vierailija
Kiitos tästäBojan soitti illalla Madridista. Tai yötähän se jo oli. Pisti ensin viestin, voiko soittaa, ja totta kai se voi, Aina. Oli kello sitten mitä tahansa.
Se oli siellä pre partyissa ja melkoisessa humalassa, ja se itki aina välillä. Oli ollut hyvät bileet, niin kuin oli viime vuonnakin. Niitä se muisteli, ja kyseli, muistanko minä. Tietenkin.. Miksi en muistaisi? Se oli alku kaikelle. Olin vähän hukassa, enkä uskaltanut jutella oikein kenellekään. Sitten nämä tulivat koko bändi, ja Nace esitteli kaikki tyypit mulle.
Huvittaa vieläkin, miten hassusti kuulin sen nimen, Bo Jan. Hermostutti niin vietävästi.
Nyt se puhui ja puhui. Kyseli, muistanko, miten tanssittiin siellä yläparvella ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Totta kai mä muistan. Ensimmäistä kertaa uskalsin katsoa sitä silmiin oikein kunnolla, eikä siinä sitten muuta tarvittu. Se oli Pöyhösen pojan menoa se. Ennen kuin lähdettiin hotelliiin vaihdettiin puhelinnumerot, ja alettiin heti aamuyöstä lähetellä toisillemme meemejä ja hassuja kuvia.
Siitä se sitten lähti. Mun tunteet syveni aika äkkiä. Luulen, että niin senkin. Vaikka ensin alkuun se oli sellaista kaveriläppää, tuollaisia viestejä mä Härtsällekin oon lähetelly. Kaikkea typerää, mikä osuu netissä vastaan tai tulee likaiseen mieleen.
Äkkiä me kuitenkin alettiin jutella aika isoistakin asioista. Ei mun kielitaito vielä silloin kauhean hyvä ollut, mutta mä käytin google kääntäjää. Se on hyvä. Ja koko ajan musta tuntui siltä, että tämä tyyppi on mun toinen puoliskoni. Me tykättiin samoista asioista, naurettiin samoille vitseille, oltiin kuin oltaisiin aina tunnettu. Ei mulla ole tällaista aiemmin osunut kohdalle.
Ja vaikka se tuntui tosi ihanalta, oli se myös tosi pelottavaa. Mä mietin koko ajan, mikä tää juttu nyt oikein on. Oonko mä ihastunut, missä se tuntuu ja miksi tässä nyt tapahtuu? Ei tästä voinut kenellekään mitään sanoa, vaikka niin Mikke, Härtsä kuin Jessekin nostelivat kulmiaan, kun mä sain varmaan joka kolmanteen lauseeseen ympättyä sen nimen.
Päivät oli täynnä valmisteluja ja treenejä, mutta mun päässäni pyöri vain sen ruskeat silmät ja korvasta korvaan ulottuva hymy. En mä tiennyt edes sen ikää, ja se vaikutti tosi nuorelta. Mutta varmaan se täysi-ikäinen on, koska se kerran joi Madridissa. Tuskin siellä alaikäisille olisi viinaa tarjottu.
Enää pari päivää, ja me lähdetään. Kaiken lähtöhässäkän ohessa mulla on vielä tämä mun oma henkilökohtainen hässäkkä. Viestitellään lähes jatkuvasti, lähetellään kuvia ja kysellään toisiltamme typeriä asioita. Pari kertaa se on vastannut johonkin mun viestiin sydämellä, mikä on tuntunut tosi hyvältä. Oon mäkin sille sydämiä lähetellyt, vihreitä.
Viikonloppuna me sitten nähdään. Mä en tiedä, mitä tästä tulee. Jännittää, pelottaa, ettei nyt vaan sattuis mitään, kuten mutsilla oli tapana sanoa, kun lähdettiin jätkien kanssa festareille. Mä luulen, että jotain sattuu. Mulla on siitä tosi vahva tunne. Ja mä luulen, että sekin tuntee samoin.
I can't wait to see you, se viestitti ihan vasta äsken.
Ai niin, se oli vuosi sitten. Eilen se nyyhkäisi puhelun päätteeksi: I miss you and those days like hell.
So do I.