla tekniikalla kun lähtee työntämään niin kyllä se sieltä joskus tulee.

 

Niin ja siltähän se tuntuu että olis tulossa tuutin täydeltä kakkimusta B)
Niin ettei se nyt ainakaan kovin 'hieno' tunne ollut.

Ekassa synnytyksessä koitin hiukan pidätelläkin juuri siitä syystä, mutta selvis että ei - sieltä tulee vauva

 

Eli siis kun katson näitä vastauksia, niin mulla tuli se "oikeaoppinen" ponnistamisen tarve?
Just se et tulee kummastakin reiästä jotain ja ettei voinu tehdä muuta, ku pakosta ponnistella mukana.. onneksi mullei tullu sitä, et ois pitänyt siinä tilanteessa enää pidätellä

 

No kyllä huomas, just sellanen tunne tuli että jotain pitää ja pikaseen alkaa tunkemaan pihalle.

 

Mulla oli tosi selvänä ponnistamisen tarve.
Jälkeen päin kun on aatellu että kun sanotaan että tuntuu samalle kun poaskahätä niin ei mulla kyllä ollu lähelläkään paskahätää. Oli vaan ihan pakko ponnistaa tai oikeestaan kroppa alko ponnistamaan itellään.

 

Mulla oli molemmilla kerroilla ihan mieletön ponnistamisen tarve, tuntui tosi helpottavalta kun sain luvan vähän ponnistaa, vaikkei kohdunsuu edes ollut auki.

Ja mulla toi tarve tuli molemmilla kerroilla tunteja ennen kuin kohdunsuu aukesi, sitten kun olis pitänyt ponnistaa, mä olin vaan että "ei musta nyt enää tunnu siltä".

 

ekasta mulle sanottiin milloin pitää ponnistaa...olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt ja ihan pihalla etten muuten olis tajunnu :ashamed:
toisen aikana tuli vaan tarve ponnistaa...ihan ku olis hätä ollu...

 

mun ponnistuksen tarpeeni tuntu ihan tosikovalta isommalta hädältä

 

supistukset heikkeni, ja ponnistusvaihe pitkittyi. imukupilla lopulta lapsi saatiin maailmaan. jäi hieman pelko synnytykseen.

mulla kanssa pitkittyi kun suppareita tuli niin harvakseltaan, vauhditettiin tipallakin jo. onneksi vauvalla oli kaikki hyvin niin sain kuin sainkin sen ite punnertaa pihalle. tuntui vaan et usko loppuu kun sen TUNSI et pää on jo tulossa mut suppareita ei vaan tullut; ilmankin on kai vähän hankala ponnistaa.

 

Niin ja siltähän se tuntuu että olis tulossa tuutin täydeltä kakkimusta B)
Niin ettei se nyt ainakaan kovin 'hieno' tunne ollut.

Ekassa synnytyksessä koitin hiukan pidätelläkin juuri siitä syystä, mutta selvis että ei - sieltä tulee vauva

Hullu nainen, men oo ku yhden synnyttänyt mutta ei kyllä ois tullut pieneen mieleenkään yrittää pidätellä.. siinä vaiheessa kun mentiin, niin mua ei ois voinu vähempää kiinnostaa vaikka ois lentäny minkälaiset ruikulit seinille

 

mun ponnistuksen tarpeeni tuntu ihan tosikovalta isommalta hädältä

Samoin minulla. Sattui vähemmän kuin supistukset.
Ensimmäisen sain pihalle 17 minuutissa ja toisen 6 minuutissa.