te joiden vanhemmat eronneet

[eroamassa]

Miten olette kokeneet vanhempienne eron silloin kun olitte lapsia? Miksi niin? Minkäikäisiä olitte silloin?

Mikä ehkä helpotti oloanne? Mikä pahensi? Olisiko jokin asia helpottanut mitä ei tehty?

 

[Nokkasiili]

Mun vanhemmat erosi, kun olin about 1-vuotias. En itse muista erotilanteesta mitään ja ehkä hyvä niin. Sittenmmin perheessä onkin ollutkaiken näköistä muuta draamaa

Mutta vanhempien eroa tässä käsitellään, joten sanon oman mielipiteeni asiasta: Useinhan erot on vaikeita ja riitaisia, mun mielestä aikuisen ihmisen tulisi olla tarpeeksi kypsä ajatellakseen omaa napaansa pidemmälle ja jättää ne riidat pois lasten korvilta.

Lapset kyllä vaistoaa sen, että kaikki ei ole hyvin ja joissain tilanteissa ero on lasten kannaltakin paras ratkaisu. Mutta vaikka isä olisi ollut kuinka paska hyvänsä, mutta kuitenkin hyvä isä lapsilleen, on väärin äidiltä lähteä viemään isältä isän oikeuksia lapsiinsa. Tässäkin suhteessa voi katsoa omaa napaa pidemmälle. Eri asia, jos isä on oikeasti vahingoksi lapsilleen.

Myöskin se, että lapset jotuvat äidin ja isän eron jälkeen riitojen välikäsiksi, on väärin. Ja ehkä nämä tilanteet on niitä, jotka eniten lapsissa traumoja aiheuttaa. Ei kenenkään kuulu kuunnella solvauksia omasta äidistä tai isästä, ei lapsena eikä aikuisena.

Jos ero voidaan hoitaa riidatta, tai edes riitelemättä lasten nähden ja kuullen, se tuskin luo kovin pahoja traumoja kellekkään. Tietenkin jokainen on yksilönsä.

 

[vieras*]

Veljenlapselle oli selvästi sanottu eron syyksi vanhempien erilaisuus, se miten viesti välittyi lapselle olikion sitten vähän epäselvää. 4 -vuotias selitti vanhemmalle serkulleen, ne eros kun ne on niin erilaisia, kato ku iskällä on lyhyt tukka ja äitillä pitkä.

Vanhempien ero, Vanhempainnetti - MLL

 

[Spencer Hastings]

Mä olin viisi ja veli kolmevuotias, en oikein muista mitä sitä silloin mietti. Luulen, että me lapsetkin olimme helpottuneita erosta, koska äiti voi niin paljon paremmin yksinhuoltajana. Isä siis oli väkivaltainen äitiä kohtaan, mutta ei koskaan mua tai veljeä. Ehdottomasti helpotti se, että puhuttiin isän kanssa paljon puhelimessa ja nähtiin usein eronkin tultua. En muista, että olisin koskaan haaveillut vanhempien yhteenpaluusta. Vanhemmat hoiti riitansa keskenään, eivätkä koskaan haukkuneet tai puhuneet pahaa toisistaan meille. Oli varmaankin lapsen kannalta kaikista parhaiten hoidettu ero, ei ainakaan ole muistissa pahoja fiiliksiä.

 

[Vierras]

Olin viisi ja pelkäsin ryypiskelevää ja väkivaltaista äitiäni. Olin tyytyväinen kun jatkuva riitely ja huuto loppu kun erosivat ja jäimme isän luokse asumaan

 

[parempi vaan]

8-vuotias olin, ja helpotuin vain siitä että ainaiset tappelut loppuivat. Olihan se nyt rahallisesti tiukkaa ja molemmalla aikuisella kai henkistä selviteltävää, eli elämä ei taivaalliseksi muuttunut kertalaakista. Pikkuhiljaa meni parempaan suuntaan. Rakastin molempia vanhempiani, mutta koskaan en toivonut että olisivat palanneet yhteen.

 

[Ritu Rimpauttaja]

Olin kaksi kun isä lähti, en siis muista. Onhan siitä voinut jäädä jonkinlainen perusturvattomuuden tunne, kun isää en sen jälkeen nähnyt kuin kerran vuodessa korkeintaan. (Parempi sekin toki kuin ei ollenkaan!) Isompana oli kuitenkin ikävää kuinka pahasti äiti isästäni puhui. Aivan sama kuinka inhottavasti isä teki, sitä ei lapseen pureta. Ei edes aikuiseen lapseen...

Toisen kerran koin "vanhempien" avioeron, kun äitini erosi uudesta puolisostaan. Olin teini-ikäinen ja erittäin tyytyväinen, koska puoliso (en suostu sanomaan isäpuoleksi) oli väkivaltainen alkoholisti, josta olin halunnut eroon jo jonkin aikaa.

(Kolmannen kerran koin vanhempien avioeron, kun isäni vaimo otti eron isästäni. He olivat olleet yhdessä käytännössä niin kauan kuin muistan, ja vaikka olin jo aikuinen, koin eron yllättävän rankasti. Olihan tässä avioliitto, jonka olin ajatellut olevan täydellinen ja kestävän ikuisesti.)

Vanhempien avioeron voi siis kokea monella tavalla riippuen omasta iästä, vanhempien liiton laadusta ja vanhempien suhtautumisesta entiseen kumppaniinsa. En voi sanoa mitä isäni olisi voinut tehdä toisin, mutta äitini olisi voinut olla purkamatta pahaa oloaan minuun.

 

[parempi vaan]

Niin, itselläni oli ehkä se onni että lapsuudenkodista muutto tapahtui ikäänkuin liukumalla eikä kertaheitolla. Ero ja muutto tuli kesken kouluvuoden, joten pitkään tulin sisareni kanssa koulusta vanhaan kotiin mistä meidät sitten haettiin. Kaikilla ei tähän porrastettuun muuttoon toki ole mahdollisuutta, eikä ehkä kaikille lapsille edes sopisi.

 

[vierrrraas]

Miten olette kokeneet vanhempienne eron silloin kun olitte lapsia? Miksi niin? Minkäikäisiä olitte silloin? Olin juuri aloittamassa 2.luokan,olin kuulemma todella järkyttynyt ja kysellyt että eikö sitä voisi perua.Muistan itse tiöanteen jossa erosta kerrottiin hyvin selkeästi.

Mikä ehkä helpotti oloanne? Mikä pahensi? Olisiko jokin asia helpottanut mitä ei tehty?

Se että molemmat vanhemmat jäivät samalle kylälle,sai jäädä vanhaan kotiin ja jatkaa harrastuksia ym.etävanhempaa sai tavata koska halusi.Pahaksi olon teki se että äiti oli se joka muutti pois-oli silloin todella harvinaista.Lähinna pahaksi teki se että isän luona asuva lapsi oli aika outolintu siihen aikaan.Helpottanut olisi se että eron olisi jotenkin voinut ennakoida tms en osaa oikein selittää.Vanhemmat eivät koskaan edes riidelleet ja ero tuli ihan täytenä yllätyksenä.

 

[909090]

Olin 11 v. Ero ei ollut erityisen riitaisa, mutta vaistosin ilmapiiristä, että kaikki ei ole ok. Otin eron raskaasti kuin myös tulevan muuton äidin uuden miehen luokse. En ole varmaan vieläkään täysin toipunut erosta. Meni monta vuotta ennen kuin pystyin puhumaan asiasta kenellekään itkemättä. Olen nyt 29 v.

 

[Waahtera]

Olin 17, kun vanhemmat erosi.. Oloa helpotti se, että ne vihdoin erosi
Sitä ennen oli monta, monta vuotta todella ankeaa ja olin jo ala-asteelta asti tiennyt, että jossain vaiheessa se ero tulee.. Hiljaisuutta, mökötystä ja tiuskintaa.. Kotona oli aina kireä ja ahdistava ilmapiiri.. Siis sellanen, että tuntui kuin olis ollu rintakehän ympärilla puristava vanne eikä pysty kunnolla hengittämään.. Ja sitä omaa ahdistustaan vielä itse jotenkin häpes, kun kaikki oli ulospäin niin hyvin eikä mitään "oikeaa ongelmaa" (tyyliin fyysistä väkivaltaa tai kamalaa huutoa ja riitelyä) ollut.. Mä luulen, että mun vanhemmat vihas toisiaan ihan helvetisti..

 

[vierailija]

Vanhemmat erosivat kun olin joku 3 vuotias en muista siitä mitään mut jäin asuu äitini luo ja me muutettiin eri maahan mikä tuntuu tosi pahalta koska isä on tosi läheinen ja nään sitä vaan kesä lomalla ja joululomalla mutta puhun senkaa puhelimessa joka päivä nyt haluisin muuta iskän luo koska iskä on kuitenkin niin tärkee ja iskäki on valmis ottamaan mut asumaan sen luo mutta äiti ei oikeen halua ja väittää vastaan mitä pitäis tehä?

 

[vierailija]

Up

 

[vierailija]

Erosivat ennen koulun aloittamista. Siksi itselläni on oma nimi jolla oon syntynyt. Tiesin millainen on sitten se seuraava tein havaintoja. Muutettiin sitten paikkakunnalle keskelle ei mihinkään jossa se eikä kukaan siellä vuosikausia asuva minkäänlaista sukua itselleni. Helpottaisi jos sellaisia tiedevastaisia nimivalheita ei väitettäisi eikä väitettäisi itselleni parisuhdetta oman sukulaiseni kanssa. Sellaisia tiedevastaisia ällöttävyyksiä väittävät. Eivätkä edes keskustelleetkaan. Dracula on aika paljon omaa elämääni se kirja kertoo muukalaisvihasta kalman kalpea fotosensitiivinen muuttaa alueelle jossa on lahkoja ja jossa ei tykätä ja on vastakkainasettelu ja niillä on krusifiksi eli vastapuolella on krusifiksi siitä sitten viha ja muita ei mitenkään positiivisia tunteita se ei mitenkään geometriaan mutta jos puhutaan geometriasta niin oon aina tykännyt enemmän grammeista kaikenlaisista grammeista. Aloitin siellä koulun. Sitten taas muutto sieltä eihän siellä olemisesta ja asumisesta olisi mitään tullut muutenkaan lopetin keväällä kouluun menemisen kokonaan jossa itseni ei haluttu olevan muutenkaan asioihin oli tultava iso muutos. Tein transformaation, tornin, tuhoutumisen, heitin miekat ja sauvat. Oonhan kuitenkin sauvojen kuningatar ja siinä kortissa istuu myös oma musta kissa. Kävin koulua myös sitten kaupungissa se oli rankkaa olisin tarvinnut paljon tukea jota en kuitenkaan saanut silloinkaan ja tehtiin kaikki väärin ja itseäni johon en kuulunut enkä kuulu enkä kuulu vieläkään ja itseäni yritetään edelleen yrittää laittaa mihin en kuulu. Älykäs tanssimassa ja juomassa käyvä vahvoja prosentteja ihan seitkytprosenttista absinttia kestävä ei todellakaan kuulu väärille puolille tai vääriin paikkoihin sitten kuuluisi ihan kaikki. Koulu ei toimi eikä toimi terveydenhoito. Se on iso ongelma valehtelevat sekoilevat erehtyvät eri henkilöistä nimivalehtelevat ja kyselevät niiltä valehtelijoilta eikä henkilöltä itseltä eikä oteta huomioon mitä on tapahtunut elämäntilanteita. Pitäisi huomioida ja kohdella yksilöllisesti. Pitäisi olla tässäkin asiassa paljon enemmän individualismia.
Meri