eräs äiti:Miksi nykyisin opetetaan nuorille vanhemmille että kun lapsen on tehnyt ei sitä tarvitse itse kasvattaa kun sen tekee hoitopaikka... Olenko vanhanaikainen kun ajattelen että koti on paras paikka.
Kyllä kuule se kasvastus ja kaikki tärkeät asiat lähtevät kotoa. Me olemme mieheni kanssa todella sitoutuneita lastemme kasvattamiseen. He saavat rakkautta, rajoja, läheisyyttä ja perusturvaa kotoa. He ovatkin tasapainoisia, iloisia ja luottavaisen oloisia lapsia. Ja toisaalta myös reippaita ja sosiaalisia kun kohdataan muita ihmisiä, eivätkä pelkää kodin ulkopuolista maailmaa ja kaikkia ihmisiä.
Kyllä jaksan ja haluan todellakin hoitaa lapsiani eikä mikään muu ole elämässä tärkeämpää ja ihanampaa. Sinä olet vain kadottanut suhteellisuudentajun siinä, mitä tarkoittaa jos lapsi on vaikka parina päivänä viikossa hoidossa. Näin monet kotiäidit erityisesti tekevät, koska hoitopaikka (ja usein kodin ulkopuolinen maailma yleensäkin) olisi heidän mielestään kamala rangaistus lapselle. Kotona ollessa vain väkisinkin näkökanta kapenee. Ei osaa ajatella sekä että, vaan joko tai. Ihan kuin lapsi "menetettäisiin" täysin hoitopaikalle jos sen on siellä parina päivänä viikossa lyhyen päivän.
Eli koti on paras paikka, mutta jos lapsi on hoidossa 12 tuntia viikossa (viikossa 168 tuntia!!!), se on (ainakin meidän tapauksessa) vain mukava lisä lapselle, joka käy tutussa ja turvallisessa hoitopaikassaan samanikäisten kaverien kanssa leikkimässä. Yritä saada jotain suhteellisuudentajua tuohon, että ihminen voi osata ja haluta kasvattaa lapsensa hyvin, ja silti esikko voi olla parina päivänä viikossa hoidossa. Se ei ole siitä pois. Ja suhteellisuudentajua myös mitä 12/168h oikeasti merkitsee jos sillä "hinnalla" myös äiti jaksaa paljon paremmin.
Välillä säälittää nekin lapset, joiden äideille on kovempi paikka olla hetki erossa lapsestaan kuin sille lapselle. Sosiaalisuus on vain tosi vähäistä monilla kotonaoleville (etenkin kun on pieni vauvakin). Sitä taitoa vain harjoitellaan jo pienestä (2-3 vuotiaasta) lähtien eikä sitä opi kuin harjoittelemalla. Ja kauhean kivaa niillä lapsilla siellä hoidossa on leikeissään. Monet äidit haluavat vain tehdä itsestään korvaamattoman vähän liiankin voimakkaasti.
Kasvatusvastuu ei mihinkään siirry vanhemmilta, vaikka lapsi olisikin hoidossa. Ja sen huomaa hoidossaolevista lapsistakin. Niillä joilla asiat ovat kotona hyvin, ei lapsella ole mitään ongelmia hoidossakaan. Ja päinvastoin.
Se ei ratkaise, käykö lapsi hoidossa vai ei, vaan se miten sitoutuneita vanhemmat ovat kasvattamiseen. 12 tuntia viikossa ei ole se ratkaiseva juttu, vaan useille mukava lisä, koska lapsi on yleensä silloin jo aiemmin tutussa hoitopaikassa.
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA, meillä kanssa esikko hoidossa 3 päivää viikossa. Ja hän nauttii täysillä siellä olostaan, kertoo innoissaan päivän tapahtumia kun sieltä häntä haen