H
Hannah79
Vieras
Enpäs ole ennen tällaiselle palstalle kirjoitellut, mutta toivottavasti onnistuu. Missään muualla en kehtaa tätä asiaa oikein jakaa, mitä nyt tuossa parin ystävän kanssa vähän muutamana iltana ihmettelin. Olen muuttanut kotipuolesta Etelä-Suomeen jo 15 vuotta sitten. Muuton aikoihin minulla oli yksi heila kiikarissa kotikaupungissani. Kyse on todellakin pelkästä heilasta, joka ei ollut edes mikään seurustelukumppani. Monien sattumien summana meistä ei kuitenkaan tullut pariskuntaa vaan tarjolla oleva alfauros voitti: avioiduin toisen miehen kanssa ja sittemmin olemme perustaneet hienon perheen.
Meni vuosia, etten kuullut ex-heilastani oikein yhtään mitään, kun en mitään naamakirjojakaan harrasta. Laitoin joskus tekstareita syntymäpäivinä tms. mutta sekin lopulta jäi. Noin puolitoista vuotta kävi niin, että satuin kotipuolessa käydessäni ex-heilan äidin kanssa samoille kotimyyntikutsuille. Mukanani oli myös oma äitini, joka on hyvä tuttu ex-heilan äidin kanssa sekä oma jälkikasvuni. En ole tuntenut ikinä ex-heilan äitiä mitenkään erityisen hyvin, mutta olemme molemmat puheliaita ja sosiaalisia ihmisiä, ja juttu alkoi luistaa siitä, mihin jäimme joskus vuonna 2001.
Kutsuilimme kutsut loppuun asti, ja muutaman viikon päästä olin aivan ihmeissäni, kun ex-heilan äiti soitti minulle. Olemme etäisesti katsottuna vähän samalla alalla ja tämä nainen ikään kuin teki tikusta asiaa, jotta pystyi soittamaan minulle. (Numeron hän oli onnistunut saamaan jotenkin äitini kautta.) No, sitten meni muutama viikko, ja nainen soitti minulle uudestaan. Edellisen jutun ohessa hän alkoi vaivihkaa avautua minulle poikansa elämästä ja siitä, miten uskoo, että jos me olisimme menneet kimppaan, hänen poikansa elämä olisi voinut olla jollain tavalla onnellisempaa. (Äidin kertoman mukaan hänen poikansa elämä ei mene minun mittapuullani nytkään huonosti.)
Tilanne on nyt jatkunut siten, että ex-heilani äiti soittelee minulle aina tämän tästä. Ei siinä mitään, nainen on oikein mukava tyyppi, ja sosiaalisena ihmisenä suorastaan nautin juttuseurasta kesken pitkien kotiäitipäivien. Minusta on vaan jotenkin raskasta kuunnella tilitystä siitä, miten hänen poikansa ja miniä on tehnyt sitä ja sitä ja miten jotkut asiat ovat menneet puihin. Nainen periaatteessa tykkää miniästään, mutta olen saanut siitäkin aika tiukan selonteon, millainen hienohelma uusi miniä on esim. sisustuksen suhteen. On kai joku koulutettu sisustusassari tms.
Joskus vuodenvaihteessa ex-heilani sai vaimonsa kanssa suloisen pienen pojan. Luulisi, että mummolla olisi nyt muutakin tekemistä kuin soitella hänen poikansa vanhalle ihastukselle. Ja kattia kanssa! Minulle soitellaan jatkuvasti epäsuoria arvosteluja siitä, miten miniä viilaa vauvanhoidossa pilkkua ja koko kotielämä on yhtä nyhertämistä ja värien sommittelemista. Vauva on ollut vissiin hyvinkin odotettu asia ja nyt siihen satsataan satasella.
Kaikkein hankalinta tässä asiassa on se, että ex-heilani äiti haluaa pitää nämä puhelut salassa pojaltaan ja tämän perheeltä. Olen ymmärtänyt, että nainen on suorastaan teeskennellyt pojallensa, ettei tiedä minusta mitään. Lisäksi olen ymmärtänyt, että tämä nainen ei oikein uskalla kertoa miniällensä, mitkä asiat hänessä ärsyttävät. Koko ajan hän joutuu olemaan teeskentelykannalla, että ai kun sinä olet kiva tyyppi. Kai tämä ex-heilan äiti kokee nyt niin raskaana sen, että hänen ja hänen miniänsä vauvanhoitomieltymykset ja kaikki muukin eroaa toisistaan niin rankasti, että hän kokee saavansa ns. sielunhoitoa minulta. Itsekin olen hoitanut lapseni ja kotini aika reippaalla otteella ilman turhia tuusailuja.
Ja onhan sekin aika raskasta kuulla, kun aina saan muistutuksia siitä, miten hänen poikansa rakasti minua aidosti ja miten meille olisi tullut ihania lapsia ja kiva koti jne.
Siis what can I say? Toivoisin, että tämä tarina ei olisi totta. Mutta helkkari sentään, kun se on. Mitä teille tulee mieleen tästä tilanteesta?
Meni vuosia, etten kuullut ex-heilastani oikein yhtään mitään, kun en mitään naamakirjojakaan harrasta. Laitoin joskus tekstareita syntymäpäivinä tms. mutta sekin lopulta jäi. Noin puolitoista vuotta kävi niin, että satuin kotipuolessa käydessäni ex-heilan äidin kanssa samoille kotimyyntikutsuille. Mukanani oli myös oma äitini, joka on hyvä tuttu ex-heilan äidin kanssa sekä oma jälkikasvuni. En ole tuntenut ikinä ex-heilan äitiä mitenkään erityisen hyvin, mutta olemme molemmat puheliaita ja sosiaalisia ihmisiä, ja juttu alkoi luistaa siitä, mihin jäimme joskus vuonna 2001.
Kutsuilimme kutsut loppuun asti, ja muutaman viikon päästä olin aivan ihmeissäni, kun ex-heilan äiti soitti minulle. Olemme etäisesti katsottuna vähän samalla alalla ja tämä nainen ikään kuin teki tikusta asiaa, jotta pystyi soittamaan minulle. (Numeron hän oli onnistunut saamaan jotenkin äitini kautta.) No, sitten meni muutama viikko, ja nainen soitti minulle uudestaan. Edellisen jutun ohessa hän alkoi vaivihkaa avautua minulle poikansa elämästä ja siitä, miten uskoo, että jos me olisimme menneet kimppaan, hänen poikansa elämä olisi voinut olla jollain tavalla onnellisempaa. (Äidin kertoman mukaan hänen poikansa elämä ei mene minun mittapuullani nytkään huonosti.)
Tilanne on nyt jatkunut siten, että ex-heilani äiti soittelee minulle aina tämän tästä. Ei siinä mitään, nainen on oikein mukava tyyppi, ja sosiaalisena ihmisenä suorastaan nautin juttuseurasta kesken pitkien kotiäitipäivien. Minusta on vaan jotenkin raskasta kuunnella tilitystä siitä, miten hänen poikansa ja miniä on tehnyt sitä ja sitä ja miten jotkut asiat ovat menneet puihin. Nainen periaatteessa tykkää miniästään, mutta olen saanut siitäkin aika tiukan selonteon, millainen hienohelma uusi miniä on esim. sisustuksen suhteen. On kai joku koulutettu sisustusassari tms.
Joskus vuodenvaihteessa ex-heilani sai vaimonsa kanssa suloisen pienen pojan. Luulisi, että mummolla olisi nyt muutakin tekemistä kuin soitella hänen poikansa vanhalle ihastukselle. Ja kattia kanssa! Minulle soitellaan jatkuvasti epäsuoria arvosteluja siitä, miten miniä viilaa vauvanhoidossa pilkkua ja koko kotielämä on yhtä nyhertämistä ja värien sommittelemista. Vauva on ollut vissiin hyvinkin odotettu asia ja nyt siihen satsataan satasella.
Kaikkein hankalinta tässä asiassa on se, että ex-heilani äiti haluaa pitää nämä puhelut salassa pojaltaan ja tämän perheeltä. Olen ymmärtänyt, että nainen on suorastaan teeskennellyt pojallensa, ettei tiedä minusta mitään. Lisäksi olen ymmärtänyt, että tämä nainen ei oikein uskalla kertoa miniällensä, mitkä asiat hänessä ärsyttävät. Koko ajan hän joutuu olemaan teeskentelykannalla, että ai kun sinä olet kiva tyyppi. Kai tämä ex-heilan äiti kokee nyt niin raskaana sen, että hänen ja hänen miniänsä vauvanhoitomieltymykset ja kaikki muukin eroaa toisistaan niin rankasti, että hän kokee saavansa ns. sielunhoitoa minulta. Itsekin olen hoitanut lapseni ja kotini aika reippaalla otteella ilman turhia tuusailuja.
Ja onhan sekin aika raskasta kuulla, kun aina saan muistutuksia siitä, miten hänen poikansa rakasti minua aidosti ja miten meille olisi tullut ihania lapsia ja kiva koti jne.
Siis what can I say? Toivoisin, että tämä tarina ei olisi totta. Mutta helkkari sentään, kun se on. Mitä teille tulee mieleen tästä tilanteesta?
