vierailija
Jatko-osa ns. Jeren väärä valinta ficciin. Yritän käyttää mahdollisimman vähän ihmisten nimiä, päähenkilöitä lukuunottamatta, jotta satunnainenkin lukija ymmärtää tarinan fiktiiviseksi.
Tämä matka lentokentältä kaupunkiin olisi pitänyt tehdä Bojanin kanssa. Reissu Sloveniaan lykkääntyi ja lykkääntyi, nyt kentällä oli vastassa joku kuljetuspalvelun mies, joka vaitonaisena ajoi kohti sairaalaa. Mielessään Jere kuvitteli kuinka Bojan olisi leikkinyt matkaopasta ja kertonut tarinoita, joista ei aina voinut olla varma olivatko ne totta vai väritettyjä.
Jere avasi puhelimensa. Viestejä suorastaan tulvi. Tyttöystävä ilmoitti, että tämä oli viimeinen temppu, takaisin ei ole tulemista. Manageriharjoittelija laittoi, että peruutti pyydetysti kaksi seuraavaa keikkaa, mutta seuraavat järjestelyt saa tehdä joku muu, hän irtisanoi itsensä välittömästi. Veli kyseli tilannetta ja kertoi, että somessa oli jo laskettu yksi plus yhteen, keikkojen peruutukset niin Käärijän kuin Joker Outin osalta. Tältäkö tuntuu, kun kaikki murenee käsiin.
Gregor oli sairaalan ovella vastassa. Tilanne oli vakaa, mutta Bojan oli edelleen tajuttomana. Hiljaisena Jere seurasi Gregoria jonkinlaiseen odotushuoneeseen. Huoneessa oli tutut bändin pojat, mutta myös Bojanin sisko ja vanhempi pariskunta, heidän vanhempansa. Sisko ryntäsi halaamaan Jereä. He olivat tavanneet Liverpoolissa muutaman kerran. Tuntui suorastaan pahalta kun sisko tuntui olevan hyvin huolissaan myös Jeren jaksamisesta ja vielä pahemmalta kun hän halusi esitellä Jeren vanhemmilleen. Jere ei ymmärtänyt siskon esittelyistä kuin oman ja Bojanin nimet ja Liverpoolin. Äiti tuli kyynelsilmin halaamaan ja kertoi kuinka oli mukavaa tavata vihdoin henkilö, josta on paljon puhuttu, mutta olisi niin toivonut tilanteen toisenlaiseksi. Isä kätteli jäyhästi.
Jan kiskaisi Jeren vähän syrjemmälle ja tiukkasi, että mitä viimeisessä puhelussa oli oikein tapahtunut. Bojan oli ollut iloisesti yllättynyt puhelusta ja sitten lähtenyt myrskynä ulos. Bojan ajoi aina rauhallisesti, ei ollut ollenkaan hänen tapaista ajaa muista piittaamatta ja ylinopeutta. Oli ollut onni onnettomuudessa ettei kukaan sivullinen loukkaantunut ulosajossa. Jere jatkoi epämääräistä mutinaansa, hän ei voisi ikinä kertoa totuutta.
Aika kului. Gregor passitti pojat koteihinsa ja varasi Jerelle huoneen läheisestä hotellista. Jere ei suostunut lähtemään, ei ennen kuin olisi saanut nähdä Bojanin.
Sairaalan sängyssä makaavasta miehestä, ei näkynyt kuin ruhjeiset kasvot ja hiukan hiustupsua päässä olevan siteen alta. Täysin tiedottomana. Jalka oli kipsissä ja toinen käsi lastoitettu. Muutama piuha ja letku eri suuntiin. Jere koski varovasti Bojanin poskea. ”Anteeksi, mä olin idiootti tyhmä pelkuri. Kunhan vaan toivut tästä, niin mä teen ihan mitä tahansa sun vuoksi.” Hän seisoi hetken vuoteen vieressä, mutta sitten sisko kurkisti ovesta. Jere väisti ja lähti.
Seuraavat päivät menivät sumussa. Välillä Jere kävi nukkumassa muutaman tunnin hotellilla, mutta muuten hän pysyi sairaalassa. Vanhemmat ja sisko päivystivät vuorotellen, Gregor ja pojat kävivät sekä joitain Bojanin ystäviä. Kaikki halailivat ja toivottivat voimia Jerelle. Hän tunsi itsensä huijariksi. He pitivät häntä Bojanin läheisimpinä ja rakkaimpana ihmisenä. Kertoivat kuin Bojan oli puhunut hänestä jatkuvasti, suunnitellut uutta vierailua Suomeen ja kertonut mitä he tekevät kun Jere tulee Sloveniaan.
Muutaman tunnin unien jälkeen sairaalaan palatessa sisko oli vastassa iloisena. Bojan oli herännyt. Kukaan ei ollut kertonut, että Jerekin oli paikalla, he halusivat yllättää hänet. Jeren sydän jätti lyöntejä väliin, ilosta että Bojan oli herännyt, pelosta kuinka Bojan reagoisi. Hän meni varovasti huoneeseen. Bojanin silmät olivat kiinni, mutta hän avasi ne kun tunsi Jeren ottavan kiinni hänen kädestään. Ensin silmät tulvahtivat täyteen iloa ja hymyä, mutta muutaman sekunnin päästä silmät tummuivat vihasta. Jere juoksi ulos huoneesta, ulos sairaalasta, pois pois. Bojanin sanat kaikuivat korvissa, hän ei halunnut enää ikinä nähdä Jereä.
Lentokentällä hän katseli lähteviä lentoja, ihan sama minne lento lähtisi, Sloveniasta on päästävä pois ja heti. Hän oli menettänyt kaiken tai ainakin sen tärkeimmän, Bojanin. Miksi hän oli valinnut väärin!
Äkkiä hän tunsi käden olkapäällään. Bojanin sisko. Sisko pyysi Jereä palaamaan takaisin, Bojan oli pyytänyt.
Sairaalan sängyn vierellä Jere soperteli anteeksipyyntöjä, vakuutti ikuista rakkauttaan, kuinka vielä hyvittäisi kaiken. ”You have the rest of your life to do it. Now shut up and kiss me!”
Enid
Tämä matka lentokentältä kaupunkiin olisi pitänyt tehdä Bojanin kanssa. Reissu Sloveniaan lykkääntyi ja lykkääntyi, nyt kentällä oli vastassa joku kuljetuspalvelun mies, joka vaitonaisena ajoi kohti sairaalaa. Mielessään Jere kuvitteli kuinka Bojan olisi leikkinyt matkaopasta ja kertonut tarinoita, joista ei aina voinut olla varma olivatko ne totta vai väritettyjä.
Jere avasi puhelimensa. Viestejä suorastaan tulvi. Tyttöystävä ilmoitti, että tämä oli viimeinen temppu, takaisin ei ole tulemista. Manageriharjoittelija laittoi, että peruutti pyydetysti kaksi seuraavaa keikkaa, mutta seuraavat järjestelyt saa tehdä joku muu, hän irtisanoi itsensä välittömästi. Veli kyseli tilannetta ja kertoi, että somessa oli jo laskettu yksi plus yhteen, keikkojen peruutukset niin Käärijän kuin Joker Outin osalta. Tältäkö tuntuu, kun kaikki murenee käsiin.
Gregor oli sairaalan ovella vastassa. Tilanne oli vakaa, mutta Bojan oli edelleen tajuttomana. Hiljaisena Jere seurasi Gregoria jonkinlaiseen odotushuoneeseen. Huoneessa oli tutut bändin pojat, mutta myös Bojanin sisko ja vanhempi pariskunta, heidän vanhempansa. Sisko ryntäsi halaamaan Jereä. He olivat tavanneet Liverpoolissa muutaman kerran. Tuntui suorastaan pahalta kun sisko tuntui olevan hyvin huolissaan myös Jeren jaksamisesta ja vielä pahemmalta kun hän halusi esitellä Jeren vanhemmilleen. Jere ei ymmärtänyt siskon esittelyistä kuin oman ja Bojanin nimet ja Liverpoolin. Äiti tuli kyynelsilmin halaamaan ja kertoi kuinka oli mukavaa tavata vihdoin henkilö, josta on paljon puhuttu, mutta olisi niin toivonut tilanteen toisenlaiseksi. Isä kätteli jäyhästi.
Jan kiskaisi Jeren vähän syrjemmälle ja tiukkasi, että mitä viimeisessä puhelussa oli oikein tapahtunut. Bojan oli ollut iloisesti yllättynyt puhelusta ja sitten lähtenyt myrskynä ulos. Bojan ajoi aina rauhallisesti, ei ollut ollenkaan hänen tapaista ajaa muista piittaamatta ja ylinopeutta. Oli ollut onni onnettomuudessa ettei kukaan sivullinen loukkaantunut ulosajossa. Jere jatkoi epämääräistä mutinaansa, hän ei voisi ikinä kertoa totuutta.
Aika kului. Gregor passitti pojat koteihinsa ja varasi Jerelle huoneen läheisestä hotellista. Jere ei suostunut lähtemään, ei ennen kuin olisi saanut nähdä Bojanin.
Sairaalan sängyssä makaavasta miehestä, ei näkynyt kuin ruhjeiset kasvot ja hiukan hiustupsua päässä olevan siteen alta. Täysin tiedottomana. Jalka oli kipsissä ja toinen käsi lastoitettu. Muutama piuha ja letku eri suuntiin. Jere koski varovasti Bojanin poskea. ”Anteeksi, mä olin idiootti tyhmä pelkuri. Kunhan vaan toivut tästä, niin mä teen ihan mitä tahansa sun vuoksi.” Hän seisoi hetken vuoteen vieressä, mutta sitten sisko kurkisti ovesta. Jere väisti ja lähti.
Seuraavat päivät menivät sumussa. Välillä Jere kävi nukkumassa muutaman tunnin hotellilla, mutta muuten hän pysyi sairaalassa. Vanhemmat ja sisko päivystivät vuorotellen, Gregor ja pojat kävivät sekä joitain Bojanin ystäviä. Kaikki halailivat ja toivottivat voimia Jerelle. Hän tunsi itsensä huijariksi. He pitivät häntä Bojanin läheisimpinä ja rakkaimpana ihmisenä. Kertoivat kuin Bojan oli puhunut hänestä jatkuvasti, suunnitellut uutta vierailua Suomeen ja kertonut mitä he tekevät kun Jere tulee Sloveniaan.
Muutaman tunnin unien jälkeen sairaalaan palatessa sisko oli vastassa iloisena. Bojan oli herännyt. Kukaan ei ollut kertonut, että Jerekin oli paikalla, he halusivat yllättää hänet. Jeren sydän jätti lyöntejä väliin, ilosta että Bojan oli herännyt, pelosta kuinka Bojan reagoisi. Hän meni varovasti huoneeseen. Bojanin silmät olivat kiinni, mutta hän avasi ne kun tunsi Jeren ottavan kiinni hänen kädestään. Ensin silmät tulvahtivat täyteen iloa ja hymyä, mutta muutaman sekunnin päästä silmät tummuivat vihasta. Jere juoksi ulos huoneesta, ulos sairaalasta, pois pois. Bojanin sanat kaikuivat korvissa, hän ei halunnut enää ikinä nähdä Jereä.
Lentokentällä hän katseli lähteviä lentoja, ihan sama minne lento lähtisi, Sloveniasta on päästävä pois ja heti. Hän oli menettänyt kaiken tai ainakin sen tärkeimmän, Bojanin. Miksi hän oli valinnut väärin!
Äkkiä hän tunsi käden olkapäällään. Bojanin sisko. Sisko pyysi Jereä palaamaan takaisin, Bojan oli pyytänyt.
Sairaalan sängyn vierellä Jere soperteli anteeksipyyntöjä, vakuutti ikuista rakkauttaan, kuinka vielä hyvittäisi kaiken. ”You have the rest of your life to do it. Now shut up and kiss me!”
Enid