ABC liikennemyymälä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Asiakas myös;23358812:
Olishan ne voineet tarjota siihen jotain muuta kuin jäätelöä. Tyyliin limsaa, karkkia tai jotain vastaavaa. Tai vaikka jonkun muun hyvityksen.

Silti koskaan ei mennä itse ryysimään pitkin poikin ja kahmimaan tavaroita. Vaan kuten sanottu KYSYTÄÄN että mitä muuta olisi mahdollista saada, koska molemmat lapsemme ovat allergisia suklaalle. Vai olisiko ollut paikallaan jokin hyvitys hinnasta tai vastaavaa. Aivan varmasti olisitte päässeet sopuun kunhan olisit malttanut hoitaa homman asiallisesti.

Kuten olen jo muutamaan kertaan kertonut, ongelma ei ollut se kuka sen jäätelön mistäkin haki, vaan ongelma näin asiakkaan kannalta oli esimiehen käytös: asiakasta kohtaan että omaa alaistaan kohtaan. Ei asiakkaalle puhuta sellaseen sävyyn eikä asiakasta jätetä kassalle seisomaan tyhjänpantiksi, kun itse lähdetään tekemään pakastinkierrosta, minkä kierroksen kassa oli juuri tehnyt ja minä senkin aikaa odotin siellä jälkiruokapakastimen luona, jolloin hän toi soijajäätelön kierroksensa päätteeksi. Koska kassalla oli muutakin tekemistä, kuten rahastaa asiakkaita, sanoin että voin käydä itse hakemassa jäätelön joka lapsille käy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisälukutaidosta;23358994:
En kommentoi itse tilannetta, mutta ap:n tapaa kommentoida: vähän väliä ap motkottaa muille sisälukutaidon puutteesta hyvin epäystävälliseen sävyyn. Olisikohan kannattanut kirjoittaa ketjun aloitus jo niin selvästi, että lukijat olisivat kerralla ymmärtäneet? Ap:n kommentit osoittavat varsin hyvää kirjoitustaitoa, joten miksi aloitusteksti on niin sekava?

Jos minä olen neljä sivullista vääntänyt juttua rautalangasta, niin kirjoitappa minulle esimerkki millä nämä sisälukutaidottomat olisi saanut yhdellä sivulla jutun ymmärtämään. Kun luet sinäkin huolellisesti vaikka koko jutun, niin huomaat että ihmiset takertuvat sellaisiin juttuihin, joita joku on totuuksina ja tekoina kirjoitellut, vaikka lähde onkin kirjoittajan oma mielikuvitus. Pitäisi olla sellainen apinasiivilä, mutta kun ei ole ole :(
 
Voi älyhoi älä jätä näitä suurinta osaa vastaajista - huomaa, ettei ole/olisi asiaa aspahommiin kyllä laisinkaan, mutta silti niitä liian usein vaan tapaa. Tämän vuoksi se koulutus on tärkeää (myös niille tarjoilijoille - vinkvink aiempaan keskusteluun ettei tarjoilijat tarvitse koulutusta).
Ehdottomasti itse kysyisin nätisti mikä onglemana, pahoittelisin loppunutta tilaukseen kuuluvaa jäätelöä (jonka puuttumisesta ei ole kerrottu tilausta tehtäessä/maksettaessa) ja antaisin asiakkaan VALITA mitä haluaa tilalle.

On sitä kaikenmualiman pölvästejä nähtävästi olemassa, jotka tulevat heti haukkumaan haahkoina vaikkei ole mittään käsitystä mistään. Ette voi ehkä ymmärtää, että lapsille juurikin se jälkkäri on tärkeä osa ruokaa. Ja kun on erityisruokavaliosta kyse niin ravintolan täytyy sitä noudattaa.

Hupsii johan se lähti ennen aikojaan matkaan..

Ja ihan sama kuuluko se kauppa ketjuun vai ei (apsiin kuuluu), niin ystävällinen aspa ja asiantunteva pomo vaikka hakee sen oikean jäätelön (ja virman piikkiin) sieltä naapurikaupasta.
Kyllä se vaan niin on, että huono sana leviää hyvin kauas ja maksaa paljon enemmän kuin jotkut lakutuutit (vaikka niitä vaatisi joka kymmenes. Paikan tappio, jos ei osaa tehdä tilauksia oikein). Myös jos he olisivat antaneet nätisti korvaavan tuotteen, olisi ollut mahdollista saada hyvää mainosta.

Sama koskee kyllä kauppoja, että jos luvataan tarjouksessa tuotetta tietyllä aikavälillä, niin se tuote tulee saada tai sen loppuessa tarjousaikana korvaava tuote samaan hintaan. Nykyisin monissa mainoksissa kyllä näkee, että 'tarjous voimassa tietyn ajan tai niin kauan kuin tuotteita riittää'. Tällöin ei oikeutta vaatia korvaavaa tuotetta.

Siinä tapauksessa on oikeus vaatia korvaava tuote, jos se tarjoustuote on tarjousaikaan nähden loppunut aivan alkuunsa. Oli tuossa linkissä minkä laitoin kuluttaja-asiamiehen sivuille.
 
Ensi kerralla kun buffetissa on vaan ranskalaisia ja kalapuikkoja, mulla on varmaankin oikeus saada sisäfilepihvi koska tilalle tarjotut kananuggetit ei nyt vaan käy? :) Tilanne siis verrattavissa tähän- kyse ei ole siitä, etteikö jotain olisi tarjottu tilalle.

ps. Aspana olen saanut kiitosta paljon ja teen aina kaikkeni että asiakas säilyisi asiakkaana. Kuitenkin hälytyskellot soivat päässä siinä vaiheessa, kun asiakas tulee kera vittumaisen asenteen ja "sattumalta" tietää valmiiksi, mikä kelpaa korvaukseksi (ja tämä korvaushan ei ole mitenkään pakollinen kys. tapauksessa, mind you). Jos lakutuutti ei ole "listalla" korvattavien suhteen, isojen ketjujen paikoissa voi olla yllättävän vaikea selittää miksi esimies sen antoi ilmaiseksi. Tätähän ap ja kumppanit eivät tajua, luullaan vaan olevansa niin hyviä asiakkaita kun kerran kuukaudessa käydään ja ostetaan peräti 20€ arvosta ;). Sori vaan, mutta ei se asiakas maailmaa sentään kaada, vaikkei takaisin tulisikaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vähän realismia peliin;23359294:

Tottakai heidän tulee tuoda sellainen tuote mikä sinulle käy, vaikka se sisäfileepihvi, jos sinä olet allerginen sille tuotteelle mikä siinä on korvaavana tuotteena, elleivät he pysty osoittamaan itselleen edullisempaa vaihtoehtoa tilalle. Ja kuten tässä nyt on viisi sivua väännetty, niin kyllä vaan se tuote joka mainoksessa on luvattu kuuluvan ateriaan, on myös korvattava tuotteella joka asiakkaalle myös allergiselle soveltuu. Tytöt olisivat ihan hyvin voineet syödä vaikka perusvaniljapuikot jos niitä olisi ilman suklaakuorrutusta ollut saatavilla. Tai vaikka minkä mehujään, muttakun se jäätelöpakastin oli suht tyhjä, talvella pienemmissä paikoissa niitä ei paljon tilata, koska ne eivät kierrä.
 
[QUOTE="vieras";23359331]Tottakai heidän tulee tuoda sellainen tuote mikä sinulle käy, vaikka se sisäfileepihvi, jos sinä olet allerginen sille tuotteelle mikä siinä on korvaavana tuotteena, elleivät he pysty osoittamaan itselleen edullisempaa vaihtoehtoa tilalle. Ja kuten tässä nyt on viisi sivua väännetty, niin kyllä vaan se tuote joka mainoksessa on luvattu kuuluvan ateriaan, on myös korvattava tuotteella joka asiakkaalle myös allergiselle soveltuu. Tytöt olisivat ihan hyvin voineet syödä vaikka perusvaniljapuikot jos niitä olisi ilman suklaakuorrutusta ollut saatavilla. Tai vaikka minkä mehujään, muttakun se jäätelöpakastin oli suht tyhjä, talvella pienemmissä paikoissa niitä ei paljon tilata, koska ne eivät kierrä.[/QUOTE]

Ehkä ne tytöt olisivat myös tyytyneet ihan pelkkään ateriaan- vai valitaanko ruokapaikka sen mukaan, mistä saa kaupan päälle transrasvajätskiä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vähän realismia peliin;23359294:
Ensi kerralla kun buffetissa on vaan ranskalaisia ja kalapuikkoja, mulla on varmaankin oikeus saada sisäfilepihvi koska tilalle tarjotut kananuggetit ei nyt vaan käy? :) Tilanne siis verrattavissa tähän- kyse ei ole siitä, etteikö jotain olisi tarjottu tilalle.

ps. Aspana olen saanut kiitosta paljon ja teen aina kaikkeni että asiakas säilyisi asiakkaana. Kuitenkin hälytyskellot soivat päässä siinä vaiheessa, kun asiakas tulee kera vittumaisen asenteen ja "sattumalta" tietää valmiiksi, mikä kelpaa korvaukseksi (ja tämä korvaushan ei ole mitenkään pakollinen kys. tapauksessa, mind you). Jos lakutuutti ei ole "listalla" korvattavien suhteen, isojen ketjujen paikoissa voi olla yllättävän vaikea selittää miksi esimies sen antoi ilmaiseksi. Tätähän ap ja kumppanit eivät tajua, luullaan vaan olevansa niin hyviä asiakkaita kun kerran kuukaudessa käydään ja ostetaan peräti 20€ arvosta ;). Sori vaan, mutta ei se asiakas maailmaa sentään kaada, vaikkei takaisin tulisikaan...

No tuolla asenteella se esimies kyllä karkoittaa jokaikisen asiakkaan jonka kanssa hän joutuu tekemisiin. Ja jottei asia olisi niin yksinkertainen, niin oletko ajatellut että me saatamme vaikka automme tankata tässä kyseisessä paikassa yleensä, vieressä on kyllä toinenkin tankkauspiste, että seuraavalla kerralla nokka kääntyy kyllä sinne. Mies käy myös päivittäin syömässä, jossain paikallisessa ruokapaikassa, nyt käy jossain muualla ne vähätkin kerrat mitä on ruukannut tuolla käydä. Hän ei pidä paikan lounaspöydästä,eli käy useimmiten muualla. Minä itse olen erään "kerhon" puheenjohtaja, jonka kokoukset ovat olleet yleensä tuolla ja vähintään kerho pullakahvit tarjoaa kokousväelle, eivät ole enää kertaakaan. Tulikahan tyyriinpuoloinen tilaus/rahastusvirhe tehtyä?
 
[QUOTE="kauppias";23359341]Ehkä ne tytöt olisivat myös tyytyneet ihan pelkkään ateriaan- vai valitaanko ruokapaikka sen mukaan, mistä saa kaupan päälle transrasvajätskiä?[/QUOTE]

Mehujää=transrasvajäätelö?????? Koska kävimme kyseisessä paikassa usein syömässä, kyllä se mehujää kuului tytöille olennaisena osana paikan tarjontaa. Olisivat varmaankin tyytyneet, jos olisin luvannut että käydään kaupasta ne mehujäät hakemassa, mutta miksi minä lähtisin hakemaan kaupasta tuotetta, joka minulle juuri oli myyty ja minä olin sen maksanut?
 
Moi!
Kävimme kesällä abc:llä aamupalalla, ja tosiaan musta hinta oli ylipäätään melko suolainen. Aikaa aamupala-ajan loppumiseen oli vielä reilu puolituntia, mutta suurinosa sapuskoita oli jo loppunut. Jokaista piti erikseen mennä sanomaan, että onko noita jogurtteja/lihapullia/kinkkua...Tympeän näköinen jätkä sitten hitaastaa toi jotain jos toi.
Sanoin asiasta ihan ystävällisesti niin jotain vaan örähti vastaukseksi. Ei ihan heti tule mieleen mennä paikkaan takaisin...
 
Ihan tosissasiko olet, ettet tiedä että kaakaolle voi olla allerginen? No tervetuloa meille katsomaan moista ihmettä.

No ihan tosissaan en tiennyt! Nytpä tiedän senkin, ihmettelen tätä ihmettä täältä kauempaa...

Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että ap:n käytös ei ollut sopivaa. Ihan oikeasti hyvällä käytöksellä, kysymällä ja pyytämällä kohteliaasti saa useimmiten parempaa palvelua. Jos olisit malttanut pysyä penkissäsi ja keskustellut ystävälliseen sävyyn, olisi aspa saattanut jopa tuoda ne tuutit sinulle, eikä koko episodia olisi tapahtunut.

Varmaan kaikki aspat jakaa sen, että käyttäytymällä ärsyttävästi ja tökerösti saa huonompaa palvelua, jos asiakas on kohtelias hänen eteensä tehdään vaikka vähän enemmänkin!
 
Yhteistyössä