ai suomessakin on ollut tällainen

viisikymppinen isoäiti

Tunnettu jäsen
27.04.2012
33 333
2 849
113
Keskiviikko 7.4.2021Ahvo, Alla

UUTISET


Uutiset
Kotimaa
Pori sulkee Yyterin nakurannan – päätöksen taustalla negatiivinen palaute lapsiperheiltä

Eilen klo 21:48 (muokattu eilen klo 21:48)
Myös alueen yrittäjät kertovat saaneensa asiasta paljon ja hyvin kielteistä palautetta.
Yyterin rannan läpi käveli viime kesänä ennätykselliset 200 000 ihmistä. ALL OVER PRESS
Porin Yyterissä sijaitseva naturistialue suljetaan alueesta tulleen negatiivisen palautteen takia, Porin kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Kaupunki on saanut alueesta palautetta etenkin lapsiperheiltä.
– Lapsiperheet ovat yksi pääasiallinen kohderyhmämme ja etenkin heiltä tulee eniten negatiivista palautetta nimenomaan naturistialueesta. Tämä on palautetta, johon meidän on reagoitava, matkailu- ja markkinointiyksikö päällikkö Anna Kyhä-Mantere sanoo tiedotteessa.
Myös alueen yrittäjät kertovat saaneensa asiasta paljon ja hyvin kielteistä palautetta.
– On aika kestämätön tilanne, kun meillä yöpyvä perhe lähtee pahaa aavistamatta rannalle ja törmääkin johonkin aivan muuhun. Se voi olla pelottava ja järkyttäväkin tilanne lapsille, eikä varsinaisesti tee hyvää kohteen imagolle, Yyteri Beachin yrittäjä Ekku Lehtonen kertoo.
Yyterin rannan läpi käveli viime kesänä 200 000 ihmistä. Kyse on ennätyksestä. Myös rannan ympärivuotinen käyttö on lisääntynyt.
Porin kaupungin mukaan sekä kaupunki että paikalliset yrittäjät investoivat alueeseen voimakkaasti.
– Olemme saaneet palautetta naturistialueella tapahtuvista lieveilmiöistä ja mietimme, voisiko alueen paikka olla jossain muualla kuin kaupungin matkailun kärkikohteessa. Naturistialuehan on rajattu dyynien väliin, eikä se sijaitse rannalla lainkaan, mutta tiedossa on, että rajatulla alueella ei pysytä, vaikka asiasta kohteliaasti mainittaisiin, kertoo Yyterin alueisännöitsijä Susanna
 
Jaa katos vain. :)
No tietenkin suljetaan, jos alueella ei pysytä. Ikävä, että joidenkin sääntöjen noudattamattomuudesta kärsii sitten kaikki.

Joku vierailija oli kommentoinut eilen homoryhmäseksistä tuolla. Olikohan se huhupuhetta.. Meinaan naturistit ja homot on ihan eri sakkia.
 
Eikös viime kesänä ollut iso juttu lehdessä, kun jotkut perheelliset olivat törmänneet tuolla miesten ryhmäsessioon kesken kaiken.
 
Taisikin olla toissa kesänä.
Niinniin. Eli jotkut pilaa huvin sit kaikilta. Ehkäpä tuonne ei edes naturistit mene, jos maine on tuollainen. No tossa jutussa ei kerrottu sukupuolia.. Puhuttiin vaan pareista.
Aika ahtaaksi menee, jos toisten huonon käytöksen takia kärsii muutkin. Musta toi ratkaisumalli, vaikka tehokas oliskin, ei oo oikein.
 
Niinniin. Eli jotkut pilaa huvin sit kaikilta. Ehkäpä tuonne ei edes naturistit mene, jos maine on tuollainen. No tossa jutussa ei kerrottu sukupuolia.. Puhuttiin vaan pareista.
Aika ahtaaksi menee, jos toisten huonon käytöksen takia kärsii muutkin. Musta toi ratkaisumalli, vaikka tehokas oliskin, ei oo oikein.
Toisessa linkissä luki:
Perheenisä kertoo nähneensä ”outoa liikettä”. Hän lähti tarkistamaan, mikä oli tilanne.


– Kävelin lähemmäksi. Siellä oli kaksi paria kontallaan maassa, takapuolet paljaina. Rynkyttivät menemään. Ei siinä ollut nokan koputtamista, etteikö kyse ollut sukupuoliakteista, perheenisä kuvailee näkemäänsä.


– Saattaa olla, että siinä vaihtui välillä (lennosta) partnerikin (takamies).


Yleisöä seisoi ringissä – hyvin lähellä kehoillaan kiihkeästi työskenteleviä pareja – kuusi tai seitsemän henkeä, kaikki miehiä. Perheenisä ei pysty varmuudella sanomaan, olivatko akteissa alla tai pikemminkin edessä olleet kaksi henkilöä naisia vai miehiä.

Hänen vahva oletuksensa on, että hekin olivat miehiä. Kyseessä oli niin sanottu all male -panel.


Ja niin sanottu juna, tai kaksi junaa, lyhyitä kumpikin.

Sinänsä tuo nyt on se ja sama keitä siellä oli, mutta ois kai tollaselle touhulle parempiakin paikkoja löytynyt.
 

Similar threads

Yhteistyössä