.

2 vuotta avioliitossa on vielä niin lyhyt.. Totuus on se, että oma lapsi on aina täysin eri asia kuin toisen miehen siittämä lapsi jota kasvattaa ja jolle olla isänä. Eihän miehesi (jolla ei ilmeisesti ole edes lapsia?) sitä myönnä, tietenkään mutta itse elämää nähneenä ja monen samassa tilanteessa olevan miehen kanssa keskustelleena voin tämän samoa. Ennen kun mieheni tapasi minut, hän asui erään naisen kanssa avoliitossa ja suunnittelivat naimisiin menoa. Tällä naisella oli lapsi jolle hän toimi isänä ja lapsi oli tälle kuin oma (silloin ei vielä omia ollutkaan). He erosivat ja se on totta että onmiehelläni ollut lasta ikävä ja tottahan hän tästä välitti, mutta kun oma lapsi syntyi niin myönsi rakkauden olevan aivan toisenlaista. Oma lapsi on aina oma, ei sille tunteelle mitään voi. Vaikka voikin vilpittömästi rakastaa toisen miehen lasta ja ottaa hänet omakseen, ei se koskaan ole sama kuin oma biologinen lapsi. Et varmastikaan sitä vielä usko tai tahdo uskoa eikä miehesi myöskään, mutta kylmä totuus tämä on. Itse kehottaisin miettimään myös sitä vaihtoehtoa että entä jos joskus ero tulee? Kaikkea voi elämässä tapahtua, varsinkin jos jo 2-3 vuoden päästä vihkimisestä olette olleet eroamassa.

 

juu, tilanteet muuttuvat. ja nuorena tilanteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti.

kyllä elämä opettaa vielä katjaakin, aivan varmasti!

 

2 vuotta avioliitossa on vielä niin lyhyt.. Totuus on se, että oma lapsi on aina täysin eri asia kuin toisen miehen siittämä lapsi jota kasvattaa ja jolle olla isänä. Eihän miehesi (jolla ei ilmeisesti ole edes lapsia?) sitä myönnä, tietenkään mutta itse elämää nähneenä ja monen samassa tilanteessa olevan miehen kanssa keskustelleena voin tämän samoa. Ennen kun mieheni tapasi minut, hän asui erään naisen kanssa avoliitossa ja suunnittelivat naimisiin menoa. Tällä naisella oli lapsi jolle hän toimi isänä ja lapsi oli tälle kuin oma (silloin ei vielä omia ollutkaan). He erosivat ja se on totta että onmiehelläni ollut lasta ikävä ja tottahan hän tästä välitti, mutta kun oma lapsi syntyi niin myönsi rakkauden olevan aivan toisenlaista. Oma lapsi on aina oma, ei sille tunteelle mitään voi. Vaikka voikin vilpittömästi rakastaa toisen miehen lasta ja ottaa hänet omakseen, ei se koskaan ole sama kuin oma biologinen lapsi. Et varmastikaan sitä vielä usko tai tahdo uskoa eikä miehesi myöskään, mutta kylmä totuus tämä on. Itse kehottaisin miettimään myös sitä vaihtoehtoa että entä jos joskus ero tulee? Kaikkea voi elämässä tapahtua, varsinkin jos jo 2-3 vuoden päästä vihkimisestä olette olleet eroamassa.

näinpä

 

2 vuotta avioliitossa on vielä niin lyhyt.. Totuus on se, että oma lapsi on aina täysin eri asia kuin toisen miehen siittämä lapsi jota kasvattaa ja jolle olla isänä. Eihän miehesi (jolla ei ilmeisesti ole edes lapsia?) sitä myönnä, tietenkään mutta itse elämää nähneenä ja monen samassa tilanteessa olevan miehen kanssa keskustelleena voin tämän samoa. Ennen kun mieheni tapasi minut, hän asui erään naisen kanssa avoliitossa ja suunnittelivat naimisiin menoa. Tällä naisella oli lapsi jolle hän toimi isänä ja lapsi oli tälle kuin oma (silloin ei vielä omia ollutkaan). He erosivat ja se on totta että onmiehelläni ollut lasta ikävä ja tottahan hän tästä välitti, mutta kun oma lapsi syntyi niin myönsi rakkauden olevan aivan toisenlaista. Oma lapsi on aina oma, ei sille tunteelle mitään voi. Vaikka voikin vilpittömästi rakastaa toisen miehen lasta ja ottaa hänet omakseen, ei se koskaan ole sama kuin oma biologinen lapsi. Et varmastikaan sitä vielä usko tai tahdo uskoa eikä miehesi myöskään, mutta kylmä totuus tämä on. Itse kehottaisin miettimään myös sitä vaihtoehtoa että entä jos joskus ero tulee? Kaikkea voi elämässä tapahtua, varsinkin jos jo 2-3 vuoden päästä vihkimisestä olette olleet eroamassa.

näinpä

Kyllä mun mies ainakin on isänä mun tytölle jonka biologinen isä ei oo... On aina rakastanu tyttöäni ja tulee aina rakastamaan ja on sille ihan sama kun bioliginen lapsi olis!!

 

2 vuotta avioliitossa on vielä niin lyhyt.. Totuus on se, että oma lapsi on aina täysin eri asia kuin toisen miehen siittämä lapsi jota kasvattaa ja jolle olla isänä. Eihän miehesi (jolla ei ilmeisesti ole edes lapsia?) sitä myönnä, tietenkään mutta itse elämää nähneenä ja monen samassa tilanteessa olevan miehen kanssa keskustelleena voin tämän samoa. Ennen kun mieheni tapasi minut, hän asui erään naisen kanssa avoliitossa ja suunnittelivat naimisiin menoa. Tällä naisella oli lapsi jolle hän toimi isänä ja lapsi oli tälle kuin oma (silloin ei vielä omia ollutkaan). He erosivat ja se on totta että onmiehelläni ollut lasta ikävä ja tottahan hän tästä välitti, mutta kun oma lapsi syntyi niin myönsi rakkauden olevan aivan toisenlaista. Oma lapsi on aina oma, ei sille tunteelle mitään voi. Vaikka voikin vilpittömästi rakastaa toisen miehen lasta ja ottaa hänet omakseen, ei se koskaan ole sama kuin oma biologinen lapsi. Et varmastikaan sitä vielä usko tai tahdo uskoa eikä miehesi myöskään, mutta kylmä totuus tämä on. Itse kehottaisin miettimään myös sitä vaihtoehtoa että entä jos joskus ero tulee? Kaikkea voi elämässä tapahtua, varsinkin jos jo 2-3 vuoden päästä vihkimisestä olette olleet eroamassa.

näinpä

Kyllä mun mies ainakin on isänä mun tytölle jonka biologinen isä ei oo... On aina rakastanu tyttöäni ja tulee aina rakastamaan ja on sille ihan sama kun bioliginen lapsi olis!!

helppo sanoa toisen puolesta,mutta jos itse ei oo kokenut samaa ei voi oikeen tietää miltä tuntuu sisimmässä ja voi olla eri mieli kuin teko

 

2 vuotta avioliitossa on vielä niin lyhyt.. Totuus on se, että oma lapsi on aina täysin eri asia kuin toisen miehen siittämä lapsi jota kasvattaa ja jolle olla isänä. Eihän miehesi (jolla ei ilmeisesti ole edes lapsia?) sitä myönnä, tietenkään mutta itse elämää nähneenä ja monen samassa tilanteessa olevan miehen kanssa keskustelleena voin tämän samoa. Ennen kun mieheni tapasi minut, hän asui erään naisen kanssa avoliitossa ja suunnittelivat naimisiin menoa. Tällä naisella oli lapsi jolle hän toimi isänä ja lapsi oli tälle kuin oma (silloin ei vielä omia ollutkaan). He erosivat ja se on totta että onmiehelläni ollut lasta ikävä ja tottahan hän tästä välitti, mutta kun oma lapsi syntyi niin myönsi rakkauden olevan aivan toisenlaista. Oma lapsi on aina oma, ei sille tunteelle mitään voi. Vaikka voikin vilpittömästi rakastaa toisen miehen lasta ja ottaa hänet omakseen, ei se koskaan ole sama kuin oma biologinen lapsi. Et varmastikaan sitä vielä usko tai tahdo uskoa eikä miehesi myöskään, mutta kylmä totuus tämä on. Itse kehottaisin miettimään myös sitä vaihtoehtoa että entä jos joskus ero tulee? Kaikkea voi elämässä tapahtua, varsinkin jos jo 2-3 vuoden päästä vihkimisestä olette olleet eroamassa.

näinpä

Kyllä mun mies ainakin on isänä mun tytölle jonka biologinen isä ei oo... On aina rakastanu tyttöäni ja tulee aina rakastamaan ja on sille ihan sama kun bioliginen lapsi olis!!

helppo sanoa toisen puolesta,mutta jos itse ei oo kokenut samaa ei voi oikeen tietää miltä tuntuu sisimmässä ja voi olla eri mieli kuin teko

Peesi! Munkin mies on ollut jonkun ainaa yh:n kanssa ja oli isänä tämän lapselle jonka isä ei pitänyt yhteyttä. Suhde kariutui, mies tapasi mut ja perustettiin perhe. Nyt myönsi kun kysyin että on se oman lapsen syntymä niin toista... Sanoi ettei hän sitä myöntäisi tälle exälleen vieläkään mutta on se vaan niin eri, huomata miten meidän pojalla on ihan isänsä suu ja korvat sekä nukkuma-asento On se oma aina oma <3

 

Ootko käynyt vieraissa??

 

Peesi! Munkin mies on ollut jonkun ainaa yh:n kanssa ja oli isänä tämän lapselle jonka isä ei pitänyt yhteyttä. Suhde kariutui, mies tapasi mut ja perustettiin perhe. Nyt myönsi kun kysyin että on se oman lapsen syntymä niin toista... Sanoi ettei hän sitä myöntäisi tälle exälleen vieläkään mutta on se vaan niin eri, huomata miten meidän pojalla on ihan isänsä suu ja korvat sekä nukkuma-asento On se oma aina oma <3[/quote]

Tuo on totta. Meillä ainakin kaikki sukulaisetkin etsii ja katsoo niitä yhtäläisyyksiä lapsen ja vanhempien välillä ja mies on kovasti ylpeä lasten perimistä ominaisuuksista.

 

Minä olen sitä mieltä, että joissakin tilanteissa on parempi ettei biologinen isä ja lapsi ole missään tekemisissä keskenään. Esim. itse olen yrittänyt ajatella asiaa nimenomaan lapsen kannalta mikä hänelle olisi paras vaihtoehto. Mulla onkin siitä harvinainen tilanne, ettei lapsen bio-isällä voi olla mitään mahdollisuuksia saada tapaamisoikeutta vaikka hän sitä haluaisikin.

Olen täysin samaa mieltä.

 

Minä olen sitä mieltä, että joissakin tilanteissa on parempi ettei biologinen isä ja lapsi ole missään tekemisissä keskenään. Esim. itse olen yrittänyt ajatella asiaa nimenomaan lapsen kannalta mikä hänelle olisi paras vaihtoehto. Mulla onkin siitä harvinainen tilanne, ettei lapsen bio-isällä voi olla mitään mahdollisuuksia saada tapaamisoikeutta vaikka hän sitä haluaisikin.

Olen täysin samaa mieltä.

kyllä jokainen lapsi jossain vaiheessa alkaa kiinnostumaan biologisesta perimästään. enkä mä nyt kyllä ymmärrä, miten katja on muka ajatellut että näin on parempi lapselle?

 

Minä olen sitä mieltä, että joissakin tilanteissa on parempi ettei biologinen isä ja lapsi ole missään tekemisissä keskenään. Esim. itse olen yrittänyt ajatella asiaa nimenomaan lapsen kannalta mikä hänelle olisi paras vaihtoehto. Mulla onkin siitä harvinainen tilanne, ettei lapsen bio-isällä voi olla mitään mahdollisuuksia saada tapaamisoikeutta vaikka hän sitä haluaisikin.

Olen täysin samaa mieltä.

kyllä jokainen lapsi jossain vaiheessa alkaa kiinnostumaan biologisesta perimästään. enkä mä nyt kyllä ymmärrä, miten katja on muka ajatellut että näin on parempi lapselle?

Mua ei tässä asiassa nyt huolestuttaisi kajan tulevan lapsen isä,lähinnä säälin lasta kun saa tuollaisen äidin.

 

Minä olen sitä mieltä, että joissakin tilanteissa on parempi ettei biologinen isä ja lapsi ole missään tekemisissä keskenään. Esim. itse olen yrittänyt ajatella asiaa nimenomaan lapsen kannalta mikä hänelle olisi paras vaihtoehto. Mulla onkin siitä harvinainen tilanne, ettei lapsen bio-isällä voi olla mitään mahdollisuuksia saada tapaamisoikeutta vaikka hän sitä haluaisikin.

Olen täysin samaa mieltä.

kyllä jokainen lapsi jossain vaiheessa alkaa kiinnostumaan biologisesta perimästään. enkä mä nyt kyllä ymmärrä, miten katja on muka ajatellut että näin on parempi lapselle?

Mua ei tässä asiassa nyt huolestuttaisi kajan tulevan lapsen isä,lähinnä säälin lasta kun saa tuollaisen äidin.

samaa mieltä.

 

Tuohon "vieraan" kirjoittamaan tekstiin viitaten, meillä ei ainakaan tarvitse lopettaa lapsen etuuden nimissä tapailuja koska niitä tapaamisia ei edes koskaan aloiteta.Eli näin ollen tilanteita on erilaisia, tietenkin jos on jo jonkin aikaa tapaillut isäänsä niin siitä on voinut muodostua rakas ja tärkeä, mutta jos bio-isää ei edes koskaan ole tavannut, niin tuskimpa se kovin rakas ja tärkeä silloin on.

No entäs jos tämä nykyinen miehesi sitten jos teille tuleekin joskus ero. Haluaakin kumota isyytensä!?

Oh hoh.
Kyllä ihmiset kiintyy lapsiin, ilman sitä biologista sidettäkin!
Jos itse koet olevasi niin tunne kylmä ja lapsellinen, että pystyisiy lapsen hylkäämään vaikka olisit hänet kasvattanut ja häneen kiintynyt, niin en voi muuta kuin ihmetellä!!! |O :headwall: :kieh:

No niimpä! Hohhoijjaa, miten joku jaksaa edes tuollaista miettiä?? Ja empä usko, että sellasissakaan perheissä missä molemmat ovat bio-vanhempia olisi mietitty etukäteen käytännön ratkaisut että miten toimitaan JOS ero joskus tulee..

Tiedän vaan tapauksen että isä oli tietoinen jo raskauden alussa että lapsi ei ole välttämättä hänen. Haki erottuaan isyysselvityksen tästä vanhemmasta pojastaan joka ei sitten ollut hänen. Ihan vaan siksi ettei tarvinnut maksaa elareita! Tapaa kyllä silti tai ainakin silloin aluksi en tie miten nyt on!? En ole tunne köyhä vaan tuolleenkin voi käydä!
Itse olen yh ja kuopuksen isä ei ole koskaan lastaan nähnyt.

 

Minä olen sitä mieltä, että joissakin tilanteissa on parempi ettei biologinen isä ja lapsi ole missään tekemisissä keskenään. Esim. itse olen yrittänyt ajatella asiaa nimenomaan lapsen kannalta mikä hänelle olisi paras vaihtoehto. Mulla onkin siitä harvinainen tilanne, ettei lapsen bio-isällä voi olla mitään mahdollisuuksia saada tapaamisoikeutta vaikka hän sitä haluaisikin.

Olen täysin samaa mieltä.

kyllä jokainen lapsi jossain vaiheessa alkaa kiinnostumaan biologisesta perimästään. enkä mä nyt kyllä ymmärrä, miten katja on muka ajatellut että näin on parempi lapselle?

Mua ei tässä asiassa nyt huolestuttaisi kajan tulevan lapsen isä,lähinnä säälin lasta kun saa tuollaisen äidin.

samaa mieltä.

Lisään vielä että kun reilun kahden vuoden jälkeen on ensimmäisen kerran erottu nin ei se avioliitto niin vakaalta vaikuta että se tämänhetkinen aviomies siinä kauaa mukana lapsen elämässä keikkuisi.
Ja millainen nainen,ei edes edellisestä miehestä eronnut kun paukauttaa itsensä seuraavalle miehelle paksuksi ja hups ei tää ollutkaan hyvä ratkaisu ja eikun takaisin sen aviomiehen luokse.Voi jessus.

 

AVIOMIHEN ISYYS V.O.I. MYÖS KUMOUTUA TOISEN MIEHEN TUNNUSTETTUA ISYYDEN JA MAISTRAATIN SEN VAHVISTETTUA.

Mutta kun se toinen mies ei voi tunnustaa sitä isyyttään, ilman minun tai aviomieheni suostumusta. Eli jos minä tai aviomieheni annetaan lupa tälle "toiselle miehelle" tunnustaa isyys, niin sitten siinä samalla se aviomieheni isyys kumoutuu.

Jos se asia olisi noin simppeli mitä luulet, niin silloinhan ihan kuka vaan voisi mennä ja väittää olevansa lapseni isä.

Tiedoks vaan että kyllä sin lastenvalvojan luo voi mennä kuka vaan tunnustamaan isyytensä jos epäilee olevansa jonkun isä. Kokemusta on!!!!!!!!!

 

up

 

up up

 

Ei oikein osaa sanoa enää kun höh ja höö...

Joo-o...isä onpi jo vaihdettu, mutta kukapa sen äiteen vaihtaisi? *pohtii*