Jupeksi. Mulla on yksi sektio takana, ei enempää. Viime raskaus sujui vähän helpommin kuin tämä, mutta lopussa sitten meni kaikki päin sitä itteesä. Sektiota kyllä suunniteltiin vauvan koon puolesta, mutta mulla synnytys käynnisty samana aamuna, kun sektioon oltais oltu menossa. Synnytystapa muutettiin normiksi siinä vaiheessa, kun paino arvio katottiin uusiks ja ei näyttänytkäänniin mahdottomalta ja tarjonta oli melko hyvä, vaikkakaan ei laskeutunut. Sitten menikin jo parin tunnin suppareiden jälkeen vesi ja eipä aikaakaan, kun käsi syntyi. Tunsin, että jotain tulee ulos ja soitin kelloo. Kätilö vähän skeptisenä, jospa se vaikka on limaa ja kurkkas kuitenkin tilannetta. Mitään sanomatta juoksi huuteleen lääkärin käytävältä paikalle ja lääkäri tokas "kohtelias lapsonen, tervehtii kaikkia ennen tuloaan, käsi on syntynyt nimittäin". Tuota lausetta en unohda varmaan koskaan. Siitä paikasta lähdettiin alakertaan leikkuriin ja kiireelliseen sektioon, joka muuttui hätäsektioksi jossain ihmeen vaiheessa puudutuksen jälkeen ja mulle tehtiin pystyhvaava. Mun verenpaine, että vauvan syke romahti molemmat ja olin jossain hämärän rajamailla, kun kuulin vauvan itkun. Sit alkoki jo lääke vaikuttaa ja palauduin nopeesti elävien kirjoihin. Tyttö oli kuitenkin iso, noin 4,5kg ja pipo 38, joten jumiin olis jääny alakautta tullessa, kun 35.5 pipollakin on jumissa oltu ja pahasti. Toki pää olismuotoutunu, mutta kuitenkin. Tällainen tarina tiivistettynä mun sektion takana. Synnytykset on ollu...miten sen fiksusti sanoin, helpohkon ja kamalan väliltä, joten mun suhtautuminen alatiesynnytykseen on vähän sekava, mutta sektioon vieläkin sekavampi, kun tuo haava tulehtu pahasti, sairaalassa meni pari viikkoo ja puolivuotta haavaa parannellessa. Alatiesynnytyksestä, vaikeastakin, kuitenkin palauduin nopeesti ja olo oli ihan toista, kun sektion jälkeen. Suhtaudun synnytykseen oikeestaan sillä asenteella, että en ajattele mitään. Kunhan vain saa vauvan ulos hengissä ja itekkin selviää pahemmitta kolhuitta, niin se on pääasia se. Kipua en pelkää, vaan komplikaatioita. Mulla on alatiesynnytyksissä napanuora aiheuttanu erinäisiä tilanteita ja kaksi pojista on elvytetty heti syntymän jälkeen. Toisen kanssa oli lisäksi tuo hartiadystoksia eli vaikea jumitilanne, josta selvittiin hengissä. Kaikesta huolimatta jos alakautta sais tehtyä vähän pienemmän kokoisen, niin mieluummin se vaihtoehto, mutta kuutin kokoisia vaaveja en suostu synnyttään, en en ja en. Sektiota vaadin, jos paino alkaa mennä reippaasti yli 4kg.
happis, mulla on kutissu koko kroppa jo hyväsen aikaa ja hepatoosia ei olllut. Kätilö, jolla on ollut itellä hepatoosi kertoi, että se kutina on jotain niin järisyttävää, että eroaa normaalista hormonimuutoksista johtuvasta kutinasta ihan huomattavasti. Se kutina kuulemma tekee ihmisen hulluks ja juuriharjalla hänkin oli itteään raapinu ja mikään ei auttanu. Mut jos asia mietityttää, niin ota ihmeessä yhteys neuvolaan. Toi kuitenni selviää verikokeella ja saat asiaan varmuuden. Joka raskaudessa ainakin mun kohdalla on pitäny tuo labra ottaa, kun kutina on välillä niin järkyttävää.
Lonkkasärky vaivaa taas ja tuntuu, että vauvan pää on taas jossain missä ei pitäis, painamassa sitä hermoo :/ Eilisen illan ja tämän aamun yö mukaan lukien on ollu aaltoilevaa menkkajomotusta koko alamahalla. Joskohan paikat alkas valmistautua. Olisin niin valmis luopumaan jo tästä mahasta. Aika vaan menee niin hitaasti, että järki lähtee ja hermo menee. Väsyttääki ihan järkysti, kun pari tuntia vain sai nukutuksi.
Lumi-Marja ja Nuppunen 35+0 poksista poo
Onneksi olen saanut pidettyä hillinnässä painon nousua, noussut kaksi kiloa. Se tekee kyllä odotuksesta ihanaa kun pikkuisen liikkeet tuntuvat jo aika hyvin eli pitkin päivää on pientä liikettä