40+ so what! (vol. 4)

Leena65: Mulla käytössä ylimääräiset B-vitamiinit, vehnänalkioöljy, kalamaksaöljytabletit ja lisäksi juon vielä reilun lasin greippimehua päivässä. Eli kaikki mahdollinen on otettu tueksi mukaan :LOL:
Eka kertaa viime kiertoon ostin myös ovispuikot ja niiden avulla yritän löytää oikean pupuilu ajankohdan :)
 
Murmukalle ja Uudille lohtuhaleja. :heart:

Murmukka No jo on sulla järkky täti! Eikö sitä eukkoa saada aisoihin jollain lääkkeellä, ettei tarttisi kierukkaa (ts. edes mahkut raskautumiseen olisi vielä olemassa)?

Leena Minä myös syön foolihappoa. Lisäksi sinkkiä. Tässä kierrossa ajattelin ottaa taas Mulimen- eli ns. kanatipat käyttöön.

Jep, niin siinä sitten kävi, että tänään kp2. Yhden tuhrupäivän jälkeen täti tuli paikalle lorinalla. Ei mitään nuin pahaa kuin Murmukalla, mutta kuiteskin. Mulla oli omituisen lyhyt kierto?! Nyt tosiaan oon taas ottanut Mulimenit peliin. Ans kattoo kuin käy. Olen lisäksi lähdössä vkon päästä lomailemaan Etelä-Eurooppaan. Ovis sattuu juuri lomalle (tai jos se ei jostain syystä tässä kierrossa tule, niin vedän kyllä herneen tai koko palon nenääni). Jospa sitä olisi oikein rentoutunut ja otollinen raskautumiselle. :)
 
Murmukka, minä kärsin ihan samanlaisista niagara-kuukautisista. Anemia vaivaa vähän väliä ja muutenkin elämä on hankalaa jatkuvan vaipanvaihdon myötä. Alotin tuossa kolmisen kuukautta sitten matalahiilarisen ruokavalion jonkun nettivinkistä. Sain huomattavan avun vuotoihin ja muutenkin terveellisemmän ruokavalion. Painokin tippuu hiljalleen kuin huomaamatta - kokeilehan sinäkin. Siskolleni, joka kärsi samoista vaivoista kerroin myös ja juuri eilen sain kuulla, että apua on tullut sinnekin. Vuodot vähenevät ja lyhenevät - lisäksi turvotus ym. kurjat oireet helpottavat. Myös Hastun ajatukset ovat tuttuja. Samaa olen mietiskellyt, että tää elämä pyörii kuukautiskierron ympärillä. Normaali olet n. viikon kuukaudesa. Välillä käy miehiä aivan kateeksi. No, niihinkin oireisiin olen saanut helpotusta tuolla ruokavaliolla ja tällä hetkellä elämässä tuntuu olevan muutakin kuin kk-kierto. Siksi olen kai päässyt kuumeilustakin vähän irti, vain loppukierrossa toivo on korkealla. Yritystä oviksen aikaan on, mutta tikuttelut ovat jääneet ja olen ajatellut, että ihana juttu kun ei tarvita ehkäisyä enää ja jospa se plussa joskus sieltä tupsahtaisi.

Mies tässä yhtenä päivänä sanoi, että "syytön hän on kun et vieläkään ole pieniinpäin." Olin vähän äimän käkenä, että mistäs tuo nyt tuli. Kai se on sitten mieskin vihdoinkin saanut vauvakuumeen ja alkaa jo usko loppumaan kun ei saa vaimoa raskaaksi. En kyllä olisi itsekään uskonut, että tässä näin pitkään menee. Sisarukseni kiusoittelevat meille, että eikö teillekin vielä yksi pikkuinen olisi tervetullut. On tosi ärsyttävää, kun ei voi/viitsi kertoa, että arvatkaas vaan, miten sitä on yritetty!! Mieskin päästelee kylmiä nauruja ja vitsailee miten "alusta" on liian vanha, ettei enää jne.

On. Ei vielä punaista, mutta merkit jo selvät. Seuraava onkin sitten se meidän tärppikierto (kahden aiemman raskauden), joten clomit käyttöön. Vihaan kyllä jo etukäteen niitä sivuoireita...
 
Päikki: KAIKKI neuvot tervetulleita tädin hillitsemiseen!!!!!!!!! :attn: :attn:
En minäkään mielelläni sitä kierukkaa ottais, mutta taitaa olla pakko, kun olo on aina niin kanttuvei kerran kuukaudessa. Ei jaksa tehdä mitään ja rautaa pakko syödä tädin vierailun ajan. Ja sitte kun se tädin ryökäle tuppaa tulemaan aina kun ei olisi niin väliksi: reissun ajaksi, juhlien ajaksi, uimaretkien ajaksi jne jne :headwall: :headwall:

Jadette: Minkälainen sun ruokavalios on matalahiilarisena, toisin sanoen mitä syöt, että saat kaikki tarvittavat aineosat kuitenkin. Olisin kiitollinen, jos laittaisit jotain esim. viikko-ohjelmaa tai muuta vastaavaa malliksi, vaikka yksityisviestinä :p Kokeilisin mielelläni vielä tätäkin vaihtoehtoa kierukan sijaan :)


Nyt hei huomiseen, tuli vieraita :wave:
 
Lämmin kiitos kaikille sanoistanne. Tämä ottaa tosi lujille, koska tämä oli nyt sitten tässä. :'(
Inia voit poistaa minut listoilta. Kiitos kaunis sinulle päivityksistä. :flower:

Puhuimme eilen mieheni kanssa ja Taivaan Isältä neuvoa kysyttyämme . Päädyimme siihen, että emme enää yritä. Olen sen järjelläni tiennyt, että näiden sairastelujeni takia, en välttämättä edes jaksaisi hoitaa, mutt kun kuume oli niin kova ja halusin rakkaalleni antaa sen vauvan ja yhdessä hänen kanssaan sitä helliä. Nauttia erilailla, kuin eka liitossa mikä meni pipariksi.

Kyllä järki yritti sanoa, että anna olla. Tuli ihan rehellisesti sanottuna paniikkikohtaus, kun sain plussan ja ajatus, mihin olen itseni laittanut jaksanko jne. Siis ihan kriisi, kun en kuunnellut järkeä vaan sydäntä.
Taivaan Isä näki tämän ja salli toisin. Minun elimistöni ei kestä raskautta se piti vain näin kovin minulle näyttää, kun en uskonut. Pahalta tuntuu silti, kun olin ajatellut heti yrittää uudestaan. Jotenkin elämältä tippui hetkeksi pohja ja olen tosi masis. Näin kauan, kun on yritys ja palstailu ja haaveilu teidän kanssanne ollut osa elämääni. En olisi vielä halunnut luovuttaa, jos ei Herra olisi neuvonut toisin ja hänhän sen paremmin tietää, tulevaisuudenkin, tämä on meidän vakaumuksemme. Miehelleni tekee myös tosi kipeää.

Toivon teille kaikille sydämestäni sitä nyyttiä syliin ja kaikkea hyvää. Saanhan silloin tällöin käydä katsomassa mitä teille kuuluu ja elää mukana. Eihan sitä heti pysty unohtamaan tätä aikaa.

Mur-mur sinullahan on minun sähköpostiosoitekin. Kerro kuulumisia ja minä jännään nyt sinun puolestasi. :hug:

Kaikille Siunausta ja enkeleitä matkalle. Älkää antako periksi niin kauan, kun toivoa on. :hug: :heart:
 
Leena65 juu, me mennäänkin melkein samoilla dpo päivillä =)..ja ei miullakaan mitään oireita mihinkään suuntaan-vielä!

Oikein paljon onnea mukaan tiistain klinikkakäynnille!!:wave:

Pikkasenhan tuo meinaa levottomaksi oloa tehdä-kuten kirjoituksistani näkyypi :D ..tällä viisiin puran mielessäni olevaa jännitystä!!

Labratestien vastaukset saan luultavimmin vasta tiistaina. Mie syön raskautumista edistääkseni: Foolihappoa/E-vitamiiniöljyä(kapselit)/C-vitamiinia ja Ruusunjuuri tabletteja(edullinen vaikutus mielialaan, jaksamiseen ja hormooneihin)

Omega-3 söin myös pitkään, mutta se vähän liukastaa miun vertani liikaa.(marevan lääkitys)


SS "hirveää" sentään, mie en osaa hattua pitää, en millään..mitäs nyt??:eek: ..punainen huiviko!? ;)..vaiko tollanen, kuin tuolla hirvimiehellä..
..JÄRKKY!!!..:LOL:


Hastu39 Kuulostaapi NIIIN tutulta nuo oireet ja niiden kestot. Eipä ole juuri sitä normi hetkeä miunkaan kuukaudessa:/ ..aina jossain tuikkii, kolottaa, turvottaa ja v.....a!!!!:whistle:


Murmukka Hienoa, siulla taistelutahtoa riittää!!!:wave: On se vaan niin ikävää tuollainen, ensin + ja sitten..ei sittenkään:( .. mutta, jospa se nyt seuraavalla kierrolla jaksaisi tarttua pikkarainen:heart:sitkeämmin kiinni-toivotaan kovin!! :)

..jep, toisilla tosiaan näyttää jo viikon päästä hedelmöittymisestä haalea plussaa..mutta kun se kemiallisen keskenmenon riski on vielä 50%-meillä "kypsemmillä" vielä enempi :( ....silläpä en itse halua testata noin aikaiseen, tulee vaan suuri suru..:ashamed:


Päikki muistathan, että tuhrupäivää EI lasketa vielä tädiksi! :wave: Ihana loma teillä tiedossa ja vielä "Oili" mukaan tulee JEEEEE!!

..ei kun vaan ahkerasti, mutta rakkauvella:heart: pupuilkaatte, silloin varppina tärppää!!!


Jadette Täti joutaa..sanonko minne..sinne, missä on pimiää ja haisee!!!! :kieh: Puhallan siulle leppeitä +++++ tuulia!!!:heart:


ON..kiva oli olla kotosalla yksistein tänä viikonloppuna..sai olla "levoton" ihan omassa rauhassa:p ..ja ei tullunna herkuteltuakaan, vaikka luulin ihan "sortuvani"=)


Oikein ihanaa ja aurinkoista syys sunnuntaita. Tulevalle viikolle "sopivan muhevia kohdunseinämiä" ;) ja plussatuulia!!!:heart::heart::heart:



mur-mur
 
Murmukka minä kärsin ennen kierukkaa kauheista kuukautiskivuista ja vuodot oli todella runsaat!!(kaksi sidettä perätysten pöksyissä )
Kun kierukka oli sen 4v ollut ja otatin poijjes, vuoto ei palautunutkaan runsaaksi, vaan normi siteellä mennään..ja kivutkin inhimilliset.=)

..voithan kokeilla kierukkaa hetken-1/2-1v..sitten poijjes ja katsot kuis käy..onhan se tietysti hinnakas, mutta jos vaikka apu hyvinkin löytyisi!!:wave:
Eikö muka runsasiin kuukautisiin ole MITÄÄN lääkettä..siis joka hillitsee vuotoa!!??

löysin tuollaisia juttuja..

http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00050

http://www.pulssi.fi/fin/artikkelit/naistentaudit_ja_synnytykset/kun_mikaan_side_ei_riita__runsaita_kuukautisia_/

http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Hyytymi%C3%A4-kuukautisveress%C3%A4/223/?c=Naisen_sukupuolielimet

keskustelua kaksplus palstalta..

http://kaksplus.fi/keskustelu//t318575

Tuolla myös lääkärin vastauksessa asiaa runsaiden kuukautisten hoitoon: esim. "lämpöpallo-hoito"..

http://www.poliklinikka.fi/?page=2792845&qid=0008635

..Kierukka ei siis ole ainut ratkaisu ongelmaan-vaikka varmaankin hyvä.
Kannattaa kokeilla tuota ruokavalio juttuakin. Toivon siulle avun vihdoin löytyvän!!:)..kyllä nykyään on kaikenlaista hoitoa saatavilla, voi mennä vain oman aikansa ennen kuin sopiva siullekin löytyy!!

mur-mur
 
Uudi ystäväiseni, olen niin pahoillani puolestasi/puolestanne:( voima:hug:

Sinä itse tiedät parhaiten oman jaksamisesi ja kun olet vielä hengellinen, saat varmaan siitäkin apua.
Itse olen tavan kristitty sillä tapaa, että käyn joulu/kevät kirkoissa ja lasten juhlat on aivan ihania. :)
Poikasemme on Seurakunnan kerhossa ja iltarukoukset luetaan-siinäpä ne..noita asioita välillä mietiskelen, paljonkin..mutta en koe saavani esim. uskosta/hengellisyydestä apua. Sinulle se on varmaan nyt suurena lohtuna ja tukena tässä surutyössäsi.

Äläkä meitä ihan unhoita, käythän säännöllisesti kurkkimassa ja lukemassa kuulumisiamme!!:wave:..saa kommentoidakin kovasti:D..

Lämpimästi.
mur-mur

Ps. Laitan siulle vielä erikseen s.postia..
 
Uudi ihan kyynel nousi minulla silmään :'( , kun luin tekstisi. On ollut niin mukavaa kuumeilla kanssasi. Kaikkea hyvää ja siunausta teille jatkossakin. Toivottavasti kuitenkin käyt meitä tervehtimässä. Kiitos :heart: kannustuksestasi.
 
Täällä lähes syysmyrsky puhaltelee ulkona. Olen tänään laittanut ruokaa alkavalle viikolle ja leiponut pari omppu piirakkaa, ihana syksyinen tuoksu on nyt vallannut kodin =) .

Hastu niin minä ainakin olen humannut enemmän oireita kuin aikaisemmin, kun olen nyt "korava höröllä" niitä kuulostellut. Minulla on aika oireeton kierto, joten tavallisesti en välttis huomaa mitään oireita.

Murmukka hienoa, että mieli on jo hyvä. Olen minäkin kuullut, että olis kohtu vastaanottavaisempi , kun ollut kiinnittymistä edeltä, toivoitaan niin :heart:

Päikki :headwall: tädistä. Kilo kaupalla onnea uuteen kiertoon, varmasti tipat ja etelän loma auttavat asiaa B) .

Jadette hienoa, että ruokavaljo on auttanut noin paljon sinua.
 
Ämy
Uudi Voi kuinka kirjoituksesi liikutti minua! Olen pahoillani että näin kävi. Kaikkea hyvää sinulle!

Täällä kp 19 ja luutu heiluu siihen malliin että se tietää vain kuukautisia!

T. Ämy
 
Oivikki siis, omppu pomppu piirasta-NAM :) ..mie en uskalla nyt leivoskella, menee muuten "överiksi" kun alan herkuttelemaan..ei ole sitä itsekuria sen vertaa.. :whistle::p

..mutta vieläpä kerkeen tässä leivoskella syksyn mittaan ja palkitsenkin ittiäni sitten kunnon palalla ja vaikka vanilja kastiketta/jätsiä siihen päälle..MAISKIS MAISKIN, mitä herkkua se onkaan!!..:D

mur-mur
 
Voi Uudi...kirjoititpa kauniisti. Plussasi eli vain hetken, sellainen tähdenlento, mutta kaipa sillä oli sitten oma tarkoituksensa. Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja piipahda meitä tällä katsomassa. :hug:

Ehkä minullekin tulee vielä se päivä eteen kun pitää osata luopua haaveesta.. toivottavasti saan minäkin apua päätöksentekooni :ashamed:

Pinkkis
 
Lämpimät halit Uudille. Tärkeintä on, että on sinut omien ajatuksien ja pyrkimyksien kanssa. Itsekin yritän löytää sitä rauhaa tähän asiaan, sillä on kiduttavaa yrittää ja yrittää, eikä onnistu. Mutta silti on vieläkin sellainen olo, että pitää yrittää.

Hcg-arvojen nousuvauhti on tosiaan kiistelty asia ja riippuen lähteestä sanotaan, että kaksinkertaistuu 1,5 vuorokaudessa tai sitten 1,5 kertaistuu kahdessa vuorokaudessa. Jos katsoo taulukoita, joissa on hcg:n arvo eri raskausviikkojen aikana, niin ala- ja yläarvojen ero on valtaisia. Eli on niin yksilöllistä.

En nyt lukenut Mur-murin linkkerjä, mutta tiedän ainakin, että eräs ystäväni sai lääkitystä runsaisiin kuukautisiin. Oma työterveyslääkärini neuvoi ottamaan jotakin tulehduskipulääkitystä menkkojen aikana, vaikkei sitä kipuihin tarvisekaan. "Tyrehdyttää" kuulemma vuotoa, mutta varmasti kannattaa puhua gynen kanssa joka tapauksessa siitä.

Omaa napaa sen verran, että ekat kuumat allot tulivat, eli tietää menkkoja vajaan viikon sisällä. Ei siis enää tarvitse testata.

Jaksamista kaikille!



 
Tällaisen löysin, olette sattaneet jo sen useammat lukeakin..

http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1372855

..mie aloin vain katselemaan noita "valkovuoto" juttuja..huomasin pöksyyn-jos ei aivan "lorahtaneen" ;) niin jonkin verran valuneen..paprulla pyyhkiessä oli alakerta "kosteahko":whistle:..yleensä tulee vähän myöhemmin n. 5-7vrk ennen tädin tuloa..
En nyt vielä ala hehkuttelemaan ja toivomaan..toivottavasti vain lisääntyisi, lorisisi oikkkein kunolla:D ..sitten voisin jo alkaa haaveilemaan enempi ;)

Terry64 miulla juuri samanmoiset oirehet-"kuumat aallot" tietänyt yleensä kyllä tätsyn tuloa.. :| ..peukutan siulle kuitenkin vielä plussan puolesta!! :wave:

((muoks)) Millaisia teillä muilla ovat nämä "valkovuodon" käyttäytymiset oviksen-vuodon välillä?..utelias taas olen.. ;)

mur-mur
 
Uudi, olitte tehneet isoja päätöksiä. Toivotan onnea niille ja kiitän palstaseurastasi. Toivottavasti et kokonaan meitä siltikään jätä.

Murmukka, en oikeastaan ole jättänyt ruokavaliosta muuta pois kuin vaalean viljan ja valkoisen sokerin. Vältän siis kaikkea, missä on vaalea viljaa... pastaa, kastikkeita, puuroja, leivonnaisia, vaalea leipää. Perunaa syön myös erittäin vähän, koska siinä on niitä nopeita hiilareita. Syön paljon lihaa, kalaa, kanaa ja paljon kasviksia. Ei mitään herkkuja - joka on tosin vierailuissa vähän vaikeaa, ettei ole töykeä. Herkuttelen uunibanaanilla, uuniomenilla ja hedelmillä yleensä - ilman sitä vaniljakastiketta tietenkin. Äkkiää sitä tottuu, eikä kaipaa makeaakaan. Jos joskus (=lue ennen menkkoja) on pakko saada makeaa, niin sitten jotain hedelmäsokerilla ym. makeutusaineella makeutettua. Pahin on mielestäni vehnä, sitä vältän kuin ruttoa, mutta ruisleipää ja -puuroa syön sitten senkin edestä. Ei sen kummempaa ruokavaliota ja mielestäni saan tuosta ravintoaineet aivan normaalisti. Kuitu tulee rukiista ja muita saakin sitten syödä!
 
Uudi kiitos sinulle palstailuajasta :flower: Olet rohkea päätöksessäsi. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle jatkoon, rauhallista syksyntuloa! :heart:

Hastu totta tulee seurattua kroppaa oikein mikroskoopin kanssa. Tuo oviksen jälkeinen juilinta ja kipuilu saattaa olla keltarauhasen teettämää oiretta. Olen huomannut, että nippailut tulee juuri sille puolelle, josta ovis lähti. Ennen luulin noita kipuja laktoosivaivan aiheuttamaksi, mutta nykyään ymmärrän nuo mahanippailut myös paremmin.

Jadette hienoa että olet saanut avun ruokavalion muutoksesta. Sitkeä olet ollut! :heart:

mur-mur yleensä oviksen jälkeen tulee liukastuslimat yhtenä päivänä ulos ja sitten on pitkä kuiva kausi. Vasta ennen tätiä vähän vuotaa vv.
 
Uudi, kiitos kun kuumeilit täällä, ja tottakai kuulemme sinusta jatkossakin! Jaksamista sinulle ja ihanaa syksyä! Ja jos joskus kuitenkin se sydämen ääni voittaa, niin olet myös tervetullut takaisin kuumeilemaan!
 
Uudi sulle lämpöiset halaukset. Oot tehnyt miehesi kanssa ison ja raskaan päätöksen. Onneksi teillä on toisenne ja saatte tukea toisiltanne. Vaikka päätös on varmasti ollut vaikea, on hienoa, että voitte jakaa asian keskenänne. Sulla on niin paljon lämpöä ja rakkautta, että olen varma, että teillä on kaikesta huolimatta kaunis tulevaisuus yhdessä. Voimia ja jaksamista sulle. :hug:

Hyvää yötä kaikille! :heart:
 
Uudille voimia ja jaksamista. Päätös on raskas, mutta uskon, että yhdessä sen jaksatte kantaa. Vaikka yhteistä vauvaa ette saaneet, niin elämä tarjoaa teille varmasti paljon kaikkea muuta, mistä iloita ja nauttia yhdessä. :heart:

Murmukka Tuo Jadetten ehdottama matalahiilarinen ruokavalio kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta ainakin kokeilla. Olen itse pääasiassa ko. ruokavaliolla (joskus on pakko tehdä pieniä poikkeuksia työjutuista johtuen). Koska en kärsi Niagara-vuodoista, en osaa sanoa ruokavalion vaikutusta niihin, mutta yleiseen energiatasoon ja jaksamiseen matalahiilarinen ruokavalio on ollut yliveto. Painoakin on pudonnut sen jälkeen, kun siihen siirryin n. 9 kg. Mulla on ruokavaliossa aika samat kuviot kuin Jadettella eli vehnäjauho, sokeri ja pottu ovat erityisessä pannassa. Itse en syö banaania ja lihaan en ole kajonnut pariinkymmeneen vuoteen. Yritän vältellä myös hiivaa (ei kyllä liity matalahiilariseen). Matalahiilarisen ansiosta mun ruokailutottumukset muuttuivat todella paljon terveellisemmiksi kuin aikaisemmin ja uskon, että mitään tärkeitä aineita tässä ei jää saamatta.

Pieni kurkkukipu riivaa ja kauhulla pelkään, että tulen kipeäksi juuri ennen reissuun lähtöä. :eek: Olen vedellyt C-vitamiinia ja inkivääriä, mutta ei kai tässä mikään auta, jos tauti on tullakseen, se myös tod.näk. tulee.
 
:hug: nyt oli pakko tulla esiin. Olen käynyt vaan lukemassa palstaa ja jännännyt ja innostunut kanssanne, mutta nyt oli pakko tulla toivottamaan voimia Uudi sinulle :hug: Olin niin iloinen ja ajattelin että odotan onnitteluineni kunnes olet käynyt eka neuvolassa..jäi sitten onnittelematta. Olen niin pahoillani, tiedän nimittäin miltä sinusta tuntuu, olenhan itse ihan samassa tilanteessa mieheni kanssa. Voimia todellakin ja hienoa, että saat tukea mieheltäsi, sekä uskonnollisesta vakaumuksestasi. Jumala pitää huolen omistaan :hug:
 

Yhteistyössä