V
"vieras"
Vieras
1. Opiskelutehtäviä pitäisi tehdä mutta en vaan pysty keskittymään. Se on aina niin tuskaisen vaikeaa saada pää "opiskelumoodiin" ja oikeasti keskittyä siihen mitä tekee. Itse tehtävät eivät ole vaikeita, vaan se miettiminen ja keskittyminen. Ahdistaa. (epäilen, että minulla on add, ei pelkästään keskittymisen takia vaan muutakin on.) Ala on kyllä oikea ja kiinnostaa aidosti, ei vaan jaksaisi enää opiskella vaan haluaisin jo töihin.
2. Laihdutus ei onnistu. Vaikka mitä teen, niin paino ei putoa millään. Ahdistaa ja turhauttaa.
3. Olen ollut vuoden yh:na ja ilman seksiä. En varmaan tule ikinä löytämään miestä enkä edes tiedä haluanko tuoda ketään miestä lasteni elämään. Toisaalta kaipaan läheisyyttä. Ristiriitaiset tunteet ja ahdistaa.
4. Synttärit ensi viikolla. Pitäisi siivota ja järjestellä.
5. Jatkuva epävarmuus eksän takia. Siirtelee lasten tapaamisia usein enkä koskaan voi luottaa, että ottaa lapset niinkuin on sovittu.
Tuntuu siltä, että elämässäni on nyt liikaa stressitekijöitä ja tämä kaikki aiheuttaa fyysisiä ahdistusoireita ja hypokondriaa. Lomaa minulla ei ole ollut pitkään aikaan, koko kesäloman olin töissä. Nyt lapset ovat isällään, enkä tod. haluaisi käyttää tätä harvinaista aikaa opiskeluun tai siivoamiseen vaikka vähän pakko olisi. Enkä edes tiedä vielä tulevatko lapset kotiin tänään vai huomenna, koska eksä ei ollut varma, joutuvatko he menemään joihinkin juhliin tänään. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.