35v.+ plussanneet/odottavat

Perustin uuden ketjun, kun en löytänyt vastaavaa aktiivista ketjua (viimeisin löytyi vuodelta 2015).

Itse olen jo yli 40v. ja ikäisiäni odottajia on täällä varmasti aika vähän, joten tervetuloa kaikki yli 35-vuotiaat keskustelemaan plussafiiliksistä ja odotusajastanne!
 
Vastasinkin jo sinne 40+ ketjuun sulle
Onnea plussasta täällä kohta 43v yli puoli vuotta hoidoilla yritystä.
Ihana jos luomustikin voi tärpätä
Kiitos! Tuli tosiaan perustettua tämä ketju kun luulin ettei tuonne nelikymppisiin huolita plussanneita. Mutta ihanaa, kun sinnekin sopii mukaan!

Toivon että tähän ketjuun tulee enemmän odottajia jakamaan kokemuksiaan, kun ikähaarukka on suurempi.🤩
 
Helenehappiness
Heippa! Täällä 35-vuotias kolmannen lapsen odottaja. Nyt meneillään 6+0 ja ikä tuo mukanaan odotusaikaan huolia, kun riskit aikaisempia raskauksia nyt korkeammat. Vielä olen päässyt aika vähäisillä raskausoireilla, väsymys, palelu, rintojen arkuus, hajuaistin herkistyminen, ärtyneisyys. Ensimmäisessä raskaudessa pahoinvointi oli aivan todella jäätävää, joten nähtäväksi jää tuleeko pahoinvointi tässä raskaudessa mukaan. Neuvolaan olen ollut jo yhteydessä, ja kun mainitsin korkeammasta iästä aikaisempiin raskauksiin verrattuna sain ainakin tukea siihen kun sanoivat, että tämä on vissiin nykyään aika yleinen ikä odottaa..

Tsemppiä kaikille ja paljon plussatuulia💗
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Täällä myös 35-v ensiodottaja! ✋ Meneillään nyt 10+1, ja jännittää joka päivä mitä tuntemuksia on ja onko niitä. Alkuraskauden ultrassa käytiin tasan 3vk sitten ja kaikki hyvin, vielä pitäisi reilu pari viikkoa kärvistellä nt-ultraan.
Oikeastaan iän tuomia riskejä en stressaa, vaan ylipäätään koko raskautta - onko mahassa kaikki hyvin ja tuleekohan terve lapsi. Keskenmenoa miettii tietysti usein, mutta käsittääkseni esim. 35-vuotiailla riski on sama kuin parikymppisillä. Mutta on tämä silti vain jännittävää aikaa!

Meitä ”vanhempia” odottajia on yllättävän paljon täällä palstalla, taitaa ne nuoremmat keskustella jossain muualla nykyään.. 😅
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Täälä 43v iltatähden odottaja 😊
2 isompaa lasta jo on, toinen aikuinen ja toinen murkkuikäinen. Syksyllä 2021 päätettiin aloittaa yritys ja neljännestä kierrosta sit tärppäsi. Tämä meni valitettavasti tammikuussa sitten kesken.
Yhdet kuukautiset ehti tulla km jälkeen ja olinkin jo uudelleen raskaana, tänään tuli täyteen rv 7.
Eli kyllä tässä iässä vielä ihan luomustikin voi onnistua 👍🏻

Pelko keskenmenosta on, kun iän myötä riski on suuri...ja sit tietenkin se, että onko lapsi terve.
Tällä kertaa on kuitenkin oireita paljon enemmän kuin viimeksi, jatkuva huono olo js älytön väsymys, rinnat todella arat, jatkuva nälkä ja samalla ruoka etoo.
Ja ihan älytön turvotus 🙄

Ensi viikon ke oon menossa varhaisultraan tsekkaamaan, et onko kaikki kuten pitääkin...jännittää..
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Ihanaa kun meitä odottajia on paljon täällä, oikein kovasti tsemppiä kaikille raskauden seurantaan. Toivottavasti kaikilla sujuu odotus hyvin ja raskaus jatkuu sinne loppuun asti.

Itsellä on vähän ollut veristä vuotoa aamulla, mutta olen lukenut että se voi olla ihan normaaliakin. Tänään testasin jälleen precheckillä ja tuli aavistuksen vahvempi viiva kuin eilen. Eli ihan alussa vasta ollaan enkä ole vielä perehtynyt miten viikkoja lasketaan. Ehkä huomenna tai ylihuomenna olisi 14 päivää ovulaatiosta. Pari päivää on ollut rinnat tavallista aremmat ja on väsyttänyt. Muita tuntemuksia ei vielä ole.
 
Viikot lasketaan edellisten kuukautisten alkamispäivästä. Netistä löytyy tähän käteviä laskureita, Googleen vain esim.laskettu aika ja sinne laskuriin sit edellisten kuukautisten alkamispäivä, niin antaa sen lasketun ajan sekä meneillään olevat viikot 👍🏻😊
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
vierailija
Viikot lasketaan edellisten kuukautisten alkamispäivästä. Netistä löytyy tähän käteviä laskureita, Googleen vain esim.laskettu aika ja sinne laskuriin sit edellisten kuukautisten alkamispäivä, niin antaa sen lasketun ajan sekä meneillään olevat viikot
Jos ovulaatio on tiedossa, niin voi laskea ovulaatiota. Ovulaatiopäivä, dpo 0 = rv 2.

14vrk ovulaatiota on rv 4+0
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Heippa,

täällä kanssa yksi 39-vuotias toisen lapsen odottaja.
Takana piiitkä lapsettomuustausta hedelmöityshoitoineen ja keskenmenoistakin on valitettavasti kokemusta.
Yllätys oli melkoinen, kun yhtäkkiä raskaustesti näytti plussaa. Oltiin miehen kanssa aivan ällistyneitä, sillä meidän 10-vuotias poika on saanut alkunsa hoitojen seurauksena. Sisarusta ollaan yritetty hoitojen avulla kauan aikaa sitten mutta luovutettiin, kun ei ollut oikein mitään enää tehtävissä.

Mutta siis tänään 10+2 menossa. Muutama ultra takana joissa on todettu olevan viitisen päivää viikkoja pienempi mutta muutoin kaikki hyvin.
Huomenna ensimmäinen neuvola, ja jännittää kaikki edelleen.
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Tuttuvierailija
Hei,

Täällä 35v viidennen odottaja. Ikä ei huoleta, mutta kaikki muu huolettaakin 🙈 Suht pieni tuleva ikäero kuopukseen, talo liian pieni, kuinka jaksaa, kun nytkin nukkuu tosi huonosti ja ei meinaa jaksaa. Kuopus on melko vaativa pikkusen vaja 11k ja ei anna armoa 😂 Vanhemmat lapset jo 16, pian 14 ja pian 12. Nyt menossa 10+1 ja malttamattomana odotellaan nt-ultraa ja sen tuomia uutisia onko kaikki ok.
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Minä olen 40-vuotias iltatähden odottaja, täytän 41 pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Kolme lasta ennestään ja ikäeroa nuorimpaan tulee 12 vuotta. Nopeasti tärppäsi ja nyt rv 20+2. Paljon on huolettanut alussa, kun tuli luettua kaikista iän tuomista riskeistä ja lueskelin hetken myös tuolla 40+ -ketjussa, mutta nopeasti tajusin, että on parempi olla lukematta, kun tuli olo, että eihän tästä voi tulla mitään... Olenkin kaivannut tällaista ketjua, jossa jo odotetaan.

Keskiviikkona rakenneultra ja jännittäähän se kovasti, vaikka tähän asti kaikki mennyt hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
vierailija
Täälä 43v iltatähden odottaja
2 isompaa lasta jo on, toinen aikuinen ja toinen murkkuikäinen. Syksyllä 2021 päätettiin aloittaa yritys ja neljännestä kierrosta sit tärppäsi. Tämä meni valitettavasti tammikuussa sitten kesken.
Yhdet kuukautiset ehti tulla km jälkeen ja olinkin jo uudelleen raskaana, tänään tuli täyteen rv 7.
Eli kyllä tässä iässä vielä ihan luomustikin voi onnistua

Pelko keskenmenosta on, kun iän myötä riski on suuri...ja sit tietenkin se, että onko lapsi terve.
Tällä kertaa on kuitenkin oireita paljon enemmän kuin viimeksi, jatkuva huono olo js älytön väsymys, rinnat todella arat, jatkuva nälkä ja samalla ruoka etoo.
Ja ihan älytön turvotus

Ensi viikon ke oon menossa varhaisultraan tsekkaamaan, et onko kaikki kuten pitääkin...jännittää..
Netistä löytyy keskenmenon todennäköisyyden laskuri, jota itse olen käyttänyt. Tilastollinen riski toki suurenee iän myötä, mutta on silti paljon todennäköisempää saada elävä vauva syliin! Huvikseni naputtelin siihen antamasi tiedot ja hatusta vedetyn pituuden ja painon. Km-riski viikolla 7 oli vain vähän yli 3 prosenttiyksikköä suurempi kuin muuten samoilla spekseillä, mutta 10 vuotta nuorempana!
Itselläni oli kyllä alkuraskaudesta aivan samoja mietteitä, mutta ne helpottivat hetkeen keskittymällä ja luottamusta opettelemalla.
 
Minä olen 40-vuotias iltatähden odottaja, täytän 41 pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Kolme lasta ennestään ja ikäeroa nuorimpaan tulee 12 vuotta. Nopeasti tärppäsi ja nyt rv 20+2. Paljon on huolettanut alussa, kun tuli luettua kaikista iän tuomista riskeistä ja lueskelin hetken myös tuolla 40+ -ketjussa, mutta nopeasti tajusin, että on parempi olla lukematta, kun tuli olo, että eihän tästä voi tulla mitään... Olenkin kaivannut tällaista ketjua, jossa jo odotetaan.

Keskiviikkona rakenneultra ja jännittäähän se kovasti, vaikka tähän asti kaikki mennyt hyvin.
Mitä enemmän keskusteluita erilaisista oireista, peloista ja keskenmenoista lukee, sitä vainoharhaisemmaksi itsekin tulee. Koska olen itse ensiodottaja, ei minulla sinänsä edes pitäisi olla mitään syytä pelätä jatkuvaa keskenmenoa, mutta se pelko on varmaan iskostunut asioita googletellessa..

Eipä silti, on näistä palstoista paljon apuakin! 😊
 
@Evena_4 Tsemppiä ultran odotteluun!

@*PikkuMyy*, @Evena_4 ja te muut:
Miten koette ikänne tässä vaiheessa vaikuttavan raskauteen tai tulevan vauvasi vanhemmuuteen?
Itse en ole vielä osannut ajatella näitä ja kuulisin mielelläni kokeneemmilta ajatuksia, ettei tarvitse kahlata netin (horror)tarjontaa läpi.

Muistan että joskus kolmekymppisenä ajattelin että 35-40+ v. synnyttävät on todella vanhoja, kuten ehkä 20-30 vuotta sitten ajateltiin kolmekymppisistä. Mutta ajat muuttuvat ja itsekin ajattelen asiaa nyt eri tavalla, eli ei minua huoleta tulla äidiksi tämän ikäisenä. En tunne itseäni erityisen vanhaksi, vaikka odotan esikoista yli nelikymppisenä. Olen terve, syön terveellisesti ja liikun aktiivisesti. Olen tosin jättänyt lukematta ikään liittyvistä raskausajan riskeistä ja olen säästynyt tähän mennessä paheksuvilta kommenteilta (niitäkin varmasti kuulen myöhemmin), kun en ole vielä kertonut raskaudestani tuttavapiirilleni.
 
Itsekään en ole asiaa niin kovin paljoa miettinyt. Lähinnä sitä, että miten kroppa kestää vielä tässä iässä, kun takana 2 synnytystä ja lisäksi kaikki kudosten ym.löystymiset mitä ikä on vielä saattanut lisätä 🤔
Keskenmeno ja lapsen terveys (esim. Down) tietenkin mietityttää ja pelottaa, kun riskit niihin kasvaa iän myötä. Yksi tosiaan meni kesken tammikuussa, mutta yllättävän äkkiä sitten uusi tarttui mukaan. Tällä kerralla on kyllä oireita paljon enemmän, yritän luottaa siihen, että se on hyvä merkki.
Aika paljon mun mielestä on nykyään meidän ikäisiä odottajia, että ei kai me mitään kummajaisia olla 😅
Me ei olla kerrottu vielä kenellekään. Eniten pelkään mun teinitytön reaktiota, sanoi joskus ettei sit halua huusholliin mitään huutavia vauvoja 😅
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Minäkään en pidä itseäni liian vanhana odottamaan ja saamaan vauvaa. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja aiemmat raskaudet ja synnytykset sujuneet hyvin. Mutta sille tosiasialle en voi mitään, että munasolujen laatu heikkenee iän myötä, joten se on oikeastaan ainut mielessä ollut huoli.

Työni on nyt paljon fyysisesti raskaampaa kuin esikoista odottaessa, tokaa ja kolmatta odottaessa olin kotiäiti. Joten sekin tässä vielä on vähän epävarmaa, selviänkö töissä äitiyslomaan asti.
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
@*PikkuMyy* voi mikä shokki tulee teinillesi :D, ehkä hän kuitenkin ihastuu tulevaan vauvaan kommentista huolimatta. Raskaudesta palautumista en ole vielä tässä vaiheessa ehtinyt edes miettiä, mutta varmasti sitäkin tulee jossain vaiheessa perehdyttyä. Jos siihen ei voi millään itse vaikuttaa, niin ehkä se minulla ei tule huolen aiheeksi. On vielä niin paljon mistä en tiedä, joten huolia on vasta vähän.
😇
@Evena_4 munasolujen laatu on minuakin vähän arveluttanut, mutta nykyään on hyvät seulonnat ja luotan niihin.

Käytättekö raskausajan sovelluksia? Onko suosituksia? Olisi ihanaa löytää suomeksi joku kiva.
 
Viimeksi muokattu:
Mun teinitytöt on 14 ja 16, he ovat ottaneet vauvauutisen hyvin vastaan ja odottavat hyvillä mielin. Ensireaktio taisi molemmilla olla epäusko. Vaikka sanoi tuo vanhempi muutama kuukausi ennen plussaa yhdellä kauppareissulla, kun jonkun lapsi kiukutteli, että ette sitten hommaa enää lapsia meille. :ROFLMAO:

Poikakin on aika mielissään, kun hänestä tulee isoveli. ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79
Tuttuvierailija
Mun teinitytöt on 14 ja 16, he ovat ottaneet vauvauutisen hyvin vastaan ja odottavat hyvillä mielin. Ensireaktio taisi molemmilla olla epäusko. Vaikka sanoi tuo vanhempi muutama kuukausi ennen plussaa yhdellä kauppareissulla, kun jonkun lapsi kiukutteli, että ette sitten hommaa enää lapsia meille.

Poikakin on aika mielissään, kun hänestä tulee isoveli.
Minulla myös teinitytöt 16v ja kohta 14v (sekä poika kohta 12v) ja he eivät vielä tiedä. Edellisen uutisen ottivat vastaan oikein iloisina ja nyt heidän pikkuveli on 11kk 😊 Tätä uutista en usko heidän ottavan vastaan niin iloisena 😅 Vielä sais reilu 2vko salailla.
 
  • Tykkää
Reactions: Marla79

Yhteistyössä