Äiti ei jaksa.

[Mmama69]

Olen kahden pojan (4v ja 2v) 25-vuotias äiti. Mieheni opiskelee ja loma-aikana käy työssä. Kotityöt kaatuvat niskaani, samoin poikien hoito ja työssäkäynti. Olen töissä henkisesti kuormiittavalla alalla ja nyt on alkanut tuntua, etten enää jaksa tätä!

Uskokaa tai älkää, mutta mieheni ei tee kotitöitä YHTÄÄN, mitä nyt joskus (n 1 kertaa kuukaudessa) tekee ruoan + ei silloinkaan siivoa jälkiään. Minä siivoan, pesen pyykit ja suttuiset nassut + vieläpä autonkin ja huolehdin että rahaa tulee taloon. Minun palkkani riittää juuri ja juuri elämiseen, mutta haluaisin joskus jotain "extraa" itselleni... Tänä kesänä mieheni ei ole edes työssä, sillä hän haki kesätyöhön vain yhteen paikkaan ja sinne hän ei päässyt. Pidän siististä ja kauniista, mutta olen joutunut alkaa katsomaan läpi sormien miehen likaisia sukkia sohvan vieressä, sillä aikani ja jaksamiseni ei todella enää riitä

Olen ollut yhteydessä jaksamis-asiassa ammattilaiseen, mutta hänen neuvonsa oli "juttele miehesi kanssa!" Olen jutellut yhteisen kahdeksan vuoden aikana hänen kanssaan kotitöiden tekemisestä lukuisia kertoja, mutta asia ei häntä kiinnosta. Ei edes se että olen joskus niin väsynyt etten saa edes nukutuksi ja vain itken.


Miten teillä muilla?! :attn:

 

[jennik]

Noh meillä menee kyllä kaikki kotityöt 50/50, paitsi nyt kun olen kotona, teen luonnollisesti enenmmän kotitöitä. Mies auttaa lähes aina kun pyytää, ruokaa hän ei kuitenkaan omatoimisesti tee, se täytyy ohjeistaa

Onko miesvalinta ollut väärä, jos toista ei edes kiinnosta sinun uupumuksesi ja paha olosi? :/

 

[Mmama69]

sitä miekin olen tässä jo alkanut miettiä! Voi, miten kateellinen olen niille, joiden mies osallistuu kotitöihin!!!

 

[giraffe]

ei niitä aina kiinnosta.. exän kanssa oli sama homma, jouduin tekemään kaiken yms siinä kohtaa kun jaksaminen alkoi tökkiä ja pahasti en yksinkertaisesti tehnyt muuta kuin yritin hoitaa itseni ylös sängystä ja ruokkia tenavan, itkin yksinäni, asuin uudella paikkakunnalla olin kirjaimellsesti yksin lapsen kanssa koko päivän ja viikot.
kärsein synnytyksen jälkeisen masennuksen esikoisesta kun tämä oli pieni, oli paha mutta itseni siitä jotenkin nostin.
toisen lapsen kohdalla kaikki repsahti nurin, masennus palasi, äiti kuoli, turva katosi. masennukseen sain lääkityksen ja terapiat, kotiin sain kodinhoitajan ja esikoisen hoitoon päiväksi, olin rikki. ex sanoi vain "et sä mitään masentunu ole, näyttelet vaan" siinä mun tukeni, jippijaijei. tein omaksi ja lasten parhaaksi sillä hetkellä "oikean" päätöksen, jätin kaiken muutin yksin asumaan kävi säännöllisesti hoidoissa.

nyt. reilu vuosi sitten lopetin lääkityksen, löysin elämäni miehen menin naimisiin, odotan lasta. mies sanoo että hän jää kyllä kotiin jos mun pitää päästä tuulettumaan tai töihin, hän siivoaa täällä, minä yitän osallistua hankalan odotuksen myötä kodinhoitoon, "vanhemmat" lapset saan itselleni vain joka toinen viikonloppu, niitä yritän kinata itselleni, exän kanssa emme ole väleissä.

masennus alkaa välillä nousemaan taas ylös, mutta nyt en ole yksin.

jouduin luopumaan kaikesta rakkaasta, että pystyin paranemaan edes jossain määrin.. toivottavasti muut eivät joudu samaan tilanteeseen..

 

[saara2]

No jos miehes ei mitään tee sano että saa lähteä pois jos ei kotityöt kiinnosta.

Itse olen kotona yh-äiti kahdeksalle lapselle sekä odotan kaksosia.
Ja kyllä se vaan on niin että mun ne kotityöt on tehtävä!
Ja meillä se oli mies joka tahtoi erota...

 

[Domino82]

Tuo otsikko passas kyllä meidän perheen arkeen kuin nenä päähän! Vähän turhankin usein joudun toteamaan meidän hiukka alle 2v. esikoiselle (toista odotan viimeisilläni) "ettei äiti nyt jaksa".

Olemme mieheni kanssa yrittäjiä. Meillä on sekä yhteinen että miehelläni oma yritys. Itse en osallistu yritysten toimintaan muuta kuin hoitamalla paperiasiat. Itse käyn myös "vieraalla" päivätöissä, joka on kuten sinullakin sellaista henkisesti raskasta työtä. Nyt tosin olen äitiyslomalla jo. Mieheni valtavan työmäärän vuoksi en häntä suuresti viikossa näe ja kotiin tullessaan hän usein vain nukkuu. Aika oman lapsensa kanssakin on kortilla.

Eli kuten sinäkin teen kaikki kotityöt, lapsenhoidon sekä myös pihatyöt 98% itse. Mieheni nimittäin harvoi ehtii kotona sellaisissa auttamaan. Mikä ironisinta, vaikka tuntuisi että mieheni tekemällä työmäärällä olisimme hyvinkin varakkaita, elämme pitkälle minun tuloillani. Yrittäjänä olemisen ihanuutta kun on nimittäin se tulojen epäsäännöllisyys ja menojen säännöllisyys. Mieheni tulot menevät siis rästilaskuihin ja äidin haaveilemiin omiin hankintoihin jää harvoin rahaa.

Mieheni kuitenkin tekee töitä ja parhaansa perheen elannon ja hyvinvoinnin eteen. Se on varmaan se syy miksi vielä tällaisessa suhteessa jaksan. Minulla on myös erittäin vahva tukiverkko ja heille kuuluu aivan valtava kiitos juuri sellaisina hetkinä kun äiti ei jaksa.

Itse et Mmama69 maininnut ollenkaan mitä miehesi tekee opiskelusta jäävällä ajalla. Elääkö hän omaa elämäänsä kuten ennen lapsia vai pyhittääkö hän tämän ajan perheelle? Mitä hän tekee silloin kun sinä siivoat ja teet ruokaa? Sanoit ettei keskustelu auta ja olet yrittänyt puhua jo kahdeksan vuotta. Eniten minua kyllä huolettaa kun sanoit ettei hän enää välitä vaikka itket väsymystä. Ehkä puhumisen aika alkaa olla ohi....