Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä niin kadehdin Bojania. Miten se pystyy tuohon. Pian kaksi viikkoa, eikä fanit ole saaneet siitä minkäänlaista elonmerkkiä somessa. Mäkin haluaisin pysyä poissa, mutta mä en pysty.

Mähän toki tiedän, missä se soma sloveeni on. Eikä se ole kaukana - heh, heh.

Mun upeen keikkabussin petipaikat on laskettu silleen tarkkaan, että sinne sopii aina satunnainen yöpyjä, jos tarvetta on. Ja Bojanin kohdalla ei tartte edes laskea petipaikkoja, koska ei me ennenkään olla eri formulalakanoiden alla nukuttu. Sama sänky on jaettu ja jaetaan jatkossakin. Joskus vain nukutaan, mutta useimmiten ehditään puuhastella kaikenlaista kivaa yhdessä. Tai siis kuumaa, jos totta puhutaan.

No siis. Bojan tuli jollain yökoneella Helsinkiin pian niiden keikan jälkeen. Jesse haki sen kentältä ja toi Vantaalle. Ja täällä se on sitten punkannut siitä lähtien. On fiilistelty kaikkea sitä, mitä vuoden aikana on meille tapahtunut, ja aivan innolla odotetaan Tavastian tasavuosipäivää. Mua herkistää jo etukäteen, sitä keikkaa ja sen ympärille osuneita päiviä mä en unohda ikinä. Joku lässyttäjä on sanonut, että niistä hetkistä paistoi rakkaus vähintäänkin Keravalle saakka.

No jaa. Brothers, or maybe something more.

Tätä me ollaan nyt täällä Vantaalla pohdittu. Että mitä se something more tarkoittaa. Se pörröttää mua hiuksista ja mä puhaltelen sitä korvaan ja näykin kaulasta. Se aina pelkää, että jää fritsuja - onko sillä nyt sitten jotain väliä, mutta sille kai on. Ja joo, kyllä niitä välillä tulee. Joskus ihan tingilläni teen, kun tiedän, että saan sen suuttumaan. Se on niin ihana, kun se vihastuu. Voi kun tietäisitte.

Mutta tuo something more. Mä tykkään siitä aivan sikana. Välillä ottaa sekä sydämestä että vähän muualtakin, kun mä kelaan kuvia meidän yhteisistä jutuista. Ja se sanoi, että se tuntee ihan samalla tavalla. Ja kyllähän mä sen huomaan. Tuntee se.

Mutta kun on tämä kaikki. Siis välimatkat, urat, elämät siellä ja täällä. Mä en millään jaksaisi ajatella kaikkea. En etenkään nyt, kun se tuhisee tukka pörrössä mun sängyssä. Ei maltettu ruveta nukkumaan, kun vaan pussailtiin ja hellittiin toisiamme.

Ja mä vaan tässä kirjoitan. Jospa mä kävisin vähän näykkimässä sitä leuan alta. Jos se heräisi. Mä voisin vaikka näyttää sille, mitä se something more minusta tarkoittaa.
Ihana, kiitos. ❤
 
vierailija
Olipa kiva tupsahtaa tänne taas jankkauksen keskelle 😁.

Mutta ajattelin käydä tiedottamassa että olen aikeissa hankkia itselleni sen paljon hehkutetun elämän. Brotherin kanssa ollut mielenkiintoinen viikko ja asiaa puitu sen verran että nyt kai voidaan jo puhua something moresta, mikä ei sinänsä muuta tilannetta mihinkään suuntaan koska ei voida tavata eikä muutenkaan hengata livenä varmaan kuukausiin, jos ei vuosiin. Mutta molempien kiinnostus siihen vähän enempään on nyt saatu sanoitettua ja ryhdytään pikku hiljaa yhdessä miettimään että mitäs sitten. Ja mua myös rauhoiteltiin sen verran että voin olla varma että meidän ystävyys ja 40 vuoden tulevaisuuden suunnitelmat ei tähän kaadu vaikka menisi something moren osalta loppupeleissä metsään.

T. Gay brother -ongelmainen, vai olenko sittenkään 😱
 
💚❤
Lisää tällaista tänne jankkauksen ja trollauksen keskelle. 😍
 
vierailija
Olipa kiva tupsahtaa tänne taas jankkauksen keskelle .

T. Gay brother -ongelmainen, vai olenko sittenkään
Hienoa! Onpa kiva kuulla, että saitte puhuttua asioita selviksi ja että keskustelu vei asiaa toivottuun suuntaan ❤
 
vierailija
Näin useamman unen uudesta ficistäni viime yönä, mutta en muista siitä enää kuin että Bojanin tai Joksujen (ficissä ei ole Joksuja) jonkin biisin nimi oli Midva (mikä tarkoittaa "me kaksi" niin että molemmat ovat miehiä tai mies ja nainen). Miksei, ei taida kyllä uudella levyllä olla sennimistä biisiä, vai oliko siellä vielä nimeämättömiä. :)

Bojere-ficcirintamalla on ollut hiljaista, vaikka lukioficistäkin tuli taas uusi jatkopätkä. Ehkä kesällä ihmisillä on muutakin tekemistä. Minulla olisi tarkoitus pukata ulos vielä tällä viikolla ihan lyhyt ficci ja sitten sitä musiikkiskene-AU:ta ensi viikolla, mutta se on hieman haastava, ja tällä hetkellä koko kirjoittaminenkin (ja kaikki) on tosi haastavaa, joten katsotaan mitä käy. :)

- Joymuffin
 
vierailija
Olipa kiva tupsahtaa tänne taas jankkauksen keskelle .

Mutta ajattelin käydä tiedottamassa että olen aikeissa hankkia itselleni sen paljon hehkutetun elämän. Brotherin kanssa ollut mielenkiintoinen viikko ja asiaa puitu sen verran että nyt kai voidaan jo puhua something moresta, mikä ei sinänsä muuta tilannetta mihinkään suuntaan koska ei voida tavata eikä muutenkaan hengata livenä varmaan kuukausiin, jos ei vuosiin. Mutta molempien kiinnostus siihen vähän enempään on nyt saatu sanoitettua ja ryhdytään pikku hiljaa yhdessä miettimään että mitäs sitten. Ja mua myös rauhoiteltiin sen verran että voin olla varma että meidän ystävyys ja 40 vuoden tulevaisuuden suunnitelmat ei tähän kaadu vaikka menisi something moren osalta loppupeleissä metsään.

T. Gay brother -ongelmainen, vai olenko sittenkään
❤
 
vierailija
Näin useamman unen uudesta ficistäni viime yönä, mutta en muista siitä enää kuin että Bojanin tai Joksujen (ficissä ei ole Joksuja) jonkin biisin nimi oli Midva (mikä tarkoittaa "me kaksi" niin että molemmat ovat miehiä tai mies ja nainen). Miksei, ei taida kyllä uudella levyllä olla sennimistä biisiä, vai oliko siellä vielä nimeämättömiä.

Bojere-ficcirintamalla on ollut hiljaista, vaikka lukioficistäkin tuli taas uusi jatkopätkä. Ehkä kesällä ihmisillä on muutakin tekemistä. Minulla olisi tarkoitus pukata ulos vielä tällä viikolla ihan lyhyt ficci ja sitten sitä musiikkiskene-AU:ta ensi viikolla, mutta se on hieman haastava, ja tällä hetkellä koko kirjoittaminenkin (ja kaikki) on tosi haastavaa, joten katsotaan mitä käy.

- Joymuffin
Kiva että on jotain, mitä odottaa ❤
 
Yhteistyössä