Alkuperäinen kirjoittaja Draumsyn:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja 4lapsen äiti:
No ei musta mitään ongelmaa tosta kannata tehdä, mutta sinun tapauksessa varmaan alkaisin tukiperheeksi (jos omat voimat riittäisi) voisi samalla auttaa, saisi lapsen/lapsia taloon ja oma lapsi vois hyvinkin saada elinikäisen läheisen suhtaan toiseen. Voisi koittaa valita perheen, jonka kanssa todennäköisesti tulisi pitkä suhde.
Minkälaista tuo tukiperhetoiminta on? Kuulostaa mielenkiintoiselta
Tukiperhetoiminnassa teille tulisi jonkun perheen lapset esim. kerran kuussa viikonlopuksi. Vanhemmat saavat omaa aikaa ja voivat levätä.
Hyviä tietoja tässä, tavoitteenahan on pitkä, toimiva suhde. Niin kauan tietysti kun siitä lapselle/perheelle on hyötyä. Tokihan suhdetta voi sitten jatkaa "ei virallisesti" jos kaikki haluavat.
Ainahan ei etukäteen voi tietää (tai yleensä) kovin tarkkaa onko kyseessä pitkä vai lyhyt suhde. Mutta jos esim. lapsella on vain äiti, ja tällä on esim. jokin perussairaus josta ei parane, niin voisi kuvitella että suhde kestäisi pitkään. (tosin aina voi kaikkea käydä)
Sos.tt osaavat kyllä yleensä kertoa kaikkea mahdollista ja heillä on monesti pitkä työhistoria, eli osaavat arvioida millainen/millaiset lapset teidän tapauksessa sopisivat.
Tiedän myös tapauksen jossa lapselle haettiin tukiperhettä lähinnä sen takia, että oli ainoa lapsi. Vanhemmilla oli jotain pientä, muttei vakavaa (siis sellaista mikä toimintaa vaikuttaisi) joten todennäköisesti esim. tälläinen suhde on pitkäaikainen, koska sisaruksia ei lapselle ollut tulossakaan.
ota tosiaan selvää, ei se ota jos ei annakaan. Sos.tt myös kertovat toiminnasta lisää. Ei mihinkään heti sitouduta jos kyselee ja ihmettelee...=) Myös mahdollisen lapsen kannalta on hyvä että mietitte rauhassa, koska tukisuhteen katkeaminen on kurjaa heillekin.
Yleensä siis toiminta on kerran kk viikonloppu teillä, mutta muutakin yleensä voidaan sopia. Monesti ei ole kun esim. yh-äiti ilman tukiverkkoa, joten hän saa hetken levätä ja lapset pääsevät mukavaan ja turvalliseen paikkaan. On myös tukiperheitä jonne tulee lapset sen takia että heillä on erityisiä vaateita, esim. kehityksellisiä ongelmia tms, joten vanhemmat väsyvät.
Mutta monesti on tosiaan ihan tavallisia, ihania lapsia ja tukiperheen tehtävä on tarjota ihan tavallista, mukavaa, turvallista arkea. Teille etuna olisi se, että lapsista tulisi varmasti hurjan tärkeitä teille kaikille. Kyse ei kuitenkaan ole mistään sijaisperhetoiminnasta, eli lapsilla on oma koti, mutta tulevat teille "Kylään"
Myös sijaisperhetoimintaa on, googlaile ainakin tota tukiperhetoimintaa.