Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Tapaamisesta! Laitetaanko päivämääriä taas kehiin ja mikä pv saa eniten kannatusta niin koitetaan sopia tapaaminen siihen. Kaikki ei varmasti pääse osallistumaan, mutta jatkossa tapaamisia voisi olla vaikka puolen vuoden välein niin mahdollisimman monella olisi mahkuja päästä tapaamisiin! Eli aloitan, 4.7 sopisi minulle.

Rööni palailee kesälomareissulta 3.7. illalla, joten tekee aika tiukkaa matkustaa toiselle puolelle Suomea heti seuraavaksi päiväksi. Muuten oikeastaan mikä tahansa muu viikonloppu kävisikin... tai no 25. - 26.7. ollaan myös todennäköisesti tien päällä.
 
Minä ja Seelia sovimme yksityisviesteillä tapaavamme 4.7 Tampereella. Luultavasti miehet lähtevät mukaan ja käymme jossakin syömässä. Jos joku innostuu tulemaan tapaamisen mukaan niin tervetuloa! Toivottavasti isompikin tapaaminen onnistuu jossakin välissä ja harmillista kun samat päivät ovat ongelmallisia järjestää, ainakin näin loma aikaan. Itselläkin on melkein ainoa viikonloppu mahdollisuus tuo 4.7 kesä ja heinäkuun osalta.
 
Ilmoittautukaa vaan mukaan yksin tai kaksin, jos Tampere 4.7. onnistuu =)

Oletteko muuten menossa adoptiomaiden kesätapaamisiin? Me ei ehditty tänä kesänä vielä, mutta ensi vuonna sitten jo varmasti jos ja kun paperitkin on saatu Etiopiaan.
 
:attn: Mitenkäs tuon tapaamisen kanssa? Liekö tuhoon tuomittu juttu isommalla porukalla? Kansku ja Seelia taitavat saada tapaamisen aikaiseksi, mutta mites me muut? Jos tuo heinäkuun alku ei sovi, niin olisiko joku muu parempi vai onko tarpeen haudata koko ajatus? Jos ajatus ei juuri nyt tunnu kiinnostavalta, niin katsotaan joskus myöhemmin?
 
Meillä ei uutta adorintamalla, kun toukokuun lopulla päättyi adoptiovalmennus. Siksi vissiin jäänyt täälläkin kirjoittelu vähemmälle, mutta kirjoittelenpa nyt muita kuulumisia.

Alkukesä on hurahtanut täysin töiden merkeissä. Samaa tahtia jatkuu kesäkuu ja heinäkuun alku menee hurahtaen, ja sitten olenkin jo täysin valmista lomakamaa :LOL: Lomalla olis tarkoitus pyörähtää viikonloppu Tampereella, pieni reissu Keski-Suomessa ja käydä monessa, monessa kesäteatterissa. Ja tietysti Tall Ships'Race on ihan must. Rentoa lorvailua, aurinkoa, paljon lepoa ja tekemistä sitä mukaa, kun mukavalta tuntuu. Ja jätskiä,JAM!

Mutta kuten tuossa jo kerroin, töitä piisaa, ja minun osaltani tuo 4.7. ei tällä hetkellä näytä mahdolliselta. Mielelläni kuitenkin osallistuisin tapaamiseen ja toivoisin, ettei vielä heitetä hanskoja nurkkaan, vaan yritetään isomman porukan tapaamista vaikka syksyyn. Olisiko silloin helpompi järjestää? Mitä aikaisemmin saataisiin päiväehdotusta harkintaan, sen helpompi se olisi ainakin minulle järjestää.

Kirjoitelkaa kuulumisia, vaikka niitä "turhiakin". Kesän herkkugrillausohjeita, hyväksi havaittuja kesän käyntikohteita, mitä vaan. On aina kiva lukea, kun joku on jotain kirjoitellut =)
 
Moikka kaikille! Käytiin Interpediassa, mitään uutta asiaa ei sinällään selvinnyt, joten en voi tuoda ilosanomaa kanssaodottajille. Maiden tilanne ei ole miksikään muuttunut ja todennäköisempää on odotusaikojen pidentyminen kuin lyhentyminen. :attn: Ai niin, ja kuulemma lupalautakunta on entistäkin tarkempi ja lisäselvityspyyntöjä tulee useammin kuin ennen ihan perusjutuissakin. Näin varsinkin niillä, joilla kotiselvityksen tekee kunnan oma sosiaalityöntekijä eikä pela. Lisäselvityspyyntöä odotellessa... :kieh:
 
Olisi kiva treffata. Meillekään ei 4.7. sovi. Olemme just kastajaisissa. Sen jälkeen tai sitä ennen. Mitäs muuta... Niin meidän paperit on lähteneet Etiopiaan.
Nyt vielä vähän leipomaan tuliaisia. Meni taas vähän myöhäiseen alotuspuuhat.

Kesäistä kesäkuuta kaikille :)
 
Reseda: Ohoh, nytkö Etiopiaan jo laitetaan papereita? Minä luulin että vasta lokakuussa seuraavan kerran? Milloinka te saittekaan luvan? Meille sanottiin, että ensi keväänä vasta saisimme laittaa paperit matkaan.
 
inkkarityttö: Ikimuistoista huomista päivää :wave: Onko kamera/videokamera jo ladattuna? Ihan alkoi itseänikin jännittämään, kun kuvittelen miltä sinusta mahtaa juuri tällä hetkellä tuntua. Toivottavasti saadaan pian kuulla teidän ensiaskelista perheenä. Ja kiinnostaa myös millainen maa Kolumbia on.

Oikein mahtavia hetkiä sinne Kolumbiaan toivottelee,
Johanna72

 
Vastasin Johannalle yv:tä
Seelia77, lupa saatiin tammikuussa ja saatiin jo silloin lupaus kerätä paperit tänä keväänä. Eli ilmeisesti oltiin niissä kiintiörajoissa laskuissa mukana. En kyllä ollut aivan varma, että näin todella kävisi, kun tuntuu välillä, että tässä on muuttuvia tekijöitä kaiken aikaa ja kaikki on mahdollista. Mutta onnellista kyllä näin kävi.
Mutta palataan taas paremmalla ajalla. Enää ei oikein ajatus kulje.
Aivan ihanaa kesäkuuta kaikille!
 
Tämän päivän uutista: (MTV3:n sivuilta)

Adoptiosta halutaan tehdä entistä valvotumpaa. Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta uudeksi adoptiolaiksi.

Tavoitteena on ajanmukaistaa erityisesti adoptioprosessia ja adoptiolupa-asioiden käsittelyä koskevat säännökset.

Uuden suunnitelman mukaan erillinen lupaviranomainen tutkisi adoption edellytykset myös kotimaisissa adoptioissa ennen lapsen sijoittamista perheeseen. Vastaava lupakäytäntö koskee jo nykyisin kansainvälisiä adoptioita.

Uudistuksella pyritään myös estämään nykyistä tehokkaammin niin sanotut itsenäiset adoptiot ulkomailta. Tällöin kansainväliset adoptiot tapahtuisivat aina suomalaisen palveluntarjoajan tai viranomaisen kautta.

Taustalla on viime vuonna uudistettu adoptiota koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus, joka Suomen on tarkoitus hyväksyä.
 
Resedalle on vastaus yv:nä :attn:

Esse: Kiitos infosta. Ymmärsinköhän oikein, että muutoksia olisi siis tulossa vain kotimaan adoption saralle? Eli yhtenäistäisivät kansainvälisen ja kotimaan adoption käytännöt?
 
Johannalle vastailin yksärillä.

Eihän haudata tapaamista vielä, jos se 4.7 ei sopinut kaikille?
Mitenkäs teille sopisi elokuun loppupuolella? Minulle voisi sopia paremmin tuolloin.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

 
Resedalle on piiiiiiitkä yksäri :D

Minulle sopii myös elokuun loppupuoli oikein hyvin. Mites muut?

Ps. Muistattehan kaikki lupauksenne aktiivisesta kirjoittelusta... :wave: Jos ei ole asiaa aiheesta, niin kirjoitellaanhan vaikka sen vierestä? Tärkeintä on pitää palsta ELOSSA :attn:
 
Tapaaminen olis edelleen kiva, mutten osaa sanoa yhtään elokuun loppupuolen tilannetta. Tällä erää olen töissä, joiden työvuorot tiedän 2-3 viikon päähän. Haen kuitenkin töitä kaiken aikaa, joten tilanne voi muuttua koska vaan.

Adoptiorintamalla on odotusta. Muuta: Tehtiin viikon lomareissu Suomessa miehen kanssa. Se oli mukavaa. Nyt aloitin kesätyöt, joissa viihdyn. Mutta syksy on TAAS ihan auki töiden suhteen. Kovasti toivon, että jotain järjestyisi, vaikka se sitten merkitsisi muuttoa eri paikkakunnalle.
 
Itsekkin teen vuorotyötä, joten vaikea sanoa elokuun tilanteesta vielä. Mutta toki mahdollisesti voi onnistua myös silloin. Täytyisi vaan päivä tietää hyvissä ajoin, viimetipassa ei paljoa enää pysty vaikuttamaan. Nyt on taas ajatuksia yritetty suunnata muualle kuin adoptioon, niin tulee silloin vähempi tännekkin kirjoiteltua. Mielialat vaihtelee aika paljonkin tästä odotuksesta, välillä sitä miettii että tuleekohan tästä edes oikeasti yhtään mitään koskaan ja välillä on taas hienoa kun edes jotain pientä edistystä tapahtuu.
 

Yhteistyössä