Ahdistaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lähihoitaja Opiskelija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Lähihoitaja Opiskelija

Vieras
Opiskelen lähihoitajaksi, jo toista kertaa ensimmäistä vuotta. Lopetin viimevuonna kesken koska sairastelun vuoksi tipahdin ryhmän tahdista. Nyt elokuussa aloitin uudessa ryhmässä. Olen jo kauan kärsinyt jonkintyylisestä hyvin vahvasta "panikoinnista ja ahdistuksesta", enkä enää ymmärä itsekkään mistään mitään.

Kymmeniä kertoja koulupäivän aikana saan paniikkikohtauksia jotka johtavat siihen että silloin tällöin jopa muut luokkalaiset huomaavat sen helposti ja usein joudun jopa poistumaan luokasta.

En koskaan ole ollut ujo/arka millään tapaa. Aina olen ollut erittäin sosiaalinen ja puhelias, saanut helposti kavereita, ja olen jopa nauttinut esimerkiksi esiintymisestä, ryhmätöistä yms..

Nyt vain on alkanut tuntemattomasta syystä ahdistaa. Koulun ruokalassa ja käytävillä jos on paljon ihmisiä tulee ns "pakokauhu" kurkkua rupeaa kiristämään ja tunnun tukehtuvani. Tämän yleensä ratkaisen menemällä vessaan yksin rauhoittumaan, pois väkijoukon keskeltä, ja rauhoituttuani en enää ahdistukseltani kykene menemään oppitunnille vaan lähestulkoon aina lähden kesken päivän kotiin.

Nyt on poissaoloja ahdistuksen vuoksi tullut niin paljon että kaikki koulun tukihenkilöt, jopa kuraattori mukaan lukien painostavat minua jatkuvasti tulemaan kouluun. He hakkaavat päähäni ajatusta että minun on EHDOTON PAKKO mennä kouluun, ja en saa enää kertakaan olla pois tai jään niin pahasti jälkeen että minut erotetaan koulusta.

Haluaisin niin kovin käydä kouluni, en vain jaksa, en kykene, en enää.. Ajattelin aamulla soittaa terveyskeskukseen ja saada päivystys ajan lääkärille, joka laittaisi minulle lähetten psykiatrille. Tarvitsen irtaantumista koulusta. Ja viikko ei todellakaan riitä. Joka yö näen painajaisia kouluun menemisestä, joka ilta pelkään valmiiksi tulevaa seuraavan päivän koettelemusta.. Tilannetta ei yhtään helpota että kaikki opiskelu toverini ovat minua huomattavasti nuorempia. n. 15-16 vuotiaita..

En saa edes öitäni nukuttua kunnolla.. Valvon aamuun asti koska en kykene nukkumaan ja väsyneenä menen kouluun koska kuraattori ja muut koulun henkilökunnasta pakottavat, ja uhkailevat opintojeni keskeyttämisellä.

Oen aiemminkin yrittänyt saada apua, aina on terveyskeskuksesta sanottu että tällaisia kiireettömiä tapauksia ei oteta päivystykseen, ja kun soitan normaali ajanvaraukseen on jonoa ainakin 3kk eteen päin, ja käsketään soittaa parin viikon kuluttua uudelleen. Enää en vain jaksa. Mielestäni tämä asia ei enää ole kiiretön, mielenterveyteni ei vain kestä enää. Kouluunkin minun on saatava vietyä heti lääkärintodistus, muuten minut erotetaan jo tämän viikon kuluessa.

Mitä sanon kun aamulla soitan TK:hon, jotta he ottavat asiani tosissaan, eivätkä käske odotella kuukausia? Ja mitä sanon lääkärille jotta saan pidemmän sairasloman ja välittömän lähetteen psykiatrille.

Autakkaa minua, olen aivan loppu....
 
No ajanvaraukseen sanot sen, että tarvit lääkärintodistuksen tai sut erotetaan. Muuta mielestäni sun ei tartte sinne selittää. Ehkä jos tivaavat, niin sanot, että tarvit varmaan lääkityksen paniikkihäiriöön, ja olet ihan lopussa. Paniikkihäiriöltähän tuo vaikuttaa.
Psykiatrille on uskomattoman vaikea päästä. Niillä on kuukausien jonot, ainakin täällä pikkupaikkakunnilla, kun tekevät vain keikkaa kerran kuussa.
Uskon, että tk-lääkäri voi aloittaa sulle jonkun lääkityksen, ja kirjoittaa saikkua. Ja pääset ehkä mtt-hoitajan juttusille säännöllisesti. Sä voit lähteä siitä, että se mtt-hoitaja on kuin ajanvaraus, saat tunnin selittää sille mikä on ongelma, ja se pistää pyörät pyörimään.
Tk-lääkärille vaikka lapulla annat tuon minkä kirjoitit, sanot että olet niin väsynyt ettet oikein välttämättä saa sanottua kaikkea.
 
Oletko sä sille koulun kuraattorille puhunut noista oireistasi? Eikö ole joku koululääkäri, jolle pääsis nopeampaa?
Oletko sanonut, ettet ole saanut aikaa lääkärille?
Ethän sä hyvä ihminen tosissaan voi istua tuppisuunakaan, kun sua kovistellaan, kait sä jotain oot sanonut?
Ja sinne lääkäriin tosiaan, millä perusteella sun tapaus ei ole kiireellinen?
Suuri osa joutuu heti jo päivän poissaolosta hakemaan todistuksen, mitenkä ne sinne lääkäriin pääsee? Ne sanoo, että on kiire, pakko päästä tänään tai huomenna.
Että päättäväisyyttä, hyvä ihminen!
 
Kannattaa tosiaan puhua noille kuraattoreille ja vaikka koulun terveydenhoitajalle, luulis häneltä löytyvän aikoja ja hän voisi pistää asiaa eteenpäin.

Ehkä sulla ei nyt päällimmäisenä asiana ole opiskelu, vaan oman mielenterveyden hoitaminen kuntoon, jotta pystyy elämään normaalia elämää.
 
Menin aikoinani kouluterveydenhoitajan juttusille samojen ongelmien takia. Samana päivänä pääsin koululääkärille joka laitto psykiatrianpolil lähetteen ja viikon päästä sieltä tuli jo kutsu. Sain myös koululääkäriltä paniikkioireisiin lääkityksen. Nyt vaan otat rohkeati yhteyttä koulun terveydenhoitajaan ja selität sun tutor opettajalle tilanteen jollet ole vielä selittänyt. Tsemppiä!
 
Lääkitys kuntoon ja puhumaan jonnekkin. Onhan se totta että työharjottelut ym vaatii täyttä panosta, eikä se onnistu puolikuntosena. Itse en usko että sua on erolla uhkailtu, vaan ehkäpä tsempattu jatkamaan ja jaksamaan. Mistäänhän ei voi kuitenkaan kokoajan olla pois; mutta siitä ne asia selviää
 
anteeks vaan kun kysyn, mut ihan oikeesti ihmettelen, miten pystyisit hoitamaan tulevan työsi, jos ei opiskelukaan onnistu? Mahtaako hoitoala olla ainakaan oikea ala sulle? Kannattanee ainakin hoitaa paniikkihäiriö parempaan tasapainoon...
 
[QUOTE="hoitsu";25024734]anteeks vaan kun kysyn, mut ihan oikeesti ihmettelen, miten pystyisit hoitamaan tulevan työsi, jos ei opiskelukaan onnistu? Mahtaako hoitoala olla ainakaan oikea ala sulle? Kannattanee ainakin hoitaa paniikkihäiriö parempaan tasapainoon...[/QUOTE]

No olipa hoitsulta kummallinen kommentti. Yhtähyvin olisit voinut kirjoittaa, että "pystytkö tekemään MITÄÄN työtä" koska joka hommassahan sitä täyttä panosta vaaditaan.

Selvät paniikkihäiriö oireethan nuo ovat, ja niihin on saatavissa nykypäivänä oikeaa apua. Esim. siskoni paniikkihäiriö on täydessä hallinnassa, nykyään hänellä on pillerit varuilta, jos kohtaus iskee. Jo se auttaa siskoani, kun hän tietää, että voi napata lääkkeen hädän hetkellä, auttaa itse asiassa niin paljon, ettei hänen ole tarvinnut lääkitä itseään enää vuosiin. Hän pärjää työssään opettajana aivan loistavasti.

Nyt vain aapee rohkeasti apua vaatimaan ja saamaan, elämäsi helpottuu suunnattomasti, kun saat oikeaa hoitoa!
 
Hei!
Kirjoituksesi sai ihoni kananlihalle,koska tuo oli kuin minun kirjoittamani vuosia sitten. Sillä erotuksella että minä olen eroperheen lapsi ja olen ollut pahasti kolukiusattu ja myös kiusattu niin isäni kuin äitinikin luona(isä ja äitipuoli kiusasivat tai ainakin näyttivät aina että olen heidän omia lapsiaan huonompi ja arvottomampi).Nuista kaikista jäi pahat traumat jotka alkoivat oireilla jo lapsena todella huonona itsetuntona ja mietin jopa itseni tappamista (ala-asteella siis).Sitten kun aloitin opinnot lähihoitajaksi niin paniikki kohtaukset alkoivat joiden takia minulla tuli paljon poissa oloja ja lopulta jouduin alottamaan uudella luokalla niinkuin sinäkin ja se pahensi asiaa entisestään koska luokka oli uusi enkä tuntenut ketään.Pian minutkin "uhkailtiin" ulos koulusta.En koskaan kertonut oikeaa syytä vaan kerroin vain huonosta koti/elämäntilanteestani joka sekin oli totta.Paniikki kohtaukset olivat minulle uusi pelottava asia. Myöhemmin päiväkodissa työskennellessäni jouduin hakemaan paniikki kohtauksiin lääkkeen jonka otin aina jännittävän tapahtuman tullessa(esim työpaikan kokoukset) mutta lääke kuivatti silmiä ja sai olon jotenkin väsyneeksi..rauhottava lääke kun oli.Pääsin onneksi lääkkeestä eroon mutta paniikki kohtaukset jatkuivat vuosia ja varsinkin kun yksityinen päiväkotikin osottautui painajais maiseksi paikaksi erään henkilökuntaan kuuluvan ihmisen takia.Ainakin yksi muukin työntekiä alkoi saada tämän vuoksi paniikki kohtauksia.
Jotenkin sitten jäätyäni kotiäidiksi vuosiksi,loppuivat paniikki kohtaukset,mutta aina jos tulee joku todella jännittävä tilanne tunnen kuinka paniikki puskee päätään.Nyt haluaisin todella alkaa opiskella lähihoitajaksi mutta pieni epäonnistumisen pelko vaani kokoajan ja haittaa tavoitettani valmistua ja työskennellä joskus lähihoitajana.Haluaisin päästä lopullisesti eroon huonosta itsetunnosta(josta olen suurimmaksi osaksi päässytkin perheeni ansiosta.he kun rakastavat minua sellaisena kuin olen ja olen huomannut että olen täydellinen äiti lapsilleni joten pystyn siis paljon muuhunkin)ja uskaltautua joskus opiskelemaan unelmani ammattiin
 
Mulla ainakin noita paniikkikohtauksia tekee usein ihan pelkkä väsymys... Ei tartte olla mikään erityinen syykään. Mutta mä oon ite opetellut siihen sellaisen oman tavan, että meen hetkeksi rauhoittumaan ja "kasaamaan" itseäni jonnekin muualle ja sitten päättänyt, että en ole menemättä siihen tilanteeseen, ettei siitä jää tuollaista kauhua. Helppo tie ei ole ollut, mutta nyt pärjään jollain tavalla normaalissa arjessa. Suosittelen menemään jonnekin terveydenhoitajalle tai lääkärille, koska niin moni on siihen saanut apua. Yksi tuntemani ihminen käy vertaistukiryhmässä ja on ollut tosi tyytyväinen siihen! Ihan varmasti myös sulle löytyy joku sopiva hoitomuoto. Ja kun kertoo avoimesti asiasta kaikille, niin sekin auttoi mun oloa tosi paljon. Ettei ihmiset ihmettele, että mihin mä katoon.
 
Sinä, joka epäilit on sosiaali ja terveys-ala oikea miknulle, niin siitä ei ole epäilystäkään. Olen tehnyt tällä alalla jo ties kuinka paljon töitä, suurimmaksi osaksi vanhainkodissa, vaikken ole vielä valmistunutkaan. Ja nämä oireet ovat alkaneet ihan yhtäkkiseltään ja uskon että työelämässä pärjäisin jo paljon paremmin, kun siihenkin on aikaa..

En tänäänkään sitten mennyt kouluun.. Näätte varmaan kirjoituksestani, että taas meni aamun asti valvominen, kun jo valmiiksi pelkäsin.. :(

Soitin terveyskeskukseen ja sain ajan 17.50. Menen siis sinne ja katsotaan, miten käy. Hoitaja sanoi ainakin sen verran että TK-lääkäri ei voi tehdä muuta kuin kirjoittaa sairasloman, ja senkin vain tältä päivältä.....
 

Yhteistyössä