Äitipuolen rooli uusperheessä

Olen ollut isän uutena kumppanina uusperheessä jo reippaasti yli 10 vuotta. Miehen lapset ovat jo isoja. Aluksi hoidin lapsia kuten jokainen nainen hoitaisi pieniä avuttomia lapsukaisia, rakastaen ja hoivaten. Nyt minulle on tullut yhtäkkiä sellainen tunne, etten jaksa enää kantaa huolta lapsista. Olen jotekin sen huolen taakan karistanut hartioiltani. Lapset ovat niin isoja, että voivat sanoa asiansa ääneen ja onhan heillä isäkin. MInulla on paljon helpompi ja levollisempi olo. Lapsellisesti olon ehkä kaikki nämä vuodet odottanut sitä arvostusta tekemääni kasvatustyötä varten. Viimeksi anopilla käydessä hän yhtäkkiä hoksasi, että eihän minusta ollut esim. otettu viime kesänä yhtään kuvaa toisen lapsen rippijuhlassa. Kyllä vain äidin ja äidin miesystävän kanssa oli yhteisiä kuvia - perhekuvia. Sekä toki mieheni oli kuvassa ex-rouvansa ja lasten kanssa. Minut lakaistiin pois... Olenko oikeutettu tähän katkeruuteen. Kaikkea ollaan vailla, mutta arvostus uupuu. Onko muilla vastaavia kokemuksia, kun lapset ovat kasvaneet?

 

[QUOTE="Äitipuoli";30129719]Olen ollut isän uutena kumppanina uusperheessä jo reippaasti yli 10 vuotta. Miehen lapset ovat jo isoja. Aluksi hoidin lapsia kuten jokainen nainen hoitaisi pieniä avuttomia lapsukaisia, rakastaen ja hoivaten. Nyt minulle on tullut yhtäkkiä sellainen tunne, etten jaksa enää kantaa huolta lapsista. Olen jotekin sen huolen taakan karistanut hartioiltani. Lapset ovat niin isoja, että voivat sanoa asiansa ääneen ja onhan heillä isäkin. MInulla on paljon helpompi ja levollisempi olo. Lapsellisesti olon ehkä kaikki nämä vuodet odottanut sitä arvostusta tekemääni kasvatustyötä varten. Viimeksi anopilla käydessä hän yhtäkkiä hoksasi, että eihän minusta ollut esim. otettu viime kesänä yhtään kuvaa toisen lapsen rippijuhlassa. Kyllä vain äidin ja äidin miesystävän kanssa oli yhteisiä kuvia - perhekuvia. Sekä toki mieheni oli kuvassa ex-rouvansa ja lasten kanssa. Minut lakaistiin pois... Olenko oikeutettu tähän katkeruuteen. Kaikkea ollaan vailla, mutta arvostus uupuu. Onko muilla vastaavia kokemuksia, kun lapset ovat kasvaneet?[/QUOTE]

Itse sanoit että olet luopunut vastuusta koska et jaksa enää. Meinaat kuitenkin että pitäsi saada kuitenkin edelleen iso osa niistä hyvistä hetkistä tai katkeroidut.. Minusta se on niin että jos ei vastuu ja kasvatus (eli ne ehkä vaikeat ja vastuuta vaativat hetket) enää kiinnosta niin samassa suhteessa sitten osallistutaan niihin hyviinkin hetkiin, eli tässä tapauksessa taustalta.

 

Se rooli on sellanen, että äiti on äiti, vaikka se äiti olis objektiivisesti arvioiden heikompi vanhemmuudessa kuin äitipuoli.

 

Olen siis ihan viime kesään asti kantanut sitä vastuuta lapsista. Nyt vain lasten jo siirryttyä jatko-opintoihin, minulle on tullut sellainen pieni "katkeroituminen". Olen sen ääneekin ystävilleni sanonut, että ottakoot isä ja äiti sen suurimman vastuun. Kaikesta huolimatta ollaan vailla, että minun pitäisi hankkia opiskelujuttuja, vaatteita jne. Olen sellainen taustalla häärivä apulainen, joka tekee ilman sitä kiitosta. Lapset eivät siis asu meillä.

 

Kyllä vain äiti on äiti ja siksipä ajattelnkin siirtää sen vastuun itseltäni pois .

 

[QUOTE="Äitipuoli";30129754]Olen siis ihan viime kesään asti kantanut sitä vastuuta lapsista. Nyt vain lasten jo siirryttyä jatko-opintoihin, minulle on tullut sellainen pieni "katkeroituminen". Olen sen ääneekin ystävilleni sanonut, että ottakoot isä ja äiti sen suurimman vastuun. Kaikesta huolimatta ollaan vailla, että minun pitäisi hankkia opiskelujuttuja, vaatteita jne. Olen sellainen taustalla häärivä apulainen, joka tekee ilman sitä kiitosta. Lapset eivät siis asu meillä.[/QUOTE]

Miksi tunnet katkeruutta täysin omasta päätöksestäsi?

Siksikö että sinuun ei enää sen jäljeen suhtauduta samoin kuin ennen? Mutta sehän on normaalia. Jos joku vetäytyy perheestä niin ei voi olettaa että muut häneen samalla lailla vielä suhtautuisivat.

 

Tai jospa se äiti ottaisi sen vastuun isän kanssa .

 

Vastuu kuuluu kaikille aikuisille, alaikäisten lasten kanssa.

 

Mutta eihän minun vastuuta ole koskaan arvostettukaan tai siihen suhtauduttu mitenkään . Joten tilanne tuskin muuttuu mitenkään.

 

Onko teistä normaalia sellainen, että äitipuoli sysätään aina sivuun?

 

[QUOTE="Äitipuoli";30129779]Mutta eihän minun vastuuta ole koskaan arvostettukaan tai siihen suhtauduttu mitenkään . Joten tilanne tuskin muuttuu mitenkään.[/QUOTE]

Mutta sittenhän asiat ovat nyt kaikella tapaa tasapuoliset.

 

Mä olen nuorten aikuisten "äitipuoli"...en koe olevani äitipuoli vaan olen ystävä.Yhtä mieltä ollaan tästä nuorten kanssa.En puutu liikaa, mutta kunnioitusta löytyy sen verran että jos jotain sanon niin myös toimitaan...mutta en ole ollut mukana rippijuhlissa,enkä tule olemaan valmistujaisissakaan...exän kotiin kun en mene,emme mahdu saman katon alle.Lapset haluaisivat kaikki paikalle, mutta tämä ei toteudu..eli minä ja lapseni jäämme kaiken tämän ulkopuolelle...vaikka lapset pitävät toisiaan siskoina ja veljinä,sekä lapseni miestäni puhuttelee isänä,vaikka omakin isä kuvioissa...

 

[QUOTE="Äitipuoli";30129779]Mutta eihän minun vastuuta ole koskaan arvostettukaan tai siihen suhtauduttu mitenkään . Joten tilanne tuskin muuttuu mitenkään.[/QUOTE]

No aika harvoin ne biologisetkaan lapset sitä vanhempiensa kokemaa vastuuta lapsistaan arvostavat. Arvostus tulee ehkä sitten, kun saavat omia lapsia. Kiittämätöntä työtä suurin osa taivaan alla, ei pelkästään puolikkaana vanhempana oleminen.

 

[QUOTE="Äitipuoli";30129754]Olen siis ihan viime kesään asti kantanut sitä vastuuta lapsista. Nyt vain lasten jo siirryttyä jatko-opintoihin, minulle on tullut sellainen pieni "katkeroituminen". [/QUOTE]

Jos lapset tosiaan väittelevät tohtoriksi, niin voit jo antaa olla. Kyllähän sen ikäiset huolehtivat itse itsestään.

 

En tiedä, miksi sun pitäisikään ostella vaatteita ja opiskelujuttuja. Ethän sä ole elatusvelvollinen ja varsinkaan, kun lapset eivät edes asu teillä.