Äiti vie lapset ex-anoppilaan

  • Viestiketjun aloittaja Raila
  • Ensimmäinen viesti
Raila
Minua ärsyttää kun mieheni ex pitää heidän kahta yhteistä lastaan koko kesän mieheni vanhemmilla eli ex-anoppilassa. Lapsilla olisi ollut mahdollisuus olla kesän päiväkodissa päivät, mutta miehen ex oli soittanut mieheni äidille ja kysynyt voisiko hän pitää niitä kesällä ne ajat kun ne pitäisi olla hänellä. Miehen äiti on sen verran höppänä ja kiltti, että oli tietenkin suostunut. Pelkää ilmeisesti myös että miehen ex sanoo, ettei lapset tule heille sitten enää koskaan, tms. Näin ex säästää päivähoitomaksut ja saa illat ja vapaapäivänsä kokonaan itselleen vapaaksi kun lapset ovat kaiken aikaa putkeen mummolassa. Nytkään ex ei ole nähnyt lapsiaan kahteen viikkoon, kun menivät meiltä suoraan mummolaan ja sieltä heidät tuodaan taas meille. Mutta ei häntä kuulemma paljon haittaa, eikä ikävöi. Eli ne ajat kun lapset pitäisi olla äidillään, he ovatkin mieheni vanhemmilla ja loput ajat meillä.

Ja miksi minua tämä ärsyttää:
- ensinnäkin siksi että anoppi soittelee nyt meille koko ajan lasten asioista, lisäksi hän tuntuu selvästi väsyneeltä (mitä en ihmettele, muksut ovat rasavillejä, toinen adhd-lapsi)
- meitä ja varsinkin miestäni pyydetään nyt koko ajan sinne mummolaan katsomaan lapsiaan ja viihdyttämään heitä, ja mieheni kun on tunnollinen, hän tuntee koko ajan velvollisuuden tunetta mennä sinne lapsiaan katsomaan, vaikka niinä aikoina se olisi enemmän lasten äidin tehtävä
- mieheni maksaa isoa elatusmaksua exälle, vaikka lapset elävät hänen äidillään ja meillä kolme kuukautta
- ja silti edelleen exä valittaa ja vikisee kuinka raskasta hänellä on lasten kanssa

Mitä ihmettä voin tilanteelle tehdä? Toisaalta asia ei minulle kuulu missä lapset nuo ajat ovat, kun ei ole meillä, mutta toisaalta joudun liian läheltä tilannetta näkemään ja kuulemaan. Tekisi mieli ottaa yhteyttä johonkin lasten suojeluun...

erillainen
Mikä estää sua ottamasta yhteyttä?!Niin ja eiköhän tossa tilanteessa elarit kuuluisi mennä eri tavalla?siis eikai miehesi maksa niiltä ajalta jolloin lapset ovat mummulassa ja teillä?Mulla lapset ovat onneksi etällä vain viikon kesällä.senkin kun taas tietäis koska ottaa,ei voi mitään suunnittella
 
Ei tuossa tilanteessa voi mitään tehdä.Jos lasten mummo kokee ettei hän jaksa hoitaa niin et sinä siihen voi puuttua,se on täysin hänen oma asiansa.
Toisaalta miehen exä voi myös katkaista välit lasten isovanhempiin kokonaan,onko sekään sitten lasten kannalta hyvä asia?
 
Tuosta ei nyt saanut oikein varmaksi selkoa.. Siis lapset ovat mummolassa päivät, jotta ei tarvitse hoitomaksuja maksaa.. Vai yötä päivää seuraavat kaksiviikkoa, kun teiltä lähtevät siihen saakka kun se "jokatoinenviikonloppu" koittaa ja palaavat teille..??
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 15:29 vieras kirjoitti:

Mä neropatti :LOL: :LOL:
Kun nyt luin loppuun, niin selkis :whistle: :p
Mahtava idea lapsille olla mummolassa eikä päiväkodissa, ehkei nyt kuitenkaan 3 kuukautta kokoajan yötäpäivää :attn:
 
Raila
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 15:32 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 15:29 vieras kirjoitti:
Tuosta ei nyt saanut oikein varmaksi selkoa.. Siis lapset ovat mummolassa päivät, jotta ei tarvitse hoitomaksuja maksaa.. Vai yötä päivää seuraavat kaksiviikkoa, kun teiltä lähtevät siihen saakka kun se "jokatoinenviikonloppu" koittaa ja palaavat teille..??
Mä neropatti :LOL: :LOL:
Kun nyt luin loppuun, niin selkis :whistle: :p
Mahtava idea lapsille olla mummolassa eikä päiväkodissa, ehkei nyt kuitenkaan 3 kuukautta kokoajan yötäpäivää :attn:
Joo, eli lähes yötä päivää ovat muksut mummolassa. Kun mieheni oli kysynyt exältään, että aikooko pitää lapsia koko kesän hänen äitinsä luona, niin exä oli vastannut, että ei, kyllä han sattunaisesti ottaa niitä itsekin välillä illoiksi. Ei ole vielä kuulemma sellaista iltaa tullut tässä kuussa.

Ja tosiaan, mieheni maksaa elatusmaksuja näiltäkin ajoilta. Ja kun hän exälle mainitsi, että ei hänen ole järkeä niitä kokonaisuudessaan maksaa, koska exä ei lapsia pidäkään, niin exäpä oli saanut siitä hepulin ja mesonnut että sopimuksessa lukee, että pitää maksaa. Tosiaan niin sopimuksessa lukee... on ne lapset sitten missä tahansa... Rahat kyllä kelpaa, mutta lapset eivät, omalle äidilleen vielä :eek:
 
kauhea äiti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 10:43 Raila kirjoitti:
Minua ärsyttää kun mieheni ex pitää heidän kahta yhteistä lastaan koko kesän mieheni vanhemmilla eli ex-anoppilassa. Lapsilla olisi ollut mahdollisuus olla kesän päiväkodissa päivät, mutta miehen ex oli soittanut mieheni äidille ja kysynyt voisiko hän pitää niitä kesällä ne ajat kun ne pitäisi olla hänellä. Miehen äiti on sen verran höppänä ja kiltti, että oli tietenkin suostunut. Pelkää ilmeisesti myös että miehen ex sanoo, ettei lapset tule heille sitten enää koskaan, tms. Näin ex säästää päivähoitomaksut ja saa illat ja vapaapäivänsä kokonaan itselleen vapaaksi kun lapset ovat kaiken aikaa putkeen mummolassa. Nytkään ex ei ole nähnyt lapsiaan kahteen viikkoon, kun menivät meiltä suoraan mummolaan ja sieltä heidät tuodaan taas meille. Mutta ei häntä kuulemma paljon haittaa, eikä ikävöi. Eli ne ajat kun lapset pitäisi olla äidillään, he ovatkin mieheni vanhemmilla ja loput ajat meillä.

Ja miksi minua tämä ärsyttää:
- ensinnäkin siksi että anoppi soittelee nyt meille koko ajan lasten asioista, lisäksi hän tuntuu selvästi väsyneeltä (mitä en ihmettele, muksut ovat rasavillejä, toinen adhd-lapsi)
- meitä ja varsinkin miestäni pyydetään nyt koko ajan sinne mummolaan katsomaan lapsiaan ja viihdyttämään heitä, ja mieheni kun on tunnollinen, hän tuntee koko ajan velvollisuuden tunetta mennä sinne lapsiaan katsomaan, vaikka niinä aikoina se olisi enemmän lasten äidin tehtävä
- mieheni maksaa isoa elatusmaksua exälle, vaikka lapset elävät hänen äidillään ja meillä kolme kuukautta
- ja silti edelleen exä valittaa ja vikisee kuinka raskasta hänellä on lasten kanssa

Mitä ihmettä voin tilanteelle tehdä? Toisaalta asia ei minulle kuulu missä lapset nuo ajat ovat, kun ei ole meillä, mutta toisaalta joudun liian läheltä tilannetta näkemään ja kuulemaan. Tekisi mieli ottaa yhteyttä johonkin lasten suojeluun...
AI,AI...Nyt on pakko ja herkullinen tilanne kuitata...täällä aina maristaan että mix ex puuttuu miehen elämään ym. narinaa, hankkis oman elämän jne..no, lapsille mummola ei ole mikään ex-mummola!! JA VARSINKAAN SINULLE EI KUULU KO. HOITOASIAT PÄTKÄÄKÄÄN...ja nyt tulee taas ihan varmasti kauheat haukut, kun ex kynii miesraukan, eikä hoida lapsia ym...ELÄMÄ ON...HÄH, HÄH
Munkin laset ovat hoidossa mummolassa nyt viikon kun ite olen töissä.Enkä varmasti anna elareita ex.lle tmv.Ja taidanpa viikonloppuna lähteä rilluttelmaan, kun lapset menevät isälleen.Kyllä on helppoa'!!!
ps. ota ihmeessä lastensuojeluun yhteyttä, OLISIT VARMASTI PAREMPI ÄITI KUN TUO KATALA EX.ihana kun sinä sentään välität miehesi lapsista :saint:
 
Meillä on ollut vähän samankaltainen tilanne parina viime kesänä, eli lapset ovat olleet yli kaksi kuukautta putkeen poissa kotoaan, siis äitinsä luota. Mieheni loman ajan ovat olleet meillä, lopun ajan mieheni vanhemmilla. Elatusmaksuista on myös ollut sanaharkkaa, mutta mieheni on tehnyt selväksi, että maksaa sinne missä lapset ovat, eli vanhemmilleen, muussa tapauksessa tulevat kotiin.
Voisiko miehesi keskustella äitinsä kanssa? Meillä tilanne on mennyt siihen, etteivät isovanhemmat enää sovi mitään suoraan lasten äidin kanssa (no, siihen vaikuttavat kyllä muutkin asiat, tietävät mihin tämä suuttuessaan kykenee...).
Tiedän kyllä tuonkin tunteen, kun ärsyttää jatkuva soittelu ja se, että pitäisi koko ajan ravata sitten isovanhempien luona. Mielelläänhän mieheni lapsia näkee, ei siinä mitään, mutta kun hänen vanhempansa eivät nyt ihan naapurissa asu... Ja kun menevät lasten kanssa maalle, sielläkin pitäisi rampata.
Eniten on kuitenkin ärsyttänyt se, että meidän pitäisi koko ajan olla valmiustilassa ottamaan lapset. Jos isovanhemmille tulee yllättäen menoa, lapset pitää välittömästi hakea meille. Viis siitä, että meilläkin on ollut suunnitelmia! Sellainen päivän varoitusaika olisi ihan mukava...
 
Onhan lasten paljon mukavampi viettää aikaa mummulassa kuin päiväkodissa. Miksi lapset eivät saisi nautia kesästä? Ja monet päiväkodeista on kiinni osan kesästä, ei niissä voi koko kesää lapsia pitää. Olisiko nyt niin, että olet mustasukkainen miehesi exälle anopista, joka on väleissä ex:n kanssa. Sinua harmittaa?! Ja eihän se sulle kuulu, jos mummu ottaa lapset luokseen.
Ja sitten vielä miehesi menee sinne viettämään aikaa lastensa kanssa? Mene mukaan, niin ei niin paljon harmita. Vai oletko mustasukkainen kun mies on lastensa kanssa? Ajattele miten mukava isän on lastensa kanssa olla ja nyt on siihen tilaisuus! Et varmaan anna hänen ex-vaimon kotiin mennä lasten kanssa aikaa viettämään.
Oletko suoraan kysynyt, onko mummu väsynyt? Älä vedä johtopäätöksiä asiasta, josta sinulla ei ole faktatietoa!
Eikös se ole ihan luonnollista, että miehesi äiti ottaa miehesi lastenasioissa yhteyttä mieheesi?? Kyllähän lasten asiat heidän isälleen kuuluu siinä missä äidillekin. Ja elatusmaksuista sinun ei tarvitse huolehtia. On ihan lasten äidin ja hänen anoppinsa välinen asia, mitä lasten äiti anopilleen maksaa. Lain mukaan elatusmaksu menee lomallakin lasten lähihuoltajalle. Eihän se sinun pussistasi pois ole jos mummu lapsenlapsiaan ruokkii??!!
Onhan se äiti lasten kanssa suurimman osan vuodesta, miksi ei siis saisi nauttia vapaa-ajastaan silloin kun siihen on mahdollisuus.
Älä pilaa elämääsi kadehtimalla jos toinen ihminen yrittää selvitä elämästään parhaan kykynsä mukaan!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 19:58 Cindy kirjoitti:

Ja mä haluaisin vielä lisätä että ei ne lapset isovanhemmistaan eroa vaikka vanhemmat keskenään eroaisivatkin.Hienoa että lapset saavat eron jälkeen vielä pitää isovanhemmat ja viettää lapsuuden kesiä mummon luona.Siitä jää lapselle hienot muistot jotka kantavat aikuisenakin.
 
Erityislapsien äiti
Voi totta vie, kun olis mummola, jonne sais viedä lapset !!! Rankan talven jälkeen olis LUXUSTA! En lapsiani pois antaisi, vaan hengitystauko olis paikallaan, täälä karehdin alkuperäisen exää :p B) Niin ja lasten etu, kun näkevät isäänsä enemmän, paremmin ei asiat voisi olla! Suomessa kun tuo kesä on niin lyhyt ja talvi niin taivahan pitkä ;)
 
elareista
Jos miestä niin kismittää niiden elareiden makseminen, kannattaa tehdä muutos sopimukseen. eli kipinkapin yhteys lastenvalvojaan ja elatusmaksusopimuksen muuttaminen.
- Jos lasten äiti ei siihen suostu, ja mies edelleen vaatii, asian voi viedä oikeuteen.
- Tai sitten lasten äiti ei enää anna lapsia mummolaan, vaan pitää heidät päiväkodissa, ja hoitaa itse illat ja sitten taas uupuu, ei jaksa jne.

Nythän yh saa ladata akkuja ihan kunnolla, jaksaa taas sitten yksin pyörittää arkea, etenkin kun toinen lapsi on adhd !

- kysymys kuuluu: miksi mummo pyytää lapsia koko kesäksi luokseen, jos ei kuitenkaan jaksa heitä?
- Äitipuolen osa on myös se, että "asia ei kuulu sinulle" ja näin se vaan on, siihen "kasvaminen" kestää jonkin aikaa, mutta se on se äitipuolen osa.

Terveisin äitipuoli, joka ei hoida miehen lapsia loma-aikana, ei viikonloppuisin, ei ollenkaan
ja jos mies ja mummo haluavat lapset mummolaan, niin minun puolesta olkoot ja menkööt. Ja niin he menevätkin. Ja lapset itse nauttivat.

Raila
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.06.2006 klo 10:31 elareista kirjoitti:

Kiitos meilistäsi. Yritän ottaa tuon saman asenteen.. antaa siis asian puolestani olla.

Mummo ei ole pyytänyt lapsia sinne vaan lasten äiti on pyytänyt, että lapset voisivat sinne mennä, eikä mummo hennonnut kieltää. Minulle mummo kyllä valitti, että eivät oikein vaarin kanssa enää jaksa niiden lasten kanssa, kun ovat niin villejä ja työläitä. Siinä olen mummon kanssa samaa mieltä.. Tämän kerroin lasten isälle ja hän lasten äidille, mutta siihen se asia sitten jäi. Minun puolestani saa sitten jäädäkin.

Ärsyttävintä tässä on se, että vaikka lasten äidillä on nyt reilusti omaa aikaa (on sitä mielestäni kyllä talvisinkin, lapset isällä 40% ajasta) niin silti hän valittaa kuinka raskasta hänellä on ja hän haluaa että lapset ovat isällä enemmän. Meillä taas vapaa-aikaa huomattavasti vähemmän kuin lasten äidillä. Tilanne se että hän käy valittamassa sossussa elämänsä rankkuutta, ja sossutädit soittelevat miehelleni... Eli siis vaikka mummo lapsia pitää kuukausia putkeen, äiti vaan jaksaa valittaa miehelleni.

Tuntuu välillä siltä, että äiti haluaa eroon lapsistaan..
 
elareista
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.06.2006 klo 11:49 Raila kirjoitti:

Ex-yh:na voin sanoa, että välillä halusin itsekin eroon lapsistani, vastuu ja totaalinen yksinäisyys tuntui hurjan raskaalta. En muista olinko tämmönen elämän rankkuutta valittava marttyyrihahmo, toivottavasti en ollut, mutta sossuun asti en kyllä valitellut.

Kuitenkin, puuttumisesta, äitipuolena ja ns. ulkopuolisena, joissain suhteessa kannattaa puuttua kun tuntuu nämä etäisät useamminkin olevan tämmösiä passiivisia. :whistle:

Miksi sossu ei tarjoa äidille itse apua, lastenhoidon ja kodinhoidon apua?? Kun sossu ensi kerralla taas isään ottaa yhteyttä, voisiko isä kysyä tätä asiaa.
Toinen vaihtoehto uupuneen äidin kohdalla olisi se, että lapset muuttavat pääsääntöisesti isälle asumaan ja äiti olisi se tapaaja-osapuoli, kun äiti kerran niin uuput on.
Tai sitten lapset on 50/50 , esim. 2 viikkoa / 2 viikkoa mol. vanhemmilla. Elarit tietysti muuttuu, loppuu kokonaan tai sitten äiti on se maksumies, mutta nehän oli niin mitättömän pienet ne elarit, että äiti pystyy ne ilolla maksamaan!?
Voisiko isä ehdottaa tätä sossutädeille kun seuraava kerran ottavat yhteyttä ja vaativat isän panostusta.

Mummolla pitäisi olla suuta sanoa EI vaikka lastenlapsista on kyse.

Puuttumatta oleminen ja se, ettei ne asiat "sulle kuulu" äitipuolen osa, siinä on ihan oikeasti totuttelemista. En ymmärrä, miksi toisaalta vaaditaan, että miehen lapsista TÄYTYY tykätä ja heitä täytyy hoitaa kuin omia yms. ja kuitenkin on jut tätä että asiat ei kuulu, koska ei ole oikea äiti :headwall: :eek:

Naisena ja äitinä (omille lapsilleen !) sitä asiat näkee kokonaisuutena eri tavalla kuin mies. Ja ehkä me naiset olemme sitten napakampia ja ärhäkkäämpiä puuttumaan asioihin , miehet hissuttelevat. Ja vastassahan on toinen nainen, tiedämme sen naisten ajattelun ja tavan toimia :p miehelle se on mysteeri. ;)
 
Raila
"Miksi sossu ei tarjoa äidille itse apua, lastenhoidon ja kodinhoidon apua?? Kun sossu ensi kerralla taas isään ottaa yhteyttä, voisiko isä kysyä tätä asiaa.
Toinen vaihtoehto uupuneen äidin kohdalla olisi se, että lapset muuttavat pääsääntöisesti isälle asumaan ja äiti olisi se tapaaja-osapuoli, kun äiti kerran niin uuput on.
Tai sitten lapset on 50/50 , esim. 2 viikkoa / 2 viikkoa mol. vanhemmilla. Elarit tietysti muuttuu, loppuu kokonaan tai sitten äiti on se maksumies, mutta nehän oli niin mitättömän pienet ne elarit, että äiti pystyy ne ilolla maksamaan!?
Voisiko isä ehdottaa tätä sossutädeille kun seuraava kerran ottavat yhteyttä ja vaativat isän panostusta.

Mummolla pitäisi olla suuta sanoa EI vaikka lastenlapsista on kyse.

Puuttumatta oleminen ja se, ettei ne asiat "sulle kuulu" äitipuolen osa, siinä on ihan oikeasti totuttelemista. En ymmärrä, miksi toisaalta vaaditaan, että miehen lapsista TÄYTYY tykätä ja heitä täytyy hoitaa kuin omia yms. ja kuitenkin on jut tätä että asiat ei kuulu, koska ei ole oikea äiti
"

Lasten isä siis mieheni, on tuota asiaa jo sossusta kysynyt, ja hänelle sieltä vastattiin, että katsovat sosiaalihuollossa että ensisijaisesti auttamisvastuu olisi lasten isällä. Se on tietysti verorahojen menoa kunnilla kun alkavat auttamaan, eli yrittävät ensin että asia ratkeaisi "perheen" sisällä.

Pari vuotta sitten mieheni ehdotti exälleen viikko-viikko systeemiä lasten pidossa, mutta se ei exälle käynyt, koska hänellä tulee lapsia kuulemma liian kova ikävä. Silloin oli vielä se pompottelu päällä, että yritetään kiusata ex-miestä antamalla lapsia mahdollisimman vähän. Uhkailtiin että jos et tee niin ja näin, niin et saa lapsia ollenkaan. Nyt kun mieheni on tyytyväinen tähän nykyiseen, niin nyt on alkanut vikiseminen toiseen suuntaan...

Olemme miettineet kyllä sitä huoltajuuden hakemista kokonaan mieheleni. Se ei vapaaehtoisesti tietenkään exälle käy, koska menettää ison tulonlähteensä, elarit ja lapsilisät. Nythän ne on hyvää tuloa, kun lapset eivät hänellä käytännössä edes ole. Mutta toisaalta, emme olisi itsekään tässä elämäntilanteessa valmiit ottamaan heitä koko ajaksi, koska meillä molemmilla aikaa vievä työ, jossa paljon matkustelua ja lisäksi rakennusprojekti menossa. Ei meillä olisi lapsille nyt paljoa aikaa. Kun talo on valmis, täytyy miettiä uudelleen.

Tuntuu, ettei tästäkään mitään tule, kun ex-vaimo hyppyyttää koko miehen sukua ja kokoajan valittaa..

Olet oikeassa tuon äitipuolen aseman suhteen. Tämän tyyppisiin asioihin ei saa ottaa kantaa, eikä varsinkaan puuttua, mutta vaatteita ja leluja ostamaan ja ruokaa muksuille tarjoamaan kyllä kelpaa. Ja auta armias jos yrittää antaa edes jonkunlaista rakentavaa kritiikkiä...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.06.2006 klo 13:12 Raila kirjoitti:

Mä olen sitä mieltä että jos ei itsellä ole halua ryhtyä täyspäiväiseen vanhemmuuteen niin sitten ei ole oikeutta valittaakkaan ja puuttua lähivanhemman lapsenhoitoasioihin.
 
Minusta miehesi exä toimii väärin!Ymmärrän tilanteesi täysin, koska meilläkin on taisteltu samoista alatusmaksu-asioista kesän ajalta..
Tiedänpä minäkin useita mummoja jotka eivät raaski sanoa ei vaikka väsyvätkin liiaksi lastenlasten hoidosta!Minusta on itsekästä hoidattaa lapsia ilmaiseksi mummoloissa noin pitkiä aikoja!!! :kieh:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.06.2006 klo 13:12 Raila kirjoitti:
"Miksi sossu ei tarjoa äidille itse apua, lastenhoidon ja kodinhoidon apua?? Kun sossu ensi kerralla taas isään ottaa yhteyttä, voisiko isä kysyä tätä asiaa.
Toinen vaihtoehto uupuneen äidin kohdalla olisi se, että lapset muuttavat pääsääntöisesti isälle asumaan ja äiti olisi se tapaaja-osapuoli, kun äiti kerran niin uuput on.
Tai sitten lapset on 50/50 , esim. 2 viikkoa / 2 viikkoa mol. vanhemmilla. Elarit tietysti muuttuu, loppuu kokonaan tai sitten äiti on se maksumies, mutta nehän oli niin mitättömän pienet ne elarit, että äiti pystyy ne ilolla maksamaan!?
Voisiko isä ehdottaa tätä sossutädeille kun seuraava kerran ottavat yhteyttä ja vaativat isän panostusta.

Mummolla pitäisi olla suuta sanoa EI vaikka lastenlapsista on kyse.

Puuttumatta oleminen ja se, ettei ne asiat "sulle kuulu" äitipuolen osa, siinä on ihan oikeasti totuttelemista. En ymmärrä, miksi toisaalta vaaditaan, että miehen lapsista TÄYTYY tykätä ja heitä täytyy hoitaa kuin omia yms. ja kuitenkin on jut tätä että asiat ei kuulu, koska ei ole oikea äiti
"

Olet oikeassa tuon äitipuolen aseman suhteen. Tämän tyyppisiin asioihin ei saa ottaa kantaa, eikä varsinkaan puuttua, mutta vaatteita ja leluja ostamaan ja ruokaa muksuille tarjoamaan kyllä kelpaa. Ja auta armias jos yrittää antaa edes jonkunlaista rakentavaa kritiikkiä...
Just näin! Tavaroiden ostoon,harrastusten maksuun ja ruokkimiseen äitipuoli on omiaan biologisen äidin mielestä,sillä biologiselle äidillehän ei kuulu mitkään lasten menot tai harrastukset,ei edes ruuan osto kun lapset ovat äidillä,eväät saisi mielellään laittaa mukaan,koska lapset aina nälissään kun äidin luota palaavat.
Ja mielepiteitähän äitipuolella ei saa olla ,mielellään ei saisi olla omia ajatuksiakaan,jotka koskevat kumppanin edellisen liiton lapsia.
 
Raila
"Mä olen sitä mieltä että jos ei itsellä ole halua ryhtyä täyspäiväiseen vanhemmuuteen niin sitten ei ole oikeutta valittaakkaan ja puuttua lähivanhemman lapsenhoitoasioihin."

Täyspäiväinen vanhemmuus tarkottaisi tässä tapauksessa sitä, että alkaisin täyspäiväiseksi äidiksi vieraille lapsille. Oisitko itse valmis siihen, "saunan takana tilaa"? Jos todella haluaisin täyspäiväiseksi VANHEMMAKSI , tekisin oman lapsen. Ja senhän mieheni exä on jo tehnyt kaksikin kertaa, eikä silti halua olla täyspäiväinen vanhempi, vaan tyrkkää hankkimiaan lapsia ex-miehensä sukulaisille. Siitä huolimatta, ettei hänen tarvitsisi ollakaan kuin 60% vanhempi, mutta sekin on hänelle liikaa. Sitä kritisoin!

Kyllä mä omat muksuni hoitaisin täyspäiväisenä vanhempana, muttei mulla ole suuren suurta halua alkaa tekemään sitä muiden penskoille!
 
kikka10
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 20:07 saunan takana tilaa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 19:58 Cindy kirjoitti:
Onhan lasten paljon mukavampi viettää aikaa mummulassa kuin päiväkodissa. Miksi lapset eivät saisi nautia kesästä? Ja monet päiväkodeista on kiinni osan kesästä, ei niissä voi koko kesää lapsia pitää. Olisiko nyt niin, että olet mustasukkainen miehesi exälle anopista, joka on väleissä ex:n kanssa. Sinua harmittaa?! Ja eihän se sulle kuulu, jos mummu ottaa lapset luokseen.
Ja sitten vielä miehesi menee sinne viettämään aikaa lastensa kanssa? Mene mukaan, niin ei niin paljon harmita. Vai oletko mustasukkainen kun mies on lastensa kanssa? Ajattele miten mukava isän on lastensa kanssa olla ja nyt on siihen tilaisuus! Et varmaan anna hänen ex-vaimon kotiin mennä lasten kanssa aikaa viettämään.
Oletko suoraan kysynyt, onko mummu väsynyt? Älä vedä johtopäätöksiä asiasta, josta sinulla ei ole faktatietoa!
Eikös se ole ihan luonnollista, että miehesi äiti ottaa miehesi lastenasioissa yhteyttä mieheesi?? Kyllähän lasten asiat heidän isälleen kuuluu siinä missä äidillekin. Ja elatusmaksuista sinun ei tarvitse huolehtia. On ihan lasten äidin ja hänen anoppinsa välinen asia, mitä lasten äiti anopilleen maksaa. Lain mukaan elatusmaksu menee lomallakin lasten lähihuoltajalle. Eihän se sinun pussistasi pois ole jos mummu lapsenlapsiaan ruokkii??!!
Onhan se äiti lasten kanssa suurimman osan vuodesta, miksi ei siis saisi nauttia vapaa-ajastaan silloin kun siihen on mahdollisuus.
Älä pilaa elämääsi kadehtimalla jos toinen ihminen yrittää selvitä elämästään parhaan kykynsä mukaan!!
Ja mä haluaisin vielä lisätä että ei ne lapset isovanhemmistaan eroa vaikka vanhemmat keskenään eroaisivatkin.Hienoa että lapset saavat eron jälkeen vielä pitää isovanhemmat ja viettää lapsuuden kesiä mummon luona.Siitä jää lapselle hienot muistot jotka kantavat aikuisenak
Jos minun poikani eroaisivat,haluaisin ehdottomasti olla ex.n kanssa edelleen väleissä ja tavata lapsenlapsia hänenkin kanssaan.Vaatii mummoilta paljon olla solidaarinen uuden ja ex.n kanssa.Hatunnosto kaikille sellaisille mummeille! :flower: :saint:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.06.2006 klo 11:25 Raila kirjoitti:
"Mä olen sitä mieltä että jos ei itsellä ole halua ryhtyä täyspäiväiseen vanhemmuuteen niin sitten ei ole oikeutta valittaakkaan ja puuttua lähivanhemman lapsenhoitoasioihin."

Täyspäiväinen vanhemmuus tarkottaisi tässä tapauksessa sitä, että alkaisin täyspäiväiseksi äidiksi vieraille lapsille. Oisitko itse valmis siihen, "saunan takana tilaa"? Jos todella haluaisin täyspäiväiseksi VANHEMMAKSI , tekisin oman lapsen. Ja senhän mieheni exä on jo tehnyt kaksikin kertaa, eikä silti halua olla täyspäiväinen vanhempi, vaan tyrkkää hankkimiaan lapsia ex-miehensä sukulaisille. Siitä huolimatta, ettei hänen tarvitsisi ollakaan kuin 60% vanhempi, mutta sekin on hänelle liikaa. Sitä kritisoin!

Kyllä mä omat muksuni hoitaisin täyspäiväisenä vanhempana, muttei mulla ole suuren suurta halua alkaa tekemään sitä muiden penskoille!
No mulla asuu täällä miehen penska täyspäiväisesti.
 
Antaisit vaan niiden isovanhempien ja muiden sukulaistekin itse päättää haluavatko miehesi muksuja hoitaa ja niiden äidin elämää helpottaa!
Onhan se vaikeaa varmaan hyväksyä, että ex on edelleen hyvää pataa miehesi suvun kanssa, mutta kun hän oli siellä ensin! Tulee vaan itsellesi ja muille paha mieli, jos jatkat tuota ketkeraa paasausta asiasta, joka ei oikeasti mitenkään kuulu sinulle.
 
Raila
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.06.2006 klo 20:38 Elina kirjoitti:
Antaisit vaan niiden isovanhempien ja muiden sukulaistekin itse päättää haluavatko miehesi muksuja hoitaa ja niiden äidin elämää helpottaa!
Onhan se vaikeaa varmaan hyväksyä, että ex on edelleen hyvää pataa miehesi suvun kanssa, mutta kun hän oli siellä ensin! Tulee vaan itsellesi ja muille paha mieli, jos jatkat tuota ketkeraa paasausta asiasta, joka ei oikeasti mitenkään kuulu sinulle.
Kiitos Elina neuvosta.
En ole katkeraa paasausta pitänyt muualla kuin täällä. Ja tosiaan, hyvä neuvo on että annan asian olla, ja niin teenki.

Ei minua haittaa yhtään exän yhteydenpito miehen suvun kanssa. Se on ihan hyvä asia, tosin tiedän etteivät nyt niin hirveän hyvää pataa ole, mutta väleissä kuitenkin. Samoin kuin minä.

Kunpa vaan miehen exäkin lopettaisi sen ainaisen valittamisen kuinka raskasta hänellä on ja kuinka hän tarvii lisää rahaa jne. Se kun vaikuttaa niin paljon meidänkin elämään; ainaista vatvomista että mikä nyt olisi kenellekin parasta.. Löytyis kaikille se rauhallinen olotila, eikä minun ja mieheni tarvisi kuunnella koko ajan jonkun valituksia.. Sit loppuis minunkin valitukset ;)
 
voevoe
Se on minusta outoa, että aina kun näistä asioista keskustellaan, on se ex-vaimo se paha ja heikko lenkki joka ei välitä lapsistaan. Lapsettoman on varmasti toki hankala astua lapsellisen, erityisesti yksin lapsista huoltapitävän kenkiin.
Musta tämä on iso epäkohta sillä suurin osa existä on ihan kunnon ihmisiä, tähän liittyy vaan niin paljon tunnepuolen asioita.
 
niinpä
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, kirjoitan siis vain aloitustekstin perusteella. Pahoittelen siis, jos jätän tässä huomioimatta joitakin mahdollisia "juonenkäänteitä"! Oli vaan pakko tyrkätä oma lusikkani tähän soppaan, tarina kun kuulostaa kovin tutulta..
Niin kauan kun lapset eivät mitenkään kärsi mummolassa olosta, ei minkään valtakunnan lastensuojelut takuulla puutu asiaan!
Eikös sen pitäisi olla vain huojentavaa, että tietää ainakin varmasti, että lapsilla on mukava ja turvallinen olo, kun saavat olla mummolassa?
Ihan turhaa jaaritusta.
Mahtaako sinua ap harmittaa enemmän se, että tämä ex-nainen on vieläpä noinkin hyvissä ja läheisissä väleissä ex-anopin kanssa (että uskaltaa ja haluaa antaa tämän hoitaa lapsia) kuin se, että sinulla olisi todellakin älyttömän suuri huoli lasten hyvinvoinnista?
Ymmärrän kyllä, että ärsyttää varmasti, kun miehesi ja exä lapsineen joutuvat olemaan sidoksisssa toisiinsa ja itse ei voi sille mitään. Mutta näin se elämä vain menee. Onko miehesi valittanut, että olisi jotenkin kurjaa käydä äitinsä luona lapsia tapaamassa, kun nämä ovat siellä?
 
Yhteistyössä