N
Näin
Vieras
Iltalehti, Sofian sohva 8.2.2008
----------------------------------------------
Miksi ero on viimeinen vaihtoehto?
Miksi kehotat ihmisiä pysymään rakkaudettomassa avioliitossa, varsinkin, jos liitossa on lapsia? Sanot, että kumppanin valinta on kaiken A ja O ja että olisi opittava elämään juuri valitsemansa puolison kanssa. Kukaan meistä ei varmasti ole valinnut puolisoa, joka ei osoita rakkautta. Olen sitä mieltä, että koska täällä eletään vain kerran, ja elämä voi loppua hyvinkin lyhyeen, jokaisella on oikeus rakkauteen ja välittämiseen. Jos aviomies ei jaksa enää "nousta sohvalta" vaimonsa takia, joku muu mies voi haluta tehdä niin. Onko silloin väärin ottaa rakkautta vastaan, vaikka liitossa onkin lapsia?
Anu
Suomessa yksi lapsi viidestä kokee vanhempiensa eron, kun noin joka toinen liitto kariutuu. Aiemmin eniten erottiin silloin, kun toisen lapsen syntymästä on kulunut pari vuotta. Uuden tutkimuksen mukaan tänä päivänä eroja tapahtuu eniten ennen kuin ensimmäinen lapsi on täyttänyt yhden vuoden. Parisuhteista on tullut lyhyitä ja määräaikaisia - samoin kuin töistä pätkätöitä.
On ehkä yhdentekevää ulkopuolisille, jos aikuiset, lapsettomat ihmiset solmivat suhteita ja eroavat siihen tahtiin kuin itse valitsevat. Kun naimapuuhat koskettavat myös lapsia, ongelmia saattaa tulla heidän lisäkseen lähipiirille, kuten myös koko yhteiskunnalle.
Mitä ihmisestä jää jäljelle, kun hän kuolee? Ensinnäkin sanotaan, ettei kukaan ole kuollut niin kauan, kuin joku häntä muistelee. Ihmisestä jää jäljelle harvoin muuta merkittävää kuin lapset. Lapset ovat yhteiskunnan kasvot ja tulevaisuus. Lapsuudessa muokataan se aikuinen yksilö, joka joskus on päättämässä yhteiskunnan asioista. Rakastavassa, turvallisessa ympäristössä lapsesta kasvaa oikeudenmukainen, luottavainen ja rehellinen kansalainen. Hänestä tulee hyvä kumppani puolisolleen ja vastuuntuntoinen vanhempi lapselleen.
Mikä lapselle on tärkeintä maailmassa? Omat vanhemmat ja koti. Kodissa on ruokaa ja lämmintä, hellä syli, suukkoja, lohdutusta, opetusta, arvostusta ja kunnioitusta.
Jos lapsi näkee tai kokee perheväkivaltaa, juoppouden tai muiden päihteiden aiheuttamaa sekoilua tai vanhemman rankan psyykkisen sairastumisen, jo alle kouluiässä hänet saa ymmärtämään, etteivät äiti ja isä voi elää saman katon alla.
Isompikaan lapsi ei voi mitenkään ymmärtää kummankaan vanhemman rakastumisia - eiväthän niitä ymmärrä aikuiset kaverit tai sukulaisetkaan. Lapsi ei voi ymmärtää, miksi oma koti vaihtuu toiseksi tai miksi sinne muuttaa vieras henkilö, joka kuitenkin on isää tai äitiä tärkeämpi ja rakkaampi toiselle vanhemmista. Lapsi syyttää omaa huonouttaan ja ahdistuu. Kiistat lapsien huoltajuudesta moninkertaistavat lapsen tuskan. Lasten ja nuorten pahoinvointia voidaan myöhemmin tarkastella koulukiusaajien ja -kiusattujen taustoissa tai vaikkapa psyykkisten sairauksien ja rikosten tilastoissa.
Sanotaan, ettei vanhemmuudesta erota vaan kumppanista. Silti monien lapsien arjessa toinen vanhemmista vaikuttaa eron jälkeen vähän tai ei ollenkaan. Se on surullista ja korvaamatonta sekä lapselle että etävanhemmalle.
Haavoittuvaisin ikä kokea vanhempien ero on 4-15-vuotiaana. Suuri osa avioerolapsista kuitenkin selviää erosta ehjin nahoin ilman pysyviä psyykkisiä ongelmia. Onneksi.
Jos haluaa suuria tunteita ja intohimoa läpi elämänsä, kumppania pitää vaihtaa parin vuoden välein. Jos kuitenkin hankkii lapsia, eikö heidän hyvinvointinsa tulisi mennä vanhempien seksuaalisten toiveiden ja rakastumisten edelle? Mielestäni kyllä. Puolison rakastaminen on tahdon asia. Perheeseen tulisi sitoutua kuin pienyritykseen: ensimmäisten ongelmien tultua sitä ei lakkauteta vaan puutteet korjataan. Jos ei pystytä omin avuin, pyydetään asiantuntijoita apuun.
Lyhyemmin voisi vastata: Vain lasten elämän tähden.
----------------------------------------------
Miksi ero on viimeinen vaihtoehto?
Miksi kehotat ihmisiä pysymään rakkaudettomassa avioliitossa, varsinkin, jos liitossa on lapsia? Sanot, että kumppanin valinta on kaiken A ja O ja että olisi opittava elämään juuri valitsemansa puolison kanssa. Kukaan meistä ei varmasti ole valinnut puolisoa, joka ei osoita rakkautta. Olen sitä mieltä, että koska täällä eletään vain kerran, ja elämä voi loppua hyvinkin lyhyeen, jokaisella on oikeus rakkauteen ja välittämiseen. Jos aviomies ei jaksa enää "nousta sohvalta" vaimonsa takia, joku muu mies voi haluta tehdä niin. Onko silloin väärin ottaa rakkautta vastaan, vaikka liitossa onkin lapsia?
Anu
Suomessa yksi lapsi viidestä kokee vanhempiensa eron, kun noin joka toinen liitto kariutuu. Aiemmin eniten erottiin silloin, kun toisen lapsen syntymästä on kulunut pari vuotta. Uuden tutkimuksen mukaan tänä päivänä eroja tapahtuu eniten ennen kuin ensimmäinen lapsi on täyttänyt yhden vuoden. Parisuhteista on tullut lyhyitä ja määräaikaisia - samoin kuin töistä pätkätöitä.
On ehkä yhdentekevää ulkopuolisille, jos aikuiset, lapsettomat ihmiset solmivat suhteita ja eroavat siihen tahtiin kuin itse valitsevat. Kun naimapuuhat koskettavat myös lapsia, ongelmia saattaa tulla heidän lisäkseen lähipiirille, kuten myös koko yhteiskunnalle.
Mitä ihmisestä jää jäljelle, kun hän kuolee? Ensinnäkin sanotaan, ettei kukaan ole kuollut niin kauan, kuin joku häntä muistelee. Ihmisestä jää jäljelle harvoin muuta merkittävää kuin lapset. Lapset ovat yhteiskunnan kasvot ja tulevaisuus. Lapsuudessa muokataan se aikuinen yksilö, joka joskus on päättämässä yhteiskunnan asioista. Rakastavassa, turvallisessa ympäristössä lapsesta kasvaa oikeudenmukainen, luottavainen ja rehellinen kansalainen. Hänestä tulee hyvä kumppani puolisolleen ja vastuuntuntoinen vanhempi lapselleen.
Mikä lapselle on tärkeintä maailmassa? Omat vanhemmat ja koti. Kodissa on ruokaa ja lämmintä, hellä syli, suukkoja, lohdutusta, opetusta, arvostusta ja kunnioitusta.
Jos lapsi näkee tai kokee perheväkivaltaa, juoppouden tai muiden päihteiden aiheuttamaa sekoilua tai vanhemman rankan psyykkisen sairastumisen, jo alle kouluiässä hänet saa ymmärtämään, etteivät äiti ja isä voi elää saman katon alla.
Isompikaan lapsi ei voi mitenkään ymmärtää kummankaan vanhemman rakastumisia - eiväthän niitä ymmärrä aikuiset kaverit tai sukulaisetkaan. Lapsi ei voi ymmärtää, miksi oma koti vaihtuu toiseksi tai miksi sinne muuttaa vieras henkilö, joka kuitenkin on isää tai äitiä tärkeämpi ja rakkaampi toiselle vanhemmista. Lapsi syyttää omaa huonouttaan ja ahdistuu. Kiistat lapsien huoltajuudesta moninkertaistavat lapsen tuskan. Lasten ja nuorten pahoinvointia voidaan myöhemmin tarkastella koulukiusaajien ja -kiusattujen taustoissa tai vaikkapa psyykkisten sairauksien ja rikosten tilastoissa.
Sanotaan, ettei vanhemmuudesta erota vaan kumppanista. Silti monien lapsien arjessa toinen vanhemmista vaikuttaa eron jälkeen vähän tai ei ollenkaan. Se on surullista ja korvaamatonta sekä lapselle että etävanhemmalle.
Haavoittuvaisin ikä kokea vanhempien ero on 4-15-vuotiaana. Suuri osa avioerolapsista kuitenkin selviää erosta ehjin nahoin ilman pysyviä psyykkisiä ongelmia. Onneksi.
Jos haluaa suuria tunteita ja intohimoa läpi elämänsä, kumppania pitää vaihtaa parin vuoden välein. Jos kuitenkin hankkii lapsia, eikö heidän hyvinvointinsa tulisi mennä vanhempien seksuaalisten toiveiden ja rakastumisten edelle? Mielestäni kyllä. Puolison rakastaminen on tahdon asia. Perheeseen tulisi sitoutua kuin pienyritykseen: ensimmäisten ongelmien tultua sitä ei lakkauteta vaan puutteet korjataan. Jos ei pystytä omin avuin, pyydetään asiantuntijoita apuun.
Lyhyemmin voisi vastata: Vain lasten elämän tähden.
