35v+ odottajat, vol 2

Helou piiitkästä aikaa!

Täällä sitä ollaan kotiutuneena hyvässä kondiksessa eli haava on parantunut mahtavasti, hemppa 130 eikä vertakaan tullut menetettyä kuin 0,5 l leikkauksessa ja maitoakin on puskenut niin rajusti rintavarustukseen että alkaa tuo Dolly P. olla höyhensarjalainen meikäläiseen verrattuna

Mini-mies on tosin edelleen tehohoidossa, eli hän ei päässyt vieläkään kotiutumaan mutta elämme pienoisessa toivossa että hän kotiutuu mahdollisesti huomenna, mikäli verensokerit ovat nyt ojennuksessa eikä EKG:stä löytynyt mitään huomauttamista. Poika on muuten vallan hyvässä kunnossa jo tällä hetkellä eli kaikki letkut ja piuhat on irti ja hän jaksaa jo vaatia ruokaakin! \o/

TAYS:ssa ovat tehneet aivan valtavasti tutkimuksia pojalle; on ultrattu aivot, sydän, sisuskalut ja otettu jos jonkinlaista koetta ja tänään sain sitten kuulla trisomiasta vahvistuksen genetiikan laitokselta - pojalla ei ole 16-trisomian mosaiikkia vaan hänen vaivansa johtuvat tuosta kälysestä 16-trisomian vaivaamasta istukasta, joka ei meinannut jaksaa pysyä pelissä mukana. Se muuten niistä 2-3 päivää kestävistä pikatesteistä taas kerran... FISH-testi yhden trisomian selvittämiseksi vei kiireisenä tasan viikon ennen kuin valmistui

Mutta olen TODELLA tyytyväinen, kuten varmaankin voitte arvata, vaikka asiat eivät menneetkään ihan putkeen meidän mini-miehellä heti syntymän jälkeen kun joutuu ottamaan vauhtia lastenosastolta eikä ole päässyt vielä kotiin.

Tässä kuva mun pikku prinssistä, älkää säikähtäkö letkua http://www.aijaa.com/v.php?i=3153453.jpg


Czarina & mini-mies 9 vrk
 
Huomenta ja kiitos Czarinalle ja Neeanäidille SULOISISTA vauvakuvista! :heart: Voi että kun meikäläinen on herkällä tuulella, ovat niin SULOISIA...... Kuvia katsellessa rinnasta puristi ja taas piti vähän itkua tihrauttaa :headwall: . Sanoinkin TAAS miehelle, että on tämä jokapäiväinen itkeminen raskasta, toisaalta, tämänkertainen syy oli positiinen, eipä sen puoleen :)

Czarina: Hienoa, että pikkupoitsulle on tehty jos jonkinmoisia tutkimuksia, eipä tarvitse sitten epäillä myöhemminkään, että olisi jotakin vialla. Mutta olen kyllä ikionnellinen puolestasi :hug: , niin paljon sait raskausaikana jännittää ja pelätä, ja kaikki kuitenkin meni hyvin, tapauksesi antaa uskoa taas siihen, että asiat voivat mennä joskus hyvinkin päin.... Puhun tällaisena pessimistinä siis yleisellä teoriatasolla "asioista".


Neeanäiti: Sinä se nautit vauvatuhinasta jo siellä kotona :hug: :heart:
Kun eilinen neuvolakäyntini meni mönkään, tulit mieleeni, että vaikka oma painoni ei nyt juurikaan lähdöstä ole noussut (kotivaaka näytti jopa laskua eilen :( , mutta luotan enemmän neuvolan vanhanaikaiseen malliin), tuntuu, että vatsani on kahdessa viikossa kasvanut, ainakin napaa meinaa jo kovasti kiristää :), ja ainakin sinulla on nyt sylissäsi tuollainen iso pötkylä, ja kun oma pikkuinen taas lähes koko eilisen päivän teutaroi hirveätä mylläystä tuolla sisällä, ei taas niin kovasti pelota, että onkohan vauvalla kaikki hyvin. Yritän pitää "tapauksesi" , Neeanäiti", mielessä, koska kumminkin jotenkin koko ajan huolettaa....


Ryhdyn leipomaan, koska työkaverini tulee aamupäivällä pikkutyttönsä kanssa kyläilemään. Ja kynttilät on aina laitettava tässä pienessä talvihämärässä palamaan, ihanan tunnelmallista.
Mukavaa päivää kaikille!
 
Zantra
Czarina ja Neeanäiti, aivan hurmaavia vauvakuvia!

On nämä raskaudet erilaisia, nyt toista odottaessa huomaan herkistyväni melkein aina kun näen kuvia vastasyntyneistä tai muutaman viikon ikäisistä vauvoista. Tuntuu, että on vielä niin pitkä aika siihen, että pääsee tutustumaan omaansa.

Tänään piti olla neuvolalääkäri, mutta se peruttiin lääkärin sairastumisen takia. Viikon päästä on uusi yritys.

Zantra 26+0
 
Czarina ja Neeanäiti: olivatpa kuvat ihania!

Pientä taukoa on kirjoittelussa ollut, kun olen koettanut sulatella rakenneultran aiheuttamaan lisähuolta. Vauvan toinen munuaisallas oli lievästi laajentunut, mitta jotakin 4,6 mm. Olen ollut nyt kolmasti ultrassa (yksi yksityisellä) ja kaikki ultraajat ovat löytäneet vain tuon yhden pienen rakennepoikkeaman. Äitiyspolillakin olin ja siellä oli myös varauduttu punktioon, mutta en sitä keskenmenoriskin pelossa kuitenkaan uskaltanut ottaa. (Polilla oli kyllä todella tarkka ultralaite ja pari lääkäriäkin).
Nyt sitten sekavin tuntein mietin, olisiko sittenkin pitänyt, vaikka kuulemma tuo munuaisjuttu ei lisää yksin riskiä kromosomipoikkeamiin. Kaikki mitat ja muut olivat kunnossa ja painoarviokin jo 435g ja reisiluukin ihan lasketunajan mitoissa.

Luin mm. Akkis sinun aikaisempia kirjoituksiasi, samoin Czarinan. Voinpa todeta olevani Akkiksen kanssa samassa tilassa. Pelkään vauvan terveyden puolesta, mutta pelkään ehkä enemmän, että punktiolla aiheutankin keskenmenon. Mies on koko ajan sitä mieltä, että kaikki on varmaan kunnossa. Veriseula ja niskaturvotusriski oli mulla aika pieni, eli yhden suhde viiteentuhanteen ja siksi silloin jätinkin punktion pois laskuista.
Luin myös kokemuksianne 4D -ultrauksesta, ja sainkin tänään varattua ajan ensi tiistaille. Ajattelin, että se rauhoittaisi mieltäni, kun vauva näkyy siinä vielä paremmin. Toivon, että näin voisin loppuraskaudessa unohtaa tämän huoleni.

Aikaisemmin, ennen näitä keskenmenoja, ajattelin, että kaikki tutkimukset otan, mutta rankat kokemukset ovat saaneet minut todella herkäksi. Vaikka välillä tuo asia huolettaa, mutta toisaalta tiedän, että minulla on kuitenkin suuremmat mahdollisuudet saada ihan terve vauva.

Vauva on kova liikkumaan ja ei kyllä tarvitse miettiä, onko hän elossa. Jokainen ultraajakin on todennut, että kylläpäs on liikkuvaista sorttia.

Tulipa nyt omaa napaa, mutta ajatukset kyllä pyöriin oman navan ympärillä. Toisaalta nyt on hyvä, kun on joulu tulossa ja töissäkin on mukavasti kiirettä, niin ajatukset saa välillä pois masustani.

Harmi, kun ihana lumi katoaa ainakin Etelä-Suomesta. Ehdin jo tottua talviseen maisemaan.

Kaikille mukavaa perjantaita!
 


MARRASKUU 2008

minnihiiri68.... 40v.... ensimmäinen.... la 28.11.2008....
tyttö tulossa PS


JOULUKUU 2008

leeloo....36v....ensimmäinen....la 2.12.2008 KÄT

nevi....40v....viides (t-89, p-92, t-95, t-06+lainat-93)
....la 23.12.2008 K-HKS

iinius....36v....ensimmäinen
....la 23.12.2008 KOS

akkamänty....40v....ensimmäinen....la 26 tai 27.12.2008 TAYS


TAMMIKUU 2009

janttu672....35v....ensimmäinen....la 02.01.2009

Piiloblondi....42v....ensimmäinen....la 05.01.2009....
tyttö tulossa NKL

tuttelitar....39v....kuudes (p-97, t-98, p-05, p-06, t-07)
....la 13.01.2009

sini-sissi....35v....toinen....la 15.01.2009....
poika tulossa

nokko....36v....kolmas....la 20.1.2009

lilli70....38v....ensimmäinen....la 21.01.2009


HELMIKUU 2009

bonbon....36v....toinen (t-07)....la 06.02.2009

mantana....40v....toinen (t-04)....la 06.02.2009 KHKS

Riituli....40v....toinen (p-06)....la 18.02.2009

nimiko....36v....ensimmäinen....la 17.02.2009

Maami68....40v....toinen(p-94)....la 21.02.2009 LPKS

prilli....37v....kolmas (-01, -02)....la 25.02.2009 VAS
poika tulossa

Seranzu....37v....kolmas (p-94, t-97)....la 27.02.2009
HYS

päivänkakkara67....41v


MAALISKUU 2009

Zantra....36v....toinen....la 05.03.2009 KOS

kiiltsi....35v....ensimmäinen....la 23.03.2009 KÄT
poika tulossa

Jepuliisa....41v....kolmas(p-01, p-04)....la 30.03.2009 PHKS


HUHTIKUU 2009

Lis69....39v....toinen (p-07)....la 10.04.2009

mimuli....neljäs....la 08.04.2009

Ninu....39v....la 08.04.2009

mamma67....41v....viides (19v, 17v, 15v, 11v)....la 19.04.2009KAKS


TOUKOKUU 2009

Aurora72....35v....neljäs(-94, -98, -00)....la n.20-05.2009 SeKs


HEINÄKUU 2009

Rouva Pikkumyy....1. yht(4. ja 3.)....la 04.07.2009





TOUKOKUU 2008
vappuvauvan äiti....toinen.... :heart: syntynyt
tyttö 04.05.2008 :heart:

KESÄKUU 2008
Miina70....kolmas (p-94, p-96).... :heart: syntynyt
tyttö 17.06.2008 :heart:

ansku71....kolmas (p-01, p-06).... :heart: syntynyt
poika 18.06.2008 :heart:

HEINÄKUU 2008
anjamarita....ensimmäinen.... :heart: syntynyt
tyttö 25.07.2008 :heart:

ELOKUU 2008
säihke ....kolmas(t-01, p-03).... :heart: syntynyt
poika 12.08.2008 :heart:

Äiti-66....41v....neljäs (t-98, p-00, t-05)... :heart:
syntynyt poika 20.08.2008 :heart:

MARRASKUU 2008
sarppa70....37v....ensimmäinen....:heart: syntynyt
poika 02.11.2008 :heart:

Kisse....37v....neljäs (t-00, p-01, p-07) ....:heart: syntynyt tyttö 14.11.2008 :heart:

Czarina....40v....ensimmäinen....:heart: syntynyt
poika 17.11.2008 :heart:

Neeanäiti....41 v....kolmas (p-03, t-06)....:heart: syntynyt tyttö 18.11.2008 :heart:




Menetyksen kokeneet;

:hug: diddlina :hug:

:hug: Lumi-Marja :hug:

:hug: maijamette :hug:

:hug: einiinvaan :hug:

:hug: 4-kerroksen väkeä :hug:
 
Iltoja :wave:

Ihan tulin vain ilmoittamaan, että täällä ollaan taas.
Tuli muutaman päivän tauko kun kone oli korjaamolla.
Hirveetä ininää ja vinkumista kuului aina kun koneen käynnisti. Mies vei korjaamolle, mutta siellä sanoivat ettei ole mitään vikaa :/
Kotona sitten taas vinkui. Selvisi että kyseessä onkin näyttö eikä itse kone. Pitää ilmeisesti hankkia uusi ruutu, aika olisikin sopiva, sillä meillä taitaa olla yksi viimeisiä kuvaputkinäyttöjä.

Neuvolassa kävin eilen ja plussaa tuli jo enemmänkin virtsanäytteeseen. Tulehdusta epäilee hoitaja joten huomenna pitää viedä näyte labraan. Melkeinpä toivon että jotain löytyisi, niin saisi lääkkeet ja kaikki nämä kiusalliset vaivat hellittäisivät edes hetkeksi. Vessassa saa juosta koko ajan, supistuksia on ihan taukoamatta ja etenkin alaselässä ja tuossa ihan rakon kohdalla. Voihan se tietysti olla ettei mitään tulehdusta ole ja tukala olo on vain näitiä viimeisten viikkojen vaivoja.
Paino oli entisellään ja verenpaine hyvä. Viimeksi vauvan syke oli yli 160 nyt 145 :/ Tuota jäin vähän miettimään, samoin sitä ettei sf-mitta ole kasvanut kuukauteen ollenkaan. Vaan eipä nuo asiat hoitajaa ollenkaan hätkähdyttäneet ja koska minulla on ensi viikolla se käynti siellä synnärillä arviossa, ajattelin kysellä noista tarkemmin sitten siellä. Vauveli ainakin liikkuu nyt todella paljon. Ei ilmeisesti etuistukka enää estä vauvan liikkeitten tuntua. Toisaalta kun pikkuinen on perätilassa niin liikkeet tuntuvat lähinnä virtsarakossa, peräsuolessa :x ja häntäluussa.


Kuinkas Minnihiiri68 ja leeloo jakselevat? Päivät vähenevät teillä kovasti :heart:


Kuvia Vilttitossun jouluisesta kehdosta =)

:xmas: :xmas: :xmas:





:xmas: :xmas: :xmas:



Nevi ja Vilttitossu rv 36+2
 
Rytmit on menny ihan sekaisin. lypsän n 120 ml/ kerta ja syötän vauvaa säännöllisesti n. 2-3 h välein yötä päivää. Tänään käytiin keltaisuusarvoja otattamassa lapsipolilla. Sovittiin lääkärin kanssa että käymme siellä kun päästiin kotiin. Arvot eivät olleet valohoitorajalla asti ja luultavimmin laskusuunnassa. Valohoidossa oltiin hetken keskolassa, muuten ei ole tarvinnut.

Meidän neiti pitää pukea lämpimästi sisälläkin, kun on niin pikkuinen ja lämmönsäätely vielä vajavaista. Eilen ja tänään on lämmöt olleet jo 37. =) Muutenkin on tosi kova seuraamaan mobilea ja kasvoja ja hymyillyt on 5 vrk:n ikäisestä. :heart:

Onnea vauvautuneille! Kiitos, vauva on kyllä söpö ja tänään lääkäri sanoi että ravinnonsaanti ei johdu äidistä mitenkään täällä Suomessa, jos äiti syö huonosti, lapsi ottaa kyllä omansa.

Istukasta ei löytynyt mitään syytä vauvelini pienikasvuisuuteen ja hoikkuuteen, mutta ottivat joitain infektioverikokeita ja kromosomeja tutkitaan myös verikokeella, koska kaikki pienipainoiset täysaikaiset lapset käyvät läpi samat tutkimukset.

Pikkuneiti oli kasvanut hyvin, tiistaina kun lähdettiin sairaalasta, paino oli 2035 g ja tänään 2165 g. Syö muutenkin paljon enemmän kun sairaalassa ollessaan.

Itse mielestäni söin ihan hyvin odotusaikana, vaikka paino ei noussut kun 4,5 kg ja nyt pudonnut vielä siitä n. 3 kg. Lypsäminen ja imetys kuluttavat yllättävän paljon. Nyt vain täytyy myös syödä ja juoda säännöllisesti.

Suhteessa omaan ja vauvojeni painoon, on tullut lähes saman verran itselleni kuin edellisistäkin.

Sain lainaksi kunnollisen lypsykoneen sairaalasta ja siinä on 4 lypsysettiä, kyllä maito nyt hyvin virtailee. :heart: Äsken syötin Netan ja nukkuu tyytyväisenä, kuten yleensä syötön välit nukkuu. :heart: Onhan siinä hommansa aina keitellä osia, mutta tämä täytyy nyt vain tehdä tällä kertaa näin ja omaa maitoa olen antanut lähes alusta asti sairaalassa Imetän pieniä hetkiä n. 5-10 min. kerrallaan ja annan pullosta lypsettyä maitoa ensin. Syö todella hyvin.

Neuvolatäti tulee meitä katsomaan tiistaina. :heart: Öitä!!

:heart: Neeanäiti ja Netta :heart:
 
Nevi, korjaatko meitin mini-miehen syntymäpäiväksi tuohon listaan 17.11.2008? Kiitos :)

Nyt minulla on tosi ihania uutisia jotka toivottavasti pysyvät hyvinä... sain nimittäin pojan eilen kotiin 10 päivän osastolla olon jälkeen :heart:

Meillä on tiukka ruokinta päällä seuraavat 2 viikkoa, mutta jos onnistumme pitämään painonkehityksen hyvänä, pääsemme sen jälkeen vauvantahtiseen ruokailuun. Nyt täytyy poika herättää 3 tunnin välein ja melkeinpä pakkosyöttää 60 ml/kerta, mutta eipä se nyt niin rassaa etteikö sitä jaksaisi tehdä kun kerta saa pitää pojan kotona.

Nyt täytyy mennä katsemaan herralle kaikki valmiiksi aamutoimia varten, joten palaamme myöhemmin :wave:


Czarina & mini-mies "Lilliputti" 11 vrk
 
Meillä kans ei saa mennä 3 h yli syötön välit, nyt tyty kyllä kotona ollessaan alkanu itse herätä ruokaa pyytämään. Lypsämisen ja syöttelyjen tahtiin meni viime yökin. Kasvaminen on kovaa työtä. Meillä syö n. 60-80 ml per kerta ja nyt alkanut tihentää ruokailuvälejä ja herää useammin syömään. Rinnastakin jaksaa jo imeä vähän pidempään. :)

Kova homma kun lypsää niin keitellä kaikki välineet joka kerta. Kyllä meinaa väsyttää, kun parin tunnin öillä menty tässä jo jonkin aikaa.

Neitokainen nukkuu iskän kanssa.

Kaksivuotias on alkanut puhumaan ihan mahdottomasti sillä aikaa kun olin sairaalassa. Kirjaimia puuttuu, mutta juttua piisaa. :D

Mukavaa päivänjatkoa teille!
 
Huomenia!

Täällä pinossa niin ihania vauvantuoksuisia tarinoita :heart: Suloisia kuvia ja ihania uutisia =) Mini-mies päässyt kotiin äitin ja iskän kaveriksi ja pikkuinen-Netta jaksaa jo imeäkin =)
Ei tosiaan malttaisi millään odotella milloin saa oman nyytin kotiin :D

Vaikka eihän se aina pelkkää onnea ja autuutta ole. Tuo Czarinan ja Neeanäidin kuvailema syöttelyrytmi ja heräily on tosi rankkaa puuhaa vaikka syy olisi miten hyvä. Tottakai sitä tekee kaikkensa oman lapsensa puolesta, mutta silti saa, ja pitää olla oikeus, myös oman jaksamisen/väsymisen tunnustamiseen.
Eli ainakin tänne pinoon kirjoitelkaa ihan rauhassa niistä huonommistakin hetkistä. Niistä kertominenhan ei ole mitenkään pois lapsen kokemasta huolenpidosta tai rakkaudesta. Monesti toisen kertomat voivat saada omatkin asiat oikeisiin mittasuhteisiin.


:xmas: :xmas: :xmas:

Jo hiljenee vuoden askareet
ja aherrus syksyn työn.
Ota sydämees hetket talviset
ja rauha jouluyön.
Joulun rauhaa, rakkautta
sylin täyden saa,
kun itse jakaa ystävyyttä,
hyvin vaeltaa.

:xmas: :xmas: :xmas:


Ihanaa viikonloppua ja ensimmäistä adventtia teille kaikille :wave:



Nevi ja Vilttitossu rv 36+3
 
Laskettu aika olisi tänään, mutta eipä meidän neiti ole antanut mitään merkkejä siitä, että haluaisi jo tulla maailmaan :)

Eilen illalla oli muutama epäsäännöllinen ja kipeä supistus, mutta siihen ne sitten jäivät. Nyt ei taas mitää oireita suuntaan jos toiseen. Henkisesti tässä ollaan jo varauduttu siihen, että vielä pari viikkoa tässä saattaa mennä odotellessa :)
 
Mahtavia vauvajuttuja, olette onnellisia, kun teillä jo on pikkuiset vauvelit sylissänne. Ja Nevikin oli viritellyt hienon joulukehdon pikkuiselle =) Minnihiiri68 odottelee jo kuumeisesti vauvan syntymää - onko kysessä eka lapsi - muitten lasten syntymäajankohdistahan voi saada vähän osviittaa. Mulla kaikki kolme lasta ovat menneet reippasti yli, ekat kaksi 16 päivää (käynnistettiin) ja kolmas 10 (tajusi sentään syntyä ihan ilman käynnistystä...).

Pinomme muista kirjoituksista mua jäi mietityttämään nyt erityisesti tuo Mimulin maininta poikkeavasta ultralöydöksestä. Lievästi suurentunut munuaisallas ei kuulostanut kauhean vaaralliselta, mutta kyllä kaikki poikkeamat aiheuttavat hirmuisesti huolta raskaana ollessa. Ei kiva ollenkaan - tieto lisää tuskaa meillä nykyodottajilla. Onneksi np-ultra ja seerumi antoivat pienet riskiluvut, ja toivottavasti tiistain 4-D-ultra hälventää loputkin epäilykset.

Hengessä mukana Ninu, jonka la on myös 8.4.
 
Czarinalle ja Neeanäidille : Kovasti Onnea vauvaarkeen ja jaksamista, ihanat vauvat teillä molemmilla, kuvistakin päätellen! :heart: :flower: , :heart: :flower:

Mimulille:Niin onneksi löydös ei vaikuta ollenkaan vakavalta :hug: , mutta 4D on ihana varmaan muutoinkin, kun näkee oman pienokaisen niin tarkkaan! :heart: :flower:

Minnihiirelle: Onnea lähestyvään synnytykseen! :heart: :flower:

Nevi:Jaksaa aina päivitellä ja laittaa hienoja juttuja mukaan ja kuvia, kiitos! :heart: :flower:

Kaikille ihanaa odotusta edelleenkin toivottelen sydämestäni! :heart:

Maanantaina meillä se ultraus TYKS:ssä: Saa nähdä löytyykö asukas ja onko kaikki hyvin, minua kyllä pelottaa ja jännittää ihan kauheasti, mutta silloin siis selviää ainakin jotain! :heart: :saint:

Hyvää viikonvaihdetta samalla kaikille toivottelen! :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Hei täältäkin päin pitkästä aikaa!

Tännehän on tullut vauvoja ihan urakalla sitten viime käyntini jälkeen. Oikein isosti onnea kaikille - Kisselle, Czarinalle ja Neeanäidille! Todella suloisia pikkuihmisiä olette maailmaan saattaneet. :heart: :heart:

Tervetulotoivotukset myös uusille odottajille.

Meillä päivät menevät sellaista tahtia, etten ole ehtinyt käydä edes lukemassa täällä kuulumisia ennen kuin tänään. Ei ole vapaa-ajanongelmia ei :D

Hanneksen kanssa menee edelleen hyvin. Pikkumies on kiltti kuin mikä. Hymyilee ja juttelee minkä ehtii ja äiti on aivan myyty tuon hymyn edessä. Yöt menevät joko yhdellä syötöllä noin klo 04 aikoihin tai välillä nukutaan koko yö syömättä. Toki tuttia joudun nousta laittamaan muutamia kertoja yössä, mutta ei haittaa, poika on valtavan hyvä nukkuja. Meillä siis edelleen useiten yöuntani häiritsee tuo 5-vuotias, joka ei ole koskaan nukkunut öitä läpeensä.

Imetyksen olen nyt käytännössä lopettanut. Eilen syötiin vielä kerran rintaa, mutta jokohan nyt menisi tämä päivä sitten kokonaan ilman. Imetyksestä luopuminen oli kuukauden homma, en vaan pystynyt lopettamaan ilman näin pitkää asian kypsyttelemistä. Nyt olen jokseenkin sinut asian kanssa, poika syö todella hyvin pullosta ja siten voin hyvillä mielin aloittaa taas lääkitykseni.

Joulu alkaa olla pelottavan lähellä, en ole oikein vielä päässyt jouluvalmisteluissa eteenpäin. Haluaisin hankkia lahjat valmiiksi siten, ettei viimeisellä viikolla tarvitse paniikissa juosta ympäri kauppoja. Muutamat jouluvalot olen sentään virittänyt tänne sisälle muistuttamaan lähestyvästä juhlasta. Lapsista pitäisi ottaa valokuva, jotta voisi läheisimmille lähettää kortin, jossa poseeraavat meidän kolme tonttuamme. Mutta kun ne eivät ole koskaan yhtäaikaa saatavilla... =)

Hyvää loppuodotusta kaikille niille, joiden odotus on vaihtumassa vauvantuoksun täyttämään elämään!

Säihke ja Hannes 3,5 kk
 
Minnihiiri68: hyvä, että suhtaudut noin, etkä hermoile turhia. Niin monilla menee yli lasketun ajan, tuo laskettu aikahan on vain arvio.

Ninu ja Rva Pikkumyy: joo tänään olen ollut vielä rauhallisemmin mielen. Tuo juttu oli tosiaankin pieni löydös ja kun googlettelin huomasin, että paljon pahemmistakin löydöksistä on selvitty säikähdyksellä. Ja taas jaksan uskoa noihin hyviin seerumiseula tuloksiin. Mutta toki äidillä on varmaan aina huoli pienokaisen voinnista. Olen kyllä innoissani menossa 4d ultraan, koska se varmaan vielä mieltä rauhoittaa ja tosiaan on kiva nähdä vauva taas. Rva pikkumyy; jännitän puolestani maanantaina ja toivon, että kaikki olisi kunnossa. Uskon kyllä, että kaikki on hyvin. Tulehan sitten kertomaan kuulumisiasi!

Säihke muistuttelikin noista valojen laitosta ja joulukorteista. Täytyy viritellä loput kyntteliköt ja miettiä tuota joulukortti asiaa huomenna.

hyvää yötä, mimuli ja poitsu 21+5
 
Huomenta!

Kuten varmaan arvaatte, tässä ollaan oltu syöttöpuuhissa... ja itse asiassa jo neljättä kertaa tänä yönä klo 23 jälkeen sillä herra on nyt keksinyt tihentää ruokailutahtiaan eli mutsi ylös pehkuista kerran kahdessa tunnissa!

Nyt hän syö lähes poikkeuksetta nyt sellaiset 80 ml kerta ja lisäksi on syönyt muutaman ylimääräisen aterian päivässä eli meillä on samankaltainen tilanne kuin Neeanäidillä ja hänen vauvelillaan; kumma juttu vaan että ruokahalu kasvoi noin valtavasti heti kotiin pääsyn jälkeen, sillä vielä 4 päivää sitten mini-miestä pakkoruokittiin osittain letkulla kun 50-60 ml ruokaa ei meinannut mennä millään alas! :eek:

Totta viserrät nevi, oma jaksaminen huolestuttaa. Tällä hetkellä olen lapsen kanssa ihan yksin kun hänen isänsä on taas Pohjois-Ruotsissa, joten kyllä tämä ihan työstä käy. YRITÄN kuitenkin levätä, vaikkakin tunnin pätkissä, jotta seinä ei nousisi pystyyn.

Jaahas, takas vaaka-asentoon hetkeksi ennen kuin mini-mies alkaa ilmoitella nälästään, joten palaamma. Mukavat päivänjatkot kaikille! :wave:


Czarina
 
Oli pakko tulla lukemaan tänne kuulumisianne. Olen seurannut teidän viimeisiä "puristuksia" ja oli niin hienoa lukea tuosta sinun todella suloisesta mini miehestäsi. Koita jaksa, kyllä tilanne helpottuu. Lepää äläkä stessaa mistään ylimääräisestä enään. Toivottavasti saat miehestäsi pian apua pian tai joku ystäväsi päästäisi sinut vaikka pienelle kävelylle. Alku on rankkaa, kyllä tilanne tuosta tasoittuu.
 
Huomenta. Tylsän harmaata ulkona. Kaikki lumi on lähipäivinä sulamassa pois, mikä ei itseäni miellytä lainkaan..... tyhmää!

Mimuli: Niin, meillä veriseulatulos oli siis 1:75, mutta ultrissa ei ole missään vaiheessa löydetty mitään poikkeavaa, joten en kyennyt menemään lapsivesipunktioon vain ja ainoastaan pienoisen keskenmenoriskin vuoksi. Etukäteen tuntui, että luhistuisin täydellisesti, jos punktion ts. tietoisen omantoiminnan tuloksena tulisikin keskenmeno. Toisaalta koko raskautuminen ja tämä koko raskausaika on poikennut niin paljon aiemmasta elämästäni eli heti ensimetreistä lähtien on tuntunut, että jokin itseäni "korkeampi, viisaampi ja voimakkaampi" (kuka mihinkin sitten uskookaan, kohtaloon, Jumalaan jne.) ohjaa tätä kaikkea, joten lapsivesitutkimusharkinnan tuloksena päätin, että minun on turha leikkiä "jumalaa" , otan vastaan nöyrästi ja kuuliaisesti sen, mitä elämä tuo tullessaan, koska asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia. Oikeastaan on hirmuisen vapauttavaa ajatella, ettei tarvitsekaan päsmäröidä koko ajan halliten kaikkea, että vaan elää parhaalla mahdollisella tavalla ja katsoo, mitä elämä tuo tullessaan. Mutta toisaalta olen paraskin puhuja eli en ole raskausaikana kyennyt juurikaan rentoutumaan, oikeastaan nyt vasta vähän kahden pelkopolikäynnin jälkeen olen hiukan vapautunut ja jopa suostunut avaamaan äitiyspakkauksen ja ostamaan vauvanvaatteita (maaninen kirppiskäynti viime su:na :kieh: ) Pienestä vapautumisesta huolimatta huomastin kuluneella viikolla, että pelkään lopputulosta kuitenkin ihan julmetusti, etten kykenekään suhtautumaan tulevaisuuteen rennon luottavaisesti, ja niinkuin jo välillä luulin, että tunteeni olisivat vaihtuneet rennommiksi ja armollisemmiksi. Itseasiassa pelkään ihan hirveästi. Eikä tee hyvää löytää sellaisia juttuja, jonka huomasin eilenillalla helistimen sivuilta (vauva kuoli kohtuu rv:lla 43, lapsi kaiketi terve, en kyennyt lukemaan kokonaan.... ), nyt on taas aikamoinen paniikki, miten tämän loppuraskauden kanssa käy. Varsinkin kun tuolla neuvolassa aina marmattavat syömisestäni ja ovat huolissaan sf-mitastani. Eilen oli neuvola ja painoni oli tippunut eli nyt painonnousua lähtöpainostani on yhteensä 3,8 kg. Terv.hoitaja sai sf-mitaksi 25 ja kun haki sitten vielä lääkärin tarkistamaan asian, lääkäri sai 26-28 cm. Koko ajan tuntuu, nyt kun noita neuvolakäyntejä on useammin, että olen niin huono, olen huono ihminen, huono odottaja, huono tuleva äiti, olen huonosti hoitanut raskauteni, kun en saa painoani nousemaan ja mahakin on niin hemmetin pieni, että mitähän olenkaan vauvalle toiminnallani aiheuttanut..... Siksi on ollut todella lohduttavaa lukea Neeanäidin tarinaa, antaa toivoa, että josko kaikki vielä menisikin hyvin ja loppu olisi onnellinen.
Kuten mimuli sanoit, kai sitä aina huolehtii lapsensa hyvinvoinnista. Minua vain itseäni ärsyttää ja väsyttää omat tunteeni usein senkin vuoksi, etten panikoimalla ja pelkäämisellä voi mitenkään vaikuttaa vauvan kehitykseen ja saada lopputulosta varmemmaksi ts. en voi hallita tilannetta, vaikka kuinka niin haluaisinkin, minun vain täytyisi tyytyä elämään tilanteen mukaan. Se on itselleni ollut vaikein läksy raskausaikana. Mutta ultraukset ovat kyllä kannattaneet, olen siis käynyt yksityisellä ja joka kerta on mieli ollut hyvä siitä, että sinne menin, en ole miettinyt rahanmenoa yhtään, se on tuntunut aivan toisarvoiselta tässä asiassa. Tuli mieleeni, että ketjussa "toisia sikiöseulasta kiinnijääneitä...." oliko se nyt eilen, kun Frivi -nimimerkki kirjoitti positiiviseksi kääntyneestä kokemuksestaan eli lue, mimuli, se, jos et vielä ole lukenut.


Säihkeen kuulumisia oli taas mukava lukea. Ihailtavan "hallitusti" (vaikka itsestäsi ei ehkä siltä ole tuntunutkaan) teit tuon imetyksen vaihto-operaation, henkisesti lempeä tapa ja teidän kohdalla se vieläpä toimi.


Nevi: Suloinen joulukehto teillä :heart: !!! Itse ihailen suunnattomasti sellaisia vanhanaikaisia lattiakehtoja, mutta voipi olla, ettei tänne sellaista kuitenkaan tule... Meillä on pieni sähikäiskoira, tykkää tutkia paikkoja, kuten eläimet yleensäkin, ja rakastaa lakanoissa loikoilua ja pehmeitä vaatemyttyjä, tosin kyllähän se oppiikiin asioita, mutta sitä täytyisi armottomasti kouluttaa ja vahtia ja kehtoa suojata, ettei koira menisi tyhjään kehtoon vahingossakaan. Ja sitten se käyttöikä.... katsotaan....


Czarina: Suloisia uutisia :heart: , että mini-mies syö noin hyvin!!! Mutta tosiaan sinun jaksamisesi on myös kyseessä, joten tsemppiä!

Taidan vähän vielä pötkötellä. Huomaa, että väsymys iskee helposti eli kun ystäväni oli vierailulla toissapäivänä n. 4 tuntia ja ennen sitä leivoin, olin saman päivän iltana jo ihan poikki ja vielä eilenkin olin aika väsynyt eli pikkupätkiä täytyi eilen levätä monessa välissä. Toisaalta, nyt en ota asiasta enää paniikkia eli selitän asian itselleni niin, että näillä viikoilla voinkin jo tuntea väsymystä enemmän kuin joskus aiemmin, että siinä mielessä oloni ei ole mitenkään epänormaali.

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
Huomenta!
Akkis: laitoin sulle YV:tä.

Sain eilen selän kipeäksi jouluostoksilla - auttaisikohan tukivyö? En ole koskaan sellaista kokeillut, mutta on teillä kokemuksia tuosta vyöstä? Joka tapauksessa on tänään venyteltävä ja tehtävä selkäliikkeitä.

Minutkin tuo sadesää ja lumen katoaminen saa surulliseksi. Valkoinen piha olisi ollut paljon kivampi katsella. Nyt täytyy vain sisätiloihin virittää joulutunnelmaa.

Kaikille vauvojen kanssa jo touhuaville tsemppiä mm. syöttöjen kanssa ja pian synnyttäville tsemppiä myös odotuksen viimehetkiin.

Hyvää joulukuun ja viikon alkua, mimuli ja poika 22+1
 
Hyvää Jolunodotusaikaa teille kaikille :wave:





Mukava viikonloppu takana. Saatiin koti siivottua ja koristeltua, katsottiin Joulukadun avajaiset ja paisteltiin torttuja =)
Samalla laittelin pikkuisen hoitopisteen valmiiksi ja muokkasin rattaat takaisin vaunuiksi.

Tänään yritän soitella neuvolaan ja kysellä sen labrakokeen tuloksia, sain näytteen vietyä perjantaina. Ja torstaina olisi sitten vihdoin se arviokäynti äitiyspolilla. Jos oikein hyvin käy, saan ystävän viemään ja tuomaan minut sinne. Ajelen kyllä vieläkin itse autolla, mutta en taida uskaltaa lähteä moottoritielle huristamaan näiden supistusten kanssa :/


Kiitokset Ninu ja akkamänty kehtokehuista :) En olisi minäkään uutena raaskinut sitä hommata, onhan sen käyttöaika tosiaan melko lyhyt. Mutta kun huutiksesta suht. edullisesti sain ja onhan siitä sitten nukkeleikkeihin tytöille iloksi ;)
Haluan muutenkin pitää tuon 2v tytön vielä pinnasängyssä (vältyn iltaisilta ja öisiltä ylösnousuilta) enkä viitsinyt ostaa uudelle tulokkaalle enää toista pinnistä. Näin päästään puolisen vuotta eteenpäin ja sitten siirtyykin pikkuinen isosisko jo lastenhuoneeseen 'isojen tyttöjen' sänkyyn. Meillä on nimittäin tuossa keväällä 'vapautumassa' huone, kun esikoinen muuttaa pois kotoa. Hänellä onkin ollut käytössä talon suurin makuuhuone, joten siitä tulee sitten erinomainen pikkutyttöjen lastenhuone.


Mikäs on tilanne Minnihiiri68? Vai oletko jo ihan kyllästynyt kyselyihin?
Minä en olekaan koskaan joutunut siihen tilanteeseen, että kaikki soittelisivat ja kyselisivät koko ajan; joko, joko? Sitä kun on leikkauspäivä tiedossa, kaikki tietävät jo h-hetken :D


Jokohan Rouva Pikkumyy on TYK:ssä? Onnea vaan matkaan ja ihania hetkiä ultraan
:heart: Tulehan kertomaan sitten kuulumisesi, kun ehdit.


Kyselit mimuli tuosta tukivyöstä. En ole itse käyttänyt, mutta kuullut paljon hyviä kokemuksia. Niitä voi muuten lainata/vuokrata terveyskeskusten välinelainaamoista. Numeron ja esim lähetteen voi saada oman neuvolan kautta. Tuossa lainaamossa on se hyvä puoli, että voi kokeilla rauhassa eri kokoja ja esim käydä vaihtamassa, jos ensimmäinen valinta ei ollutkaan hyvä tai rupeaa vaikka kiristämään.


Tänään aukastiin sitten kalentereiden ensimmäiset luukut. Tai lapset availivat (teinitkin) mies raaputti ja minä siirsin 'karkkitangon ensimmäiseen taskuun:

:xmas: :xmas: :xmas:





:xmas: :xmas: :xmas:

Tuota tonttutyttökalenteria en ole itse tehnyt, vaan ihan valmiina ostanut. Se teki aikamoisen vaikutuksen tuohon neitiin 2v. On nimittäin korkeampi kuin tyttö itse :D
Neitikin avasi tänään oman kalenterinsa ensimmäisen luukun ja olikin sitten aikamoinen selittäminen miksi kaikkia luukkuja ei saa heti avata. Ensimmäinenkin luukku aukesi sellaisella innolla että viereisetkin luukut repeytyivät auki. Nyt on kalenterissa hienot teipit pitelemässä niitä kiinni ;)


Mukavaa viikon alkua :wave:



Nevi ja Vilttitossu rv 36+6
 
Heipparallaa!

Täälläpä on vauvan tuoksuisia kirjoituksia :heart: Onnea vaan kaikille vauvan saaneille ja onnea myös imetyksen sujumiseen. Alussahan se on sitä rytmin hakemista. :D

Täällä olotila parantuu päivä päivältä ja jaksaa jo jotain touhutakin. En vielä tunne vauvan liikkeitä selkeästi. Välillä jotain tuntuu, mutta ei oikein osaa sanoa mitä ne on. :D

Rvapikkumyy: Onnea ultraan..toivottavasti kaikki menee hyvin ja siellä pieni sydän pomppii
vimmatusti. :D

Nevi: Ihana kehto..Onkohan tuota toisen värisenä?

Aurora ja toukka 15+4
 
Sopisko liittyä joukkoonne?
tuolla heinäkuun helistäjissä RouvaPikkumyyn pinossa jo olenkin.
Tänään olin ultrassa ja siellä sykki sydän :heart: Ultran mukaan viikkoja 9+1
Neeanäidille jaksuja prinsessan kanssa.
Kisse aivan ihana tyttö =)
Czarina:jaksuja sullekkin.
Yritän päästä jutuistanne selvyyteen,jos vaan joukkoonne huolitte.
 

Yhteistyössä