9kk todella levoton yö jälleen... mulla ei hermot enää kestä - hyviä neuvoja?

Meidän 9kk vanha lapsemme nukkuu pinnasängyssään omassa huoneessa. Nyt on ollut monta yötä jolloin hän nukkuu todella levottomasti tai ei siis melkein ollenkaan. Hän vaan möyrii sängyssään ja jonkun pitää jatkuvasti istua sängyn vieressä, jotta hän on hiljaa. Heti kun poistuu sängyn vierestä istumasta hän alkaa itkemään ja itkee kunnes joku tulee takaisin viereen istumaan. No, ei se nyt kauhean kivaa ole itse kököttää siinä sängyn vieressä tuntia tai kahta - ja useaan otteeseen läpi koko yön.

Nyt multa alkaa mennä hermot ja sanoin miehelle etten enää mene kertaakaan sinne istumaan. Mies meni sinne, mutta hänellä on jotain tärkeää meneillään tietokoneella, joten otti sen mukaansa.

Mies on sitä mieltä, että lapsi pitää ottaa sängystä ylös meidän sänkyyn nukkumaan. Minä taas puolestani olen sitä mieltä, että se viestittää vaan lapselle, että voi saada vaikka kuun taivaalta itkemällä. Minä perustan oman kantani niihin lasten kasvatusohjeisiin joita olen eri kirjoista lukenut. Esimerkiksi ruotsalainen Katarina Janousch (vai kuinka se kirjoitetaan?) on sitä mieltä ettei lapsen luokse tule mennä joka kerta kun hän itkee jos tietää ettei lapsella ole mitään hätää.

Sitten on tietysti niitä muista experttejä joiden mielestä lapsen ei koskaan pidä antaa päästää yhtäkään pihausta ja on huono vanhempi jos ei toimi lapsen ehtojen mukaan. Eli tässä tapauksessa lapsi haluaa, että hänet otetaan ylös ja annetaan olla valveilla/tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Minä kammoan lapsemme kanssa nukkumista, koska en silloin itse pysty yhtään nukkumaan. Lapsi jatkuvasti potkii ja raapii, joten yritä siinä sitten nukkua.


Mitäs neuvoja teillä muilla vanhemmilla on tähän akuutiin pulmaan?

 

Hankkisit apua itsellesi.

 

Sun lapsi on vielä vauva. Silloin voi suhtautua vähän eri tavalla kuin vaikka 3-vuotiaan kanssa. Lapsesi ei vielä ymmärrä, että sinä et ole lähtenyt mihinkään, vaan olet lähellä. Hänen täytyy nähdä sinut, että muistaa olemassaolosi. Laita patja lattialle ja nuku lapsen kanssa tai pinnasänky teidän huoneeseen. Kokeilette sitten vaikka kuukauden päästä uudestaan omaa huonetta.

Ei vauvoja oikein voi vielä "kouluttaa" tai mitenkään pilata liialla hellyydellä.

 

Kuuluu ikään. On niin paljon opittavaa ja ihmeteltävää ettei malta nukkua ja aivot ovat ylivirittyneet. Menee kyllä jossain vaiheessa ohi (kunnes tulee taas joku uusi vaihe )

 

meillä vauva 8,5kk nukkuu meidän vieressä, noita levottomia öitä nyt on ollut pari viikkoa, mut ne kuuluu ikään. Koitin nukuttaa vauvaa pinnikseen ja katoin nukkuuko siellä paremmin- no ei nukkunu, joten mun kainlossa saa edelleen yöt pyöriskellä.

mä ehdotan pinniksen siirtämistä teidän makkatiin tai sit niinkuin joku ehotti, et laittasit esim. patjan pinniksen viereen lattialle ja nukkusit siinä.

 

Jospa tulee hampaita. Anna särkylääkettä.

 

[QUOTE="Neiti";27751812]Sun lapsi on vielä vauva. Silloin voi suhtautua vähän eri tavalla kuin vaikka 3-vuotiaan kanssa. Lapsesi ei vielä ymmärrä, että sinä et ole lähtenyt mihinkään, vaan olet lähellä. Hänen täytyy nähdä sinut, että muistaa olemassaolosi. Laita patja lattialle ja nuku lapsen kanssa tai pinnasänky teidän huoneeseen. Kokeilette sitten vaikka kuukauden päästä uudestaan omaa huonetta.

Ei vauvoja oikein voi vielä "kouluttaa" tai mitenkään pilata liialla hellyydellä.[/QUOTE]

No tuota.. on aika monta jotka ovat sitä mieltä, että se kasvatus lähtee jo vauvasta alkaen. Esimerkiksi juurikin mainitsemani Katerina Janouch on kirjoittanut kirjan, jossa hän väittää, että nimenomaan se mitä tekee pienen vauvan kanssa luo pohjan sille millainen lapsi hänestä tulee. Juuri nimenomaan tässä ikäkaudessa hänen mielestään pitää lapsen antaa olla eikä nostella ylös sängystään viereen tai valvomaan. Hänen mielestään on vanhempana heikko jos antaa periksi vauvan itkiessä. Vauvaa hänen mielestään ei pidä sääliä vaan ymmärtää ettei lapsella oikeasti ole mitään hätää ja testaa ainoastaan rajojaan. Jos lapsi jatkuvasti nostetaan ylös aiheuttaa se hänen teoriansa mukaan lapselle turvattomuuden tunnetta, koska mitään rajaa ei olla vedetty mihinkään ja kaikki ollaan annettu periksi.


Tarkennan vielä, että lapsi on heti sairaalasta vastasyntyneenä tultuaan nukkunut omassa huoneessaan ja omassa sängyssään tähän asti. Meidän huoneeseen ei pinnasänkyä edes mahdu enkä pystyisi lapsen kanssa tosiaankaan samassa huoneessa nukkumaan.

 

No tuota.. on aika monta jotka ovat sitä mieltä, että se kasvatus lähtee jo vauvasta alkaen. Esimerkiksi juurikin mainitsemani Katerina Janouch on kirjoittanut kirjan, jossa hän väittää, että nimenomaan se mitä tekee pienen vauvan kanssa luo pohjan sille millainen lapsi hänestä tulee. Juuri nimenomaan tässä ikäkaudessa hänen mielestään pitää lapsen antaa olla eikä nostella ylös sängystään viereen tai valvomaan. Hänen mielestään on vanhempana heikko jos antaa periksi vauvan itkiessä. Vauvaa hänen mielestään ei pidä sääliä vaan ymmärtää ettei lapsella oikeasti ole mitään hätää ja testaa ainoastaan rajojaan. Jos lapsi jatkuvasti nostetaan ylös aiheuttaa se hänen teoriansa mukaan lapselle turvattomuuden tunnetta, koska mitään rajaa ei olla vedetty mihinkään ja kaikki ollaan annettu periksi.


Tarkennan vielä, että lapsi on heti sairaalasta vastasyntyneenä tultuaan nukkunut omassa huoneessaan ja omassa sängyssään tähän asti. Meidän huoneeseen ei pinnasänkyä edes mahdu enkä pystyisi lapsen kanssa tosiaankaan samassa huoneessa nukkumaan.

Kuulostaa sairaalta nuo opit. Hrr miten kylmää.

 

Kauanko oot yleensä antanut itkeä? Mä en hysteeristä itkua kuunnellut minuuttia-kolmea kauempaa, mutta jos oli vaan itkeskelyä niin annoin olla kauankin. Siis sellasta "yhyy-yhyy-5min hiljaa-yhyy". Mulla kylläkään syy ei ollut mitään kasvatuksellista syytä, miksen mennyt huoneeseen, vaan syy oli ihan se, että vauva lähinnä häiriintyi kaikenlaisesta hyssyttelystä. Silittely, taputtelu, tassuttelu, laulu jne. vaan häiritsi ja piristi vauvaa.

Meillä lapsi nukkui 6kk ikäisenä toisessa huoneessa. Tuntui, että lapsi heräili miehen epätasaiseen kuorsaukseen ja itse nukun huonosti lapsi samassa huoneessa. Saati samassa sängyssä. Herään joka äännähdykseen ja pyörähdykseen.

 

Mä olisin kyllä sitä mieltä, että lapsi on otettava viereen tai samaan huoneeseen, en ikinä voisi "huudattaa" lastani itsestään omassa huoneessa. Mut jos haluat luottaa tuohon kirjailijaan niin anna mennä, jokainen meistä tekee omat päätöksensä lasten kasvatuksen osalta.

 

No tuota.. on aika monta jotka ovat sitä mieltä, että se kasvatus lähtee jo vauvasta alkaen. Esimerkiksi juurikin mainitsemani Katerina Janouch on kirjoittanut kirjan, jossa hän väittää, että nimenomaan se mitä tekee pienen vauvan kanssa luo pohjan sille millainen lapsi hänestä tulee. Juuri nimenomaan tässä ikäkaudessa hänen mielestään pitää lapsen antaa olla eikä nostella ylös sängystään viereen tai valvomaan. Hänen mielestään on vanhempana heikko jos antaa periksi vauvan itkiessä. Vauvaa hänen mielestään ei pidä sääliä vaan ymmärtää ettei lapsella oikeasti ole mitään hätää ja testaa ainoastaan rajojaan. Jos lapsi jatkuvasti nostetaan ylös aiheuttaa se hänen teoriansa mukaan lapselle turvattomuuden tunnetta, koska mitään rajaa ei olla vedetty mihinkään ja kaikki ollaan annettu periksi.


Tarkennan vielä, että lapsi on heti sairaalasta vastasyntyneenä tultuaan nukkunut omassa huoneessaan ja omassa sängyssään tähän asti. Meidän huoneeseen ei pinnasänkyä edes mahdu enkä pystyisi lapsen kanssa tosiaankaan samassa huoneessa nukkumaan.

Sitä omaakin järkeä on sallittua käyttää. Ei kai kukaan oikeasti lue yhden ihmisen kirjoittamaa kirjaa ja perustaa oman lapsenkasvatuksensa siihen? Pientä kritiikkia ja avarakatseisuutta, pliis.

 

meillä vauva 8,5kk nukkuu meidän vieressä, noita levottomia öitä nyt on ollut pari viikkoa, mut ne kuuluu ikään. Koitin nukuttaa vauvaa pinnikseen ja katoin nukkuuko siellä paremmin- no ei nukkunu, joten mun kainlossa saa edelleen yöt pyöriskellä.

mä ehdotan pinniksen siirtämistä teidän makkatiin tai sit niinkuin joku ehotti, et laittasit esim. patjan pinniksen viereen lattialle ja nukkusit siinä.

Joko sun vauva on 8,5kk :O apua aika menee nopsaan.

 

Kirjat sivuun ja lapsi viereen, tai ainakin samaan huoneeseen teidän kanssa!!! Kasvatus tosiaan lähtee jo vauvasta, siten että annat mahdollisimman paljon hellyyttä, läsnäoloa ja huomiota. Oma huone ei ole vielä hyvä tuon ikäiselle, ja vauva oikeasti pelkää yksin. Ei vielä edes käsitä, että sinä ja hän olette eri ihmisiä.

 

Kauanko oot yleensä antanut itkeä? Mä en hysteeristä itkua kuunnellut minuuttia-kolmea kauempaa, mutta jos oli vaan itkeskelyä niin annoin olla kauankin. Siis sellasta "yhyy-yhyy-5min hiljaa-yhyy". Mulla kylläkään syy ei ollut mitään kasvatuksellista syytä, miksen mennyt huoneeseen, vaan syy oli ihan se, että vauva lähinnä häiriintyi kaikenlaisesta hyssyttelystä. Silittely, taputtelu, tassuttelu, laulu jne. vaan häiritsi ja piristi vauvaa.

Meillä lapsi nukkui 6kk ikäisenä toisessa huoneessa. Tuntui, että lapsi heräili miehen epätasaiseen kuorsaukseen ja itse nukun huonosti lapsi samassa huoneessa. Saati samassa sängyssä. Herään joka äännähdykseen ja pyörähdykseen.

No sehän tässä just on kun en oo antanut huutaa edes puolta minuuttiakaan vaan olen sit aina kiltisti mennyt viereen istumaan kun olen kuullut lapsen itkevän. Mies alkaa tosin mulkoilemaan heti kun lapsesta kuuluu pieninkin inahdus eikä ymmärrä, ettei jokainen inahdus tarkoita, että sinne on heti rynnättävä paikalle. Toisaalta hän ei sitten itse viitsi nostaa evääkään joten koko lapsen hoito on omalla kontollani kokonaan. Mun mielestä vaan on parempi, että vieressä istuu henkilö joka ei ole aivan hermona vaan osaa olla rauhallinen ja siksi patistin sinne nyt miehen viereen istumaan - muuten hän ei olisi sinne edes mennyt.

 

Ihan ekana, heitä jo ne hemmetin opukset mäkeen! Jokainen lapsi/vauva on yksilönsä, ei ketään voi kirjan avulla kasvattaa! Tärkeintä on, että te saatte koko perhe jollain tavalla nukuttua yönne. Lapsi ei siitä piloille mene, jos sen ottaa omaan kainaloon, kun itkee... Ei se oo mitään vanhemman heikkoutta, jos ei näe järkeä huudattaa lastaan turhan takia keskellä yötä. Kyllähän se lapsen kasvatus alkaa lapsen syntymästä, mutta ihan vauvaan ei voi vielä kaikkea soveltaa. Pieni vauva tarvitsee läheisyyttä ja lämpöä, ei tiukkaa kuria, jolla oppii rajoja. Opettele mielummin kirjojen sijaan lukemaan lastasi.

 

Siis ei tuo ole ainoa jonka kirjan olen aiheesta lukenut, mutta ainoa jonka nimen tässä nyt muistan. Kysynkin nimenomaan täällä mikä olisi oikea tapa tilanteeseen suhtautua. Kyseessä on meidän ainoa lapsi, joten mitään erityistä omaa kokemusta ei asian tiimoilta ole.

Haluan vielä painottaa, että meidän lapsemme ei ole joutunut itkemään yksikseen pitkiä hetkiä omassa huoneessa vaan hänen itkuun on aina vastattu välittömästi menemällä sängyn viereen istumaan. Aina olen myös ensiksi tarkistanut onko hänellä jotain muuta hätää. Nyt vaan alkaa unettomuus ja stressi tilanteesta tehdä mahdottoman ja kaikki nuo ristiriitaiset ohjeet eivät auta yhtään. Siksi tänne käännyn nyt kysymään neuvoa.

 

Kirjat nurkkaan. Lapsi syliin ja viereen nukkumaan että saatte nukuttua. Vaikka siskonpetiin lattialle. Lapsesi on vielä liian pieni noihin sun kasvatusmetodeihin. Anna lapsellesi läheisyyttäsi - sitä hän kaipaa.

 

Meillä otetaan viereen aina jos ei omassa sängyssä nuku. Mielummin annan nukkua vieressä, kuin kuuntelen sitä lohdutonta itkua. 1,5-vuotias nukkuu vieläkin osan yöstä vieressä.

9kk ikäisellä on eroahdistusvaihe eikä sen ikäinen vielä ymmärrä että äiti tulee takaisin.

 

No sehän tässä just on kun en oo antanut huutaa edes puolta minuuttiakaan vaan olen sit aina kiltisti mennyt viereen istumaan kun olen kuullut lapsen itkevän. Mies alkaa tosin mulkoilemaan heti kun lapsesta kuuluu pieninkin inahdus eikä ymmärrä, ettei jokainen inahdus tarkoita, että sinne on heti rynnättävä paikalle. Toisaalta hän ei sitten itse viitsi nostaa evääkään joten koko lapsen hoito on omalla kontollani kokonaan. Mun mielestä vaan on parempi, että vieressä istuu henkilö joka ei ole aivan hermona vaan osaa olla rauhallinen ja siksi patistin sinne nyt miehen viereen istumaan - muuten hän ei olisi sinne edes mennyt.

Mä en kannata "huudattamista", mutta ei mun mielestä oo järkeä heti sinne hyökätä. Mä en edes herää niin nopeesti et ehtisin puolessa minuutissa.. Muistan joskus vetäneeni rajan, että jos viidessä minuutissa ei meinaakaan rauhoittua niin sitten meen paikalle, vaikka tiesin, että se vaan pitkittää uudestaan nukahtamista meidän vauvan kohdalla.. Jos huuto oli hysteeristä kiljumista niin menin heti. Ja jos piti minuutin-parin taukoja nyyhkäisyjen väleissä niin en mennyt välttämättä ollenkaan jos itku ei yhtään yltynyt ja lapsi nukahti useimmiten puolen tunnin sisällä itsekseen. Aika pitkälti yritin miettiä sen mukaan, miltä itku kuulosti.

Ei mun mielestä 9kk enää oo niin pieni, että ei yhtään voi antaa itsekseen olla. Ihan pienen vauvan en anna huutaa itsekseen kuin sen ajan, että ehdin paikalle.

 

Tuo kirja jonka tässä mainitsin on nimeltään "Ensimmäinen vuosi" ja siinä käsitellään lapsen kehitystä kuukausi kuukaudelta. Tuo nukkumisohje on kirjassa 8kk ikäiselle. Minä en tietysti voi ottaa vastuuta siitä mitä tuo kirjailija ja suurperheenäiti kirjoittaa. Mutta aika kummallista, että häntä kuitenkin pidetään jonkinlaisena guruna alallaan. En siis puolustele kirjaa vaan kerroin täällä mitä olen lukenut ja mikä aiheuttaa epävarmuuttaa uutena vanhempana. Maalaisjärkeä käyttääkseen pitää olla jonkinlaista aikaisempaa kokemusta aiheesta. Sitähän ei ennen tätä lasta ole...

 

kaivoon...ihan rakkaudella,läheisyydellä ja maalaisjärjellä lapsiani olen kasvattanut.Ei lapsi ole kone,joka toimii opuksien mukaan.Jokainen lapsi on yksilö, joten et voi lukea oppaasta mitä lapsesi juuri nyt tarvitsee. Nyt menet itseesi ja rauhoitut,johan lapsi aistii hermostumisesi. Tuollaise kirjat ROSKIIN! Tsemppiä ja RAKKAUTTA teille!

 

Tuo kirja jonka tässä mainitsin on nimeltään "Ensimmäinen vuosi" ja siinä käsitellään lapsen kehitystä kuukausi kuukaudelta. Tuo nukkumisohje on kirjassa 8kk ikäiselle. Minä en tietysti voi ottaa vastuuta siitä mitä tuo kirjailija ja suurperheenäiti kirjoittaa. Mutta aika kummallista, että häntä kuitenkin pidetään jonkinlaisena guruna alallaan. En siis puolustele kirjaa vaan kerroin täällä mitä olen lukenut ja mikä aiheuttaa epävarmuuttaa uutena vanhempana. Maalaisjärkeä käyttääkseen pitää olla jonkinlaista aikaisempaa kokemusta aiheesta. Sitähän ei ennen tätä lasta ole...

Eikä tule olemaankaan mikäli jonkun kirjan oppeja seuraat! Lapsia kasvatetaan sydämellä eikä jonkun tuntemattoman kirjailija opeilla.

Kuulostaa tosi kylmältä toi sun tapasi toimia. Mieti miksi koskaan halusit lastasi?

 

Maalaisjärkeä käyttääkseen ei todellakaan tarvitse olla kokemusta aiheesta. Yritäppä itse asettua lapsesi asemaan ja mieti miten sinä haluaisin äitisi sinua hoivaavan.

 

Mua hämmästyttää jotkut neuvot täällä nyt.

Siis kun ongelma on se, ettei ap saa kunnolla nukuttua vauva vieressä ja haluaa nukuttaa toisessa huoneessa, mikä mun mielestä 9kk kohdalla on jo ihan ok. Ongelma ei siis ratkea sillä, että "vauva kainaloon ja nukkumaan". Kaikille ei sovi perhepeti. Ei meillekään sovi.

Ja kuten ap huomaat, tapoja toimia on todella erilaisia. Yhtä monta kun on äitejä ja lapsia, se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Koita löytää ne parhaat ratkaisut teille ja yritä luottaa siihen, että tunnet itse lapsesi parhaiten. Ja ota neuvoista käyttöön ne, mitkä tuntuu teillä toimivan. Kokeilemalla ne selviää.

 

Jos miehesi haluaa ottaa vauvan vierensä, niin ilman muuta, painu sinä sohvalle. Toine on vielä niin pieni, eikä taatusti osaa manipuloida itkemällä.