Strandberg, rasva ja kolesteroli
25.5.2011
Maaseudun Tulevaisuudessa oli 20.5. uutinen Kolesteroliteoriaa vaikea kumota. Siinä viitattiin professori Timo Strandbergin esitykseen.
Kolesteroliteoriaa, tai kuten sitä kansainvälisesti kutsutaan rasvahypoteesia, on tietyssä mielessä vaikea kumota, koska sitä ei koskaan ole tieteellisesti edes osoitettu oikeaksi.
Esimerkiksi käy Strandbergin väite, että tyydyttyneellä rasvalla ja sepelvaltimotaudin välillä vallitsisi yhteys. Todistukseksi hän esittää 1960-luvulla tehdyn suomalaisen mielisairaalatutkimuksen.
Strandberg on tällä hetkellä eräs harvoista, joka enää kehtaa viitata tähän tieteellisesti epäpätevään ja epäeettiseen tutkimukseen. Yksikään tutkimuslautakunta ei antaisi tällaiseen tutkimukseen enää edes lupaa.
Strandberg toteaa myös, ettei päteviä tutkimuksia tiedetä tai muisteta. Tämä todellakin pitää paikkansa, osuvasti ainakin hänen suhteensa. Hän ei tunne tuoreita, vuosina 2009 ja 2010 julkaistuja laajoja tutkimuksia. Niissä on kiistattomasti osoitettu, ettei tyydyttyneellä rasvalla ja sydän- ja verisuonitautitapahtumilla ole yhteyttä.
Hän ei myöskään näytä muistavan kansanterveyslaitoksen ja Harvardin yliopiston huippupätevää, vuonna 1997 julkaistua Setti-tutkimusta. Siinä osoitettiin selkeästi, ettei tyydyttyneellä rasvalla ja sydäntautikuolleisuudella ole yhteyttä.
Tutkimus on aktiivisesti unohdettu ja vaiettu meillä, mutta ei muualla.
Johtavat asiantuntijat toteavat nykyisin kaikkialla, että vanha käsitys tyydyttyneen rasvan haitallisuudesta on virheellinen. Tieteellisen maineensa vuoksi Strandberginkin olisi nyt aika myöntää tosiasia.
Suomalainen kolesterolikonklaavi, jonka keskeinen kellokas Standberg on, koettaa epätoivon vimmalla pelastaa kasvonsa ja puolustaa vanhentuneita käsityksiä rasvoista, kolesterolista ja sydänterveydestä.
On valitettavaa, että juuri nämä kolesterolilääketeollisuuteen ja -kauppaan sitoutuneet henkilöt voivat yksinoikeudella sanella virallisen leiman saavat suositukset statiinilääkkeiden yhä laajemmaksi käytöksi.
Niiden hyödyistä sydänpotilaille, mutta myös haitoista niitä täysin tarpeettomasti käyttäville on keskusteltava avoimesti. Lienee niin, että maallikotkin jo tietävät haittavaikutukset paremmin kuin kolesterolikonklaavi.
Todellista harvainvaltaa käyttävän konklaavin sitoutuminen lääkebusinekseen käy ilmi Duodecim-seuran netissä olevilta dyslipidemioiden Käypä hoito -sivuilta.
On tragikoomista, että tämä pieni tieto-osio hävisi näiltä laajoilta sivuilta syksyllä kuuluisuutta saaneen MOT-ohjelman edellä. Huomautuksen jälkeen se palautettiin epäuskottavin selityksin tapahtuneesta ohjelmavirheestä.
Toistan jälleen useasti esittämäni ehdotuksen. Käypä hoito -suositus tulisi antaa virkamiesvastuulla sen sijaan,että nyt maineestaan kamppailevat yksityishenkilöt sitä varjelevat ja toistavat. Heidän tulisi antaa tilaa riippumattomille asiantuntijoille, jotka valmistelisivat ehdotuksen. Lopullinen suositus tulisi antaa sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla. Miksi näin ei voisi menetellä, pelätäänkö jotain?
Kari Salminen
Maaseudun Tulevaisuus : Strandberg, rasva ja kolesteroli
Imperiumin vastaisku
Imperiumin vastaisku