40+ so what! (vol. 4)

Nillanilla kiitos toivotuksesta. Kaikkea hyvää toivon sinulle myös ja jaksuja. Toivotaan, että sinullakin vielä onnistaa.

Oivikki kiitos tsempityksestä. Harmi, että vivaa vain pukkaa. Hyvä, että ajattelet jo eteenkinpäin. :hug:

Ämy kiitos . Olipa tämä mieltä nostava tieto, että sulla juuri noin, kun minulla. Toivottavasti mullakin seuraava on vielä plussa. Enpä sitten vielä hirveesti hätäile. Kovasti ++ toivon sinulle ja tätiä ei maisemiin päästetä . Puhalletaan muualle. :whistle:

Ps Olen muuten kuullut, että joku on saanut raskausoireita, jo hyvin aikaisessa vaiheessa.

Mahdotontako nyt peukutetaan sullekin kovasti ja jännätään. :heart:

Mur-mur onnea mahtavasta pudotuksesta.
Ei voi muuta kuin kiittää miten olet hyvillä kirjoituksillasi ja "palstaolemuksellasi" tänäänkin päivääni piristänyt. Toivon, että päästään jakamaan vielä yhteistä vauvaonneakin.

Tuo herkullinen ruotsinkielen puikahdus pani minut ihan itsekseni höröttelemään. Kiitos, että sinä olet sinä. Aina yhtä postiivinen, tsemppaava ja avulias etsimään tietoja kaikille meille. :flower: :heart: :hug:

Mimmimammalle kiitos tiedosta ja voimia töihin. Onnea matkaan sinullekin, että saisit seuraavaksi rapistella raskaustestiä ja sieltä ++++ :heart:
 
Hei Uudi, siekin vielä valvoskelet =) Kiitos kauniista sanoistasi..koetan AINA olla oma itteni..kaikki ei tykkää, mutta tarvinnekkokaan?..miulla ajatus joskus laukkaa villihevoisen lailla ja sormet kiitää näppiksellä..HUH; HUH kun ihan hengästyttää:D..onkohan tuo Ruusunjuuri tabl. kuuri minut NÄIN virkistännä:p..olen kyllä päivisin ja näin iltaisin/öisin tosi virkku sirkku..mutta auta armias aamulla |O..mies jo tuumasi aiemmin, että "hänkö sen vaavin sitten hoitaa kun emäntä makoilee aamulla p...e pystysä soffalla ja kuorsaa"?..:LOL:

No, eihän se nyt noin ihan kuitenkaan mene..kyllä mie vaavin tietenkin hoitaisin, se rytmi muuttuupi hyvin äkkiä(sanoo hän kokemuksen syvällä rinta äänellä )
Muistan poikaseltakin kun hän aivan pikkuriikkinen, että mukamas iltasella kattelin tv:tä, ennen kun vaavi nousee syömään ja simmahin AINA!!..päivisin otin tirsat kun vaavi nukkui ja sitä rataa..miulla nämä lapsoset olleetkin aina hyviä nukkujia!! :) ..käytkö Uudi ostelemassa viikonloppuna halvan r-testin, esim. R-kiskalta?..vai odotteletko rauhassa.. :)

mur-mur
 
Uudi ymmärrän hyvin sinun levottomuutesi, mie varmaan hyppisin seinille..sinä olet jotenkin sellaisen rauhallisen ja järkevän oloinen ihminen=)..

Mahdotontako saattoipa ollakin liian aikaista testaamiseen..mie koitan muita toppuutella, etteivät liian aikaiseen ekaa kertaa testaisi..mutta itse taidan varmaan sortua nyt ensi viikolla siihen..:p APUUVAAA..
..nyt mie lähen kyllä tupakille..kohta sen lopetankin kokonaan, ettäs tiedätte;)..polttelen 1-3tupakkia vrk..talven tullen se jääpi poijjes kuin ittekseen-miehän olen silloin "raskautettussa tilassa" :heart: oikeasti olen NIIN mukavuudenhaluinen, etten kylmään ulos lähde nortille!!!:D

Heikunkeikun..sano mur-mur
 
Kiitos vielä Uudi hyvistä testitulos toivotuksistasi =) ja ihana olisi tuolla "odotus" puolella sitten vaihtaa kokemuksia jatkossa, vaikkapa masun koosta ym.-tähdätäänpä siihen!!:wave::heart:

Mahdotontako miun lämmöt on nyt 37.4C:saint:..poskia kuumottaapi..taitaa olla vaan väsymystä tästä hurjasta palstailusta tänään ;) kauniita unia ja pikku nyyttien kuvia:heart:

Toivoopi. mur-mur
 
Nyt pikaisesti ennen töiden alkua, kirjoitan huomenna lisää kun enemmän aikaa.

Veritesti labrassa näytti vielä eilen plussaa, mutta pieni vuoto alkoi illalla. Tänä aamuna apteekin omaan testiin en enää saanut mitään viivaa :( ja yöllä alkoi kunnon vuoto. Joten tänään on siis periaatteessa kp2. Lasken niin, kp2, että tässä kierrossa tulisi sitten pupuiltua tarpeeksi ajoissa, kun kierto on lyhentynyt muutenkin entisestä.

Mutta näin siis kävi, ei mahda mitään :'(
 
Huomenta, täällä mukavan oloinen alkusykyn ilma ulkona, tästä kohta sinne lähden.

Inia voit minut napata tänään pois tuolta rktt listalta, kiitos taas tuhannesti päivittämisestä :flower: .

Uudi
kiitos, kyllä se auttaa, kun ajattelen eteenpäin uutta yritystä. Sinulle + vahvistumista seuraavaan testiin toivon.

Murmukkalle
myös + pysymistä!
 
Murmukka suuret pahoittelut tädistä :headwall: :headwall: :hug:

Uudille tsemppiä :heart: ja muillekin joille kierto ei ole vielä uusiutunut :heart: :heart:

Täällähän on ollut vilkasta keskustelua testeistä ja testaamisesta =) Voi kun pääsisin joskus oikeasti testaamaan :| mutta ei tarvi taaskaan, ihan selvät negakierron oireet eli.. ei mitään.. kyllä tän kropan jo alkaa tuntemaan, kun olen pitänyt nyt tasan vuoden kiertopäiväkirjaa. Merkkailut ylös ovikset, nippailut ja lämpöilyt. Lokakuussa tulee vuosi palstailua täällä, eikä mitään tulosta.. Turhaa toiveilua ja haaveilua.. :( Jotain positiivista sentään.. kerroin viimeviikolla siitä työnhausta ja pääsen ensi viikolla haastatteluun ja hyvältä vaikuttaa. Saisi vähän aikaa muuta ajateltavaa.. Seuraava hoito, lääkkeellinen inssi, marraskuussa ja ivf menee tammikuulle (ettei tarvii kahta kertaa kerätä lääkekorvauskattoa täyteen) mutta enköhän minä sitten ensivuodesta jo raskaudu?
 
:hug: . Ihana tieto, että siellä on oikesti joku yrittänyt tarrautua kohdun seinämään. Ei kun tsemppiä uuteen kiertoon.

Itselläni täti tuli käymään tunnilleen samaan aikaan kuin viimeksi. Aamuyöstä aukesi hanat ilman tuhruja tällä kertaa ja kp 28 muuttui taas kp 1. Eli niin kuin sanoin niin varmaan tämän syksyn jälkeen tämä piinailu loppuu, kun taas ikäviisari siirtyy pykälän lähemmäs 50 kuin 40.
Sen jälkeen tjottailen ilman ehkäisyy.Eli varmaan 2 ehkä 3 kiertoa vielä hengailen täällä.

Peuktukset SS tuohon työhastatteluun.

mimmimamma
 
Murmukka:hug:..suuret pahoitteluni lähetän täältä..mutta niin kuin mimmimamma sanoi, ihanaa että pikkarainen on yrittänyt kiinnittyä!! Pie lippu korkeella ja uutta kiertoa kohden jo nenä =)

mimmimamma :hug: mutta onpa kiva, jotta kierto on tasaantunut:)..jospa se + siut kuule vieä yllättääkin, ennen kuin lopetat hengailun meijän kanssa!!:wave:

SS kyllä se päivä paistaa vielä, usko poijjes!!.. saat vielä pikku tuhisijan kainaloosi:heart: Onnea uuden työpaikan haastatteluun-peukutan, jotta homman saat!!


Oivikille voimia ja:hug: uuteen kiertoon..jospa tuleva olisikin se + kierto:heart:


ON..miulla NIIIIN turvonnut olo:x ..ja se johtuu liiasta kaffesta ja leivästä, täytynee vähentää..innostuin eilen kahvitellessa pari pullasiivuakin syömään ja maha kuin POTKUPALLO sen jälkeen koko illan..kaueasti kerää kaasua:p..kuulostelen tuntosarvet pystyssä, tulisiko muita "vatsan nippailuja" ja silleen..


Uudille toivottelen plussan vahvistumista!!



Kaikille oikein mukavaa lauantai päivää ja ++++++++++ sätehiä!!


mur-mur
 
Oivikki voi hitto, joo! minä jotenkin olin aika varma että sulle käy hyvin tällä kertaa, lohtuhali

Murmukka) harmi kun täti tuli sittenkin paikalle mutta niinkuin moni jo sanoi niin jotain on kyl tapahtunut! Voimia.

MURMUR kn-nipukka on nyt löytynyt :LOL: löysä klöntti ja "reikä" keskellä sekä toden näköisesti aika alhaalla. Kattelen uusin silmin hyllyrivistöjä jospa se testi vaikka löytyykin ja HAMMASKEIJU vinkistä katson vauvantarvikkeita olevasta hyllystä, sinnehän en ole mennyt kattelemaan kun kiertää sen osaston kaukaa kun niille tavaroille ei ole ollut tarvetta

SOLAKKASILAKKA älä nyt heitä kirvestä kaivoon! sitten vasta kun testipäivänä tulee tieto...
 
JEEEE!! nillanilla metsästys tuoti tulosta:D ..sellainen "klönttihän" se on ja niitä on eri kokoisia ja muotoisia!!;) reikä on synnyttämättömällä naisella pieni ja synnyttäneellä sitten suurempi, jopa sellainen "hymynaama"
..kyllä ne r-testit sieltä jostain löytyypi ja kysy ihmeessä myyjältä, he ovat siellä toissä!!!!!:wave:

mur-mur
 
Kiitos kaikille tsemppaamisesta. :flower:
Tällä kertaa vain kävi toisin. Ei pysynyt pieni kiinni. Tänään alkoi vuoto. Pettymys on kova ei uskoiskaan, kun tää ikä on kuitenkin näinkin paljon. Vähän samat aikeet kuin Mimmimammalla ehkäisyä ilman jatketaan, on sitten tullakseen tai ei.

Piinailu ehkä saa jäädä vähemmälle. Aika näyttää, mutta kyllä minä täällä aion vielä kuitenkin pysyä. Enhän malta näin hyvää porukkaa jättää vielä.

Mur-mur sinua jännään nyt kovasti. Peukut pystyssä. :wave: :heart:
En muuten tosiaan ole rauhallinen ihminen. Oikein impulssiivinen ja ylös alas menevä tyyppi. Ja kova puhumaan.

Murmukka voi harmi :hug: pahoittelut sinulle. Tiedän miltä tuntuu. Ei sitten kumpikaan saatu kauan iloita. :'(

SS paljon onnea työhaastatteluun. Toivotaan, että saat paikan. Onnea myöskin tulevaan inssiin. Kyllä se siitä vielä lähtee. :heart:

Mimmimamma toivotaan, että onnistut nyt syksyllä. Vähän samantyyppiset ajatukset on itsellä. Mukava jos kierto on tasoittunut. :flower:
 
Oivikki jaksu :hug: myös sinulle. Olisin niin toivonut sinulle sitä vaavia. Onneksi sinulla on vielä ikää noin vähän ja uusi yritys tiedossa. Ainahan se kuitenkin harmittaa ja odottaminen on aina ikävää. Itse en tahdo millään jaksaa näitä odotteluja, jotka sitten kuitenkin päättyy huonosti.
 
Vitsi, miten vilkas pino. Kiva, kiva! Mur-mur on tosiaan tehokirjoittaja, jolla varmasti riittäisi energiaa vauvelinhoitoon, kun sitä vapautuu sitten haaveilusta runsaat määrät. Niin ne rytmit vaihtuu, sillä meilläkin on aamuvirkku 3 vuotias, joka tänäänkin, lauantai-aamuna heräsi klo 05.15. Ei siinä auta äidinkään sen jälkeen nukkua, sillä ei sitä voi jättää yksikseen tuhoamaan huushollia. No nukutaan sitten eläkkeellä.

Nillanilla saikin vastauksen Prisman raskaustestien sijaintiin. Meidänkin Prismassa ne ovat vauvatarvikkeiden vieressä. Siellä on myös ovistestit. Cittareissa ne ovat siellä kondomien läheisyydessä.

Mulla on huonoja kokemuksia Prediktorista(kin), sillä ekassa raskaudessa se ei näyttänyt plussaa, vaikka Apteekin testi niin tekikin. Mutta on varmaan sekin muuttunut, sillä ainakin Apteekin testi on nykyään ihan erilainen. Aikanaan siihen tuli siniset viivat, nykyään punaiset.

Ämylle "tiedoksi", että minulla oli ainakin voimakkaan oireet ennen menkkojen alkamisajankohtaa: paleleminen ja nännien kipuilu. Yhtä voimakkaita oireita ei ole koskaan myöhemminkään ollut, eikä muuten nytkään, joten negaa kohti tässä mennään.

Oivikilla täti ovella, voi kun vielä voisi laittaa säpin kiinni.

Minnimamman
kokemuksesta viisastuneena kirjoittelen tätä viestiä Notepadiin ja sitten kopsaan vastaukseksi. Pystyn samalla selaamaan pitkää pinoa, sillä ilman selausta, en pysty kommentoimaan kaikkien juttuja. Vai raskaustesteillä ovista pongaat :) Iästä sen verran, että minä en osaa aloittaa ehkäisyä, vaikka ehkä sitten saisi rauhan kahden viikon jaksoissa elämiselle. Toisaalta olemme miettineet, että miksi ehkäistä, kun vauva kuitenkin olisi tervetullut. Miksi sitä ei tosiaan voisi vain tjottailla, mutta kun ei osaa.

Toi TSH-kotitesti oli mulle ihan uutta. NO olen jokatapauksessa menossa testiin seuraavan kierron alussa. Mutta paljonhan sitä kirjoitellaan, että arvo voi seilata paljonkin. Hyvinkin nuorille on annettu lapsettomuustuomio yhden korkean arvon perusteella ja sitten kuintekin myöhemmin on raskautunut. Toki korkea arvo ei koskaan ole hyväksi hedelmällisyydelle.

Mahdottomalle myös tsempit viimeisten päivien piinaan.

Murmukalle lämpimät halaukset. Kummalliselta tuntuu, että hcg olisi laskenut yhdessä humauksessa negaan, vaikka menkat olisivat alkaneetkin. Tarkkaile nyt kuitenkin tilannetta, ettei kuitenkin olisi ne kuuluisat valemenkat.

Ja Solakka Silakalla on jännät paikat työhaastattelussa. Muista nyt kehua itseäsi ja miettiä konkreettisia hyviä puolia.


No voi, tätä kirjoittaessani Uudikin oli ikävien uutisien kanssa palstalla. Samoin sinne jaksamista toivottelen. On se niin väärin, kun väläytellään mahdollisuutta, mutta sitten kuitenkin vedetään matto jalkojen alta pois.

Parempaa viikonlopun jatkoa toivottelen kaikille! Nyt on kyllä meistä montaa koeteltu oikein kovalla kädellä.
 
Voi Uudi miten mie olen pahoillani puolestasi:hug:..:'( ..tämä on se yleinen ongelma meidän ikäisillä: alkio koettaa porautua kohdun seinämään, mutta ei vain jaksa pysyä..minulla on ittelläni sellainen olo, että odottelen liikoja..realiteetit tiedän kyllä ja että nuo kemialliset raskaudet ovat HYVIN yleisiä 40+ naisilla:ashamed:

Älä silti tosiaan meitä jätä :)..ja siulla ja Murmukalla on raskaudet todistettavasti kuitenkin alkaneet, eli toivoa on että loppuun asti pääsette kuitenkin!!:heart:

Koetan nyt olla jalat "maassa"...eilen oli olo sellainen että huh, huh..liikaa varmaan kaffetta:D..ja kuule Uudi , sittenhän myö ollaankin samanmoisia luonteeltaan:wave:..mie tosi hektinen ja innostun kaikesta helposti..haluan kokeilla ja toteuttaa nopsaan..ja puhuminen on YKKÖSJUTTU!!!! =) ..se muuten on mahtava terapiamuoto..kun olin aivan rikki lapsen sairastuttua, terapioin itseäni muille puhumalla..puhuin ja puhuin..ihan alan ammattiauttajalta en apuja saanut, mutta esim. Seurakunnan Diakonissa oli ihana ihminen ja hälle puhuin pahaa oloani paljonkin..

Mutta..toivon Uudi siulle, kuin myös Murmukalle sen pysyvän plussan pikaista ilmestymistä:heart:

mur-mur
 
Terry64 kovastihan minä oletan vielä vauvan kanssa jaksavani, valvomisineen ja kenties "koliikki itkuineen"..ikäähän on kuitenkin tullut lisää edellisestä raskaudesta 5v!
Alkuun olin poikaseltakin todella kipiä ja väsynyt, mutta siitä se alkoi pikku hiljaksiiin arki rullaamaan omalla painollaan=)

Miullahan tuo pikku poikanen aloittaa ensi syksynä eskan:)..aamut olisi varmaan vauvan ja 6v. kanssa kiireisiä, mie kun en ole mikään aamunvirkku:p..mutta niin sitä on vain työelämässäkin oltu ja pärjätty, olin vielä silloin yksinhuoltaja ja monta kertaa itku meinas päästä kun oli aina kiire ja kiire..nyt on toinen tilanne ja valmiiksi olen monta asiaa jo mielessäni miettinyt, että miten toimitaan-eri asia sitten meneekö niin ;) ..enpä sitä jaksa edeltä surra. Katselen nyt ekana, vieläkö raskaudun ja siitä sitten mennään päivä kerrallansa!! =)

((muoks)) Miulla on mies päivätyössä ja viikonloput vapaita, se helpottaa jo paljon tuota alun vauva aikaa ajatellessa..

mur-mur
 
Totta kait sinä jaksat, mur-mur. Ei mitään epäilystä. Minäkin olen jaksanut. Ainoa mikä paljastaa valvotut yöt, on aivan karmeat mustat silmän aluset. Vaikka muuten saattaisin nopeasti katsottuna mennä vähän nuoremmastakin, niin mustat kuut kyllä paljastavat jokaisen vuosirenkaan.

Onneksi olkoon muuten painon pudotuksesta. Se varmasti auttaa vauvahaaveiden eteenpäinviennissä. Minulla on sattunu niin, että molemmilla kerroilla raskautuessani olen ollut laihiksella ja tipattomalla. Vaikka juominen jää muutamaan lasiin valkkaria viikossa, niin silti on tärpit sattuneet juuri näihin nenänvalkaisukuukausiin. Sitä voi sitten taas miettiä, että onko kyse syystä, seurauksesta vai sattumasta. Olen toki tämänkin jälkeen yrittänyt samoja kikkoja, muttei ole onnannut.
 
Miulla sama juttu!! Kun poikasta alettiin haluta "ihan oikiasti"-ei tärppännyt..mutta kun pidettiin taukoa tuolta viihteellä käymisestä ja vähensin tupakan polttoa reippaasti, niin johan tärppäsi:heart:..no, nyt ei sekään ole enää niin yksinkertaista-ikä tekee tehtävänsä :headwall:..on se niin väärin..nykyään käydään tosi harvoin ravintelissa ja otetaan kotosalla harvakseltaan, joskus ostellaan viinipullo tai muutama siideri..tupakkiakin menee se 1-3vrk, senkin ajattelin nyt jättää..mies ei ole poltellut koskaan:)

..ja mie olin kyllä kun riihen seinästä repäisty, kun kotosalla alkuun vaavin kanssa hiimailin..sitten myöhemmin jaksoin itseäni hieman "haaskemman" näköiseksi laitella kun ulos lähdettiin!!:D..ja mulla on kans mustat silmän aluset, menee paaaaljoooon peiteväriä niiden peittämiseen:p..

Juu, painoa tippunut kivasti =) ..yhteensä nyt tasan 7kg!! :D
 
Murmukalle ja Uudille isot lohtuhalit, ettei pienet alut pysyneet kiinni kohdun seinämässä! :hug: , :hug:

Toivotaan parempaa Onnea jo heti tässä alkaneessa kierrossanne! :heart: , :heart:

Plussia edelleen pinoon puhaltelen! :whistle:

Mimmimammalle myös pahoittelut menkkojen alkamisesta! :hug:
Oivikille myös onnea uuteen alkaneeseen kiertoon! :flower:

Ketkäs kaikki loppusuoralla tällä hetkellä kärvistelee?

Milloinkahan tavalliset liuskatestit paljastaisivat plussan jos sellainen olisi tulossa??

Kiertoni kyllä saattanee olla sen 29pvääkin..28-29 pv.

Mukavaa lauantaipäivää kaikille! B)

Mahdotontako
 
Esititpäs vaikean kysymyksen, Mahdotontako eli milloin plussa näkyy.

Teoreettisesti laskettuna hcg nousee 1,5 kertaiseksi kahdessa päivässä siitä, kun kiinnittyminen alkaa. Lähtöarvo voi olla jotain 1-5. Jos munis saapuisi kohtuun dpo 6 ja arvo olisi 5, niin sitten seitsemäntenä päiväsnä se olisi noin 7,5, yhdeksäntenä päivänä reilut 11. Herkimmät testit reagoivat 10 mitäliemittayksikköä. Usein sanotaan että dpo 10:nä joku testi voi reagoida. Mutta tää kaikki on teoriaa ja hcg:n nousu yksilöllistä. Kyllähän niitä lukee netistä tarinoita, joissa testiin on tullut plussa rv 3+4. Clear Bluen herkkää testiä mainostetaan sillä, että saattaa näyttää raskauden 4 päivää ennen menkkojen alkua. Mutta sama testi antaa kyllä aika helposti turhia plussiakin.

Niin että vastausta et kysymykseesi saanut, mutta paljon turhaa löpinää...
 

Yhteistyössä