Uskaltaisinkohan minäkin jo tälle puolelle... Tuntuu, että tässä ollaan oltu raskaana jo kauhean pitkään, kun plussasin viime viikolla. Todellisuudessa viikkoja on ehkä 4+5.
Ihan varma en ole, kun kierto on viime aikoina vaihdellut, mutta ei tuo paljon voi heittää, kun testejä ja viivoja katsoo. Sain neuvolaan ajan epäviralliseen ultraan ja se on 4.7. Sittenpä selviää todelliset viikot, jos nyt sinne asti ensin päästään. Hieman "pelottaa" kaksoset, kun digi antoi Raskaana 2-3 jo päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Ja mulla on aiemmin ollut kaksi kertaa tyhjä sikiöpussi kohdussa eli kaksoset on ollut tulossa, mutta toinen ei ole jaksanut kehittyä. Sitten vielä isompana pelkona on kohdunulkoinen, kun oikeaa puolta jotenkin jomottelee ja kaksi kertaa on tullut äkillinen ja todella voimakas kipukohtaus. Vainoharhainen heti kuvittelee, että jokin on todella pahasti pielessä. Vaan eipä tässä nyt muuta voi, kun odottaa heinäkuun alkua ja sitä ultraa.
Jos tämä raskaus nyt sitten loppuun asti menee niin la on minun laskujen mukaan 19.2. ja lapsosille tulee ikäeroa 1v 9 kk. Jos en olisi vanha kana, niin olisin tahtonut pidemmän välin, mutta toisaalta vauvakuume iski jo leikkaussalissa niin eipä sitä ikäeroa välttämättä olisi enempää tullut, vaikka olisin nuorempikin. Nyt kuitenkin biologinen kello määrää tahdin ja kun raskaudet ei meinaa loppuun asti mennä niin ei tässä voi kauheasti jäädä juupailemaan. Vähän tietenkin mietityttää, mihin tässä on ruvettu ja miten sitä jaksaa kahden pienen kanssa. Mutta toisaalta vaihtoehtojahan ei juurikaan ole ja kaipa sitä jaksaa... Jaksaahan muutkin ja vanhemmatkin kuin minä.
Vähän on epäuskoinen olo tämän raskauden suhteen, kun olin jo luopunut toivosta. Toinen kierto ilman ovistestejä ja kalenteria ja hupsista, miten kävi.
Tavallaan on jotenkin luottavainen olo, että kyllä tämä tästä nyt sujuu, mutta samalla sitten pelkään, että km tulee ja just, kun kuvittelen tämän sujuvan. Ihmismieli on mielenkiintoinen... Yritän nyt kuitenkin ajatella, että km tulee, jos on tullakseen eikä minun luottavainen olo tai stressaaminen kumpikaan vaikuta siihen niin on sama olla luottavainen. Mulla on takana kaksi km:a (5+4 ja 11+6) ja nämä on mulle sellaisia rajapyykkejä. Ne, kun päästään ohi, niin vähän jo helpottaa. Toki pitää myös hermoilla varhaisultrasta, sitten np-ultrasta ja luonnollisest myös rakenneultrasta. Jos kaikissa on vauvalla asiat hyvin, niin sitten voi pelätä kohtukuolemaa tai jotain huomaamatta jäänyttä vakavaa vammaa. Ja synnytyksen jälkeen sitten kätkytkuolemaa. Ihanan huolettomat ajat menossa ja edessä siis!
Synnytyksessä vammautumista en pelkää, kun sektiossa vissiin sellaista harvemmin tapahtuu ja olen päättänyt, että suunniteltu sektio on se, millä tämä bebe syntyy. Minähän olen pelkopotilas ja pelkäsin sekä alatiesynnytystä että sektiota. Esikoinen syntyi sektiolla, kun käynnistäminen ei tuottanut tulosta. Nyt siis tiedän, mitä se sektio on ja millainen on olo sen jälkeen. Se ei siis enää pelota toisin kuin normaali synnytys, joten sektio on mulla suunnitelmissa ja kaiketi jostain löytyy ihminen, joka sen mulle tekee.
Ohhoh, tulipa romaani, kun tyttö on päikkäreillä ja äidillä hetki omaa aikaa. Hyviä vointeja kaikille ja kirjoitelkaahan, että saadaan pidettyä ketju eläväisenä.
Oodikas ja salamatkustaja 4+5
