35 v + odottajat, vol 6

En ole menettänyt toivoani. Jostain syystä olen omalla tavallaan onnellinen, sillä nythän minun ei tarvitse ainakaan raskaudenpelossa olla tarkkana ehkäisystä.
Lisäksi lapset mitä tulee ovat sitten todellakin haluttuja eikä vain vahinkoja.

Ja nythän tämän keskeytyneen raskauden myötä on ainakin selvää että miehen siittiöt toimivat ja minun munasolukin on toimiva.
 
Heipä hei!
Tämä oli mukava ketju, lueskelin sen alusta loppuun näin aamusta alkaen :)
Vähän hiljaista tuntuu nyt olevan, mutta jospa moni taas syksyn tullen aktivoituisi!

Olen 37.v. , kolmatta odottava nainen, rv 16+1 ja sairaala tulee olemaan KPK-S.
Meillä on poika -00 ja tytär -03. Eli kymmenen vuotta tulee väliä edelliseen raskauteen, tuntuu melkein kuin olisin eka kertaa raskaana!
Laskettu aika on 4.2.2013.

Karseaa kuvotusta on ollut viikosta 7 alkaen ihan näihin päiviin saakka, tosin helpottanut kyllä viikko viikolta. Oksentaa ei ole tarvinnut, mutta välillä kaikki on etonut, sekä makea että suolainen. Makeaa ei oikein kärsi vieläkään, mutta sehän nyt ei ole haitallista ollenkaan :)
Keskiviikkona olisi sokerirasitustesti edessä, painoindeksin mukaan olen aiemmissakin raskauksissa testissä käynyt, mutta ei ainakaan tähän mennessä ole mitään poikkeavaa ollut. Saa nähdä miten nyt käy. Lähtöpaino on tässä raskaudessa 10kg enempi, kuin silloin 10 vuotta sitten :/
No, yritän keskittyä, ettei tulisi liikaa kiloja nyt tämän raskauden aikana. Viime neuvolakäynnillä (olen nyt kaksi kertaa käynyt) oli yli kilon tippunut paino.

Np-ultrassa laskettu aika aikaistui viikolla, nyt harmittaa kun rakenneultra on sitten mielestäni turhankin myöhäällä, vasta 24.9., eli olen silloin jo viikolla 21+2....voikohan sitä pyytää siirrettäväksi aikaisemmaksi? Kuitenkin jännittää kovasti, onko kaikki ok. Aiemmissa raskauksissa rak.ultra on tehty jo viikoilla 17+4.

Kirjoitelkaa nyt kovasti kuulumisia, mukava kuulla ikätovereiden raskauksista :)

Marikki-74 rv 16+1
 
Sadanalle kovasti jaksamista! Lääkärireissusi vastasi muutamaan miksi kysymykseen, mutta avasi tien taas uusille. Mutta sinä olet sen oloinen ihminen, että saat sen omannäköisen elämän elettyä jokatapauksessa. :hug:

cynde & mukula 16+2
 
Hei. Ihan tyhmä kysymys: voinko ihan normaalisti mennä hammaslääkärille raskaudesta huolimatta?
Viime viikkoina tuntuu siltä, että ikenet vaan vuotaa verta ihan omiaan. Ja jostain kumman syystä olen saanut päähäni, että minulla on ihan liikaa hammaskiveä, josta on hetinyt päästävä eroon.... Mitä olette mieltä ja mitä olette itse tehneet?

cynde & mukula 16+2
 
:heart::heart:# 35 v + odottajat, vol 6 #:heart::heart:


Tiistai 21.08.2012


Marikki-74...........37v..........3 tulossa........4.2. ma....KPK-S
Mymmeli.............39v..........3 tulossa.......31.1. la.....KOS
Maarit................38v..........5 tulossa.......11.2. ma...NKL
Riina72...............39v..........3 tulossa........2.4.la.......TYKS
Papuli.................36v..........4 tulossa........4.4.la.......TAYS
Leenuliinukka.......37v..........3 tulossa.......10.4. ke....TAYS
lily-rose..............36v..........9 tulossa........?..............?
anni.M................36v..........3 tulossa.......20.5.la......KOKS
Eemas................39v..........3 tulossa......26.5.la.......TAYS
tuhmuke.............36v..........2 tulossa......17.6.la.......?
Nona76..............35v.......4 tulossa......19.6.la.......TYKS
Isobella..............38v........2 tulossa.....19.7.la........TAYS
Tuulispää_75......36v........1 tulossa.....24.7.la........TYKS
LeaderOfMyBack..38v.......3 tulossa.......25.7.la........K-SKS
Uusihanuus.........36v.........3 tulossa.......30.7.la.........?
äiskä-73.............39v.........4 tulossa.........8.8.la.........PHKS
jose-fiina............36v........2 tulossa.......17.8.la........?
Paloma75...........37v........1 tulossa........27.8.la........Lohja
Minea-76...........35v........3 tulossa........28.8.la........OYS
Aurinkoi12..........41v........3 tulossa........?................?
Scarleth............35v........1 tulossa........?................?
ei vielä..............37v........1 tulossa........11.9...........?
Killi12................38v........2 tulossa........10.10..........?
Sussu-72...........?...........1 tulossa.........?...............?



:heart: SYNNYTTÄNEET: :heart:


amfora............poika..3800g......52cm....RV 40+3....29.02.12.
Papuli.............tyttö..3100g......47cm....RV 41+5....17.04.12
Lintukoira........tyttö..2280g......44cm....RV ?..........18.05.12
Barbamama35..tyttö...?...................?...RV 38+3....12.06.12
Keskeneräinen..poika..3960g............?....RV 39+2....30.06.12
Millikkä............pojat..1840g/2040g..?/?..RV 32+4....?
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kun tänne tullut lisää porukkaa, jospa tämä ketju vähän aktivoituisi tästä.
Mitäköhän pitkikään kommentoida...

marikki, mun mielestä voisit aikaistaa rakenneulta aikaa, eikös sen "pidä" olla viikoilla 18-21, eli toi menee vähän yli.

synde, kyllä hammaslääkäriin voi mennä ja kannattaakin mennä raskaudesta huolimatta tai juuri sen takia. Olisi hyvä tarkistaa ettei ole mitään tulehduksia ym. Röntgeniä ja kaikkia puudutteita ei voi ottaa, kannattaa sanoa lääkärille raskaudesta.
Mulle lätkäistiin hammashoitolan numero juuri ekalla neuvolakäynnillä. Onneksi hamapaissa ei mitään "erikoista", sillä kunnallisella puolella ajat menee puolen vuoden päähän eli ensivuodelle : /
Tämän takia olenkin käynyt yksityisellä, mutta nyt taidan odotella kun ei olemitään akuuttia.

En millään jaksaisi odottaa rakenneultaan asti. Tekisi mieli hätiköidä ja mennä jo 4D:hen, mutta eivät taida tehdä sitä ennen 20:ttä raskausviikkoa.

mymmeli 16+5 ja pieniä potkuja tuntuu =)
 
Silloin kun olin vielä raskaana, niin hoitaja sanoi että raskaana ollessa pitääkin pitää normaalia enemmän huolta hampaistaan. Joten hammaslääkärille mars. ;)
Se kun on muistaakseni jopa ilmaistakin julkisella puolella raskaana olevalle. :)
 
Marikki-74 rakenneultra tehdään nykyään rv 20 tai mielellään hieman sen jälkeen. Sydän muodostuu siihen asti, joten ongelmien ultraamisen takia parempi tehdä hieman myöhemmin. Sinuna pyytäisin kuitenkin rakenneultran aikaa aikaistamaan ja varmaan sen viikolla tekevätkin.

Vuotoa oli viime viikolla ja sairaalassa tuli käytyä. Nyt vuoto rauhoittunut, mutta rauhallisesti pitää ottaa. Heti, kun yhtään kävelee tai puuhailee saa mahan kipeeksi. Taitaa mennä aikalailla istumiseksi tämä raskaus. No niin tai näin viimeinen raskaus minulle niin ehkäpä kestän. Eihän tässä ole "kuin" reilu 20vk jäljellä, huoh!

Maarit ja Hattivatti 15+3
 
saako kysyä maarit löydettiinkö vuodon syytä?
Mullahan oli vuotoa viikoilla 6-9, ja heitin jo monta kertaa hanskat tiskiin. Lääkäri arveli vuodon johtuvan istukan reunasta joka vuotaa ja oli kohdunsuun päällä vielä noin alussa. Heti kun vähän enemmän liikkui tai nosteli niin vuoto alkoi. Samoin mulla oli 1. ja 2.ssa raskaudessa, yritä nyt siinä sitten harrastaa liikuntaa niinkuin aina neuvotaan : /
 
Onnea kamalasti jose-fiinalle ja koko perheelle!! Ihanaa :heart:


Kiitos Maarit rohkaisusta! Soitin tänään äitipolille ja pyysin varovasti rakenneultran aikaistamista, olin ajatellut, että ne ajattelevat mun olevan joku höpsö turhasta niuhottaja, mutta oikein mukava kätilö oli puhelimessa ja uusi aika järjesty viikkoa aikaisemmin!=)
Muutenkin on nyt hyvä mieli, kun sain eilen tietää sokerirasituksen tulokset ja ne olivat oikein hyvät, jes!
Olokin alkaa olla jo suht hyvä, eilen oli illalla migreeni, mutta ei onneks kovin paha. Pahoinvointia ei ole ollut nyt pariin päivään yhtään *kopkop*.

Ei muutakun oikein mukavaa viikonloppua kaikille, täälläpäin vietetään venetsialaisia nyt lauantaina, ostin just paljon hyvää ruokaa, ulkotulia, tuikkuja, lapsille raketteja ja sädetikkuja ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Maarit*
Onnea jose-fiinalle ja koko perheelle! Leijonapoika taitaa olla ihmeissään olosuhteiden muutoksesta :D

Marikki-74 mukava kuulla, että sait rakenneultran aikaistettua! Ja toivottavasti meni venetsialaisetkin ihan kivasti. Minä sain pidettyä pahoinvoinnin kurissa joulupipareilla ja jaffalla :kieh: Onneksi ei kestänyt kuin kolmannelle kuulle asti...
 
mymmeli vuodon syy jäänyt epäselväksi. Rv 7-8 vuosin kanssa ja silloin istukan reunasta. Nyt oli Kättärillä sen verran surkeat laitteet, että vaikka 2 lääkärin toimesta katsottiin eivät osanneet sanoa juuta eikä jaata. Veikkailivat kolmen sektion jälkeen istukan kiinnitymis/epämuodostumisongelmia ja, että rakenneultrassa sitten katsotaan tarkemmin. Kuulemma yleisiä vaivoja, mutta harvoin aiheuttavat lapselle mitään ongelmaa. No mulle ainakin tieto aiheutti harmaita hiuksia ja unettomia öitä :(

Marikki-74 kiva ettei sun tarvitse odottaa viikko pidempään turhaan ultraa.

Jose-fiinalle onnea!!

Väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Muuten olo ok. Suppareita toki saan aikaan liikunnalla, joten onneksi voin lepäillä.

Maarit ja Hattivatti 16
 
Viimeksi muokattu:
:heart::heart:# 35 v + odottajat, vol 6 #:heart::heart:


Maanantai 27.08.2012

cynde................37v..........1 tulossa.........3.2. su.....ulkomailla
Marikki-74...........37v..........3 tulossa........4.2. ma....KPK-S
Mymmeli.............39v..........3 tulossa.......31.1. la.....KOS
Maarit................38v..........5 tulossa.......11.2. ma...NKL
Riina72...............39v..........3 tulossa........2.4.la......TYKS
Papuli.................36v..........4 tulossa........4.4.la......TAYS
Leenuliinukka.......37v..........3 tulossa.......10.4. ke....TAYS
lily-rose..............36v........9 tulossa........?..............?
anni.M................36v........3 tulossa.......20.5.la......KOKS
Eemas................39v........3 tulossa......26.5.la.......TAYS
tuhmuke.............36v........2 tulossa......17.6.la.......?
Nona76..............35v........4 tulossa......19.6.la.......TYKS
Isobella..............38v.......2 tulossa.....19.7.la........TAYS
Tuulispää_75......36v.......1 tulossa.....24.7.la........TYKS
LeaderOfMyBack..38v......3 tulossa.......25.7.la........K-SKS
Uusihanuus.........36v.......3 tulossa.......30.7.la.........?
äiskä-73.............39v.......4 tulossa.........8.8.la.........PHKS
Paloma75...........37v........1 tulossa........27.8.la........Lohja
Minea-76...........35v........3 tulossa........28.8.la........OYS
Aurinkoi12..........41v........3 tulossa........?................?
Scarleth............35v........1 tulossa........?................?
ei vielä..............37v........1 tulossa........11.9...........?
Killi12................38v........2 tulossa........10.10..........?
Sussu-72...........?...........1 tulossa.........?...............?



:heart: SYNNYTTÄNEET: :heart:


amfora............poika..3800g......52cm....RV 40+3....29.02.2012
Papuli.............tyttö..3100g......47cm....RV 41+5....17.04.2012
Lintukoira........tyttö..2280g......44cm....RV ?..........18.05.2012
Barbamama35..tyttö...?...................?...RV 38+3....12.06.2012
Keskeneräinen..poika..3960g............?....RV 39+2....30.06.2012
Millikkä............pojat..1840g/2040g..?/?..RV 32+4....?
Jose-fiina........poika...3900g....51,5cm...RV 40+1....17.08.2012
 
Paljon onnea ja voimia vauvautuneille!
Maarit, tiedän kyllä kokemuksesta että vuodot säikäyttävät aina. Onneksi kuitenkaan ei ilmeisesti ollut mitään "vakavaa".
Mullekin on jäänyt oudoksi tavaksi tarkistaa paperi pyyhkimisen jälkeen kun käyn vessassa.
Tänään oli ihme pakotusta tuossa vatsan vasemmalla sivulla ja alaselässä. Vähän jo huolestuin ja mietin että onko jo kivulias supistus. Ehkä se tuntuisi kuitenkin koko kohdun alueella..?
 
Hiljaista tuntuu olevan palstalla. Omia kuulumisia voisin päivitellä. Ultrassa käytiin perjantaina ja tyttölupas saatiin. Rakenneultraan on vielä 3 vk aikaa, mutta kyllä mä tuohon nyt luotan, kun Gendermaker sitä mulle kanssa povasi ja samaa fiilis itsellä.
Istukka sijaitsi takana, joten vuotoja ei pitäisi siitä ainakaan enää tulla eikä myöskään sektiohaavan aiheuttaa ongelmia. Toivottavasti näin on! Rakenneultrassa katsotaan sitten vielä tarkemmin istukkaa.
Vointi vaihtelevaa, päänsärkyjä välillä (nyttenkin), huonoa olo samate. Syömiset kyllä on vähän mitä sattuu ja osaltaan varmasti aiheuttaa näitä olotiloja. Viikot menee aika paljon nopeammin nyt koulujen alettua mikä tosi kiva juttu.

Maarit ja Hattivatti 16+6
 
Huomenia kaikille!

Täällä tuli eilen 18 vkoa täyteen, vitsi miten aika menee nopsaan! Välillä koitan keskittyä tähän odotukseen kovasti, kun kuitenkin tämä on viimeinen odotukseni tässä elämässä, mutta tahtoo vaan unohtua välillä koko asia :D

Maarit*, kävitkö yksityisellä ultrassa vai miten pääsit ultraan noilla viikoilla?
Katsoin, että sinullakin on sektiot takana, niin minullakin. Eli ilmeisesti tämä kolmaskin leikataan, vai ootteko samaa mieltä? Joku mulle sanoi, että vaikka on kaksi leikattu, niin jos vuosia on paljon välissä, saatetaan koittaa alatiesynnytystä...täytyy kysyä sitten rakenneultrassa kätilöltä.
Mä kyllä myös nautin kun koulut alko, ihanaa olla välillä yksikseen kotona, siivoaminen maistuu paremmin, kun saa itekseen puuhailla!

Muuten tuosta hammaslääkärin maksuttomuudesta raskausaikana, niin täällä se ei ainakaan ole pitänyt paikkaansa kymmeniin vuosiin. Kysyin hammaslääkäriltäni juuri taannoin, niin hän sanoi, että ainoastaan semmoinen etuus on raskaana oleville, että julkiselle puolelle saa ajan nopeasti. Äitini kyllä sanoi, että silloin kun hän on ollut viimeisen kerran raskaana (v. 1983) niin silloin olisi ollut ilmaista.

Onko teillä muilla ollut kovasti mielialan vaihteluja? Kun musta tuntuu, että oon välillä ihan toinen ihminenkin :O Suuttumus, mielipaha, loukkaantuminen...yleensä oon tosi rauhallinen ja tasainen tyyppi, mutta nyt tunteet ovat olleet tosi herkässä. En muista tämmöistä olleen edellisissä raskauksissa, vaikuttaakohan ikä tähän? :)
Nytkin kiukuttaa miehen sisko niin maan perusteellisesti, ennen en olisi varmaankaan välittänyt koko asiasta, mutta nyt tässä vuoristoradassa oon niin kiukkunen, niin kiukkunen!

Neuvolassa kävin viime viikolla ja kaikki oli ok, hb 118 ja verenpaineet hyvät. Vauvelin sydänäänet kuulu niin hyvin ja voimakkaasti :) On se ihanaa käydä neuvolassa, en ymmärrä jos se on jollekkin vastahakoista. Vaikka voihan joillakin olla taustalla ns. sairaalakammo ts. valkotakkikammo.

Nyt lähden siskon ja hänen ihanan 10kk pojan kanssa kiertelemään huonekaluliikkeitä, pitäis saada uudet sohvat.

Oikein mukavaa ja leppoisaa syyskuuta kaikille odottajille <3

Marikki-74 18+1
 
:heart::heart:# 35 v + odottajat, vol 6 #:heart::heart:


Maanantai 03.09.2012

cynde................37v..........1 tulossa.........3.2. su.....ulkomailla
Marikki-74...........37v..........3 tulossa........4.2. ma....KPK-S
Mymmeli.............39v..........3 tulossa.......31.1. la.....KOS
Maarit................38v..........5 tulossa.......11.2. ma...NKL
Riina72...............39v..........3 tulossa........2.4.la......TYKS
Papuli.................36v..........4 tulossa........4.4.la......TAYS
Leenuliinukka.......37v..........3 tulossa.......10.4. ke....TAYS
lily-rose..............36v........9 tulossa........?..............?
anni.M................36v........3 tulossa.......20.5.la......KOKS
Eemas................39v........3 tulossa......26.5.la.......TAYS
tuhmuke.............36v........2 tulossa......17.6.la.......?
Isobella..............38v.......2 tulossa.....19.7.la........TAYS
Tuulispää_75......36v.......1 tulossa.....24.7.la........TYKS
LeaderOfMyBack..38v......3 tulossa.......25.7.la........K-SKS
Uusihanuus.........36v.......3 tulossa.......30.7.la.........?
Paloma75...........37v........1 tulossa........27.8.la........Lohja
Minea-76...........35v........3 tulossa........28.8.la........OYS
Aurinkoi12..........41v........3 tulossa........?................?
Scarleth............35v........1 tulossa........?................?
ei vielä..............37v........1 tulossa........11.9...........?
Killi12................38v........2 tulossa........10.10..........?
Sussu-72...........?...........1 tulossa.........?...............?



:heart: SYNNYTTÄNEET: :heart:

amfora............poika..3800g......52cm....RV 40+3....29.02.2012
Papuli.............tyttö..3100g......47cm....RV 41+5....17.04.2012
Lintukoira........tyttö..2280g......44cm....RV ?..........18.05.2012
Barbamama35..tyttö...?...................?...RV 38+3....12.06.2012
Keskeneräinen..poika..3960g............?....RV 39+2....30.06.2012
Millikkä............pojat..1840g/2040g..?/?..RV 32+4....?
Jose-fiina........poika...3900g....51,5cm...RV 40+1....17.08.2012
Nona76...........tyttö...3730g....52cm....................09.06.2012
äiskä-73.........tyttö...3600g....50cm......RV 41+5....20.08.2012
 
Voi Vitsi! Sulla Marikki-74 on melkeen sama laskettu päivä kun meillä!

ja kiitos Sadana, kun jaksat ahkerasti tehkä tuota kirjanpitoa!

Kävin hampaat puhdistuttamassa, ja voi taivas kun sitä verta tuli. Oli kun sikaa ois pistetty. No, hoitsun puolustukseksi täytyy sanoa, että jostain oli tuota hammaskiveä kertynyt. Ihan itseä yökötti tutkia omia hampaita! Ja nyt, vajaa viikko käynnistä, on tuo ientulehdus asettunut. Ei vissiin sitten ihan kaikkea voi raskauden piikkiin laittaa :D

Muuten olo on pyöristymään päin. Siippa muistaa huomauttaa, että ei ihan niin paljoo tarttee syödä, kun niistä lisäkiloista on niiiiiiiiiin vaikea päästä sitten eroon. Välillä muistan katsoa mitä syön, ja sitten taas en edes yritä. Saaskattoo, mitä tästä tulee.

cynde & mukula 18+1
 
Helppohan tuota listaa on pitää yllä, kun homma etenee täällä niin hitaasti. ;)

Tosin nuo boldatut nimimerkit pitäisi käydä läpi sillä heillä on varmasti tapahtunut muutosta suuntaan tahi toiseen. Ainakin jonkun muistelen nähneeni tuolla lapsettomuus-osiossa. Osalle olen laittanut jo yksäriäkin, jotta saisi jotain tilannekatsausta. Mutta ymmärtäähän sen että siinä vaiheessa kun kohtu tyhjenee, niin mielenkiinto tätä ketjua kohtaan hiipuu... tosin mitä ihmettä minä täällä teen siinä tapauksessa!?!

Jouduitko Cynde maksamaan hammashoidosta? Jatkuva syöminen (tai siis jos syö useamman kerran päivässä) nopeuttaa hammaskiven muodostusta, kuten myös paljon hiilihydraatteja sisältävä ruoka.
 
Marikki-74 Yksityisellä kävin "pikaultrassa" eli en halunnut maksaa rakenneultrasta, kun ei oikein näillä viikoilla vielä edes kannata ja toisekseen mä saan NKL:llä erikoislääkärin tekemän 4D ultran kuitenkin. Sukupuolen vaan tahdoin tietää ja saada selvyyden istukan sijainnista, kun noita vuotoja ollut ja Kättärillä eivät osanneet sanoa juuta eikä jaata!
Mä olen kyllä käsittänyt, että vain harvassa paikassa voi 2 sektion jälkeen synnyttää alakautta. Vaatii käytännössä ultralla kohdun tilanteen seuraamista, ettei tule repeämistä supistusten aikana. Aikaisemmin taisi olla vain TYKS, jossa oli mahdollista (jos en siis väärin muista ja tämä oli n. 10v. sitten). Mulle sanottiin nyt viimeksi, että automaattisesti sektio vaikka välissä oli 7v. (siis toisen ja kolmannen sektion väliksi tuli tuo 7v.). Itse olen parantunut sektioista niin paljon paremmin ja nopeammin kuin ainokaisesta alatiesynnytyksestä etten muuta tahtoisikaan!

Hammashoito ei ole ilmaista eikä ollut vuosi sitten edes mitään etua jonon pituuden suhteen. Nyt ilmeisesti muuttaneet sitä.

Cynde Mua tympii miesten (ja muidenkin) huomauttelu kiloista. Mulla on nykyään ihan tauoton nälkä ja onneksi mun mies tyytyväisesti kantelee ruokaa eteeni eikä vikise kiloista. Niitä varmasti tulee ja varmasti myös jää. Pudottelen ne sitten synnytyksen jälkeen pois ja vaikka jokunen jäisikin, ei se mun maailmaani kaada.

Sadana Voitaisiko listalta vaikka poistaa noi, jotka eivät kirjoittele? Jos sitten käyvät ilmoittamassa lapsen syntymästä tai ilmaantuvat uudelleen, niin tokihan voi lisätä uudestaan. Lista on kuitenkin pitkä ja kirjoittelijoita vähän, niin turha roikuttaa mukana sellaisi, jotka eivät ole pitkään aikaan käyneet.

Maarit ja Hattivatti 17+1
 
Seuraavan kerran kun päivitetään listaa voidaan poistaa listalta huoleti ainakin nuo joiden lasketusta ajasta on jo yli kuukausi. Sillä eiköhän ne lääkärit ole pakottaneet ne vauvat ulos, jos muuten eivät olisi suostuneet tulemaan ajallaan. ;)
 
Tsemppiä kaikille teille vauvaa odottaville! En ole juurikaan kerinnyt seuraamaan palstaa ja muutenkin jäi raskaana ollessa vähälle.

Meille syntyi neitokainen 18.7.2012 ja ollaan voitu oikeen hyvin. :heart: Kaikki perheessämme ovat aivan myytyjä tähän pieneen neitiin, joka on jo näyttänyt luonteestaan pienen palasen. Ei tule siis jäämään sisaruksiensa jalkoihin vaan pitää varmasti huolta siitä että, hänet tullaan myös huomaamaan =)

Oikeen paljon tsemppiä teille kaikille ja voikaa hyvin! :wave:

-maaruska ja pikku pimu
 
  • Tykkää
Reactions: Maarit* ja Sadana

Yhteistyössä