1 tai 2 lapsen vanhemmat:oletteko ajatelleet että mitä jos lapsenne kuolee

[Chala]

Tahallaan ymmärrätte väärin. JOS lapsia on useampi, on syytä jatkaa elämää, on pakko kysyä kasassa. Mutta esim. ainokaisen menetys olisi musertavaa, että siitä ei pääsisi yli

Miksi sä sitten muotoilit aloituksesi 1 tai 2 lapsen vanhemmille? Eihän kahden lapsen vanhempi menetä ainokaistaan jos toinen lapsista kuolee. Siitä tämä varakappale-fiilis..

 

[2 vai 3]

yhtenä motiivina 3;n lapsen hankkimiseen. Lähinnä siksi, että jos toinen näistä kahdesta menisi, niin toiselle ei jäisi yhtään elossa olevaa sisarusta..ei ketään tietenkään voi korvata, mutta olisi kuitenkin edelleen joku jonka kanssa jakaa laspsuusmuistot yms.

 

[oiu]

vaikka mulla olisi 100 lasta, niin se yhden menettäminen olisi mulle ihan yhtä raskasta kuin jos se olis ainoa! Sä et voi olla ihan täysjärkinen kun kysyt tollasta. Mulla on vain yksi lapsi enkä rupea tekemään mitään varakappaleita sen takia, että jos tämä nyt ainokainen sattuis kuolemaan, oli syy elää. Syyn elämiseen löytyy sen suuren surun jälkeekin, vaikka varmasti ottaa pitkän ajan.

 

["vieras"]

Kyllä, tuo on yksi syy miksi meillä lapsiluku on vähintään 3. Emme ajattele niinkään itseämme, vaan sitä että elossa olevilla sisaruksilla olisi turvaa ja lohtua toisistaan. Olen itse ainoa lapsi ja edelleen jotenkin katkera siitä, että minulla ei ole sisaruksia. En pysty jakamaan lapsuusajan muistoja kenenkään kanssa, yksin huolehdin ikääntyvistä vanhemmistani jne. En halua samaa kohtaloa omille lapsilleni.

 

[as if]

Mä väitän että se lapsen kuolema on aivan yhtä kamalaa oli niitä sitten yksi tai vaikka kaksikymmentä. Kuvitteleeko ap että ne jäljelle jäävät lapset korvaa kuolleen?

 

[Madicken04]

Näin yleisesti siis se lapsen kuolema on kuitenkin aikaisen epätodennäköistä, jos lapsella ei sitten ole jotain tiedossa olevaa vammaa tai sairautta mikä aiheuttaa ennenaikaista kuolemaa. Sen valossa saa enemmän ikävää aikaan jos 1-2 lapsen perheestä unelmoiva hankkii sen yhden ylimääräisen lapsen noin varmuuden varalle.

Mutta siis jos muutenkin sen kolmannen lapsen haluaa niin tuota voi pitää yhtenä plussapuolena sille kolmoselle. Näin ainakin meillä.

 

["jep"]

Mitäs sitten, jos 3 lapsen perheestä vaikka toinen vanhemmista ja kaksi lapsista kuolee tapaturmaisesti esim. auto-onnettomuudessa tms.? Mitäs sitten, kun ei ole sitä neljättä? Montako niitä pitäis tehdä varalle?

 

[as if]

[QUOTE="vieras";22470867]Kyllä, tuo on yksi syy miksi meillä lapsiluku on vähintään 3. Emme ajattele niinkään itseämme, vaan sitä että elossa olevilla sisaruksilla olisi turvaa ja lohtua toisistaan. Olen itse ainoa lapsi ja edelleen jotenkin katkera siitä, että minulla ei ole sisaruksia. En pysty jakamaan lapsuusajan muistoja kenenkään kanssa, yksin huolehdin ikääntyvistä vanhemmistani jne. En halua samaa kohtaloa omille lapsilleni.[/QUOTE]

Mä olen myös ainoa lapsi mutta oikeastaan olen ihan tyytyväinen ettei mulla ole sisaruksia. Puolensa ja puolensa...

 

[niin tai näin]

Meillä on vain yksi lapsi ja olen kyllä ajatellut tuota, miltä tuntuisi jos menettäisi tuon ainokaisen. Alkuun ajattelin että olisi helpompaa, jos lapsia jäisi jäljellekin, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Vanhemmat joutuisivat oman surunsa lisäksi tukemaan sisaruksensa menettänyttä ja uusiin kuvioihin heittäytyminen voisi olla vaikeampaa. Minun mieheni äiti synnytti kuolleen lapsen kun mieheni oli 4 v. Mieheni on sitä mieltä, että hänen lapsuutensa loppui siihen. En tiedä kuinka paljon hänellä on muistikuvia tuolta ajalta, mutta havaitsi kuitenkin, että elämä muuttui sen jälkeen, kun äiti ei tuonutkaan vauvasiskoa sairaalasta kotiin niin kuin piti. Mieheni on joutunut käymään aikuisena terapiassa huonon itsetunnon ja masennuksen takia.

Minä ajattelen että jos menettäisimme suloisen poikamme, tekisimme ehkä jonkinlaisen täydellisen elämänmuutoksen (muuttaisimme vaikka ulkomaille)...jos vain jaksaisimme. Kyllä siinä joutuisi ajattelemaan elämänsä täysin uusiksi, varsinkin jos muuttuisi lapsiperheestä pelkäksi pariskunnaksi.

Tiedän kaksi perhettä, jotka ovat mennettäneet kaksi lastaan teini-ikäisinä (polio+auto-onnettomuus, leukemia+lihassurkastumatauti). En tunne noita perheitä sen tarkemmin, mutta tuollainen tuntuu jo kohtalon ivalta

 

[Orion-]

Entä jos kaikki neljä kuolis kerralla? Jos vaikka isä olis lasten kanssa jossain, ja ajais rajun kolarin jossa kaikki kuolis. Pitäiskö olla varamies ja sen kans varalla toiset neljä lasta?

Elämää ei vaan voi elää sillä asenteella, että entä jos sitä tai tätä...

 

["vieras"]

Mä olen myös ainoa lapsi mutta oikeastaan olen ihan tyytyväinen ettei mulla ole sisaruksia. Puolensa ja puolensa...

Niin, no minulle se on ollut jotenkin koko elämää varjostava asia, en osaa eritellä miksi, mutta näin on. Siinä' määrin ikävä juttu, että jos joku olisi minulle sanonut, että voit saada vain ja ainoastaan yhden lapsen, en olisi sitä yhtä ainokaista tehnyt. Mieluummin olisin itse ollut lapseton. Eli kun asian kokee näin voimakkaasti, on ehkä ymmärrettävää, että tuota omaa lapsilukumäärää tulee pohtineeksi kaikennäköisistä näkövinkkeleistä.

 

[Mummomainen]

Minä ainakin tunnen lapsiaan menettäneen vanhemman, joka on katunut sitä, ettei ole tehnyt enempää lapsia. Häneltä kuoli lapset silloin, kun oli jo yli nelikymppinen. Ei ole tosin vielä kaikkia lapsiaan menettänyt, mutta vähiin ne lapset ovat käyneet.

Toinen lapsi ei korvaa kuollutta, mutta varmasti helpottaa surussa. Jos menettää ainoan lapsensa, menettää samalla mahdolliset lapsen häät, lapsenlapset, koko lapsen "tulevaisuuden". Jos on muita lapsia, niin on silti mahdollista kokea näitä asioita, kun ei ole kaikki lapset kuolleet.

Toki myös useampi lapsi voi kuolla samasta perheestä, niin kuin tutulleni kävi, mutta jos ajatellaan todennäköisyyttä niin on erittäin harvinaista, että samasta perheestä kuolee useampi lapsi, mutta yhden lapsen menettäminen on jo ihan eri asia. Varmasti jokainen tuntee tai tietää edes yhden perheen, josta on lapsi kuollut ennenaikaisesti.

Itse tuskin uskaltaisin vain yhtä lasta "tehdä", koska pelkäisin liikaa, että hänelle sattuu jotain. Tai sama toisinpäin, jos lapselta kuolee vanhempi niin varmaan lapsellekin helpompaa jos on sisarus eikä jää niin yksin asian kanssa.

 

[as if]

[QUOTE="vieras";22470963]Niin, no minulle se on ollut jotenkin koko elämää varjostava asia, en osaa eritellä miksi, mutta näin on. Siinä' määrin ikävä juttu, että jos joku olisi minulle sanonut, että voit saada vain ja ainoastaan yhden lapsen, en olisi sitä yhtä ainokaista tehnyt. Mieluummin olisin itse ollut lapseton. Eli kun asian kokee näin voimakkaasti, on ehkä ymmärrettävää, että tuota omaa lapsilukumäärää tulee pohtineeksi kaikennäköisistä näkövinkkeleistä.[/QUOTE]


Mikä siinä ainokaisena olemisessa sun mielestä on kamalinta? Oletko sä ollut lapsena jotenkin yksinäinen?
Kyllä mullakin on ollut hetkiä että oisin toivonut että mulla ois isosisko tai -veli (nimenomaan isompi sisarus, pienemmästä en oo koskaan muistaakseni haaveillut) mutta ei ainokaisuus millään lailla mun elämää ole varjostanut koskaan.
Jotkut kotipsykologit haluaa tietenkin nähdä asian niin että mulla on paljon lapsia koska olen niin traumatisoitunut omasta ainokaisuudestani mutta ei se ihan niin oo, mä vaan satun tykkäämään lapsista =)

 

["vieras"]

Mikä siinä ainokaisena olemisessa sun mielestä on kamalinta? Oletko sä ollut lapsena jotenkin yksinäinen?
Kyllä mullakin on ollut hetkiä että oisin toivonut että mulla ois isosisko tai -veli (nimenomaan isompi sisarus, pienemmästä en oo koskaan muistaakseni haaveillut) mutta ei ainokaisuus millään lailla mun elämää ole varjostanut koskaan.
Jotkut kotipsykologit haluaa tietenkin nähdä asian niin että mulla on paljon lapsia koska olen niin traumatisoitunut omasta ainokaisuudestani mutta ei se ihan niin oo, mä vaan satun tykkäämään lapsista =)

Menee ehkä hieman ohi varsinaisen aiheen, mutta vastaan nyt kuitenkin. Lapsuudessa muistan olleeni kotona jotenkin yksinäinen, vaikka muuten kavereita olikin. Meidän koti oli jotenkin hiljainen ja "eloton" verrattuna kavereiden koteihin (joissa paljon lapsia). Yksin jouduin pimeässä kuuntelemaan vanhempieni riitelyjä, joita kyllä riitti.

Nykyään ainokaisuus korostuu siinä, että koska sukumme on hyvin pieni (yllätys yllätys kaikilla vain 1 lapsi), minulla ei kohta ole yhteyksiä sukuun laisinkaan. Sitten kun vanhempani kuolevat. Nyt kun he ikääntyvät, sairastelevat, tarvitsevat apua vähän kaikenlaisessa, minä olen yksin se, kenen harteilla heistä huolehtiminen on. Kenenkään kanssa en voi taakkaa jakaa. Kenenkään kanssa en voi myöskään muistella lapsuutta. Toki vanhempieni kanssa voin asiasta jutella, mutta tietenkin he näkevät kaiken aivan eri tavalla.

Lapsillani ei tule koskaan olemaan serkkuja minun sukuni puolelta. Myös erityisesti juhlapyhinä ainokaisuus korostuu. Mieheni sisaruksineen tykkää kokoontua yhteen, muistella vanhoja jne, mutta minulla ei siihen ole koskaan samanlaista mahdollisuutta.

 

[Peppari]

Jos molemmat lapseni kuolisivat minulle ei jäisi enää mitään syytä elää. Jos pieni kuolisi, niin tappaisin itseni koska tiedän että iso selviää, mutta jos iso kuolisi niin jatkaisin elämää pienen kanssa, olisi pakko jaksaa.

 

[Aatamin akka]

Mulla on kolme mutta olisi se silti yhtä kamalaa menettää heistä yksikin.

 

[Blue]

Aika moni lapsensa menettänyt vanhempi on sanonut esim. lehtihaastatteluissa että ne muut lapset ovat pitäneet elämänsyrjässä kiinni kun suru on tuntunut musertavalta.

Että ymmärrän kyllä ap:n pointin.

 

[Blue]

Jos molemmat lapseni kuolisivat minulle ei jäisi enää mitään syytä elää. Jos pieni kuolisi, niin tappaisin itseni koska tiedän että iso selviää, mutta jos iso kuolisi niin jatkaisin elämää pienen kanssa, olisi pakko jaksaa.

Kamala!!!

 

[luoja sentään]

Itseltäni on kuollut lapsi heti syntymänsä jälkeen ja nyt odotan neljättä lasta. Mutta en ikinä ole ajatellut että hän olisi jotenkin kuolleen laspen korvike tai vara ja että saisin siitä lohtua. Yhtä koville se ottaa vaikka lapsia on muitakin. Oli niitä lapsia kaksi tai kaksikymmentä. Joakinen on oma persoonansa ja jokaisella on se oma paikka perheessä ja jos se viedään niin siihen kohtaan jää ikuisiksi ajoiksi aukko. Sitä ei tajua ennen kuin itse sen kokee. Joten oikeasti hvinkin on naiivi tämä sinun aloitukssti.

 

["mie"]

Tottakai olen miettinyt, mutta en sen takia, että pitäisi tehdä vielä varalapsia, jos noista kahdesta jompi kumpi sattuu kuolemaan! Kauhea ajatus, jos joku tosissaan tuollaisia varalapsia ajattelee.

Siskoni toinen lapsi kuoli ja sitä kautta tietysti on tullut itsekin mietittyä näitä. Mutta lähinnä olen miettynyt sitä, että kumpi olisi "helpompaa" lapselle, se että pienempi kuolisi vai se että isompi kuolisi? Ihan kamalia ajatuksia, mutta silloin kun kuopus oli vielä pienenmpi (2v), niin ajattelin että kuopus varmaan selviäisi helpommin, kun jossain vaiheessa ei varmaan enää edes muistaisi isosiskoaan. Kun taas jos kuopus kuolisi, niin isosisko (5v) varmasti muistaisi aina pikkusiskonsa. Nyt kun kuopuskin jo lähestyy 3 ikävuotta, niin varmaan hänkin jo muistaisi asioita paremmin.

Huh, kamala ajatus, itku tulee pelkästä ajatuksesta

 

[Aatamin akka]

Jos molemmat lapseni kuolisivat minulle ei jäisi enää mitään syytä elää. Jos pieni kuolisi, niin tappaisin itseni koska tiedän että iso selviää, mutta jos iso kuolisi niin jatkaisin elämää pienen kanssa, olisi pakko jaksaa.

:O

 

[Mummomainen]

Jos molemmat lapseni kuolisivat minulle ei jäisi enää mitään syytä elää. Jos pieni kuolisi, niin tappaisin itseni koska tiedän että iso selviää, mutta jos iso kuolisi niin jatkaisin elämää pienen kanssa, olisi pakko jaksaa.

Nämä kuuluu taas siihen osastoon, että et voi tietää miten todellisuudessa käyttäytyisit jos tuollaiseen tilanteeseen joutuisit. Loppujen lopuksi erittäin harva lapsensa menettänyt vanhempi tappaa itsensä.

 

[....]

No tästä syystähän ennen lapsia rustattiin koko liuta... ja edelleen kehitysmaissa syntyvyyttä ei haluta rajoittaa, koska siten ainakin joku lapsista selviää huolehtimaan vanhemmistaan.

 

[Dior]

vaikka teininä tai lapsena? Ja ette ole halunneet enempää lapsia ja on jo liian myöhäistä esim. iän puolesta. eikö olisi kamalaa menettää ainoa lapsi tai että jää vain yksi lapsi jäljelle? lapsia ja nuoria kuolee koko ajan sairauksiin ja tapaturmissa jos lapsia on vaikka neljä jää niitä jäljelle useita

Totta kai se olisi kamaalaa ja hirveää menettää ainokainen lapsi. Yhtä kamalaa on menttää lapsi, vaikka hänellä olisi kymmenen sisrusta. Elämässä voi sattua ja tapahtua mitä tahansa kamalaa.

 

[E]

Kun olin ala-asteella, mun kanssa samassa koulussa käyville lapsille kävi todella paha auto-onnettomuus. Siinä onnettomuudessa kuoli 3 sisarusta ja heidän isänsä. Äiti oli jäänyt kotiin ja siksi ainoa, joka selvisi hengissä.

Kaikkeen ei voi varautua, ja itse haluan käyttää tämän onnen, mikä minulle nyt on suotu, siihen, että nautin tästä. Jos jotain tapahtuu, niin suremisen aika on sitten. Ja tällä en nyt tarkoita, että en varautuisi asioihin joihin voin varautua, vaan sitä, että turha surra etukäteen asioita, joita ei välttämättä edes tapahdu.