Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei minusta ole ollut erityisiä kohuja nyt, mutta ehkä liittyy mm. siihen, että leimattu rahanahneeksi kun keikkapalkkiopyyntö on kasvanut paljon. Hän on ollut tosi paljon lööpeissä viime viikkoina mm. OF:n ja Linnan juhlien takia ja ehkä se "kokonaiskuorma" on tuntunut raskaalta, vaikkei olisikaan ollut mitään yksittäistä tosi ikävää?
Tuo keikkapalkkion nouseminen ei kai nyt voinut kenellekään olla uutinen. Ainoa negatiivissävytteinen uutisointi ehkä siitä OF:stä, mutta ei kai se nyt voinut tulla varsinaisena yllätyksenä K:lle. Siitä olis saanut paljonkin pahempiakin otsikoita aikaiseksi.
Kaiken kaikkiaan mielestäni K:ta on vielä aika varovaisesti käsitelty (onneksi) mediassa. Luultavasti siksi, että tämä vuosi todellakin oli K:n vuosi ja ei siinä kyllä Seiskankaan kannattanut sitä venettä keikuttaa.
 
vierailija
Tässä vauvalle laittamani kirjoitus myös tänne puolelle, koska molemmilla palstoilla tasapuolisesti seilailen Erityiskiitos Puutarhan rauhallisesta, kiireettömästä ja pohdiskelevasta seurasta teille kaikille. Olette tärkeitä !
Tämä vuosi on ollut ehkä koko elämäni hulluin. En olisi ikinä kuvitellut villeimmissä ajatuksissanikaan ajautuvani fanittamaan suomalaista räppäriä ja slovenialaista indiebändin laulajaa, saatika shippaavani heidän suhdettaan. Varsinkaan kun sanavarastooni ei edes kuulunut sana shippi, eivätkä myöskään sanat fandom, fanficci jne.
On ollut mielettömän hauskaa seilata tässä omituisessa universumissa, joka jotenkin on itse rakentanut itsensä, aivan samoin kuin päähenkilömme ovat tuntuneet itse luovan omaa shippiään meidän vain seuratessa vierestä. En edes tiedä, kuinka tavallista se on shippikulttuurissa.
Hauskaa ja jotenkin hellyttävääkin on se, kuinka nopeasti tälle yhteisölle on kehittynyt oma slangi, jota vain me täällä matkaavat ymmärrämme. Kusinen kivi, yksityishenkilö, titanicinovi, nautadom, puutarha, horny jail, laivanrakentaja, kostopitsi, pyykkicase, vaeltava vasen käsi, kamelinvarvas, uusimpana longinomies... lista on pitkä (ja olisi hauska saada talteen tärkeimmät ) ja lisäksi tietenkin fandomiin liityvien henkilöiden lyhenteet B, K,G,C,A jne, tämä kaikki on meille selvää tekstiä, jollekin ulkopuoliselle täyttä hepreaa !
Tämän palstan yhteisöllisyys on myös tuntunut ihanalta, kaikista vastoinkäymisistä ja riidoistakin huolimatta. Normaaliin elämäänkin kuuluu myrskyjä, miksei sitten tänne meidän rinnakkaistodellisuuteemme? Niistä on kuitenkin joka kerta selvitty ja vaikka muutaman kerran ollaan karille karahdettu, pelastautumissuunnitelmat ovat joka kerta toimineet ja laivanrakentaja on ahkeroinut meille uuden aluksen, kiitos siitä!
Meillä on täällä luultavasti koossa hyvin sekalainen seurakunta ja se jos mikä on todellinen rikkaus. Puheenaiheet ovat lainehtineet sukankudonnasta seksuaaliseensuuntautumiseen ja kaikkeen siltä väliltä, varsinaisen shippauksen ohella. Palstalla viljelty huumori on ollut ihan parasta ja kahvitauolta on monestikin tullut hätäinen lähtö vessan puolelle nauramaan. Mutta onhan täällä haikeitakin hetkiä ja pettymyksiä jaettu ja silloin on ollut ihanaa, kun on ollut tämä yhteisö. Koska ainakaan itselläni ei ole irl ketään kuka tästä kaikesta mitään ymmärtäisi.
Joten kiitos tästä vuodesta, olette ihania !
Samaa mieltä - kiitos kaikille 💚❤
 
vierailija
Minäköhän päivänä JO oikeasti matkustaa Lontooseen? Olisin kuvitellut että viettävät joulun ja synttärit Sloveniassa, mutta sitten haastattelussa puhuivat tammikuun ekasta viikosta. Mä lennän Lontooseen ylihuomenna. Olisipa mieletön alku vuodelle kakskytäneljä nähdä pojat siellä lentokentällä 🥰💖
 
vierailija
Minäköhän päivänä JO oikeasti matkustaa Lontooseen? Olisin kuvitellut että viettävät joulun ja synttärit Sloveniassa, mutta sitten haastattelussa puhuivat tammikuun ekasta viikosta. Mä lennän Lontooseen ylihuomenna. Olisipa mieletön alku vuodelle kakskytäneljä nähdä pojat siellä lentokentällä
Ljubljanasta menee varmaan aika rajallinen määrä lentoja Lontooseen, varmaan muutama päivässä, mutta toisaalta Lontoossa on puolisen tusinaa eri lentokenttää. :) Niin sama päiväkään ei välttämättä auta.
 
vierailija
Ei minusta ole ollut erityisiä kohuja nyt, mutta ehkä liittyy mm. siihen, että leimattu rahanahneeksi kun keikkapalkkiopyyntö on kasvanut paljon. Hän on ollut tosi paljon lööpeissä viime viikkoina mm. OF:n ja Linnan juhlien takia ja ehkä se "kokonaiskuorma" on tuntunut raskaalta, vaikkei olisikaan ollut mitään yksittäistä tosi ikävää?
Minulle tuli lähinnä mieleen se, miten esimerkiksi Helsingin Sanomissa otsikoitiin, että "Lapsia ei haluta Käärijän ilmaiskonserttiin Helsingissä" sekä Iltasanomissa, että "Käärijän uudenvuoden konserttia ei suositella lapsille". Annetaan ikään kuin ymmärtää, että tämä johtuu K:sta, eikä siitä, ettei ylipäänsä ole turvallista lapsille olla keskellä yötä suurtapahtumassa, riippumatta siitä kuka siellä esiintyy.
 
Siellä on kylläkin joka vuosi sama suositus, että ei sovellu alle kaksitoistavuotiaille lapsille, ei voi noin tulkita mielestäni
 
vierailija
Tuo keikkapalkkion nouseminen ei kai nyt voinut kenellekään olla uutinen. Ainoa negatiivissävytteinen uutisointi ehkä siitä OF:stä, mutta ei kai se nyt voinut tulla varsinaisena yllätyksenä K:lle. Siitä olis saanut paljonkin pahempiakin otsikoita aikaiseksi.
Kaiken kaikkiaan mielestäni K:ta on vielä aika varovaisesti käsitelty (onneksi) mediassa. Luultavasti siksi, että tämä vuosi todellakin oli K:n vuosi ja ei siinä kyllä Seiskankaan kannattanut sitä venettä keikuttaa.
Jos negatiivisista otsikoista puhutaan, niin OF on sitä saanut jonkin verran, samoin kuin K:n sijoittamiset ja sijoitusasunnot ja keikkapalkkiot. Ja ei niistäkään nyt kovin negatiivisesti ole kirjoitettu, suurimmat haukkumisethan aina tulevat anonyymeiltä keskustelupalstoilla. Mutta ehkä ikävin seuraus K:lle on ollut Seiskan parisuhdekirjoittelut, joista ei nyt sen enempää, mutta itselläni kyllä käväisi mielessä, olisiko se ollut yksi syy K:n puheelle. Seiska tosin on käsitellyt hämmentävän positiivisesti K:ta, samoin kuin muut mediat. Ehkä negatiivisin juttu taisi olla HS:n Stadikan konserttiarvio, ellen väärin muista?
 
vierailija
Ficcien kirjoittamisessa huvittaa, että aivot ovat jotenkin tottuneet tähän nopearytmisyyteen. Aikaisemmin saatoin kirjoittaa samaa tekstiä viikkoja tai kuukausia ja joskus kirjoittamispulmia saattoi pohdiskella pitkäänkin. Nykyään julkaisen jotain uutta lähes joka viikko, niin ei viitsisi jäädä jumiutumaan päiväkausiksi, jos jokin tökkii. Ja toistaiseksi en ole jäänytkään.

Aina kun jumitan johonkin "mahdottomaan" ongelmaan, niin yleensä ratkaisu löytyy parissa tunnissa. Niin kuin tänään, kun mietin että tämä ficin seuraava luku on draaman kannalta ihan blaah, kun se sisältää vain NT:tä, ja mistä revin siihen jännitettä tai muuta, eihän tästä tule mitään ja miksi edes yritän tällaista, yhyy. No, pari tuntia myöhemmin homma on enimmäkseen ratkaistu ja kirjoitin lukuun lopetuksen, josta tykkään ihan hirveästi, koska siinä on yksi tosi pieni juttu, joka onkin tosi iso. :)

Suosittelen siis kaikille kirjoittajille fanficcejä, koska se näemmä opettaa vuosikymmenten kirjoittamisen jälkeenkin, että kaikki kirjoitusongelmat on ratkaistavissa parissa tunnissa. :D

- Joymuffin
 
vierailija
Jos negatiivisista otsikoista puhutaan, niin OF on sitä saanut jonkin verran, samoin kuin K:n sijoittamiset ja sijoitusasunnot ja keikkapalkkiot. Ja ei niistäkään nyt kovin negatiivisesti ole kirjoitettu, suurimmat haukkumisethan aina tulevat anonyymeiltä keskustelupalstoilla. Mutta ehkä ikävin seuraus K:lle on ollut Seiskan parisuhdekirjoittelut, joista ei nyt sen enempää, mutta itselläni kyllä käväisi mielessä, olisiko se ollut yksi syy K:n puheelle. Seiska tosin on käsitellyt hämmentävän positiivisesti K:ta, samoin kuin muut mediat. Ehkä negatiivisin juttu taisi olla HS:n Stadikan konserttiarvio, ellen väärin muista?
Seiska kirjoitteli myös hämmentäviä joskin varsin heteronormatiivisia Bojan-juttuja. :D Ainoastaan se pyykkijuttu taisi vähän vihjailla suhdetta hyvin hienovaraisesti.
 
vierailija
Mä ite veikkaan alkuviikkoa kun on kaikki muuttohommat sun muut
Tuo muutto-juttu on kyllä jännästi ilmaistu. Eihän se ole mikään muutto, jos vietetään kaksi kuukautta vuokratussa, valmiiksi sisustetussa kämpässä 😂. Lähinnä vähän pitempi reissu. Tiedän, että he viittaavat siihen muuttona, mutta tuo ei ole kyllä sanan varsinainen merkitys.
 
vierailija
Thank you to everyone who welcomed me in this community. All the best in 2024!
Thank you Lady Slo for always being there for us when we need help for translations, slovene culture and all that stuff ❤ Hoping to meet you in person when I (+my teens) travel to Slovenia next summer 🥰
All the Best for year 20kakskytäneljä to all of you here 🥳 You guys (geis) are great!
 
  • Tykkää
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Tuo muutto-juttu on kyllä jännästi ilmaistu. Eihän se ole mikään muutto, jos vietetään kaksi kuukautta vuokratussa, valmiiksi sisustetussa kämpässä 😂. Lähinnä vähän pitempi reissu. Tiedän, että he viittaavat siihen muuttona, mutta tuo ei ole kyllä sanan varsinainen merkitys.
No ei todellakaan. Muutto on se, kun oikeasti jäät jonnekin muualle asumaan ja siirrät kaikki kamasi ja kalusteesi sinne (tai ne, jotka nyt haluat mukaasi). Ei taida olla sellainen kyseessä. Ei vaihto-opiskelijakaan virallisesti 'muuta' isäntämaahan, vaikka viettäisi vuodenkin siellä.
 
vierailija
Tuo muutto-juttu on kyllä jännästi ilmaistu. Eihän se ole mikään muutto, jos vietetään kaksi kuukautta vuokratussa, valmiiksi sisustetussa kämpässä . Lähinnä vähän pitempi reissu. Tiedän, että he viittaavat siihen muuttona, mutta tuo ei ole kyllä sanan varsinainen merkitys.
Olen miettinyt ihan samaa ja meinasin postata asiasta äsken. Tuntuu että joko sana on "jäänyt" aiemmasta, kun oli kenties tarkoitus viettää siellä pidempään, tai sitten se on Boitsulle psykologinen juttu, ottaa enemmän etäisyyttä kun asuu ulkomailla.
 
vierailija
Tuo muutto käsitys on ihmisillä erilainen. Muistan aikoinaan kun tyttären luokkakaveri kertoi että muuttavat Espanjaan. Eli viettivät yhden kuukauden Espanjassa kesällä ja se oli heille muutto.
 
vierailija
Ficcien kirjoittamisessa huvittaa, että aivot ovat jotenkin tottuneet tähän nopearytmisyyteen. Aikaisemmin saatoin kirjoittaa samaa tekstiä viikkoja tai kuukausia ja joskus kirjoittamispulmia saattoi pohdiskella pitkäänkin. Nykyään julkaisen jotain uutta lähes joka viikko, niin ei viitsisi jäädä jumiutumaan päiväkausiksi, jos jokin tökkii. Ja toistaiseksi en ole jäänytkään.

Aina kun jumitan johonkin "mahdottomaan" ongelmaan, niin yleensä ratkaisu löytyy parissa tunnissa. Niin kuin tänään, kun mietin että tämä ficin seuraava luku on draaman kannalta ihan blaah, kun se sisältää vain NT:tä, ja mistä revin siihen jännitettä tai muuta, eihän tästä tule mitään ja miksi edes yritän tällaista, yhyy. No, pari tuntia myöhemmin homma on enimmäkseen ratkaistu ja kirjoitin lukuun lopetuksen, josta tykkään ihan hirveästi, koska siinä on yksi tosi pieni juttu, joka onkin tosi iso.

Suosittelen siis kaikille kirjoittajille fanficcejä, koska se näemmä opettaa vuosikymmenten kirjoittamisen jälkeenkin, että kaikki kirjoitusongelmat on ratkaistavissa parissa tunnissa.

- Joymuffin
😂 tällä shipillä on yllättäviä vaikutuksia meihin kaikkiin
 
vierailija
Mä oon se maailman huonoin agentti. Olin keikalla ja mulla oli vaan hyvä fiilis, "riehuin" kuulemma niin paljon, että häiritsin kuvausta. 🫣 Mun seuralainen kuvasi melkein kaiken, täytyy katsoo myöhemmin. En näköjään kuullut tai nähnyt mitään tärkeää, ainoastaan kuulin sen Sisilian kyltin lukemisen. Halaus sinne Sisilia !😍

Onko emo lukittu vai missä keskustellaan?
Minä oon just samanlainen keikkafiilistelijä, ja kaiken lisäksi JO:n ja K:n keikoilla tuli otettua kyllä "muutama" liikaa. Mutta oon ollu vaan niin liekeissä ja antanut tunteen viedä. 🤣 Kiitos ja anteeksi. Käärijän keikalla ainakin kuulemma jonkun mielestä heiluin liikaa.

T. Ritva-Liisa, joka pyytää aina kaveria sattuneesta syystä kuvaamaan 💖
 
Yhteistyössä