Kiitos tosi ihanasta fikistä, sinä tuntematon
Jere pyyhki hikeään pyyhkeeseen takahuoneessa ja hörppi vettä pullosta, Rankka juhannuskeikka oli takana, yleisö oli ollut ihan villinä ja heitellyt lavalle pehmoleluja, koruja ja rintaliivejä.. Manageri ja tyttöystävä olivat lähteneet etukäteen hotellille. Jere oli ihan yksinään, istahti penkille ja lepuutti hikistä päätään käsiensä välissä. Olo tuntui tyhjältä. Ihan loppu. Loppu.
Vanhempi nainen lakaisi lavan takahuonetta harjalla ja rikkalapiolla, keräili tyhjiä tölkkejä ja hyräili matalalla äänellä Olavi Virtaa. Nainen tarttui tyhjään pulloon Jeren kädessä ja katsoi Jereä silmiin.
"Haluatko yhteiskuvan ?" Jere kysyi irvistäen. "En minä tarvitse, olenhan minä sun kuvia katsellut ja itse en enää kuvissa loista... mutta jos kuuntelisit hetken?"
"Mitäs sulle oikein kuuluu poika? Pärjäiletkö? Paljon olet Suomen kansalle antanut..Eihän tässä jäniksen selässä olla.." nainen jutteli rauhallisella äänellä.
Jere kuunteli ikäneitoa toisella korvalla. Kaikenlaista sitä.. Hän ei kyllä siivoojalle avautuisi. Helvetti. "Täytyy tästä.." Jere aloitti.
"Pysähdy nyt hyvä mies hetkeksi ja kuuntele sydämesi ääntä. Ihmisen elämä on vain pieni henkäys ja nuoruus menee ohi yhtä nopeasti kuin valkovuokkojen kukinta toukokuussa..Ihmisen aika on niin pieni ja ohikiitävä, elämä antaa yhtenä hetkenä paljon ja vie heti seuraavaksi, huomisesta ei kukaan tiedä.. Ja äkkiä on elämän ilta, hiillos on sammunut, nuoruuden ruusut ovat lakastuneet ja vain muistot ovat jääneet.." täti höpisi.
"Tosirakkaus tulee eteen vain kerran elämässä. Sielut kohtaavat, tunnistavat toiseensa ikuisuuden takaa ja kietoutuvat yhteen ja palavat yhdessä liekkinä. Aulikkikin siitä on kirjoittanut, miten avaruus huutaa ja tähdet kirkuvat ohimon läpi ja kuinka merien yllä savuavat sydämet.
Mietipä tarkkaan. Itsellesihän sinä sen kumppanin otat, et perheellesi, imagollesi tai levy-yhtiöllesi. Et ole kenellekään mitään velkaa..
Rakkaus on pelottavaa, mutta ethän sinä ole arkalasta kotoisin? Seiso omilla jaloillasi ja lennä omilla siivilläsi, kyllä ne kantavat. Tee itse omat päätöksesi ja kanna oma ristisi. Ei saa olla lastuna laineilla muiden riepoteltavana, pitää olla itse oman onnensa seppä..
..vaikka mikä minä olen tässä neuvomaan, oli minullakin nuoruudessa semmoinen Arvo jonka päästin menemään, eikä päivääkään ole kulunut etten häntä miettisi.. Usko pois että tämänkin tummuneen hiekkajaalan purjeet ovat joskus olleet vitivalkoiset ja toivon tuulta täynnä."
Kaihoisa haitari soitti kesäillan valssia jossain kauempana. Nainen pysähtyi kuuntelemaan, laski harjan kädestään, kääntyi kannoillaan ja katosi ovesta.
Ulkona oli juhannus, kauneimman kukkimisen aika, purppuranväriset metsäkurjenpolvet niiasivat hennosti kesätuulessa. Puna-apilat ja hiirenvirnat olivat kauneimmillaan. Juhannusruusu tuoksui huumaavasti.
"Oi lennä, lennä pääskynen tuo riemu rintaan ihmisten. Ja kanna tuuli kaipauksein iltapilvellein"
Jere katsoi valkoisia kumppupilviä.Entä jos hän kuitenkin soittaisi Bojanille? Haluaisiko Bojan hänet vielä, vai oliko jo liian myöhäistä?
Kaukaa järven selän takaa kuului kesän viimeisen käen kukunta kuin elämän rajallisuudesta kukkuen.
Leila