Aion hiivuttaa parisuhteemme loppumaan

[ei enää motivaatiota]

Tässä oon nyt puolisen vuotta - vuoden mietiskellyt, että eipähän me sittenkään taideta sopia toisillemme miesystäväni kanssa.

2,5 vuotta ollaan vasta oltu yhdessä. Toisaalta meillä on "kaikki ok" siis kuvioissa ei ole pettämistä (no mitä nyt minua kyllä ruoho aidan toisella puolella välillä houkuttelee, kun oma suhde on niin tylsä, mutta mitään en ole tehnyt) eikä ole väkivaltaa eikä paljoa riidelläkään. No riidattomuus johtuu ehkä siitäkin, että kun ei paljoa olla edes yhdessä ja keskustelut ovat yleensä "mitä ostetaan kaupasta"- tyylisiä niin eipä siinä tule paljon riideltyäkään. Paitsi kotitöistä, ne tuntuvat olevan miehelle jotain niin hirveää, että hän tekee jotain kotityötä ehkäpä kerran kahdessa viikossa. Ja silloinkin kiroillen ja mököttäen ja odottaa suuria kiitoksia.

Harvoin olemme edes kotona yhtä aikaa. Ja jos olemme, aika kuluu niin että mies katsoo televisiota tai pelaa tietokoneella, ja minä olen lenkillä/siivoilen/luen/olen netissä.
Yhteisestä tekemisestä ja parisuhteen hoitamisesta olen miehelle joskus jaksanut puhua, mutta siitä ei ole tullut mitään joten enää en jaksa edes puhua tästä enkä yrittää itsekään.
Olen ehdottanut yhteisiä kävelylenkkejä (ne ovat miehelle myrkkyä), kuntosali tms. liikuntaharrastusta, jne yhteistä tekemistä, jossa voisi olla yhdessä. Ei miestä kiinnosta.
Hän on tainnut joskus ehdottaa pakottamanani ("no ehdota sä sit jotain!") yhteistä tekemistä, en edes muista mitä hän ehdotti, olikohan se että tulisin hänen kanssaan kalalle, mutta se taas ei minua kiinnosta yhtään.

Eli siis yhdessä emme tee juurikaan mitään muuta kuin käymme kaupassa. Ja sielläkin molemmat kulkee eri reittejä omaan tahtiin poimien hyllystä mitä tahtoo...

Seksielämäkin on todella kuivaa. Ehkä kerran-pari kuukaudessa. Mies tietysti tahtoisi enemmän, mutta kun ei tee mitään sen eteen (eli ei ole minun kanssani) niin ei minua sitten sytytä sekstaillakaan. Tarvisin henkistä yhdessäoloa pystyäkseni fyysiseen yhdessäoloon. Ja siis tosiaan, tulen mielestäni vastaan, noihin seksikertoihin kyllä suostun silloin tällöin, että saisi sitä henkistä yhdessäoloakin, mutta vähiin se jää. Mies kääntää seksin jälkeen kylkeä ja alkaa nukkumaan tai nousee ylös ja menee heti suihkuun tai jääkaapille.

Avauduin miehelle tässä muutama kuukausi sitten asiasta, että mielestämme suhteemme on tylsä ja tyhjä, eikä meillä ole mitään yhteistä. Ja mies pitää minua itsestäänselvyytenä, ehkä minäkin häntä.
Tämä keskustelu jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi. Kun kysyin mieheltä, onko hän muka suhteeseemme tyytyväinen, ja mitä hän suhteelta oikein odottaa, mies vaan totesi vaan että ihan tyytyväinen hän on. Mutta sitten mökötti loppuillan kun olin sanonut ääneen että suhteessamme on mielestäni vikaa.
Minä en edes jaksanut alkaa keskustelemaan sitten sen enempää, mies ei tuntunut tajuavan yhtään mitään eikä osannut näköjään keskustella mitään, eikä nähnyt ainakaan mitään tarvetta/järkeä keskustella mitään. Tuli vähän tunne että pyöriikö sen päässä edes mitään, osaako se edes ajatella asioita.

Joten siis muunmuassa näiden syiden vuoksi olen ajatellut että tämä suhde saa loppua.

Olen vaan niin pirun huono tekemään isoja päätöksiä. Mitä jos teenkin ison mokan? Tämä suhde olisi ihan ok, jos "tyytyisin" tähän. Mikäli pystyisin elämään ilman vaateita toisen henkisestä/fyysisestä läsnäolosta ja tekisin kiltisti kaikki kotityöt vaatimatta miestä osallistumaan niihin, ja antaisin miehelle seksiä joka päivä, niin kaikki olisi hyvin, ainakin miehen mielestä. Olisihan siinä hyvätkin puolensa. Minullakin kuitenkin "olisi joku", taloudellinen tilanne olisi parempi.. ja olisi joku joka vaihtaisi palaneet lamput kattovaloihin, naputtaisi tauluille naulat seinään ja vaihtaisi autooni renkaat. (tosin noihinkin asioihin miestä saa aina patistaa, että tekee)

Niin että teenköhän mä oikein vai väärin, kun aion hiivuttaa parisuhteemme, kuivattaa tämän kasaan?

Tuntuu vaan, että itsellä ei ole enää motivaatiota edes yrittää. Kai mä luovutan vähän helposti. Mutta just nyt on tuntunut siltä, että minkä takia mä ees yrittäisin. Ei me olla miehen kanssa ikinä voitu keskustella mistään, kai me ollaan niin erilaisia kuitenkin. Alussa ihastuin miehessä siihen, että silloin se jaksoi istua kanssani kahvilla ja teellä, ja katseli minua ihastuneena, eikä vaan selaillut lehteä kuuntelematta mitä sanon niinkuin nykyään jos satumme samaan kahvipöytään yhtäaikaa. Ja muutenkin mies oli alussa niin huomaavainen ja hellä. Enää sillä ei kai ole tarvetta, kun mä "olen jo kiikissä".

 

[Dippadii]

Eipä oikein kuulosta, että teillä olisi hyvät edellytykset toimivalle suhteelle: Ette juttele, välillänne ei ole hellyyttä, kumpikaan ei huomioi toista, tappelette siivouksesta, seksi on jo nyt tylsää, teillä ei ole mitään yhteistä.

Jos lähes jokaisella elämän osa-alueella asiat on pielessä, niin joutuisit yrittää saada miestä muuttumaan ihan hirmuisen monessa asiassa. Fakta on kumminkin se, että et voi muuttaa toista, koska jokainen voi muuttaa vain itseään. Jos mies tykkää töllöttää telkkua ja olla hiljaa, niin et kovin helposti saa hänestä aktiivista höpöttäjää.

Minusta on tosi huono syy olla yhdessä vain se, että tarvitset miestä taulujen kiinnittämiseen seinälle tms. Sellaiset asiat voi ostaa joltakin remonttireiskalta tai pyytää isää/veljeä/kaverin poikaystävää tekemään niitä hommia. Eihän sellaista kuitenkaan ole joka päivä tai edes joka viikko tiedossa.

Ainakin itse tarvitsen miestä hyväksi kaveriksi ja seksikumppaniksi. Haluan, että miehen kanssa voi jutella, nauraa yhdessä ja vaihtaa mielipiteitä, sillä vaikka olisi kuinka hyvä sängyssä, niin muutakin yhteistä pitää olla kuin vain pelkkä seksi, mutta tietysti seksinkin pitää olla hyvää.

Jos mielessäsi pakotat itsesi alistumaan tuohon suhteeseen, niin olen varma, että vuosi vuodelta kiukkusi ja turhautumisesi lisääntyy. Ennemmin tai myöhemmin ärtymyksestä räjähtämispisteessä olevana retkahdat holtittomasti johonkin suhteeseen, koska lähteisyyden, rakkauden ja hyväksynnän tarpeesi ovat olleet vailla vastakaikua.

Ei lähtö suhteesta ole koskaan helppoa eikä sen sitä tarvitse ollakaan. Lähde nyt eikä niin, että etsit uuden miehen, jotta pääset "helpommalla" muuttamalla toisen luota suoraan uuteen syliin. Sillä tavalla on paljon rehellisempää touhua ja arvostat itseäsikin enemmän, kun teet asian rehellisesti.

Ilmeisesti et ole koskaan oikeastaan asunut yksin, sillä sinkkuelämää pelätään, jos on aina asunut joko vanhempien tai jonkun miehen luona. Sitä ei kannata turhaan pelätä. Löydät kyllä uuden kumppanin vuoren varmasti.

 

[tähän se sopii]

Pyydä miestäsi vastaamaan tuohon kirjoittamaasi. Kirjallisesti. Tulosta vaikka aloituksesi ja jätä se näkyviin, pyydä vastaus. Siinä ei ole mitään mitä et voisi hänelle näyttää, antaapahan ajattelemisen aihetta.

 

[ei helppoa koskaan]

Ei se parisuhteen ihanuus ja autuus tule kuin illallinen presidentille, sen eteen on jaksettava tehdä töitä ja panostaa siihen kokoajan. 2,5 vuotta yhdessä oltu, ilmeisesti kuherruskausi nyt ohi. Alku sujuu usein itsestään ihastumisen voimin ja nyt olette siinä vaiheessa ettei se pelkästään riitä. Keskusteluyhteyskin vaikuttaa kadonneen. Nyt on syytä istuttaa ukko pöytään ja tehdä selväksi ettei näin voi jatkua. Että kummankin pitää kantaa kortensa kekoon niin parisuhteen hoitamisen kuin kotitöiden yms. suhteen. Kertokaa toiveenne ja miettikää mitä tehdä että saatte parisuhteenne taas raiteilleen.
Muistakaa ettei parisuhde ole koskaan ikuista karkkipäivää ja päivänpaistetta. Se on ikuinen vuoristorata, välillä on aina niitä karkkipäiviäkin.
Muuten kuullostaa ihan satsaamisen arvoiselta mieheltä.

 

[ei enää motivaatiota]

Vastasit minulle:

"Nyt on syytä istuttaa ukko pöytään ja tehdä selväksi ettei näin voi jatkua. Että kummankin pitää kantaa kortensa kekoon niin parisuhteen hoitamisen kuin kotitöiden yms. suhteen. Kertokaa toiveenne ja miettikää mitä tehdä että saatte parisuhteenne taas raiteilleen."

Mutta entäs kun tätä minä olen yrittänytkin jo? Kuten sanoin avauksessani, että avauduin miehelle suhteemme tilasta. Yritin saada siis kunnon keskustelua aikaiseksi, kysyin mieheltä onko hänellä nyt aikaa hieman jutella, suljin television jne.

Mutta siis keskustelusta ei tullut mitään. Minä kerroin näkökantani, rauhallisesti ja mielestäni rakentavasti, mutta mies siis tokaisi vaan että hänen mielestään suhteessamme ei ole mitään vikaa. ja sitten vaan murahteli ja mökötti. Ei osannut kertoa mitään minkälaisesta parisuhteesta haaveilee tms. Ei tajunnut yhtään mitä kysyin, mitä tarkoitin ja mitä kerroin, ilmeisestikään. Koska siis mitään keskustelua aiheesta ei tullut, eikä mitään tulosta, mikään ei muuttunut (hänen taholtaan).

Enkä minäkään kuvittele parisuhteen olevan ikuista auringonpaistetta tai sitä karkkipäivää. Kyllähän minä ymmärrän että joka suhteessa on vikansa, ja ihmiset ovat epätäydellisiä, kuten minä itsekin. Mutta tuntuu, että parisuhteessa pitäisi olla jotain todella positiivistakin, jotain motivoivaa, jonka voimin jaksaisi ne huonot ajat, alamäet ja negatiiviset puolet. Vai olenko väärässä?

 

[panacea]

kun tuollaisen henkitoreissaan korisevan "suhteen" voi lopettaa nopeasti ja yhdellä iskulla.

Mikä estää sinua etsimästä itsellesi ihmistä, joka on kiinnostunut edes joistakin samoista asioista kuin sinä?

Miehessä sinänsä ei vikaa tarvitse olla - te ette vain sovi yhteen. Minä olisin esimerkiksi lähtenyt kalaan hänen kanssaan riemusta kiljuen - ja pelaisin sillä tietokoneellakin yhdessä.