H
human wreck
Vieras
Ahdistaa olla sinkku! Olen pian vuoden ollut ilman seksiä tai ylipäänsä mitään läheisyyttä miehen kanssa. Eksäkin on jo kihloissa uuden kanssa ja erosta tosiaan alle vuosi. Kaikki vain menevät kihloihin/naimisiin ja hankkivat vauvoja ja minä olen yksin. Kaveripiirissä on tasan yksi sinkku (nainen) minun lisäkseni. Jokainen tapaamani kiinnostava mies on ollut varattu ja heihin en sekaannu.
Tuntuu, että minun ikäiseni (28v) alkavat vasta nyt asettua aloilleen kun minä olen tavallaan jo toisella kierroksella. Lapset hankittuna ja 9v parisuhde takana. On ammatti ja asunto ja kaikki. Vain se mies puuttuu. Jostain tosin luin, että kannattaa olla sinkkuna niin kauan kunnes se tuntuu hyvältä. Onkohan siinä perää? Nyt ei todellakaan tunnu hyvältä. Kokoajan kaipaan miestä, läheisyyttä, seksiä, yhdessäoloa jne. En kaipaa eksää vaan miestä ylipäänsä. Jotakuta jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Jotakuta, jonka kanssa jakaa elämäni.
Toisaalta pelkään, että tässä on kyse vain tyytymättömyydestä omaan itseeni. Ehkä kaipaan miestä, jotta tuntisin itseni hyväksi ja rakastetuksi. Ehkä minun pitäisi ensin laittaa itseni kuntoon, henkisesti ja fyysisesti. Se perussetti, laihduttaa ja oppia sitä sun tätä. Muuttaa sitä sun tätä. Keskittyä itseeni ja lapsiini, mitä tosin olen jo tehnytkin kun ei ole ollut muutakaan. Tuntuu vain niin ylitsepääsemättömän vaikealta kohdata itseään ja omia ongelmiaan/puutteitaan. Parisuhteen aikana pidin ongelmiamme lähes täysin miehen syynä. Nyt olen yhä enemmän ja enemmän alkanut tiedostaa oman osuuteni ongelmistamme. Tavallaan putosin pilvistä ja lujaa. Miten sitä voikaan valehdella itselleen niin pahasti? Onko se jotain itsesuojelua? Tunnen olevani ihmisraunio. Hatarasti rakennettu talo, joka romahti yhdessä rysäyksessä. Nyt en tiedä miten saan rakennettua itseni uudelleen ja tällä kertaa kunnon perustuksilla.
Ahdistaa olla minä. Kiitos, jos jaksoit lukea.
Tuntuu, että minun ikäiseni (28v) alkavat vasta nyt asettua aloilleen kun minä olen tavallaan jo toisella kierroksella. Lapset hankittuna ja 9v parisuhde takana. On ammatti ja asunto ja kaikki. Vain se mies puuttuu. Jostain tosin luin, että kannattaa olla sinkkuna niin kauan kunnes se tuntuu hyvältä. Onkohan siinä perää? Nyt ei todellakaan tunnu hyvältä. Kokoajan kaipaan miestä, läheisyyttä, seksiä, yhdessäoloa jne. En kaipaa eksää vaan miestä ylipäänsä. Jotakuta jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Jotakuta, jonka kanssa jakaa elämäni.
Toisaalta pelkään, että tässä on kyse vain tyytymättömyydestä omaan itseeni. Ehkä kaipaan miestä, jotta tuntisin itseni hyväksi ja rakastetuksi. Ehkä minun pitäisi ensin laittaa itseni kuntoon, henkisesti ja fyysisesti. Se perussetti, laihduttaa ja oppia sitä sun tätä. Muuttaa sitä sun tätä. Keskittyä itseeni ja lapsiini, mitä tosin olen jo tehnytkin kun ei ole ollut muutakaan. Tuntuu vain niin ylitsepääsemättömän vaikealta kohdata itseään ja omia ongelmiaan/puutteitaan. Parisuhteen aikana pidin ongelmiamme lähes täysin miehen syynä. Nyt olen yhä enemmän ja enemmän alkanut tiedostaa oman osuuteni ongelmistamme. Tavallaan putosin pilvistä ja lujaa. Miten sitä voikaan valehdella itselleen niin pahasti? Onko se jotain itsesuojelua? Tunnen olevani ihmisraunio. Hatarasti rakennettu talo, joka romahti yhdessä rysäyksessä. Nyt en tiedä miten saan rakennettua itseni uudelleen ja tällä kertaa kunnon perustuksilla.
Ahdistaa olla minä. Kiitos, jos jaksoit lukea.
Kaikki tulee ajallaan ja se on sitä ihanampaa sitten, kun olet siihen oikeasti valmis myös henkisesti. Iloa ja tsemppiä!