40+ so what wol.13

Luppis ei mullakaan tullut punktion jälkeen verta, outo ohje sinällään mutta voihan se olla, että jotku tiputtelee? Enemmin olen vuotanut papa-kokeen jälkeen, joskus ihan kunnollakin, auts. :confused:

HH:n punktiosta, minulla oli myös kivulias punktio vaikka lääkettä lisättiin 3 kertaa. Hengittelin ja katsoin miestä silmiin ja selvisin. Tekisin uudelleen jos ois pakko, ja tällaisen asian takia tekisin varmasti sen uudelleen ja uudelleen jos lopputulos on se oma nyytti :love:

Punktion jälkeinen aika oli helvetillistä. Juurikin ne rakkulat turposivat ja täyttyivät (keltarauhasnesteellä?), vatsa turposi, pieretti ja näytinkin ihan piereskelevältä plussapallolta.
2 päivää punktion jälkeen olin jo niin kipeä, että menin takaisin sairaalaan ja oli se hyperin riski edelleen. Sattui niin kamalan kovasti alavatsaan, että pissalla käyminen itketti, pelotti ja sattui aivan hirveästi.
Vettä, vettä ja vielä kerran vettä piti juoda litroittain että ne rakkulat huuhtoutuu.

Roxanne mistä ne hoksasi kokeilla tuollaista uutta hoitotapaa? Tuntuu, että kaikki klinikat ovat niin kaavoihin kangistuneita, että aina samalla mennään. Hienoa, että olet päässyt uusien ulottuvuuksien pariin ja toivottavasti tuottaa tulosta (y)
 
Huaah, kp8 ja ovistestissä alkaa olla viivanalkua. Eli vissiin tulossa taas lyhyt kierto ja joku ruppanen kypsymätön munasolu. Eipä sillä että tässä mitään raskautumisen riskiä olis, kun ei oo enää ikinä seksiä :mad: Ensin oli riitaa, ja sit tuli menkat ja nyt ku ne loppu ni on taas riitaa. Ei tosin liity mitenkään raskausprojektiin, paitsi tietty tyssäämällä sen tehokkaasti...
En vaan jaksa.
 
Moikka :)

Täällä ihan silmitön jännitys päällä.. Pelottaa... Ahdistaa:confused:
Klinikka kun on kiinni viikonlopun niin ei saada mitään tietoo onko yksikään pallero hengissäo_O no huomenna se selviää mutta aika piina tunteja eletään täällä...
 
Voi Luppana, ymmärrän piinan! Itsekin jännitin punktion jälkeen joka päivä, miten pikkuiset selviävät. Tsemppiä odotteluun, onneksi saat tiedon jo huomenna! Olihan sulla niitä sen verran että luulisi tulevan siirrettävää ja pakkaseenkin.

zammakko, toivottavasti saatte riitanne pian selvitettyä. Kurja tilanne. :unsure:Vaikka aihe ei liitykään raskausprojektiin, varmaan siihen liittyvä stressi voi omalta osaltaan kiristää tunnelmaa.
 
Moikka :)

Täällä ihan silmitön jännitys päällä.. Pelottaa... Ahdistaa:confused:
Klinikka kun on kiinni viikonlopun niin ei saada mitään tietoo onko yksikään pallero hengissäo_O no huomenna se selviää mutta aika piina tunteja eletään täällä...
Tsemppilöisiä kovasti!!! Peukut täällä pystyssä, että tulee hyviä uutisia.

Joku ihaili testipussukkan sisältöä äsken. Joo no minäpä tietenkin.
Dpo 9 olis torstaina, jollain sen plussan sain testiin (jonka kuvaankin sain) dpo 9 ja kemialisessa haamuli dpo 10, joka vahvistui seur päiväksi ja sit haalenikin...
Lauantaina lähdetään reissuun.
Testaisko reissuun lähtiessä aamulla vai jo perjantaina tai torstaina.

Mhh... kiinnittymisdippi tuli lämmöissä dpo 7 kemialisessa ja se haalea viiva tosiaan dpo 10.
Sitten siinä km/tuulimuna raskaudessa kiinnittymisdippi dpo 6 ja se haalea viivanen dpo 9..
Ehkä mä tuhlaan testin ennen reissuun lähtöä...
Onhan tuolla tuhlattavaa. :-D :-D
 
Voi Luppana, ymmärrän piinan! Itsekin jännitin punktion jälkeen joka päivä, miten pikkuiset selviävät. Tsemppiä odotteluun, onneksi saat tiedon jo huomenna! Olihan sulla niitä sen verran että luulisi tulevan siirrettävää ja pakkaseenkin.

zammakko, toivottavasti saatte riitanne pian selvitettyä. Kurja tilanne. :unsure:Vaikka aihe ei liitykään raskausprojektiin, varmaan siihen liittyvä stressi voi omalta osaltaan kiristää tunnelmaa.
Mitens katti sun testit onko vahvistuneet?:love:
 
Mulla oli tänä aamuna melko samanlainen viiva testissä kuin aiemminkin: ihan selkeä, mutta ei kuitenkaan niin vahva kuin se kontrolliviiva. Vuotoa ei ole tullut tippaakaan. (y) Kävin labrassa tänään antamassa verinäytteen ja huomenna pitäisi tulla soitto tuloksesta, jännää!
 
  • Tykkää
Reactions: Luppana 76
Dpo 9 olis torstaina, jollain sen plussan sain testiin (jonka kuvaankin sain) dpo 9 ja kemialisessa haamuli dpo 10, joka vahvistui seur päiväksi ja sit haalenikin...
Lauantaina lähdetään reissuun.
Testaisko reissuun lähtiessä aamulla vai jo perjantaina tai torstaina.
Kiva että jollain muullakin testit polttelee jo hyvissä ajoin. Minä melkein heti oviksen jälkeen alan laskea, milloin testaisi. Huomenna aamulla (dpo 9) voisin kokeilla, jos aamukaaos ei aietta estä.
 
  • Tykkää
Reactions: Pyllerölyllerö
Hei kaikki pitkästä aikaa!

Onnea plussasta, Katti! Toivottavasti HCG on nousussa.

Miten Luppanan munisten kävi? Roxanne, nopeaa ja hyvää toimintaa! Raportoipa sitten, miten tämä uusi hoito tehoaa.

Monille muillekin oli kommentoitavaa, mutta en kaikki muista, koska heräsin itse nyt yöllä kaikkein selkeimpään keskenmenon merkkiin: yöhikoiluun! Tällä viikolla valkovuoto on loppunut kuin seinään ja nyt alkoi yöhikoilu. Mulla se on aina tarkoittanut keskenmennyttä raskautta ja hormonitason laskua. Itkut tuli tirautettua ja nyt päällä kamala ahdistus: miten selviän neljännestä keskenmenosta? Miten kroppa voi siitä selvitä ja miten minun jo muutenkin ohuen limakalvon nyt käy?? Yritän saada siirrettyä ultraa aiemmaksi.

Toivon kaikille plussia ja parempaa tuuria! Vaikka tämä ei nyt kirkossa kulutettua olekaan, niin aikalailla varmaa jo kuitenkin.... Liian tuttu tarina.:cry:
 
Virkki
Voi että olen pahoillani puolestasi, jos pelkosi nyt toteutuu. Mutta eihän mikään ole vielä varmaa. Voimia joka tapauksessa, oli tilanne mikä hyvänsä.

Mimozenäiti,
Tervetuloa minunkin puolesta. En varmaan heti toivotellut, kun en ole istunut nyt niin paljoa koneella hormonihöyryjen ja punktion takia.

Camelianna
Tsemppiä yrityksiin. Te sentään voitte yrittää vielä tuollain suht luonnollisella tavalla. Meillä on tässä hoitojen aikana käynyt siten, että tuo normaali puuhastelu on vähän unohtunut. Nyt kivuliaan punktion jälkeen ei ole käynyt mielessäkään mikään sellainen.

Mollylle hurjasti tsemppiä ja onnea hoitoihin.

Luppana
Kuinkas siellä sujuu? Joko on tietoa tippunut? Hyvin saitte ainakin munasoluja kerättyä.

Katti
Mulla oli kipulääkityksenä (paperista, en tiedä näistä mitään):
Dormicum 1 mg/ml iv + Rapifen 0.5 mg/ml iv. Eli olisiko niin, että puudutusta ei ollut? Onko nuo suonensisäisiä? Onko teillä muilla ollut minkälaiset tropit? Mulla oli liikkuvat ja tiiviit munasarjat. (Lääkäri oli kirjoittanut myös siihen, OPU ongelmitta ja kivulias) Hoitaja joutui painamaan vatsan päältä sekin sattui ilmeisesti turvonneeseen vatsaan. Antoivat antibiootin tuon jälkeen. Googlasin tuota tiiviyttä munasarjoissa ja tuli vain vaihdevuosivastauksia. Plääh. Mitä lie sekin tarkoittaa. Mutta niin, kiinnikkeitä ei kuulemma ainakaan ollut munasarjoissa, kun ne meni niin hyvin karkuun kovakouraista lääkäriä. Jalat oli vyöllä kiinni penkissä, niin en voinut potkaista. Lääkitystä ei lisätty, vaikka olin ihan tuskissani. Kuspäinen lääkäri. Täytyy varmaan vaihtaa, jos seuraava hoito tulee. Tuo tuntui lähinnä siltä, että joku olisi viillellyt partaterällä tuolla alapäässä, viiltävää kipua. Punktion jälkeen ei sen sijaan ollut juurikaan kipua, eikä kyllä vuotoakaan. Muutama viiru tuli paperiin siellä klinikalla, pissaus onnistui normisti. Ilmavaivoja on ollut täälläkin. :sick:

Roxanne
Kuulostaa erikoiselta tuo hoito. On näitä kyllä niin erilaisia hoitoja, että ihan meinaa hengästyttää. Toivottavasti tuo tuottaa teille sen onnistuneen hoidon. Onko sulla muuten ollut ne aiemmat hoidot lyhyttä vai pitkää kaavaa vai sekä että? Ja onko teillä ollut käytössä icsi vai ivf? Jos saa udella. Alkanut nyt vaan itseäkin kiinnostaa nämä hoidot enemmän. Olen jo hieman miettinyt, että joulukuun alussa ehkä vielä voisi kokeilla toisen icsin, jos tämä ei tärppää.

zammakko
Meillä oli vähän tuollaista samanlaista silloin kun vielä normisti yritettiin. Parisuhde oli jo kriisissäkin ja melkein erosimmekin. Nyt ollut taas tasaisempaa. Ollaan oltu yhdessä jo yli 15 vuotta, ja tulin tulokseen että ei se enää vaihtamalla parane.

Omaa napaa
Mulla saatiin se kolme munasolua (ja paperista luin, että 9 follia), niistä hedelmöittyi kaksi ja yksi on vielä hengissä, mutta kuulemma ihan hyvänäköinen 12-soluinen. Eli siirtoon menossa tänään. Mulla on vähän sellainen olo, että näin tämän kuuluikin mennä. Koska aloin panikoimaan sitä kahden alkion siirtoa, enkä varmaan olisi osannut päätöstä tehdä. Meillähän lääkäri oli sitä mieltä, että kaksi siirrettäisiin jos heikompilaatuisia ja yksi jos on hyvälaatuinen.

Tuo hormonikuuri oli aika rankka minulle siinä loppupäivinä. En tiedä pitikö silloin jo juoda paljon ja sanottiinko sitä minulle. Mutta mullahan olo tuntui turvonneelta ja janokin oli, joten siksi tuli kyllä juotua. Mutta jalkoja särki vaikka vain sängyssä makasi, ja päänsärkyä oli myös. Jännä juttu, että olo koheni heti sen irrotuspiikin jälkeen ts. kun pistokset loppuivat.

Mullahan oli siis lyhyt kaava (ICSI), eli minun omaa hormonitoimintaa ei ajettu alas tämän hoidon ajaksi, mikäli olen oikein ymmärtänyt lukemani. Ja ultrien perusteella arvelen, että minulle pääsi kehittymään se johtofolli. Ja luulen, että se on tuo samainen rakkula, joka siellä nyt vielä hengissä porskuttaa. Jos näin on päässyt käymään, niin sitten uskoni tähän hoitoon parani hieman. Koska näinhän se olisi luonnollisestikin mennyt, että muut kuukahtaa pois ja yksi jää jäljelle.

Sunnuntaina aloitin lugesteronit 2*2 palleroa aamulla ja illalla. Muutoin olo on suht normaali nyt tällä hetkellä. Punktiopäivänä otin maksit kipulääkkeet 3*2 parasetamolia, mutta sen jälkeen en enää ottanut. Vähän on jotain pientä tuntemusta tuolla alhaalla, mutta ei sitä nyt kyllä ihan kivuksi voi sanoa. Vähän ehkä sellainen olo, kuin menkkojen aikaan (ei ekana vuotopäivänä vaan sen jälkeen), eli paikat hieman aristaa.

Oletteko te muut ihan 100% varmoja tästä asiasta ja siitä, että haluatte lapsen? Hölmö kysymys, myönnän. Varsinkin te, jotka ensimmäistä yritätte? Mulla oli punktiopäivän aamuna sellainen kauhuhetki aamulla, että olin ihan järkyttynyt ja peloissani. Mietin siinä kauhulla, että mihin minä olen ryhtynyt. Että jos tämä hoito onnistuukin, niin sitten me menetämme tämän ihanan rauhan, että saa vaan itsekkäästi makailla sängyssä niin pitkään, kunnes jaksaa nousta ylös. No tuo tunne on nyt taas mennyt ohi, mutta on tämä kyllä kauheata vuoristorataa. Minähän olen siis meillä halunnut lasta enemmän kuin mies. Mutta en ollut koskaan varma, että haluanko ihan todella 100% varmasti. Sen takia en aiemmin osannut tehdä päätöstä hoitoon lähtemisestä. Sitten tuli takaraja vastaan ja ajattelin vain, että kokeillaan. Että hoidon onnistuminen/epäonnistuminen ratkaisee asian. Kauheita ajatuksia. Onkohan minusta edes äidiksi. :unsure:

Nyt en kyl ehdi enempää, täytyy lähteä kohta klinikalle. En ehtinyt ihan kaikkia varmaan vielä kommentoida, kun oli vähän taukoa kirjoittelussa.
 
Heips!

Täällä elämä romahti kun soitto klinikalta tuli 7munasolusta kaksi oli vaan hedelmöittynty ja kumpikaan eivät olleet lähteneet jakautumaan normaalisti joten ei mitään siirrettävää... Muissa soluissa oli ollut jotain vikaa jo alkutekiöissään joten ihan roskis kamaa...

Oon täällä itkee tihrustanut ja olo on enemmän kun toivoton.eihän tää voi mitenkään enään onnistua jos solut on tommosta kuraa ja kun niitä ei muutenkaan tuu kun muutama...

Tää siirtyy nyt takavasemmalle nuolemaan haavojaan:(

Teille kaikille toivon kovasti onnea tähän vauvan teko hommaan:love:
 
Luppana!:❤ Eikäääh... En oikeen tiiä mitä sanoa. Kovasti jaksamista ja voimia sinne.

Hupsu haave! Onnea siirtoon ja toivottavasti pieni tarraa sinne kovasti kiinni.

Virkki! Jospa se nyt tällä kertaa ei enteilisikään keskenmenoa.
Itse muistelisin että iltaisin aina palvelin ja öisin tuli kuumahikinen olo.
Näin ihan onnistuneesta raskaudessa ja keskenmenneissä.
Ainut mitä nyt viimeksi oli. Oireet vähän niin kun hävisi ja lämmöt ei niin selkeästi koholla, kun plussan aikoihin ja vähän sen jälkeen...

Omanapa... Kyl mä nyt aattelin, et testaan ennen reissuun lähtöä. Luulis jotain näkyvän ainakin lauantaina aamulla dpo 11, jos on tärppi käynyt.
Lämmöt laski eilen vähän ja tänään taas nousi. Siis ole ole nyt se kiinnittymisdippi.



Oireita ei toki vielä, kun ne normit mitä joka kierrossa oikeestaan. Oviksen tai asti nännit kipeät. Juilii alavatsaa ja ja ja... palelee.

Jos olisin fiksu, niin odottaisin testauksen kanssa ja testasin reissun jälkeen.
Mutta toisaalta mulla on noita testejä niin paljon, että kai tuota muutaman voisi tuhlata.
 
Voi Luppana, olen niin pahoillani puolestasi. :cry: Itsekin pelkäsin tuota, kun mulla oli sentään vielä vähemmän soluja kuin sinulla ja ikääkin enemmän. Toisaalta, ei tarvita kuin yksi hyvä. Vaihteleehan tuo vissiin luonnollisessakin kierrossa solujen laatu. Joskus voi tulla hyvää ja joskus huonompaa. Kovasti voimia sinne ja jaksamista. Suret aikasi, niin sitten voi taas alkaa miettiä jatkoa. Mäkin jo hieman mietin, kun on jotenkin niin sellainen olo, että ei se voi tästä yhdestä siirretystä alkaa ja onnistua. :unsure:
 
Voi ei, onpas täällä ikäviä uutisia. :( Virkki, eikä! Oon todella pahoillani, jos epäilyksesi pitää paikkansa. Mutta toivotaan kovasti, ettei niin kuitenkaan olisi... Ymmärrän hyvin paniikkisi - toivottavasti saat ultraa aikaistettua.

Luppana, oon tosi pahoillani. :cry: Ei varmaan just nyt yhtään lohduta, mutta meillähän kävi samalla tavoin ekassa hoidossa eli ei saatu mitään siirrettävää. Muistan vieläkin hyvin, miten iso järkytys ja pettymys se oli. Mua lääkäri silloin lohdutti, että eka hoito on aina vähän arpapeliä ja että seuraavalla kerralla tulos voi olla parempi. Ja tosiaan, myöhemmissä hoidoissa me on sit saatu aina jotain siirrettävää, ei toki paljoa mutta kuitenkin… Joten haluaisin muistuttaa siitä, että yksi epäonnistunut hoito ei tosiaan tarkoita sitä, etteikö toivoa enää olisi.

Hupsu Haave, onnittelut kyytiläisestä ja sitä kuuluisaa vauvaliimaa nyt sinne tuubikaupalla! Kyselit mun hoidoistani, mulla on tehty yksi hoito pitkällä kaavalla ja loput kolme lyhyellä. Pitkää kaavaa kokeiltiin kerran siksi, että sen uskottiin kasvattavan folleja tasaisemmin, mut sen hoidon lopputulos ei ollut yhtään parempi, joten tuskinpa siihen enää lähdetään. Lyhyt kaava on kuitenkin paljon helpompi eikä kuormita kroppaa niin paljon. Icsiä ja maljahedelmöitystä on myös kokeiltu molempia, mutta maljalla tulokset on olleet niin huonoja, että jatkossa mellä tehdään icsi kaikille soluille.

Välillä oikein huvittaa, miten suureksi asiantuntijaksi tässä on omien hoitojen myötä tullut, vaikka vielä vuosi sitten ei ollut hajuakaan siitä, mitä tarkoittaa mikroinjektio tai blastokysti. Sen tässä on ainakin oppinut, että näissä hommissa on miljoona asiaa, jotka voi mennä pieleen. :confused:

Pyllerölle ja Kasenjalle tärppionnea, täällä on peukut pystyssä!
 
Kesken iltavuoron..

Luppana voi peppu, oon tosi pahoillani. Mutta kuten muutkin jo sanoivat, miettikää asiaa ja ei kun uuteen yritykseen mikäli rahkeet riittävät. Halaus :love:

Hupsu Haave, onnea kyytiläisestä. Peukut pystyssä että tyyppi tarraa lujasti kiinni (y)

Katti kyllä se viiva sieltä tummenee, tsempit (y)

Kaikille muillekin positiivisia fiiliksiä!

Omaa napaa. Neljä päivää piikityksiä takana, tänään kp6 ja eka ultra. No ei kovin mieltä ylentänyt. Yksi folli vasemmalla, oikealla jotain pientä mitä ei edes lääkäri laskenut. Blaah. Mutta lekuri kuitenkin sitä mieltä että kierto on vasta alussa (vielä pientä menkkatuhrua) ja neljän päivän jälkeen ei vielä voi sanoa miten homma etenee. Limis oli kuulemma päiviin nähden ok. Bemfola jatkuu samalla annoksella ja torstaina illalla uusi ultra. Vähän jo olin pyyhettä heittämässä kehiin mutta katsotaan nyt lähteekö sieltä mitään kasvamaan.. Kiitos tsempityksistä:)
 
TIISTAI 18.10.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Katti75 (41)....................1...................36/28-30
Viizplus (37)..................6...................26/30
bugsy (46) ......................?................. 23/28-30
Kasenja (40) ..................2.................. 23/26-29
Luppana76 (40)..............7.................. 22/28
Pyllerölyllerö....................................... 21/
Hupsu Haave (42)............1..................16/28
camelianna (44) ............4...................16/?
zammakko (42)...............1.................. 10/25-40
Roxanne (42)..................1.................. 5/29
Athina (41)......................6.............. ?/28-30
Pilvilinna5 (41)................6............. ?/27-28
kolibrinorsu (38)..............1.............. ?/28-30
Esteri1 (42)......................2.............. ?/30
mama na baba ................................ ?/26
Neliapila2017 (39)...........4............... ?/26
Dumple (40)....................4............... ?/27
Milla Magia1 (41)............4.................?/27-31

Piinailupäivät:
Katti75 (41)......................pp 17
Kasenja (40).....................dpo 10
Pyllerölyllerö.....................dpo 7
Hupsu Haave....................pp 1

Plussanneet:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74 (41)..............-02/2016
Fazerina74 (41).........-02/2016
Truuly (38) ................-03/2016
Pirunpelto (40).......... -04/2016
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Nuppu73 (42) .............-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Pözzi (38) ...................-09/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/2015
Tyydeli...................(42) - 8/2015
Mileena74................(41) -9/2015
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/2015
Zandi.......................(40) - 10/2015
Woodoo..................(40) - 12/2015


Taustailijat:

Eveliina74 (42)
Minzi (39)
Tammityttö (39)
C. rotundifolia (40)
Koivutar75 (40)
Virkki (40)
Heinäpelto (43)
Iltatähti 76 (39)
Molly333 (43)
karhuemo75 (40)
Nuppu73 (42)
Jimima (44)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Luppana, miten epäreilua, oon tosi pahoillani :( Koita jaksaa jotenkin.

Virkki, voi ei, toivottavasti ei kuitenkaan olis km :( Voimaa!

Hupsu, lisäsin sut piinailijoihin, onko ok? Kovasti tsemppiä :love:

Katti, mites verikoe, toivottavasti :love:

Pyllerö ja Kasenja, tikkukuvia odotellessa (y)

Molly, toivottavasti sieltä vielä nousee hyvä kierto (y)


Roxanne ja kaikki muutki hoidoissa olijat, luen tosi mielenkiinnolla teidän juttuja, kun todennäköisesti ne on itselläkin edessä. Jännä kuulla mitä kaikkea voidaan yrittää.

Oma napa: ei se ovis vissiin tullutkaan vielä, kun ei ne hailut muuttunu viivoiksi. Tai toivottavasti on siis vielä tulollaan.
Miehen kanssa tilanne on vähän parempi, ollaan ainaki pystytty jutteleen. Vielä ku päästäs saman peiton alle :cautious:

Mää olen miettinyt paljonkin sitä, kuinka kovasti lasta haluan. Meillä yritys lähti miehen aloitteesta ja hänellä on paljon suurempi toive saada lapsi kuin minulla. Itselläni ei ole oikein ikinä ollut vauvakuumetta, ja kun olin vuosikausia sinkku niin olin ihan siinä ajatuksessa, ettei musta tule vanhempaa. Ja siis olin ihan ookoo ajatuksen kanssa.

Eli nyt kun on pitänyt koko ajatusmaailma järjestää uudelleen tän asian suhteen niin se ei ole ollut helppoa. Ja välillä, tai useinkin, iskee kyllä paniikki, että mihin sitä on oikein ryhtymässä. Etenkin kun parisuhteessa on näitä kupruja....

Tää ketju on kyllä ollut mulle suuri tuki ja ajatusten apu tässä pähkäilyssä :love: Luin muuten koko ketjun läpi ennenku aloin itse kommentoimaan, siinä menikin hetki :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne ja Molly3
Kalabaliikki, tsemppiä pohdintoihin! Tuo antraalifollikkeleiden määrä ainakin kuulostaa hyvältä (mulla on aina näkynyt vähemmän ja silti hoidoissa on saatu ihan hyvä määrä soluja). (y)

Katti, miltä verikokeen tulos näytti? Täällä sitä kovasti jännäilen. :)

Tuosta lapsen haluamisen varmuudesta: meillä on myös niin, että mies olisi halunnut lasta jo aiemmin - itse mietin pitkään, ja siitä tässä nyt maksetaan kalliisti... :( Olen kyllä nauttinut kovasti siitä, että on ollut vapaus tulla ja mennä, harrastaa ja matkustella. Toisaalta nyt tuntuu siltä, että näistä asioista on jo saanut riittävästi nauttia ja että nyt olisi kiva saada elämään muutakin sisältöä. Siksi aiotaan nyt kääntää jokainen kivi ja kanto, vaikka uskon kyllä, että hyvän ja rikkaan elämän voi viettää lapsettomanakin.

Mulle myös tämä ketju on ollut tärkeä tuki ja henkireikä. On oikeastaan tosi mukavaa, että täällä on niin erilaisissa tilanteissa olevia - osalla jo liuta lapsia ja osa vasta ekaa yrittämässä, osa raskautuu helposti ja osalla jo pitkä yritystaival takana. Se antaa kummasti perspektiiviä! Ikä kuitenkin yhdistää näissä asioissa kummasti, ja on todella hienoa jakaa täällä tunteita ja ajatuksia samoilla vuosirenkailla. :love:
 
Monenlaista täällä onkin tapahtunut sen jälkeen kun mukaan hyppäsin..

Kovin ikäviä uutisia muutamalla, hiljaiseksi vetää :(

Hoitoihin ja niihin liittyviin juttuihin en osaakaan oikein kommentoida mitään, itse kun ei kokemusta niistä, ainakaan vielä. Kovasti mietityttää että miten kauan yrittää ilman "lisäapuja" ennen mahdollisia hoitoja/muita apukeinoja. Noh, ehkä sitä nyt jonkun aikaa vielä, vasta mies oikein tuli mukaan tähän intoiluun muutenkin:)

Oma kierto piinailuvaiheessa, ovis bongattu tässä kierrossa. Se on siinä mielessä tosi kiva, että on ollut kiertoja, joissa en ole saanut ovista tikkuun. Toisaalta tälläkin kertaa oli suorastaan ihme että se onnistui.. Tein yhden testin aamulla joka oli nega, iltapäivällä olikin jo sitten plussa. Huvikseen testasin seuraavana aamuna, ja negalla jo oltiin.. Huh, nopeeta toimintaa. Testaan CB digitaalisella testillä, kun en jaksa/osaa vertailla viivojen vahvuuksia, hymynaama on hyvin yksinkertainen tulkittava =D .

Ovis siis toivottavasti hyödynnetty viime viikonloppuna, nyt vaan odotellaan. Taas. Ei toiveet mitenkään korkealla ole, mutta ihmeitäkin kai tapahtuu.

Ainiin, jos listaa päivitellään, niin joku osaava voisi lisätä mutkin mukaan matkaan..:

toiveilija38, ikää 39, 3.lapsi toiveissa, kierto 23-27 (ikävän paljon vaihtelee), nyt menossa kp15
 
Kiitos kaikille myötäelämisestä ja tsempeistä:love: nyt on vähä olo tasaantunut ja pystynyt ajatella tapahtunutta "järjellä"
Ensiviikolla to meen tapaa lääkäriäni & katsotaan jatkoja itse haluisin hei vaan uuteen kiertoon aloittaa IVF vol:2 hoidot jo ihan siitäkin syystä että nyt on mennyt noin 4kk kun hoitoihin hakeuduttiin ja tuloksena on vaan yksi epäonnistunut hoito,rupee tässä rauhallistakin ihmistä jo nyppimään:devil:... Toisaalta jos lääkäri lyö leiman otsaan TOIVOTON TAPAUS niin sit siirrytään suunnitelmaan B
Joka on kohdallamme lahjoitettu alkio eli ei siis munasolu!
Ja miksi näin no perustelut on meillä ihan selvät ja meille sopivat
Eli jos ei saada yhteistä nk.biologista lasta niin lahjotetussa alkiossa ei ole meidän kummankaan suku soluja ja näin ollen ollaan "samalla lähtöviivalla" tällä pois suljetaan esm riitatilanteissa syntyvää "et sä ees oo tän äiti" tyylisiä tilanteita ollaan ns. Tasa arvoisia vanhempia.

Meillä molemmilla kun on niitä biologisia lapsia niin ei ole siitäkään kiinni.

Sitten isot tarra töppöset hupsu haaveen pallerolle:love:
Kalabaliikille hurjasti onnea hoitoihin(y)
Roxsulle samoin tsemppii uusiin hoito juttuihin jospa se ois nyt se THE oikee hoitomuoto:)

Katti75:kuulumisia odotellaan :love:
Pyllis alkaa kohta testailee jeeeee peukut täällä pystyssä(y)

Ja kaikille teille muillekkin ihanaiset kanaset muninta onnea:love:
 
Moi! Onpa täällä ollut ikäviä uutisia monella. Luppana, tuli suru kun luin viestisi, tuntuu niin epäreilulta!:cry: Nyt kovasti voimia jatkoon, ja kuten Roxanne sanoi, vaikka yhdestä hoidosta ei saisikaan siirrettävää, se ei tarkoita etteikö myöhemmin voisi hyvinkin onnistua. Kuulostaa hyvältä että olette miettineet asioita eteenpäin. Suunnitelmien teko auttaa aina, parantaa mielialaakin! (y) Ymmärrän hyvin ajatuksen lahjoitetusta alkiosta vs. munasolusta ja tasavertaisuudesta. Itsekin joskus miettinyt tuota kuviota. Meillä ei kummallakaan ole biologisia lapsia niin tilanne on tietty vähän eri, ois hyvä että edes toinen saisi mahdollisuuden biologiseen jälkeläiseen. Mutta toisaalta, eihän se geneettinen jälkeläisyys kumminkaan ole se kaikista tärkein asia. Perhe, kotiympäristö ja lähipiiri ovat ne, jotka tekevät sen oikean vanhemmuuden.

Hupsu haave, mitkä ovat fiilikset siirron jälkeen? Tarrautuisipa pikkuinen nyt tiukasti kiinni! Tsemppiä piinailuun! Noista punktiolääkkeistä, sain samat mömmöt suoneen, lisäksi puudutus tuli paikallisesti emättimen pohjaan ennen varsinaista punktiota, mutta en tiedä mikä sen osuus oli siinä, että koko toimitus oli mulla suhteellisen kivuton. Noita suoneen annettavia sain kumpaakin tömpsyn heti kun aloitettiin, ja Rapifenia yhden annoksen lisää jossain puolessa välissä kun alkoi sattua. Mulla oli jalat ihan irtonaisena telineellä kuin normaalisti gynellä, ja mukana oleva hoitaja oli tosi herkällä kuulolla mun tuntemuksille, kysyikin aktiivisesti annetaanko lisää lääkettä. Yleisesti ottaen oli sellainen mukava ja turvallinen ilmapiiri, joka varmasti vaikutti siihen miten kaiken kaikkiaan sen koki. Mulla siis hoitopaikkana Dextra (Helsingin Jätkäsaaressa). Toivotaan toki kovasti, että tämä siirretty alkio sinulla nyt pysyy matkassa, eikä tarvitse uutta punktioreissua, ellei sitten toista varten. ;)

HH, vielä tuosta mitä pohdit lapsen haluamisesta. Mun mielestä ihan luonnollista ajatella asiaa monelta kantilta, ja se on vain hyvä juttu että pystyy olemaan rehellinen omille tuntemuksilleen, ja uskaltaa ajatella muutakin kuin pelkkää positiivista mahdolliseen raskauteen liittyen. Jos jotain, niin mun mielestä se tekee sinusta vain paremman äidin, että pystyy käsittelemään myös kielteisiä ajatuksia. :love:

Virkki, miten sulla on mennyt? Toivottavasti on vain väärä hälytys! Kyllä kai normistikin raskauteen voi liittyä kaikenlaisia tuntemuksia, mutta ymmärrän toki huolen jos aiemmin nuo oireet ovat liittyneet keskenmenoon. Pidän täällä kovasti peukkuja puolestasi!!

Roxannella siis letrojensyöntivaihe nyt menossa? Etsitäänkö tuossa tikuttelulla ovulaatiota? Varmaan ultralla myös seurataan rakkuloiden kehitystä?

kalabaliikki, hyvä määrä folleja oli! Toivotaan että AMH-arvo myös olisi suotuisa. Tsemppiä pohdintoihin!

ON: Mulla menee toistaiseksi hyvin! Sain soiton verikokeen tuloksesta eilen kesken työpäivän ja sellaisessa tilanteessa, etten pystynyt mitään kirjoittamaan ylös enkä paljon kyselemäänkään (ihmisiä ympärillä), mutta jos oikein muistan niin HCG oli 1070 ja viitealue näytteenottohetkellä 500-2000. Vuotoa ei ole tullut ja nännejä aristaa, pissattaa tiuhaan eli hyviä merkkejä! Ilmeisesti olen tosiaan elämäni ensimmäistä kertaa raskaana! :) Se jää toki nähtäväksi kauanko tätä riemua kestää, olen hyvin tietoinen että km-riski on vielä suuri, mutta yritän nautiskella tästä ajatuksesta ainakin nyt! Ultran aika olisi joskus ensi viikon loppupuolella, pitää yrittää miehelle nyt selittää että vasta silloin nähdään että onko siellä joku kyydissä (eikä tyhjä pussi) ja että on oikeassa osoitteessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Ihania uutisia, Katti! :) Tosi hienoa että onnistumisia saadaan hoidoilla, se antaa toivoa itsellekin. Nuo oireetkin kuulostaa oikein hyvältä, joten eiköhän kaikki siellä etene juuri niin kuin pitääkin. :love:

Luppana, kiva kuulla että siellä on jo vähän paremmat fiilikset ja katseet suunnattu tulevaan. (y) Mullakin se on aina ollut paras keino toipua pettymyksistä. Mua ainakin kannustettiin aikoinaan etenemään mahdollisimman nopeasti uuteen hoitoon, kun munasarjat on vielä aktivoituneessa tilassa ja ne solut, jotka on aiemman hoidon aikana olleet vasta varhaisvaiheessa, on saaneet hormoneista kunnon buustauksen kasvulleen. Eli vaikka maalaisjärjellä voisi kuvitella, että kropan olisi hyvä antaa levätä kunnolla hoitojen välissä, niin oikeasti asia taitaa olla ihan päinvastoin.

Virkin kuulumisia minäkin täällä odottelen - onko oireissa mitään muutoksia? Ja oliko se niin, että sulla ei yleensä vuoto ala, vaikka raskaus kesken menisikin? Kovasti täällä jännään ja toivon, että siellä olisi kaikki kunnossa.

ON: Täällä popsitaan nyt letroja. Ensi viikon alussa on ultra, ja sitten alkaakin oviksen metsästys. Toistaiseksi olen varovaisen toiveikkaalla mielellä tämän hoidon suhteen. :)
 
TIISTAI 18.10.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Viizplus (37)..................6...................26/30
bugsy (46) ......................?................. 23/28-30
Kasenja (40) ..................2.................. 23/26-29
Luppana76 (40)..............7.................. 22/28
Pyllerölyllerö....................................... 21/
Hupsu Haave (42)............1..................16/28
camelianna (44) ............4...................16/?
toiveilija38 (39)................3...................17/ 23-27
zammakko (42)...............1................... 10/25-40
Roxanne (42)..................1.................. 5/29
Athina (41)......................6.............. ?/28-30
Pilvilinna5 (41)................6............. ?/27-28
kolibrinorsu (38)..............1.............. ?/28-30
Esteri1 (42)......................2.............. ?/30
mama na baba ................................ ?/26
Neliapila2017 (39)...........4............... ?/26
Dumple (40)....................4............... ?/27
Milla Magia1 (41)............4.................?/27-31

Piinailupäivät:
Kasenja (40).....................dpo 10
Pyllerölyllerö.....................dpo 7
Hupsu Haave....................pp 1

Plussanneet:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74 (41)..............-02/2016
Fazerina74 (41).........-02/2016
Truuly (38) ................-03/2016
Pirunpelto (40).......... -04/2016
Katayana (38)............-05/2016
Joyzy (42)..................-05/2016
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Nuppu73 (42) .............-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Pözzi (38) ...................-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/2015
Tyydeli...................(42) - 8/2015
Mileena74................(41) -9/2015
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/2015
Zandi.......................(40) - 10/2015
Woodoo..................(40) - 12/2015


Taustailijat:

Eveliina74 (42)
Minzi (39)
Tammityttö (39)
C. rotundifolia (40)
Koivutar75 (40)
Virkki (40)
Heinäpelto (43)
Iltatähti 76 (39)
Molly333 (43)
karhuemo75 (40)
Nuppu73 (42)
Jimima (44)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Viimeksi muokattu:
Paljon taas tapahtumia ketjussa. Mahtava, että Katti75 plussannut nyt vakuuttavasti Hermostuttaviahan ne ensimmäiset viikot km-riskin kannalta on. Positiivista mieltä, toivottavasti menee loppuun asti hyvin.

Luppanalla kurja ensimmäinen yritys hoidoissa. Ymmärrän hyvin tuon lahjoitusalkion hyvältä tuntumisen.

Virkin kuulumisia minäkin kyselisin? Onko samat pahaenteiset oireet jatkuneet?

Lapsen haluamisen "varmuudesta" -- kyllä olen ajatellut asiaa nyt jo monta vuotta. Ennen mieheeni tutustumista pidin siis itsestään selvänä, etten koskaan hanki/saa lapsia. Mies on ensimmäinen kumppani, jonka kanssa vastuuta lapsesta edes saatoin ajatella, ja kun miehellä oli erittäin vahva halu isäksi, hän puhui minut ympäri. Ja nytkin, toista lasta yrittäessä, olen välillä kahden vaiheilla että mitä järkeä (miten tällä ikää enää jaksaa, yhden lapsen kanssa helpompaa, jne). Kuitenkin ensimmäinen lapsi opetti ainakin sen, ettei kaikki muu elämä lopu lapsen saamiseen ja etten ole ihan paska äitinä ja että mies on oikeasti mahtava isänä.

ON: kuvittelin aamulla, kun lämmöt oli kunnolla koholla, että jos ois tärpännyt. Testasin negan. Päivällä lämpöjen kohoamisen syyksi paljastui flunssa, oikein kuumeen kanssa. Pah!
 

Yhteistyössä