Me oltiin viereisessä Tjären hotellissa viime syksynä, Iolida villagessa. Hotellithan sijaitsee rauhallisella alueella, oikopolkua pitkin pääsee rantakadulle. Ja tämän polun alapäässä, rantakadulla, on hyvä supermarketti.
Harmi vain, kun en muista ravintoloiden nimiä, mutta yhdessä tosi hyvässä käytiin Agia Marinassa. Se oli vasemmalla puolella katua, kun käveli jonkin matkaa Plataniakseen päin. Ravintolassa oli ainakin silloin elävää musiikkia. Kaksi miestä soitti ja lauloi. Ja sitähän ei ole joka paikassa. Ehkä näin löytyisi sama paikka, kun noilla kodilla ei niin hirveän monta ruokapaikkaa ollutkaan.
Plataniaksessa käytiin yhdessä lapsiperheiden ruokapaikassa. Sitä en missään nimessä suosittele. Taaskaan en muista nimeä, mutta oli ihan Plataniaksessa, ei sen ulkopuolella. Ja oikealla puolella Agia Marinasta päin katsottuna. Meidän lapset oli väsyneitä ja päätettiin mennä siksi tällaiseen "lastenparatiisiin". Mies oli kovasti ovella meitä sinne huutelemassa. Tarjosi jo sisään mennessä karkit kaikille. Paikan tunnistaa siitä, että itse ravintola ei ollut ihan kadu reunassa, vaan sisäänheittäjä ohjasi käytävää pitkin peremmälle ravintolaan. Oli kuin pienen pieni kauppakeskus, jonka perällä ravintola oli.
Siellä oli hieno leikkipaikka ja mielettömästi lapsia leikkimässä. Paikka oli aivan täynnä väkeä, kesti todella kauan, ennen kuin ruoka tuli. Lapset kyllä viihtyi leikkimässä, mutta itsellä oli kiire saada ruokaa, kun oli jo niin nälkä.
Kun ruoka tuli, se oli mielettömän pahaa. Kukaan lapsista ei syönyt juuri mitään. Oma ruokani oli täysin mautonta, ei mennyt alas, vaikka oli mieletön nälkä. Ja jopa mieheni, joka syö mitä vain, ei syönyt täällä juuri mitään.
Kun pyydettiin laskua, pöytään tuotiinkin kaikille jälkiruoat. Mahtavat annokset jotain suklaahyydykettä, iso kulho erilaisia hedelmiä, suklaapatukoita... Lopuksi vielä lapsille karkkia ja miehelle sytkäri.
Eipä ole ennen saatu tällaisia tarjoiluita jälkikäteen missään. Mutta en silti suosittele paikkaa, kun ruoka oli niin pahaa. Tunnelma kauhean kiireinen ja rauhaton. Ja vessat oli järkyttävän likaiset.
Meidän lapset kävi ajelemassa tuossa edellä mainitussa paikassa autoilla ja pienempi ajeli noilla kolikkolaitteilla. Lisäksi poikia kiinnosti sellainen moukari, jolla piti lyödä ja se mittasi voimaa jotenkin
Myös Agia Marinan ja Plataniaksen välillä, ehkä lähempänä Agia Marinaa, oli leikkipaikka, jossa isoja pomppulinnoja ym. Maksullinen paikka. Ei ollut ihan tien laidassa, vaan vähän ravintoloiden takana. näkyi kyllä tielle.