Lauantaita kaikille!
Mietin tuota
Tiruliin viestiä negatiivisista tunteista ja tuli kaikenlaista mieleen. Tää varmaan menee vähän asian vierestä kun tämä ei sinällään ole lapsettomuuspalsta, joten hypätkää rauhassa yli jos siltä tuntuu. Kun Tirulii kirjoitti siitä valmistautumisesta pettymykseen, niin se tuntuu niin tutulta. Meillähän siis meni miehen kanssa lapsettomuushoidoissa muutava vuosi ennenkuin vauva tuli. Viimeisessä hoidossa jotenkin en vaan jaksanut olla toiveikas, sillä voimia siihen ei ollut ja siksi testasin silloin aika alussa sillä tuntui ettei pää kestä yhtään enää arvuuttelua. Ja luovuinkin toivosta. Jälkeenpäin olen ajatellut että jostain kumman syystä se oli oikea ratkaisu, sillä mulla oli ihan alussa pari suurta verenvuotoa joita pidettiin sairaalassakin selvänä keskenmenona ja kiellettiin ottamasta neuvolaan yhteyttä. Olisin varmaan hajonnut, jos olisin uskaltanut silloinkaan vielä uskoa ihmeeseen.
Tunnistan myös ne erilaiset vaiheet, jotka tulevat jos lasta ei alakaan kuulua. Hurjan optimismin ja taistelutahdon, valtavan epätoivon ja luopumisen tuskan. Peräkkäisinä päivinä voi olla ihan eri tunnelmissa. Lisäksi joutuu useinkin suremaan vähän salaa, sillä vahvasti minusta tuntuu kuitenkin, että jos asiasta ei omakohtaista kokemusta ole niin sitä surua on mahdoton ymmärtää.
Vähitellen olen ymmärtänyt senkin, että vaikka jo itsellä lapsi/lapsia olisikin, niin se lapsenkaipuu on joskus käsittämätön tunne.
En minä nyt oikein tiedä, miksi tämmöinen tiliitys piti laittaa, tuntui vaan nuo ajatukset niin tutuilta. Mutta siis, tämä on ihana palsta kun ei jatkuvasti tahkota pohjamudissa kuten lapsettomuussivustoilla (ymmärrettävistä syistä ) aina välillä tahtoo käydä.
Velmuliinalle kovasti viivan vahvistumista toivottelen, mutta aika hyvältä näyttää
Kaikille muillekin mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua :heart:
Oma napa on samanlainen kuin ennenkin, joten eiköhän täti kohta paikalle liihota, tuhrua etsin jo vainoharhaisestikin. Ja lähden shoppailemaan jotain turhaa ja tyhmää
Haave :hug:
