pupujussi
\
Enpä usko, että miehenikään ex-vaimon tuttavat edes uskoisivat miten hän on meitä ja lapsiaan kohtaan käyttäytynyt. Eivät uskoneet mieheni vanhemmat, eivätkä exän omat vanhemmatkaan, ennen kuin omin silmin ja korvin joutuivat erästäkin tilannetta todistamaan. Nainen käyttäytyi kuin mielipuoli. Ehkä tämä meidän tilanne on poikkeus, mutta ne poikkeuksethan tänne juuri päätyvät, kun ihmiset purkavat pahaa mieltään.
Ja vaikka minun mieheni on asiansa lasten suhteen erinomaisesti hoitanutkin, tunnen toki toisenlaisiakin. Tällöin mielestäni lasten äidillä on oikeus purnata. Mutta kun aiheetta syytellään ja valitetaan jatkuvasti, se tuntuu epäreilulta. Mielestäni usein syyttävänä osapuolena on se, joka on jätetty. Kyse on siis jonkinasteisesta katkeruudesta. Se jättänyt osapuoli tahtoisi vain olla rauhassa. Ja huom... usein, en väitä, että aina, sillä eipä tässäkään asiassa voi yleistää.
Minusta taas näissä keskusteluissa aivan yhtä usein isä tai äitipuoli on se paha osapuoli. Uskon, että on paljon hyviä lähiäitejä, mutta myös hyviä etäisiä ja äitipuolia. Silloin kun asiat ovat hyvin, niistä vain ei niin usein keskustella näillä palstoilla.Alkuperäinen kirjoittaja 16.06.2006 klo 11:21 voevoe kirjoitti:Se on minusta outoa, että aina kun näistä asioista keskustellaan, on se ex-vaimo se paha ja heikko lenkki joka ei välitä lapsistaan. Lapsettoman on varmasti toki hankala astua lapsellisen, erityisesti yksin lapsista huoltapitävän kenkiin.
Musta tämä on iso epäkohta sillä suurin osa existä on ihan kunnon ihmisiä, tähän liittyy vaan niin paljon tunnepuolen asioita.