E
Eteenpäin
Vieras
Olen erikoisessa tilanteessa. Olen selvitellyt viiden vuoden ajan välejä vanhempiini, joiden koin hylänneen minut mm. puolison ja suvun sekä kulissien mennessä edelle. Lapsena mua kannustettiinja kehuttiin kovasti ja aineellisesti oli hyvää paljon, mutta me kaikki kolme sisarusta hyväksyttiin vain ns. sunnuntailapsina. Kiukku, mokat ja loukkaantumiset sekä sairastumiset aiheuttivat vihamielisen tai torjuntareaktion. Huoliin, kiusaamiseen tai ongelmiin ei puututtu. Vanhemmat olivat lojaaleja toisilleen, puoliso meni aina lasten edelle.
Äitini väitti kaikki nämä vuodet ajatelleensa aina lasten parasta, ja olleensa aina epäitsekäs (aika mahdottomalta kuulostava ajatus muuten). Viikko sitten pitkän puhelun päätteeksi sain kuitenkin johdateltua hänet umpikujaan, jossa hän lipsahti tunnustamaan, että kaikkea hänen toimintaansa ohjaava motiivi on ollut toisilta ihmisiltä saatu hyväksyntä + ihailu/kehu sekä konfliktien välttäminen. Jos siis äitini on tuntenut, että torumalla lapsia tulee vähemmän kakkaa niskaan (lapsethan nielee mukisematta äidin sanomiset) kuin vastustamalla vaikkapa väärin lapsia kohtelevaa setää, hän on valinnut itselleen helpoimman tien ja mukavuudenhalussaan asettunut ikäänkuin tuon sedän puolelle, jotta ei menetä sedän arvostusta ja ei joudu kokemaan inhottavia tunteita kuten sedän ärtymystä(esim. Setä pakottaa syömään kakkua, jonka ainesosalle olin allerginen)
Äidillä on tosi heikko itsetunto, mikä selittää kai suuren osan tästä. Surettaa silti niin pohjattomasti nyt kun tajuan tän että taustalla on ollut melkoinen itsekkyys, halu pelastaa oma nahka ja vältellä omia kipukohtia. Perusturvallisuus on puuttunut, sillä äiti ei ole uskaltanut eikä kestänyt esimerkiksi puolustaa lapsia kun heitä on joku isompi lapsi vaikkapa tuuppinut leikeissä.
Äiti on nyt kuitenkin tunnustanut toimintansa. Hän vain vetoaa edelleen omaan heikkouteensa ja ei näytä katuvan mitään. Sanoo että jatkossa me lapset mennään kaiken edelle, mutta tuntuu että nyt hänellä on uusi itsekäs motiivi, pelastaa vanhuutensa turva eli miedät, tulevat "vaipanvaihtajat".
Pääkysymykseni onkin,
Onko edes olemassa äidillistä epäitsekkyyttä?
Ajatuksia?
Äitini väitti kaikki nämä vuodet ajatelleensa aina lasten parasta, ja olleensa aina epäitsekäs (aika mahdottomalta kuulostava ajatus muuten). Viikko sitten pitkän puhelun päätteeksi sain kuitenkin johdateltua hänet umpikujaan, jossa hän lipsahti tunnustamaan, että kaikkea hänen toimintaansa ohjaava motiivi on ollut toisilta ihmisiltä saatu hyväksyntä + ihailu/kehu sekä konfliktien välttäminen. Jos siis äitini on tuntenut, että torumalla lapsia tulee vähemmän kakkaa niskaan (lapsethan nielee mukisematta äidin sanomiset) kuin vastustamalla vaikkapa väärin lapsia kohtelevaa setää, hän on valinnut itselleen helpoimman tien ja mukavuudenhalussaan asettunut ikäänkuin tuon sedän puolelle, jotta ei menetä sedän arvostusta ja ei joudu kokemaan inhottavia tunteita kuten sedän ärtymystä(esim. Setä pakottaa syömään kakkua, jonka ainesosalle olin allerginen)
Äidillä on tosi heikko itsetunto, mikä selittää kai suuren osan tästä. Surettaa silti niin pohjattomasti nyt kun tajuan tän että taustalla on ollut melkoinen itsekkyys, halu pelastaa oma nahka ja vältellä omia kipukohtia. Perusturvallisuus on puuttunut, sillä äiti ei ole uskaltanut eikä kestänyt esimerkiksi puolustaa lapsia kun heitä on joku isompi lapsi vaikkapa tuuppinut leikeissä.
Äiti on nyt kuitenkin tunnustanut toimintansa. Hän vain vetoaa edelleen omaan heikkouteensa ja ei näytä katuvan mitään. Sanoo että jatkossa me lapset mennään kaiken edelle, mutta tuntuu että nyt hänellä on uusi itsekäs motiivi, pelastaa vanhuutensa turva eli miedät, tulevat "vaipanvaihtajat".
Pääkysymykseni onkin,
Onko edes olemassa äidillistä epäitsekkyyttä?
Ajatuksia?