Ajatuksista asiaan 01/10

  • Viestiketjun aloittaja Angsteri..
  • Ensimmäinen viesti
Brogan*
Vautsi Nukia, viisi sanaa on paljon. Vau :)

Voi kuinka toivon, että Angsterilla ja Rosalla menee kaikki hienosti. Ja on sellainen tunne, että meneekin. Olen jopa hieman kateellinen teille, vaikka itse en tällä hetkellä haluaisikaan vielä toista lasta. Poju kuitenkin kasvaa kohisten eikä meillä enää aikoihin ole ollut vauvaa. Meillä asuu pieni mies, joka oppii joka päivä niin paljon uutta. Äh, taas taidokkaasti vaihdoin puheenaiheen pojuun.. Varmasti suhtautuminen toiseen lapseen ja raskauteen on ihan erilainen kuin ensimmäiseen.

Pojun huumori on niin hauskaa, sellaista tilannekomiikkaa jota on vaikea kertoa kenellekään niin että toinen ymmärtäisi. Monta kertaa päivässä saa nauraa Pojun toilauksille. Hienoa huomata kuinka Poju koko ajan ymmärtää enemmän mitä me puhutaan ym. Poimii tiettyjä sanoja meidän puheesta. Eh ja tänään mä en huomannut että meillä oli ikkuna auki, kailotin makkarissa Jäärälle että ajattele, Poju on joskus ollut niin pieni että on mahtunut sen pippelistä ulos.. Hmm. Mä todella toivon, etteivät naapurit kuulleet. (Jäärän vaatimaton mielipide oli, ettei siihen niin pieni tarvitse olla.. Juu.)

Saana, mitä mitä, onko ilmassa mahdollisuus että teillä olisi nyt myös jännättävää??? Täällä on kohta jo melkoinen sosiaalinen paine alkaa panemaan pullaa uuniin.

JB, onko tyttäret parantuneet? Entäs Eemeli?

Rosa, mitä on ftalaatit?

Jospa suorisin tästä nukkumaan.
 
sadee
Bro, ymmärrän ihan täysin poju-puheesi, meilläkin asuu nykyään niin fiksu ja filmaattinen nuori neiti että en voi tajuta minne se oma pikku vauva ehti kadota..ja oikeasti on ruvennut jo esittämään kun huomaa että nauretaan jollekin tms niin tekee oikein kunnolla ja aina vaan lisää. ja rakastaa peuhata sängyllä :)

Saana tosiaan, joko voisi olla siis jännäyksen aika kohta?? :)

mulla ongelma tuo nopiskelun kanssa kun olen kerta kotona niin tosi hankala tehdä noita tehtäviä kun en edes vielä tiedä kenelle opinnäytetyöni teen ja kaikkia tehtäviä voisi hyödyntää tuossa opinnäytetyössä niin on tosi syvältä jos/kun joudun tekemään ensin tehtävät vain tehtävien takia ja sitten joskus opinnäytetyöhön samoja juttuja..mutta mitäs ottavat kotona olevia jos on noin vaikeeta, ja meitä kotona olevia on ainakin 7, eli aika paljon.

miehellä tänään se työhaastattelu..peukutelkaas sitäkin.
 
Erica.
Heips!

Juuh, täällä on kaikki hyvin. Unohdin käydä täällä päivittämässä tilannetta :) Eli ultrassa näkyi vahva sydämensyke ja saimme vilkutuksenkin pikkuiselta :)

Nyt sitten odtellaan kutsua sinne np-ultraan.

Saden miehelle kovasti tsemppiä työhaastatteluun :)

Ja Rousalle on peukut pystyssä, että täti nyt himpskatti ymmärtäisi pysyä poissa!

Viikonalkuja kaikille!
 
Saana...
Ihanat Erican kuulumiset :)

Peukkuja Rosalle ja Angsterille :)
Ja Saden miehelle

Eemeli on ihan kunnossa jo. Se oli tosi lyhyt nuha. Oikeastaan vain päivän nenä vuosi oikein kunnolla ja sitten loppui.

Pitäkäähän peukkuja meille ;)
 
sadee
ihanaa Erica =)!!

Saana, täällä ollaan peukut pystyssä, milloin on virallinen jännäysaika? ja kerro ihmeessä oliko vahinko vai miten nyt näin aikaistui ;)?

Tää on ihan hullua miten voi olla näin kova vauvakuume vaikka melkein vauva istuu sylissä ja yötkin vielä heräillään ja usein, mutta silti haluan sen vauvan..huoah.

vanhempani hoitavat Nöpöä viikonloppuna niin oltaisiin voitu tehdä miehen kanssa jotain kaksistaan mutta pässi meni ja otti jonkun keikkatyön (kaverin avustusta siis) joten se siitä..onko miehet oikeasti pässejä vai onko mulla vaan erityisen pässi yksilö?
 
Jellybean
Saanalle nyt kovasti peukkuja!

Onneksi Amildalta saatiin kuulla hyviä uutisia. Ihanaa!

Ericalla on ihania ultrakuulumisia! Voi pientä, siellä hän kasvaa päivä päivältä. Hassua, etten osaa vielä ultrassa näkyvää pikkuista mieltää ihmiseksi ja siellä kuitenkin imetään peukkua ja vilkutellaan. Irkku aikoinaan oli tunkenut toisen käden neljä sormea suuhun ja imi niitä. :)

Sade, ihan oikeasti, kuulostaa tutulta. Surullista, mutta tuntuu että miehet osaa joskus olla tunteettomia ja ajattelemattomia porsaita.

Eikö ne ftalaatit ole jotain muovinpehmentimiä tms? Vai palonsuoja-aineita? Krääk.

Meillä Eeti edelleen ripuloi. Ihan sellaisia ripuleita, että vaippa ihan kerrassaan niin täyteen, ettei kuivaa kohtaa jää. Ylimääräiset valuu sit sukkahousuihin ja tursuu sukkiksista läpi! Näitä monta kertaa päivässä. Ja ette usko mitä aamulla tapahtui. Tänään ensimmäistä kertaa kahteen päivään pääsin kunnolla sängystä ylös ja oltiin lähdössä mun äidin luo ja pakkasin hoitolaukkua. Olin laittamassa vesipulloa laukkuun, kun selästä kuului iso NAKS! Voi herra siunaa sitä tuskaa. Putosin lattialle ja kierin siinä aikani ja viimein tajusin nostaa jalat ylös vaunuja vasten. Siinä asennossa kipu helpotti, mut mitenkään en päässyt liikkeelle. Koko episodi oli niin kamala, että tyttö-raasut huusi vieressä ihan kauhuisssaan. Meni varmaan 15 minuuttia, että pääsin keittiöön lääkekaapille panacod-jemmalle. Matkalla piti yrittää rauhoitella tyttöjä, että äitille tuli nyt pikku pipi selkään, mut ei ole mitään hätää.. Tässä on nyt päivä mennyt panacodin voimalla. Se onneksi saa sen lievenemään ihan siedettäväksi. Toivottavasti ei vaan panacodit lopu, ennen kuin tämä menee ohi.
 
Brougani
Voe hyvvee päevee Jellypiini. Toivottavasti selkäsi on jo parempi. Oliko se tuska niinku ristiselässä? Jos oli niin olen kaiketi kerran kokenut vastaavaa ja ymmärrän tuskasi. Ei voinut liikkua eikä mitään.

Ei sulla Sade ole tavallista pökerömpi yksilö vaan ihan tavallinen. Miehet.

Saanalle suuri peukalo. (Sellainen tiedätkö mitä heilutellaan jalkapallopeleissä)

Amilda rakkaani, tiedän että olet varmasti enemmän kuin kiireinen ja ajatuksesi ovat nyt siellä tärkeimmässä. Mutta jos vain millään ilveellä ehdit niin käy vaikka mailissa purkamassa. Lämpöisiä ajatelmia täältä lähtee sinne päin.

Ericalla hienoja kuulumisia. Minnin juttuja käyn myös aina vilkaisemassa. Raskasta varmastikin on se, ettei voi iloita täysin rinnoin raskaudesta kun se lapsettomuuspeikko istuu olkapäällä ja luo päähän rumia ajatuksia. Ja kun se raskaus ei ole vielä käsinkosketeltavaa, ainoa raskaudesta tiedottava asia on pahoinvointi ja ne ihanat ultrahetket. Mutta jospa se peikko potkittaisiin niskapylly -otteella aina askel kauemmas sitä myöden mitä pidemmälle raskaus etenee ja lopulta niin kauas ettei mokomaa enää edes näy.

Rous, falskaako??

Missä on meidän Ballerina?
 
Rosis
Kauheeta JB! Eikä sun pitäis mennä lääkäriin? Oletko noi Panacodit saanut juuri tuota selkää varten? Voi pieniä ämmiä kun varmasti oli kova paikka kun äityli kivuissaan...

Ihanaa että Erican babylla kaikki hyvin!

Suloinen Nuki! Uskomatonta että puhuu jo pitkiä lauseita! Mitä kaikkea asiaa hänellä on? Puppella suppea mutta toimiva sanavarasto ja yleensä 2 sanaa peräkkäin. Jos erittäin painavaa sanottavaa niin yhdistää 3 sanaa, esim "koira tuli tänne", "äiti tänne heti", "mennään ulos nyt".

Tänne kuuluu hyvää, ei menkkoja, ja kaikki 4 eri merkkistä testiä näyttää plussaa. En meinaa todeksi uskoa. Mies ei anna kovin iloita, koska on varma, että jos innostuu niin mä alan vuotaa. Varasin jo ultran ens viikon lopulle. Ja jos menee kesken, niin käyn silti ultrattavana että onko kohdun limakalvot tarpeeksi paksut ja pyyän verikokeet. Mottoni on edelleen, päivä kerrallaan raskaana ollaan.

Saanalla peukutukset ja plussatuulia! Viimeksi(kin) oltiin synnyttämässä samoihin aikoihin.

Nyt nukkuu. Voisin vaan nukkua, nukkua, nukkua. Muita oireita on vain itkuherkkyys. Olin katsomassa keskinkertasen romanttisen komedian Pientä säätöä ja itkin 4 kertaa... Onneks siellä ei ollut paljon ihmisiä.
 
Rosis
Ne ftalaatit on muovin pehmentämiseen käytettäviä kemikaaleja. Niitä on kosmetiikkatuotteissa ja pesuaineissa, kuten shampoossa. Ne menee äidin kehon kautta äidinmaitoon ja vaikuttaa lapseen sitä kautta. Lisäksi niitä on lelluissa, jotka tosin on kielletty EU:ssa, vaikka Kiinasta tuoduista leluista niitä edelleen löytyy.

Tuossa se lehtijuttu jos joku haluaa lukea:

Ftalaateilla yhteys käytöshäiriöihin - Kotimaa - Turun Sanomat
 
angsteri..
Voi kuinka ihania uutisia heti näin aamusta!! Onnitteluja Rosalle ja miehellesi!!! Mä tiedän, että tää baby onnistuu teillä! Ja suuren suuret onnittelut hyvistä ultratuloksista myös Ericalle!!Saanalle kovasti peukutuksia!!! Koska sulla pitäisi menkkojen alkaa? Entä koska sua Sade jännätään? Ja joo, ne miehet....

JB:lle täydet sympatiat! Noi selkävaivat on niiin v-mäisiä ja tosi kivuliaita. Pienikin väärä asento, niin jo säkenöi. Mullahan meni myös selkä syksyllä, mutta ei se onneksi ollut pahana kuin muutamia päiviä, mutta oli se tosi kipeä, enkä Nukia pystynyt nosteleen. Hyvä kun kävelemään. Onko sulla ennen ollut ongelmia selän kanssa?

Rous, Nuki puhuu jo vaikka mitä: esim.pojat pelaa palloa ulkona, "Nuki" haluaa katsoa ti-ti-nallea, yms. Muisti pätkii, pitäisi oikeasti kirjoittaa kaikki heti ylös. Parhaimmillaan on tullut ne viisi sanaa. Silloin laskin, nyt en edes muista mitä se juuri silloin sanoi, vaikka mukamas yritin painaa sen siten mieleeni, että voin MYÖHEMMIN kirjoittaa sen lauseen Nukin vauvakirjaan. Videokameralla kuvaaminenkin on vähentynyt tosi paljon. Tarviikin ryhdistäytyä.

Voi että mua jännittää tai pelottaa toi huominen...Olisipa se jo ohi ja "tulokset" hyvät.
 
vierailija
Ne ftalaatit on muovin pehmentämiseen käytettäviä kemikaaleja. Niitä on kosmetiikkatuotteissa ja pesuaineissa, kuten shampoossa. Ne menee äidin kehon kautta äidinmaitoon ja vaikuttaa lapseen sitä kautta. Lisäksi niitä on lelluissa, jotka tosin on kielletty EU:ssa, vaikka Kiinasta tuoduista leluista niitä edelleen löytyy.

Tuossa se lehtijuttu jos joku haluaa lukea:

Ftalaateilla yhteys käytöshäiriöihin - Kotimaa - Turun Sanomat
kiitos tuosta!
 

Yhteistyössä