Katariina70; Miten sinä olet odotusaikoina pärjännyt migreenin kanssa? Oletko saanut jotain lääkitystä siihen? Minä olin niin onnessani kun sain sen estolääkkeen. Ennenkuin aloitin lääkityksen niin kuitenkin varmuuden vuoksi soitin teratologiseen tietopalveluun ja kysyin ko. lääkkeestä. Sanoivat että voin ihan turvallisin mielin syödä sitä, se on niin pieni annoskin, toki se on keskushermostoon vaikuttava lääke jne.... eli enempää ei tarvinnut sanoa, en ole uskaltanut syödä ko. lääkettä kun kerran noin sanoivat.
Mulla vointi on nyt oikein hyvä. Toki olen kokoajan varpasillani migreenin vuoksi, kuulostelen kokoajan itseäni ja haen merkkejä sen tulosta, tullessaan se kestää mulla aina kolme päivää.
Pahoinvointia ei ollut silloin alussa kuin noin viikon ajan. Ja jatkossaan sitä ei tullut jos vain piti huolen että kokoajan söi jotain. Se verenvuoto jätti jälkensä henkisesti, vieläkin pitää joskus rynnätä veskiin katsomaan onko tullut verta. Kyllä se niin säikäytti monenmonta kertaa.
Itsestä näyttää (kun täältä ylhäältä käsin vatsaa katsoo) ettei se ole kasvanut kuin vähän. Mutta kun menee katsomaan peilistä sivukuvaa niin kauhulla ajattelen että kuinkahan suuri se on loppuaikana kun se on nyt jo noin iso. Itse olen pienikokoinen.
Olisi mukavaa jos meille tulisi tyttö. Kun kävimme ultrassa ja kertoivat tyttöveikkauksen niin eka ajatus oli että hui, en osaa edes hoitaa tyttövauvaa! Mutta kun muutaman minuutin mietin niin olisi ihanaa jos tulija olisi tyttö, pääsisin minäkin ostamaan vaaleanpunaisia hörhelöitä ja prinsessavaatteita. Mutta toki kumpikin sukupuoli on tervetullut, kunhan vaan kaikki menee hyvin.
Paljon on asiat/laitteet muuttuneet sitten poikien odotuksen. Ultralaite on kyllä ihan eriluokkaa kuin silloin. Eka neuvolasta sain pitkän listan käteen kielletyistä ruoka-aineista, aikaisemmin sai syödä mitä vaan. Olen kuin ensisynnyttäjä, kaikki on ihan uutta!
Tehdäänkö teidän paikkakunnalla nämä seulonnat, niskaturvotus ja veriseerumi?