Äitiys ja oma aika

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Taatelitaateli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tytön äiti, olet hienosti oivaltanut sen, että elämä voi olla mielenkiintoista ja mukavaa sen vauvan kanssa tässä ja nyt! :-)
On erittäin järkevää luoda sitä sosiaalista verkostoa, joka liittyy siihen lapsiperheen arkeen. Sitä tullaan tarvitsemaan myöhemmin, kun lapset ovat uhmaikäisiä, vaativat kavereita, kouluun mennessä ja harrastuksiin kuskailuissa, murkkuikäisenä jne. Niin kauan kuin niitä lapsia kotona on, se arki väkisinkin pyörii heidän ehdoillaan ja lasten asioissa. Eikä siinä ole mitään pahaa!
Tämä nyky-yhteiskunta painottaa sitä suorittamisen oravanpyörää, josta ei maltettaisi olla pois edes silloin, kun lapset ovat pieniä. Ei ole häpeä hypätä pois siitä pyörästä ja nauttia äitiydestä&lapsesta, jos se itsellekin maistuu. Tämä tuntuu olevan se kohta, josta toisentyyppiset äidit ilmeisesti kantavat huonoa omaatuntoa ja sitä pönkittääkseen parjaavat kotiin näivettyviä kotiäitejä. Tässäkään ei ole olemassa vain äärilaitoja, vaan sitä kultaista keskitietäkin on mahdollista taplailla...

Alkuperäisen puolesta olen iloinen, että hoitajia on tarjolla, mutta näkisin myös olevan ehkä hiukan liikaa niitä irtiottoja. Siksi ehkä saamasi palaute on negatiivista.
Itse en noin runsaaseen poissaoloon olisi koskaan kyennyt. Ei se meidän kohdalla ole ollut mahdollistakaan, sillä tissitakiaisia en ole pullolle väkisin opettanut, kun se ei ole kovin luonnostaankaan onnistunut. Ja meille se ei ole ollut ongelma näin. Vasta kiinteisiin siirryttäessä on ollut mahdollista vähän pidemmät irtiotot ja nekin kyllä aina niin, että iskä on hoitanut lapsia. Nuorin eli 1v2kk ei ole yökylässä ilman vanhempia ollut vielä kertaakaan. Iskä ja kaikki neljä lasta on lähetetty mummilaan, kun itse pidin kotona kemut ystäville. Lisäksi olen ystävien kanssa käynyt vähän vapaalla. Tarvetta on ollut, sillä arki on pitkälti pyörinyt omissa käsissä miehen tehdessä paljon matkoja työn puolesta. Parisuhdetta meillä hoidetaan viikonloppuiltaisin kotisoffalla rupatellen yön pimeille tunneille, joka on meille sopiva tapa.

Se vauvavuosi on TODELLA LYHYT.
Sen tajuaa vasta sitten kun se on takanapäin. Se on vain hurahdus, kun huomaa sen vauvan haisevan hielle ja partakarvojen pilkistävän... :-) Tyttövauvoilla tietysti harvemmin molempia...
 
Taas kerran Tehis fiksuja täällä haastelee.. ; ) Yhdyn täysin tähän viimeiseen kommenttiin, muita en jaksanut tässä kovin ajatuksella lukea, kunhan vilkaisin.

Itsellä kokemusta molemmista, kahden ensimmäisen lapsen kanssa mulla (ja exällä) oli paljon vapaata aikaa, mummi ja pappa oikein ruinasivat tyttöjä aina hoitoon. Esikon kanssa olin ekaa kertaa ulkona jo vauvan ollessa 1 kk. Ja ainakin joka toinen viikonloppu imetysten (5 ja 6 kk) loputtua molemmat tytöt olivat mummilassa, isovanhemmat ja likat olivat tyytyväisiä. Meillä oli siis miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja paljon, ei se silti meidän liittoa pelastanut.. ; ) Neljä vuotta olin muksujen kanssa kotona joten siihen aikaan koin että tarvitsin sitä vapaa-aikaa...

Nyt lapsia on toisesta liitosta kaksi lisää, ja nyt en ole juurikaan missään enää käynyt, ensinnäkin en pidä siitä että imetysrytmi menee ihan sekaisin pumppauksesta ja pullomaidosta. Toiseksi, ei ole hinkua mihinkään mennä itekseen, aikoinaan olen tarpeeksi saanut itselleni aikaa. Mennään siis sellaisiin paikkoihin mihin voi muksutkin tulla. Nyt oikein nautin siitä että SAAN jäädä kotiin, hyvällä syyllä voi kieltäytyä menemästä mihinkään. Siitäkin voi oikeasti nauttia!!

Nykyään ihan hävettää että niin itsekkäästi ajattelin itseäni kahden ensimmäisen lapsen kanssa, niin lyhyt oli se ihan pienen vauvan aika, olisihan sitä ehtinyt myöhemminkin. Mitään "traumoja" ei silti näytä lapsilla olevan, luojan kiitos. Nyt mietittynä oisin voinut toimia toisin mutta enää ei voi sitä aikaa muuttaa, nyt annetaan sit senkin edestä aikaa lapsille, kaikille!

Mutta jokainen tavallaan, jokainen tekee niinkuin itsestä tuntuu ja sitä on mun mielestä turha kenenkään sen kummemmin arvostella, eiköhän suurin osa kuitenkin halua parasta lapsilleen, olkoon se sitten enemmän vapaa-aikaa tarvitseva äiti tai kotiinhautautuva äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Titti*:
Mutta jokainen tavallaan, jokainen tekee niinkuin itsestä tuntuu ja sitä on mun mielestä turha kenenkään sen kummemmin arvostella, eiköhän suurin osa kuitenkin halua parasta lapsilleen, olkoon se sitten enemmän vapaa-aikaa tarvitseva äiti tai kotiinhautautuva äiti.

Juu olen samaa mieltä että jokainen tekee niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Itse kuitenkin näen että on välimaastoja näille kahdelle ääripäälle "vapaa-aikaa tarvitseva ja kotiinhautautuva äiti". Lukisin itseni sellaiseksi välimaastotyypiksi joka ei suinkaan hautaudu kotiin lapsen kanssa vaan ottaa sen menoihin mukaan. Meillä miehen kanssa on ollut hyvin vähän kahdenkeskistä "treffiaikaa" mutta syy ei ole etteikö hoitajia olisi tarjolla. Me vaan nautitaan ja pidetään laatuaikana sitä kun saadaan kolmisin mennä ja tehdä. Vapaa-ajasta nautitaan vaikka lapsi olisikin mukana.

Tuosta syyttelystä mitä ap ymmärtääkseni kokee kertoisin vastineeksi että itse olen saanut syyttelyä siitä kun en lähde yksin mihinkään eikä miehen kanssa olla vieläkään jätetty lasta yöksi hoitoon ja lapsi on jo 11kk!!! Mutta näin se kai on helppoa syytellä milloin mistäkin, aina löytyy ihminen joka tekee eri tavalla ja se hälle kai suotakoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytön äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Taatelitaateli:
Minusta taas monelle äidille tekisi tosi hyvää vähän lähteä ulos tuulettumaan ilman vauvaa (liian pienet ympyrät ja vatvotaan samoja asioita), mutta en ole koskaan ketään sellaiseen kehoittanut.

Niin joillain äideillä varmasti on pienet ympyrät mutta tuo kai riippuu aika paljon ympäristön tarjoamista virikkeistä ja omasta aloitteesta. Itselläni on puuhaa viikon jokaiselle päivälle vauvan kanssa:
ma - avoin päiväkoti
ti - vauvajumppa
ke - muskari
to - äidin jumppa jossa vauva mukana
pe -avoin päiväkoti
Näissä ympyröissä tapaa tutuksi tulleita äitejä ja näiden ohjelmien lisäksi saatan tavata iltapäivällä omia äiti-kavereita. Mun mielestä vauvani ja itse saamme kummatkin aivan riittävästi hommaa ja pieneksi en voi ympyröitäni kutsua.

Anteeksi nyt, mutta itselleni juuri kuvailemasi tyyli tarkoittaisi nimenomaan niitä "pieniä ympyröitä". Monet äidit tarvitsevat myös äitiyslomalla muutaKIN elämänsisältöä kuin vauvan ja siihen liittyvät asiat. Esimerkiksi kaikenlaiset mamma-kerhot (huh, sananakin jo mielestäni puistattava) ovat joillekin todellinen kauhistus, enkä itse voisi kuvitellakaan itseäni sellaiseen. En ole mikään erityisen sosiaalinen tyyppi ja kaikkinainen kerhotoiminta on ylipäänsä minulle melko vierasta. Sen sijaan kaipaan älyllisiä ja taiteellisia haasteita. Esim. muskari ei näitä haasteita tarjoa musiikkia vähänkään enemmän harrastaneelle, vaikka se tietenkin tuottaa iloa vauvalle ja tätä myötä myös vanhemmalle. Itse en niin kaipaa sosiaalisuutta, mutta ymmärrän toki, että joillekin juuri se on elämässä nautittavimpia asioita. Ei kuitenkaan pitäisi olettaa, että kaikki ovat samasta muotista veistettyjä. Itse haluan ehdottomasti olla mukana maailmassa erilaisissa kuvioissa enkä hukkua vain "mammalandiaan" tekemään pelkästään lapsiin liittyviä asioita/asioita lasten kanssa.

 
Minä taas näen, että on upeata, kun joku on ymmärtänyt, miten elämässä ei ole niin kiire suorittamaan. On hatunnoston paikka, että nykyaikana, jolloin pitäisi olla itseään koko ajan kehittämässä ja hankkimassa extremekokemuksia mielellään kansainvälisessä ympäristössä, joku ymmärtää elämän syvimmän merkityksen ja osaa jopa nauttia siitä. Eikä se silti tarkoita sitä, että elämässä ei ole mitään muuta! Vauvan nukkuma-aikoina voi itseään halutessaan kehittää tms. Isommankin perheen kotityöt saa tehtyä yhdessä vauvan kanssa, jos haluaa. Eikä ne villakoirat mihinkään karkaa, jos joskus jää siivoukset vähän vähemmälle. Niitä ehtii piiskata sitten eläkkeellä ;-)

Mutta kuten todettu, jokainen varmasti löytää sen itselle sopivan määrän ja oikean tavan löytää omaa aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pienehköt ympyrät:
Alkuperäinen kirjoittaja tytön äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Taatelitaateli:
Minusta taas monelle äidille tekisi tosi hyvää vähän lähteä ulos tuulettumaan ilman vauvaa (liian pienet ympyrät ja vatvotaan samoja asioita), mutta en ole koskaan ketään sellaiseen kehoittanut.

Niin joillain äideillä varmasti on pienet ympyrät mutta tuo kai riippuu aika paljon ympäristön tarjoamista virikkeistä ja omasta aloitteesta. Itselläni on puuhaa viikon jokaiselle päivälle vauvan kanssa:
ma - avoin päiväkoti
ti - vauvajumppa
ke - muskari
to - äidin jumppa jossa vauva mukana
pe -avoin päiväkoti
Näissä ympyröissä tapaa tutuksi tulleita äitejä ja näiden ohjelmien lisäksi saatan tavata iltapäivällä omia äiti-kavereita. Mun mielestä vauvani ja itse saamme kummatkin aivan riittävästi hommaa ja pieneksi en voi ympyröitäni kutsua.

Anteeksi nyt, mutta itselleni juuri kuvailemasi tyyli tarkoittaisi nimenomaan niitä "pieniä ympyröitä". Monet äidit tarvitsevat myös äitiyslomalla muutaKIN elämänsisältöä kuin vauvan ja siihen liittyvät asiat. Esimerkiksi kaikenlaiset mamma-kerhot (huh, sananakin jo mielestäni puistattava) ovat joillekin todellinen kauhistus, enkä itse voisi kuvitellakaan itseäni sellaiseen. En ole mikään erityisen sosiaalinen tyyppi ja kaikkinainen kerhotoiminta on ylipäänsä minulle melko vierasta. Sen sijaan kaipaan älyllisiä ja taiteellisia haasteita. Esim. muskari ei näitä haasteita tarjoa musiikkia vähänkään enemmän harrastaneelle, vaikka se tietenkin tuottaa iloa vauvalle ja tätä myötä myös vanhemmalle. Itse en niin kaipaa sosiaalisuutta, mutta ymmärrän toki, että joillekin juuri se on elämässä nautittavimpia asioita. Ei kuitenkaan pitäisi olettaa, että kaikki ovat samasta muotista veistettyjä. Itse haluan ehdottomasti olla mukana maailmassa erilaisissa kuvioissa enkä hukkua vain "mammalandiaan" tekemään pelkästään lapsiin liittyviä asioita/asioita lasten kanssa.

Juu-u, on ihan totta että kaikki eivät mammakerhoissa viihdy. Vaikka kyllä niissä mammakerhoissa voi muistakin aiheista puhua kuin lapsista;) Enkä todellakaan väitä että pitäisi kaikkien samasta muotista olla ja että muiden tarvitsisi toimia niinkuin minun.

Esitin vain oman esimerkkini elämästäni lapsen äitinä ja että ei välttämättä kotiin tarvitse hautautua vaikka lapsen kanssa elääkin. Esimerkkini voi varmasti tulkita "mammalandiaksi" jos niin haluaa mutta kyllä muitankin asioita voi tehdä. Minun "elämää ennen lasta" -sosiaaliset suhteet ovat säilyneet ja kyllä taidenäyttelyissäkin ja muissa kulttuuritapahtumissa voi lasten kanssa käydä. Mielestäni asenne ratkaisee, jos näkee tilanteen ja lapsen mukaan ottamisen hankalana, on toki helmpompi ratkaisu jättää se hoitoon, mutta niin ei välttämättä tarvitse tehdä.
 
Olen itse ajatellut niin, että minä olen pitkäikäisestä suvusta, jossa on terveyden osalta hyvät geenit, joten on ihan mahdollista, että olen vielä 80-vuotiaana täysissä sielun ja ruumiin voimissani. Enkö siis voisi antaa edes yhtä vuotta lapselleni LAPSEN vuoksi ja opetella pitämään siitä tavallisesta arjesta? Perisyntimme näyttää olevan se, että ollaan irtauduttu niin paljon tavallisesta elämästä, että ei kyetä eikä edes haluta sopeutua tavalliseen elämään. Sorry vaan, mutta minusta akateeminen, taiteellinen ja älyllinenkin ihminen voi opetella nauttimaan ihan taviselämästä ilman, että joka päivä pitää vähintään puolet valveillaolosta olla jotain suorittamista ja elämyksien hakemista.

Pidän itseäni ihan tavallisena suomalaisena. Työ on tärkeä, mutta ei tärkeämpää kuin vauva. Rakastan opiskelua, taiteita, lukemista, teatteria, matkustelua, ystäviäni, hyvää ruokaa, urheilua jne. Silti vauvani, esikoinen ja mieheni menevät niiden kaikkien edelle. Vaikka olisinkin vauvan kanssa kotona tai vähän myöhemmin töissä ja sen jälkeen lasten kanssa vapaa-aikoina, niin ehdin silti nauttimaan rakastamistani asioista. Ehdin opiskelemaan, mutten tee sitä joka päivä. Vauvan kanssa olen käynyt esim. Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa, mutten niitäkään tee joka viikko. Musiikkia kuuntelen/soitan päivittäin ja luen päivittäin. Myös kavereihin olen yhteydessä päivittäin (tapaan, soitan, mesetän).

Taitaa olla niin, että naiset kokevat itsensä arvottomaksi, jos eivät ole hyödyllisiä. Pitäisi olla sitä omaa arvoa ja itsetuntoa, jotta uskaltaa kokeilla ihan sitä kotiäitiyttäkin. Loppuunpalaminen, masennus, synnytyksen jälkeinen masennus, työuupumus, naisten lisääntynyt alkoholinkäyttö jne ovat merkkejä siitä, että naisten kohdalla ollaan menossa kohti huonompia aikoja. Naisen itsensä pitäisi osata tehdä asiat sillä tavalla, joka itsestä tuntuu hyvältä. Jatkuvaan suorittamiseen turtuu, jos sitä on tehnyt vuosikausia, jolloin pitää opetella siihen, että osaa ottaa iisisti ja osaa myös opetella olemaan ilman sen erityisempää tekemistä. Eräs psykologi sanoi, että lomallakin pitäisi pystyä tylsistymään, jotta aivot saavat tarvitsemaansa lepoa. Kun on "tylsistyttänyt" aivojaan riittävästi, aivot alkavat itse keksiä motivoivaa puuhaa. Ehkä juuri siihen perustuu Suomen vahva mökkikulttuuri, että kun ei kaupunkiasunnossa osata vain olla, niin täytyy mennä muualle rentoutumaan pois virikkeiden ääreltä.
 
Ehkä osin sivuraidetta, mutta mun mielestä kuulostaa vähän itsensä nostamiselta jalustalle, kun täällä joku sanoi, että leikkipuistot ja kaikki yököttävät ja että kaipaa älyllistä haastetta. Kun noissa yököttävissä paikoissakin tosiaan voi puhua kaikesta muustakin, kunhan vain löytää ne soulmatensa! Kyllä minäkin olen akateeminen (jos sillä nyt on merkitystä), asiantuntijatehtävissä toimin, mutta silti nautin tästä heh, heh, vähä-älyisestä kotielämästä hektisen työelämän välivaiheena. Lapsia on kaksi ja välissä kävin töissä. Olen saanut loistavaa juttuseuraa leikkipuistosta samanhenkisistä äideistä ja isistä! (En minäkään koe kaikkien kanssa olevani samalla aaltopituudella, seulaa se vaatii, mutta kannattaa yrittää.) Siinä sitten pyöritellään univaikeudet, ihmissuhteet, alelöydöt ja maailman tilanne keinujen heilutuksen lomassa ja ihan ollaan älykkäitä ihmisiä.

Hienoa, että ap:lla on noin paljon hoitoapua tarjolla! Mutta minäkin kyllä sanoisin, että aika paljolta kuulostaa esim. yökyläilyt ottaen huomioon lapsen ikä. En sano, että lapsi siitä turmeltuisi, mutta omaa asennettaan voisi myös tarkistella, jotta arkielämä tuntuisi vuosien mittaan edelleen kivalta. Sen sijaan, että yrittäisi elää elämäänsä samalla tavoin kuin ennen lasta, kannattaisi muokata sitä sellaiseksi, että lapsi kulkee mukana ilman, että häntä koetaan taakaksi. Ilman, että vanhempien pitää päästä hänen luotaan pois pitääkseen mielensä virkeänä.

Omassa kaveripiirissä esimerkiksi yökyläillään lasten kera. Alkuilta on hulinaa ja huisketta ja sitten lapset menevät nukkumaan ja aikuiset jatkavat iltaa. Noista illoista nauttivat kaikki. Äh, ehkä oma pointtini on siinä, että tätä lapsivaihetta kuitenkin jatkuu monta vuotta. Siksi ei ehkä kannata yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä. Se vauvavuosi on vasta alkua ja äkkiä ohi. Useille tulee lisää lapsia eikä välttämättä kahta tai kolmea lasta olekaan yhtä vaivatonta jättää yöhoitoon ja sitten vanhemmat ahdistuvat, kun eivät pääsekään vapaalle, kuten ovat tottuneet jne.

Kyllä mustakin on loistavaa, että välillä on ihan aikuisten juhliakin, mutta ihana on seurata sitä pientenkin iloa juhlissa, kun saa vähän herkkuja ja on samanikäistä seuraa. Mulla on vastaavista tilanteista omia ihania lapsuusmuistoja.

Ja hei, irtiotot arjesta ja kahdenkeskinen aika miehen kanssa ovat toki tärkeitä, mutta sanoisin, että sitä kahdenkeskistä aikaakin kannattaa opetella enenevässä määrin vaalimaan kotona. Siis opetella nauttimaan arjesta ilman, että tiedossa on seuraava lomamatka tai kynttiläillallinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja muussi ja nakit:
Enkö siis voisi antaa edes yhtä vuotta lapselleni LAPSEN vuoksi ja opetella pitämään siitä tavallisesta arjesta? Perisyntimme näyttää olevan se, että ollaan irtauduttu niin paljon tavallisesta elämästä, että ei kyetä eikä edes haluta sopeutua tavalliseen elämään. Sorry vaan, mutta minusta akateeminen, taiteellinen ja älyllinenkin ihminen voi opetella nauttimaan ihan taviselämästä ilman, että joka päivä pitää vähintään puolet valveillaolosta olla jotain suorittamista ja elämyksien hakemista.

Taitaa olla niin, että naiset kokevat itsensä arvottomaksi, jos eivät ole hyödyllisiä. Pitäisi olla sitä omaa arvoa ja itsetuntoa, jotta uskaltaa kokeilla ihan sitä kotiäitiyttäkin. Loppuunpalaminen, masennus, synnytyksen jälkeinen masennus, työuupumus, naisten lisääntynyt alkoholinkäyttö jne ovat merkkejä siitä, että naisten kohdalla ollaan menossa kohti huonompia aikoja. Naisen itsensä pitäisi osata tehdä asiat sillä tavalla, joka itsestä tuntuu hyvältä. Jatkuvaan suorittamiseen turtuu, jos sitä on tehnyt vuosikausia, jolloin pitää opetella siihen, että osaa ottaa iisisti ja osaa myös opetella olemaan ilman sen erityisempää tekemistä.

En minäkään mistään erikoisista elämyksistä puhunut. Olen todellakin aivan tavisihminen ja arkea elän minäkin, ja siitä jopa nautin. Mutta _minun arkeeni_ kuuluu esimerkiksi taide (tarkemmin sanottuna musiikki) paljon "korkeammalla" tasolla kuin mitä esimerkiksi vauvamuskarissa voi harrastaa. Ei, en voi luopua musiikista edes vuodeksi, sillä se on niin suuri osa minua. Jos en sitä harrastaisi, minä en olisi enää minä. Se ei sulje pois sitä, että vauva on tärkein. Ei edes sitä, että suurin osa elämästä on juuri sitä vauva-arkea. Mutta toin esille sen näkökulman, että kaikille ei vain riitä _pelkästään_ vauva-arki, vaan pitää olla jotain muutakin, sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Siitä olen tasan samaa mieltä, että pakonomainen suorittaminen on varsin paha juttu. Mutta siitähän ei nyt tosiaan ollut kysymys kohdallani eikä viestissäni. Kotiäitiys ei myöskään ole millään lailla "hyödytöntä oleskelua", jonka saavuttaa vain hyvällä itsetunnolla (täh?). Se, että kotiäitinä tekee kuitenkin jotain muutakin välillä, ei myöskään vielä tarkoita sitä, että nainen epätoivoisesti yrittäisi olla enemmän tarpeellinen. Kuten kuvailin, minulla esim. juuri se musiikki on niin vahva osa itseäni, että sitä on kutakuinkin "pakko" harrastaa, itseni takia. Eikä se (tai mikään muukaan) ole silloin mitään suorittamista, jos se on sitä, mitä juuri itse haluaa tehdä.

Lapsi ei varmaankaan kärsi siitä, että en ole pyhittänyt yhtä vuotta vain ja ainoastaan hänelle...
 
Alkuperäinen kirjoittaja pienehköt ympyrät:
En minäkään mistään erikoisista elämyksistä puhunut. Olen todellakin aivan tavisihminen ja arkea elän minäkin, ja siitä jopa nautin. Mutta _minun arkeeni_ kuuluu esimerkiksi taide (tarkemmin sanottuna musiikki) paljon "korkeammalla" tasolla kuin mitä esimerkiksi vauvamuskarissa voi harrastaa. Ei, en voi luopua musiikista edes vuodeksi, sillä se on niin suuri osa minua. Jos en sitä harrastaisi, minä en olisi enää minä. Se ei sulje pois sitä, että vauva on tärkein. Ei edes sitä, että suurin osa elämästä on juuri sitä vauva-arkea. Mutta toin esille sen näkökulman, että kaikille ei vain riitä _pelkästään_ vauva-arki, vaan pitää olla jotain muutakin, sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Ööh... Eikös se muskari ole vauvan harrastus, ei sinun? Käyn vauvan kanssa muskarissa ja harrastan itse "korkeamman tason musiikkia", kuten asian ilmaisit. Miksi sinun pitäisi luopua musiikista vauvavuoden ajaksi? Selventäisitkö vähän?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muskari:
Alkuperäinen kirjoittaja pienehköt ympyrät:
En minäkään mistään erikoisista elämyksistä puhunut. Olen todellakin aivan tavisihminen ja arkea elän minäkin, ja siitä jopa nautin. Mutta _minun arkeeni_ kuuluu esimerkiksi taide (tarkemmin sanottuna musiikki) paljon "korkeammalla" tasolla kuin mitä esimerkiksi vauvamuskarissa voi harrastaa. Ei, en voi luopua musiikista edes vuodeksi, sillä se on niin suuri osa minua. Jos en sitä harrastaisi, minä en olisi enää minä. Se ei sulje pois sitä, että vauva on tärkein. Ei edes sitä, että suurin osa elämästä on juuri sitä vauva-arkea. Mutta toin esille sen näkökulman, että kaikille ei vain riitä _pelkästään_ vauva-arki, vaan pitää olla jotain muutakin, sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Ööh... Eikös se muskari ole vauvan harrastus, ei sinun? Käyn vauvan kanssa muskarissa ja harrastan itse "korkeamman tason musiikkia", kuten asian ilmaisit. Miksi sinun pitäisi luopua musiikista vauvavuoden ajaksi? Selventäisitkö vähän?

No siis, joku aiemmin kommentoi, että ei ole pakko olla elämässä mitkään pienet ympyrät, vaikka olisi vauvan kanssa kotonakin. Ja esimerkiksi annettiin lista, mitä kaikkea tämä joku tekee (anteeksi, en nyt jaksa kaivaa nimimerkkiä). Kaikki listan asiat olivat vauvaan liittyviä. Minä olin sitä mieltä, että minulle pienet ympyrät tarkoittaisivat nimenomaan sitä, että _kaikki_ tekeminen liittyisi vauvaan, eli esim. juuri muskari. Ja annoin esimerkiksi sen, että tarvitsen myös itselleni jotain "omaa", ei vauvaan liittyvä tekemistä, eli minun kohdallani se "korkeamman tason" musiikki. Joku toinen taas oli sitä mieltä, että omasta elämästään voi kyllä "uhrata" yhden vuoden pyhittääkseen sen täydellisesti vauvalle. Ja tätä kritisoin, että en voisi kyllä luopua vaikkapa juuri musiikista edes vauvan vuoksi. Ja siltikään se ei tarkoita sitä, etteikö vauva olisi tärkein ja etteikö hän voisi vallan mainiosti, vaikka teenkin välillä asioita ilman häntä. Selvensikö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pienehköt ympyrät:
No siis, joku aiemmin kommentoi, että ei ole pakko olla elämässä mitkään pienet ympyrät, vaikka olisi vauvan kanssa kotonakin. Ja esimerkiksi annettiin lista, mitä kaikkea tämä joku tekee (anteeksi, en nyt jaksa kaivaa nimimerkkiä). Kaikki listan asiat olivat vauvaan liittyviä. Minä olin sitä mieltä, että minulle pienet ympyrät tarkoittaisivat nimenomaan sitä, että _kaikki_ tekeminen liittyisi vauvaan, eli esim. juuri muskari. Ja annoin esimerkiksi sen, että tarvitsen myös itselleni jotain "omaa", ei vauvaan liittyvä tekemistä, eli minun kohdallani se "korkeamman tason" musiikki. Joku toinen taas oli sitä mieltä, että omasta elämästään voi kyllä "uhrata" yhden vuoden pyhittääkseen sen täydellisesti vauvalle. Ja tätä kritisoin, että en voisi kyllä luopua vaikkapa juuri musiikista edes vauvan vuoksi. Ja siltikään se ei tarkoita sitä, etteikö vauva olisi tärkein ja etteikö hän voisi vallan mainiosti, vaikka teenkin välillä asioita ilman häntä. Selvensikö?
Ymmärrän mitä tarkoitat! Ei minusta vauvakahvila tai muiden äitien näkeminen ole mitään omaa aikaa. Omaa aikaa on tehdä tai olla tekemättä sitä mistä eniten tykkää, omilla ehdoillaan ja omassa rytmissään (ei vauvan ehdoilla), tietäen, että vauva on jonkun muun hyvässä hoidossa eikä itse tarvitse kuulostella tämän tarpeita ja olla jatkuvasti valppaana. Omaa aikaa voi olla vaikka kotisohvalla lojuminen, niin että ajatusten voi antaa lentää ihan vapaasti ja häiriöttä varmana siitä, ettei joudu hetkenä minä hyvänsä siirtämään ajatuksia vauvaan kun se tarvitsee sinua, vaan että joku muu vastaa 100% varmasti vauvan tarpeista ilman että sinun tarvitsee evääsikään liikauttaa. Valitettavasti useimmissa kodeissa tällainen tila ei ole mahdollista jos vauva on kotona, koska harva isä oma-aloitteisesti reagoi vauvan kitinään jos äitikin on paikalla joten sitä omaa aikaa on pakko mennä ottamaan kodin seinien ulkopuolelle.
 
Jos oma aika tarkoittaa sitä että tarvitsee tehdä sitä mistä itse eniten tykkää niin silloin sitä omaa aikaa kuuluukin ottaa. Mutta ajatus omasta ajasta varmasti vaihtelee ihmisten välillä. Minulle tällä hetkellä oma aika ja sitä mistä eniten tykkään on olla yhdessä vauvan ja miehen kanssa ja tehdä yhdessä omia juttuja mistä kaikki tykätään, esimerkiksi vauvauinti on tällä hetkellä mulle yksi viikon kohokohta missä rentoudun. Toinen on jumppatunti mihin nyt saa sitten sen vauvan ottaa mukaan ja siinä sattuu yhdistymään oma harrastus ja vauva.

Mutta kyllä kieltämättä sellainen joidenkin todella suuri oman ajan kaipuu ja tiheät lastenhoitokeikat särähtävät korvaan ja mietityttää että onko esim. toisten lapset vaikka suuritarpeisimpia jolloin ehkä sitä vapaa-aikaa lapsesta voisi tarvita enempi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tytön äiti:
Mutta kyllä kieltämättä sellainen joidenkin todella suuri oman ajan kaipuu ja tiheät lastenhoitokeikat särähtävät korvaan ja mietityttää että onko esim. toisten lapset vaikka suuritarpeisimpia jolloin ehkä sitä vapaa-aikaa lapsesta voisi tarvita enempi.

No niin, tulihan sieltä se "korvaan särähtämis -kortti"... Mielestäni ensinnäkin on _täysin normaalia_ kaivata sitä "omaa aikaa" pari tuntia viikossa, joissain tapauksissa enemmänkin. Se ei vielä ole mitään "todella suurta oman ajan kaipuuta". Isillehän tämä tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, eikö vain? Mikä siinä on niin kamalaa, jos äiti haluaa olla omissa oloissaan pari tuntia viikossa, kun muuten viettää ajan tasan tarkkaan vauvan kanssa? Eikö silloin voi olla hyvä äiti? Miksi sitä pitää niin hirveästi ihmetellä ja miettiä?

Ja totta tosiaan, lasken ilman muuta pieniksi ympyröiksi sen, jos _kaikki_ asiat tehdään vauvan kanssa, vauvan ehdoilla, vauvaan liittyen. Vauvauinti, muskari ja mamma-kerho - tuo ei missään nimessä riittäisi minulle. Mutta huom! puhun tosiaan nyt vain itsestäni, enkä tarkoita että muiden pitäisi elää kuin minä tai olla samanlaisia. Toivoisin vain, että tätä ajatustapaa noudattavat jättäisivät myös ne omasta kaavastaan poikkeavat äidit rauhaan ihmettelyiltään ja syyllistämisiltään.

 
Alkuperäinen kirjoittaja pienehköt ympyrät:
Alkuperäinen kirjoittaja tytön äiti:
Mutta kyllä kieltämättä sellainen joidenkin todella suuri oman ajan kaipuu ja tiheät lastenhoitokeikat särähtävät korvaan ja mietityttää että onko esim. toisten lapset vaikka suuritarpeisimpia jolloin ehkä sitä vapaa-aikaa lapsesta voisi tarvita enempi.

No niin, tulihan sieltä se "korvaan särähtämis -kortti"... Mielestäni ensinnäkin on _täysin normaalia_ kaivata sitä "omaa aikaa" pari tuntia viikossa, joissain tapauksissa enemmänkin. Se ei vielä ole mitään "todella suurta oman ajan kaipuuta".

Ap ei puhunut mistään parista tunnista viikossa.

 
Pakko minunkin laittaa oma panostukseni tähän ketjuun, vaikka yleensä vaan taustailen :)

Minäkään en pidä äidin OMANA aikana mammakerhoja, vauvauinteja, vauvajumppia yms., eiköhän ne ole sekä vauvan että äidin harrastus. Ymmärrän oikein hyvin joidenkin äitien oman ajan tarpeen, kohtuus tietenkin tässäkin asiassa. Yhden yön yökyläily mummin luona / kuukausi + esim. viikottainen 2 tunnin oma aika vaikka harrastuksen parissa kuulostaa ihan sopivalta ajalta. Monen päivän reissuihin ilman lapsia en kyllä raaskisi lähteä.
Omat lapseni 6v. ja 1v4kk. Itselläni on aika pienet ympyrät, tukiverkostoa on todella vähän kun omat sukulaiset asuvat 500 km päässä, joten ainoa lapsenhoitajamme on anoppi. Omaa aikaa ei hirveästi ole, tosin olen töissä joten arki-illat pyhitän ilomielin perheen kanssa oleiluun. En ole myöskään "mammakerho"-tyyppiä, vaan tarvitsisin lähinnä ihan sitä OMAA aikaa ja mietinkin tässä jonkun urheiluharrastuksen aloittamista. Mieheni kanssa pyrimme edes joskus pääsemään kaksin johonkin, n. kerran/2kk.
 
Musta on vähän hassua ylipäätään laskea jotain tunteja kuinka paljon äiti (tai isä) tekee sitä ja tätä. Eikö valtaosa ole kuitenkin lapsistaan välittäviä, normaaleja vanhempia, jotka parhaansa taituroivat perhe-elämän, työelämän ja harrastusten välillä. Musta on täysin normaalia, että harrastetaan, käydään ulkona joskus viihteellä, tavataan ystäviä jne. ja mun mielestä sille ei tarvitse kiintiöidä mitään tiettyä aikaa, kuten 2 h viikossa. Välillä mennään enemmän, välillä vähemmän. Kun olin äitiyslomalla kävin joka päivä urheilemassa ja tapasin viikottain myös ystäviäni, välillä lapsen kanssa välillä ilman, aina tilanteen ja fiiliksen mukaan. Nyt kun olen töissä, en malta läheskään joka ilta harrastaa tai nähdä kavereita, mutta silti menen fiiliksen ja mahdollisuuksien mukaan, milloin enemmän, milloin vähemmän. Samoin mieheni.
 
Nimenomaan fiiliksen ja mahdollisuuksien mukaan minäkin vietän sitä "omaa aikaa". Ei sen "oman elämän" pidä loppua vaikka lapsia syntyisikin.(Niinkuin eräs tuttavani sanoi minulle kun olin raskaana:"Sitten se elämä loppuu kun vauva syntyy").Ajatteleeko joku tosiaan noin-,mietin.HUH HUH!
Toki ensisijaisesti ajattellaa lasta, mutta ei mun tytär ole ainakaan koskaan kärsinyt jos se on ollut yökylässä isovanhemmilla kun äippä on ollut tuulettumassa. Mun mielestä se,että äiti ja isä saa sitä omaa/yhteistä aikaa on enemmän kuin suositeltavaa. Toki kohtuudella, mahdollisuuksien (ja ehkä myös omantunnon)mukaan.

Se joka haluu olla kokoajan lapsen kanssa viemättä sitä yökylään tms ,tehkööt niin,en moiti. Jokainen tyylillään. Antakaamme olla niin.
 
Musta tässä on fiksuja mielipiteitä tässä lopussa. Olen samaa mieltä siinä, että se ei ole sitä omaa aikaa jos se vietetään vauvaa hoitaen ja noissa vauvaan liittyvissä kerhoissa. Koko ajan on kuitenkin kiinni siinä pienessä ihmisessä. Mä olen vielä kotona, lapsi reilu 1-vuotias, ja vietän siis tiiviisti päivät lapsen kanssa. En edes viikottain ota sitä omaa aikaa, mutta pyrin siihen että pari kertaa kuussa pääsisin yksin edes sitten sinne kauppaan ihan rauhassa. Tai kahville ystävän kanssa, kaupungille pyörähtämään tms. Ihan luksusta on, jos mies ottaa lapsen mukaansa vaikka mummulaan, ja saan olla muutaman tunnin kotona ihan itsekseni. Tokihan mulla on omaa aikaa nytkin, kun lapsi nukkuu päiväunia, mutta silti täytyy koko ajan olla valppaana että koska hän herää jne. Jos mies ja lapsi ovat kotona, ei mulla koskaan ole sitä omaa aikaa. Yleensä minä istun lattialla ja leikin lapsen kanssa, kun mimes makaa sohvalla ja katsoo telkkaria... Jos en ole kotona, leikkii mieskin lapsen kanssa. Ja toki silloinkin kun olen kotona, mutta sitä täytyy häneltä yleensä erikseen pyytää. Omaa aikaa ei myöskään ole kotihommien teko. Tämän viikon lauantaina lapsi menee päivällä muutamaksi tunniksi mummulle, odotan innolla että pääsen tapaamaan ystäviä ja istumaan rauhassa kahvilassa. Lapsen kanssa kun se on hieman erilaista...
Niin, ja miehen kanssakin on ihanaa n. 2 kuukauden välein päästä vaikka leffaan, syömään tai sitten ihan viihteelle. Lapsi on silloin mummulla yökylässä. Sen jälkeen jaksaa taas arkeakin hyvillä mielin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hieno juttu!:
Alkuperäinen kirjoittaja ...minua:
Mun molemmat lapset ovat joutuneet olemaan synnytyksen jälkeen yhden yön erossa minusta, ovatkohan saaneet trauman? Höh!

Vielä kommentti tuohon ylläolevaan lainaukseen. Muakin kiinnostaa tuo asia ihan ehdottomasti, ja haluaisin jotain faktaa niistä tutkimuksista pöytään. Minä vietin lapsen ekan elinviikon lapsesta erossa, oltiin eri osastoilla sairaalassa. Mahtaako tuo olla sitten ihan pilalla...!

Aivan ja höpöhöpö. Esikoinen oli myös eriosastolla minun kanssani ensimmäisen viikon, ja ihan tuo on ollut normaali lapsi. Tosin jos tämä ilmenee vasta aikuisena niin sitähän ei tiedä ;-). Olisi minustakin melko mielenkiintoista saada jotain faktaa tälle väittämälle. Ja millä ihmeellä sen voi todistaa aikuisena, että trauma johtuu juuri siitä kun äiti kävi tyttöjen kanssa humppahelvetti -risteilyllä kun oli 6kk ja jouduit olemaan isän/mummin kanssa yön....

Että otetaanpa sitten taas järki käteen....

AP nauti elämästäsi ja minusta on hienoa, että jatkatte myös omaa elämäänne. Te tunnette lapsenne parhaiten ja te tiedätte miten hän reagoi poissaoloonne.
Omanelämän jatkaminen ei huononna Teitä YHTÄÄn vanhempina, voi olla juuri päinvastoin. Muut kommentoivat luultavasti seuraavista syistä:

1. Oma epävarmuus.... Eivät tiedä miten pystyvät luottamaan lastaan muille.
2. Päätöksen helppous.
3. Oma tilanne ei salli irrottautua eli hoitajia ei ole.


Tämän kuun lopussa aion jättää uuden vauvani (5vkoa) pariksi tunniksi mummin hoiviin, koska esikoiseni tarvisee myös omaa aikaa minun kanssani. Maito on pumpattu valmiiksi jne. Jos se tekee minusta huonon äidin niin olkoon sitten niin.

RakkaudellaMaire
 
Alkuperäinen kirjoittaja RakkaudellaMaire:
Ja millä ihmeellä sen voi todistaa aikuisena, että trauma johtuu juuri siitä kun äiti kävi tyttöjen kanssa humppahelvetti -risteilyllä kun oli 6kk ja jouduit olemaan isän/mummin kanssa yön....

Että otetaanpa sitten taas järki käteen....

"Ja millä ihmeellä sen voi todistaa aikuisena, että trauma johtuu juuri siitä kun äiti kävi tyttöjen kanssa humppahelvetti -risteilyllä kun oli 6kk ja jouduit olemaan isän/mummin kanssa yön.... "

Ai että kaikki hyvin, kunhan ei vain jää kiinni ja lapsi ei voi todistaa asiaa??

 
Haluan tuoda tähän oma aika -keskusteluun vielä yhden näkökannan, joka ehkä laittaa meidät katsomaan asioita eri tavalla.

Oma aika on erittäin venyvä ja muuttuva käsite ja "olotila".
Se totaali-irtiottotarve korostuu ensimmäisen lapsen kanssa, koska muutos on niin raju. Vaikka siihen kuinka on halukas ja valmistautunut, että vauva tulee ja vie aikaa, niin se kokemus siitä, miten on sidottu 24/7 lyö päin pläsiä vasta, kun sen nahoissaan saa kokea. Muistan itsekin, miten 24-vuotiaana esikoista odottavana naureskelin, että mitäs siitä nyt, jos vauvan kanssa pitää olla koko ajan. Eihän se elämä nyt mihinkään muutu, vauvahan kulkee mukana jne. Kyllä se vaan muuttuu, mutta EI LOPU :-)
Se on sellaista pientä sisäistä kapinaa, että enkö minä enää olekaan yksilö.

Tästä voisin kirjoittaa pitkänkin romaanin, mutta hyppään suoraan siihen, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu.. ;-)

Lapsia on siis neljä. Vanhin kohta 13v ja nuorin 1v3kk.
Nykyisin "omaksi ajaksi" riittää esimerkiksi tämä päivähetki kahvikupin äärellä, kun pienet nukkuvat ja isot ovat koulussa. Minun henkireikäni! Tai jos saan olla ihan vaan pienimmän kanssa kahdestaan, sekin on jo luxusta...
Tottakai välillä haluan kunnon irtiottoja, mutta riittää muutama vuodessa.
Eikä minulla silti ole mitään marttyyrin sädekehää pään päällä. Minusta vain on hyvä näin.
Arki on sen verran kovaa rumbaa murkku-esimurkku-uhmis-taapero -cocktailissa, että hengändys ihan vain siitä kokonaisuudesta on jo huokaus :-)
Ja kaikesta tästä rumbasta ym. huolimatta olen 37 vuoden ikään mennessä saanut koulutettua itseni, myös lisäkouluttautumiset menossa, harrastaa (myös ammattimaisesti) musiikkia, viettää hauskaa elämää ystävien kanssa, hoidella monenlaisia projekteja ym. Mielestäni olen viettänyt hyvin mukavaa ja täysipainoista elämää, vaikka pääpaino on aina ollut lapsissa <3


 
olen mäkin huomannut, että jo toisen lapsen synnyttyä sitä osaa ottaa sitä omaa aikaa vaikka 10min kahvihetkestä YKSIN. Ja että esikoisen mummolaviikonloppu, jolloin vain kuopus on kotona, on vähän kuin LOMAA. En tarkoita mäkään mitenkään mollata esikoisten äitejä, vaan kai sitä tosiaan äitiyteen sopeutuu koko ajan lisää, tai sitten pakon edessä oppii arvostamaan pienenpieniäkin omia hetkiä.

Toki nämä ajat eivät musta korvaa oikeaa omaa aikaa, jolloin pääsee pois kotoa ihan tuulettumaan, vaikka sitten johonkin viikoittaiseen harrastukseen tms. Mä tarvitsen sellaistakin! Jaksaa niin paljon paremmin sitten pyörittää arkea, kun on vastapainoa lasten hoitoon. Jos olisin töissä, olisi työ itsessäänkin kyllä jo vastapainoa (huomasin, kun lasten välillä olin töissä).
 
Täällä on näköjään keskustelu jatkunut. Hienoa.

Alkuperäinen kirjoittaja liika on liikaa:
Alkuperäinen kirjoittaja Taatelitaateli:
Ärsyttää vaan se miksi meidän perheen valinnoista pitää syyllistää?! Miten se on muilta äideiltä pois jos minä saan omaa aikaa halutessani? Lapsi on aina ollut hoidossa tutun ihmisen luona ja myös sukulaisemme ovat hoitamisesta innoissaan. Iloa vaan osittain pilaa ne arvostelevat sanat ja eleet, onko se kateutta vai mitä?

Ei se ole kateutta, vaan arvostelijat ovat ihan oikeasti ihmeissään siitä, ettei sinulle ole tehnyt tiukkaa olla poissa 4 kk:n ikäisen vauvasi luota pari yötä. Lisäksi he säälivät vauvaasi. Ei siinä sen kummempaa.

Olenko jossain sanonut ettei tehnyt tiukkaa olla kaksi yötä pois vauvan luota? En sanonut. Toki oli vauvaa ikävä niinkuin varmaan kaikilla äideillä, mutta ikävästä huolimatta pystyin nauttimaan reissusta ystävien seurassa, koska tiesin, että vauva on isänsä kanssa eli hyvässä hoidossa. Ja lapseni ei kaipaa kenenkään sääliä, hän on varsin iloinen ja kehittynyt pikku poika, kiitos vain.

Mieheni ei myöskään ole mikään sohvalla löhöävä telkkaria toljottava tyyppi vaan osallistuu vauvanhoitoon siinä missä minäkin. Päivät olen lapsen kanssa kahdestaan, mutta illat ja viikonloput hoidamme häntä yhdessä niinkuin mielestäni asiaan kuuluukin. Ja uskon, että isän ja vauvan tiivis suhde on osittain sen ansiota, että lähden säännöllisesti omiin harrastuksiini ja isä hoitaa tuolloin lasta. Uskoisin, että isän ja lapsen suhteen tiivistymisen ongelmakohta monessa perheessä on se ettei äiti lähde mihinkään vaan omistautuu sille lapselleen 24h.

Täällä kun joku sanoi, että äidin pitää uhrata elämästään vauvalle se ensimmäinen vuosi niin haluaisin tietää, että miksi? Miksi pitää? Toki voi jos haluaa, mutta miksi kaikkien äitien PITÄÄ? Minä olen lapsen kanssa suurimman osan ajasta, mutta jos isä ja muutama läheinen sukulainen haluavat myös hoitaa häntä välillä niin miksi en saisi mennä pari kertaa viikossa jumppaan/leffaan/teatteriin yms? Miten se tekee minusta huonomman äidin jos haluan myös ylläpitää muita sosiaalisia suhteita ja aktiviteetteja? Onko uhrautuva ja itsensä ja omat tarpeensa unohtava äiti se ainoa mahdollinen?

Kyllä minäkin kuljen lapsen kanssa päivisin erilaisissa aktiviteeteissa kuten muskarissa ja avoimessa päiväkodissa, mutta ne koe sitä "omaksi ajaksi". Ja kuten sanoin, on eri asia tavata ystäviä aikuisten kesken kuin lasten kanssa. Kun on lapset mukana, huomio menee heihin ja heidän tarpeisiinsa, keskustelut katkeilevat jne. Kaikki varmaan tietävät mitä se on. Toki tapaan lapsellisia ystäviä myös lasten kanssa, mutta välillä myös ilmankin. Olen halunnut myös pitää kiinni yhteydestä lapsettomiin ystäviin ja mielestäni heitä on luontevampaa nähdä pääasiallisesti ilman lasta.

Vaikken ole uhrautuvaa tyyppiä, rakastan lastani yli kaiken. Minulla vain on tarve pitää kiinni myös omasta itsestäni ja saada joskus olla ihan "rauhassa". En vain ymmärrä miten se on keneltäkään muulta äidiltä pois miten minä päätän elää ja miksi toisten valintoja pitää arvostella ja ruotia. Ymmärrän oikein hyvin miksi monet äidit ahdistuvat ja masentuvat, kun ympäriltä tuputetaan tuollaista yhtä ainoaa oikeaa äitimyyttiä, jonka mukaan vuosi on kovin lyhyt aika ja äidin kuuluu vähintään tuoksi ajaksi omistautua täysin lapselleen ja unohtaa omat tarpeensa.

 

Yhteistyössä