Huomenta. Voi hitsi, olin jo kirjoittanut edellisen viestini loppuun, kun painoin jotakin nappulaa ja viesti hävisi.... No, uutta sitten vaan kirjoittamaan.
Nevi:Olen samaa mieltä kanssasi, että olisin odottanut alkuraskaudessa enemmän neuvolakäyntejä, itseasiassa ihan missä iässä tahansa. Kai tämä on tällaista ensiodottajan epävarmuutta, mutta koska minulla on vuosien mittaan tullut tunne, että Suomessa on kehittynyt neuvolajärjestelmä, selvästi alitajuisesti minulla oli käsitys, että henkisestäkin puolesta huolehdittaisiin enemmänkin eli siis alkuraskautta myös tarkemmin seurattaisiin, kaikin tavoin, alkuodotus kaiketi on kaikille epävarmaa aikaa. Toki kun pari kertaa olen soittanut kysyäkseni ensiodottajalle juuri tyypillisiä ylihuolestuneita kysymyksiä, ovat kyllä olleet erittäin ystävällisiä ja kehottaneet soittamaan aina, kun on jotakin kysyttävää. Kai minä olen tässä pahoinvoinnissani sitten vaan tuntenut jääväni niin yksin, kun ei lähipiirissänikään kenelläkään ole ollut kovaa raskauspahoinvointia (itseasiassa ei ole kukaan lähipiiristäni valittanut juuri mitään, kun on ollut kyse pahoinvoinnista, olen vähän ´kade´), mutta minun onneni on ollut mahtava työterveyslääkäri, jolle suunnittelen jo jotakin kiitoksenosoitusta, sillä ilman häntä mm. kilpirauhasarvojeni heittely olisi jäänyt kokonaan huomaamatta. Eli alkuraskauteen myös lääkärintarkastus, jonka pohjalta tehtäisiin erinäisiä kokeita, ettei alkion alkuajan tärkeä kehitysvaihe kärsisi jostakin sellaisesta, mitä ei ole ajoissa huomattu.
Tsemppiä, nevi, selkävaivoihin... Itse olen kärsinyt alaselän ongelmista ennen raskautta hyvinkin paljon: kiropraktikolla on vuosien mittaan käyty kymmeniä kertoja, joitakin öitä myös lattialla tullut nukuttua, kun ei voi muuallakaan. Vesijuoksun olen kokenut omalle selälleni mahtavaksi kuntouttajaksi, koska se automaattisesti vahvistaa selkää tukevia vatsalihaksia ja veden vastus on lempeä mutta harjoittaa lihaksia kuitenkin.
Synnytyssairaala..... Dodiin, kysymys, jota en suostu miettimään, pahoittelen........ Mutta, ajatusmaailmassani on sellainen painauma, että mitä ikinä sattuisi, olisi elämäntilanteeni mikä tahansa tällä hetkellä, itseäni lähin sairaala on TAYS, siellä kävin maanantaina gastroskopiassakin. Eli LÄHISAIRAALAKSENI (anteeksi korostus, mutta tuo termi ei puistata negatiivisesti, ei ahdista, enkä tunne paniikkia ja pelkoa) voi merkitä TAYS.
äiti-66: Kirjoituksistasi huokuu sellainen elämänrauha, että haluaisin sinua moisessa matkia, jos vain pystyisin. Kirjoitit: ".... Ja jotenkin olen aina ajatellut jotta kyllä se luonto hoitaa asiansa jos jotain on pahasti pielessä..." Joskus alkuaikoina itkeskelin tätä epävarmuutta miehelleni ja kysyin, että mitäs hän on mieltä, jos kaikki ei olisikaan hyvin. Hän totesi täysin itsestään selvyyttä huokuvalla äänellä, että niin, se vaihtoehto on olemassa, sitä mietitään sitten eikä häntä se pelota tai huolestuta, sellaistahan lapsen odottaminen on, se riski on aina olemassa ja sanoi tuon saman ajatuksen kuin sinä, että hän luottaa siihen, että luonto kyllä hoitaa asiansa, jos jotakin on pahasti pielessä. No, minä siinä hetken haukoin henkeäni ja totesin, että niinhän se on, kyllä nämä asiat, niin kuin elämä yleensäkin, menevät luonnostaan siten, kuin niillä loppujen lopuksi on tarkoitus mennä, että ei tuo ´totuus´ ( itselleni eräänlainen usko tai elämän ohje) tällä kauhealla murehtimisella muuksi muutu, mutta nyt raskausaikana en ole kuitenkaan sellaista tyyneyttä saanut kuin aiemmin elämässäni. Tosin, eilen lähdin lenkille ja juoksin 35 min sykemittarin kanssa. Aina, myös ennen raskautta, kuuntelen ja olen joutunut kuuntelemaan kehoni viestejä (mm. selkäni), vaikka ei olisi aina huvittanutkaan kuunnella, joten siinä mielessä eilen lenkille lähtiessäni ja siellä ollessani minulla oli itseluottamusta, että en tee mitään sellaista, mikä ei tunnu hyvältä. Mutta siitä huolimatta ajattelin, että jos tämän vuoksi nyt menee kesken, niin sitten se on niin määrätty, sillä en voi vain olla ja maata raskauttani, jos ei siltä tunnu, moni elää melko tavallista elämää (ainakin tällainen käsitys minulla on vuosien saatossa tullut) myös raskausaikana. Minä joudun katsomaan syömisiäni (hiivaongelmaa) ja on ollut pahoinvointia, etten ole moneen viikkoon sängystä ja kotoa juuri pois päässyt, joten kai minäkin saan jotakin muutakin tehdä kuin aina vaan varoa ja odottaa ´pahinta´. Niinpä sitten kävin auvoisalla lenkillä, hitaasti laahustin eteenpäin, mutta mieli oli onnesta soikeana ja ajattelin, että elämä kantaa, tuli mitä tuli.
Täällä talomme ympäristössä on jo lähes parin tunnin ajan kaivinkoneet ja kuorma-autot pörisseet kuin parhaimpana arkipäivänä konsanaan, hassua, vaikka on lauantai. Rakennusalalla ja rakentajilla riittää vipinää. Nyt lähden ruokkimaan "petomme" eli chihu-koiramme ja sitten mietin, että mitä kykenisin sen jälkeen tekemään. Tämänaamuinen pahoinvointini aste ei ole vielä selvinnyt minulle täysin....
Mukavata päivää kaikille!
-akkamänty-
akkaamisen lomasta pikaisesti.Siis meillehän oli päivän selvä asia jotta meen punktioon.Neuvolassa sanoivat jotta "Tarviiko sun nyt mennäkään punktioon kun seulan tulokset nuon hyvät?!"
