35+ Lapsettomat

Voi Iines, onnea. Tuli ihan tippa silmään. Tällä palstalla kaikki ovat ansainneet plussan, mutta jotenkin sinun koettelemuksesi ja se, miten jaoit kaiken meidän kanssa tsempaten ja surren mukana, on jäänyt mieleen tarinana, jolla oli PAKKO olla jokin tarkoitus ja onnellinen loppu.

Onnea myös muille plussanneille ja vauvan syliin saaneille. Voimia ja rohkeutta odotuksen odottajille!

Liisa ja ICSI-kaksoset 6kk
 
:wave:Hei kaikille!
Seurailen teidän kuulumisianne tuolta taustalta. Ihanaa, että hoidot ovat alkamassa / alkaneet niin monen kohdalla.

Tosi suuret onnittelut erityisesti Stellalle ja Iinekselle :flower::flower: Olen tosi onnellinen teidän puolestanne! Jo oli aikakin.

Minä kävin kesäkuun alussa ilmoittelemassa meidänkin kuulumisia, mutta useimmat olivat jo silloin poistuneet kesätauolle. Meillä myös tärppäsi viimein kuudennen siirtokerran jälkeen, ja kaksinkertaisesti. Eli kaksosia odotellaan saapuvaksi todennäköisimmin tammikuun puolella. Nyt menossa 15+0. Vaikka osotuksen odottaminen tuntuu tosi raskaalta yrittäkää vaan pitää se lippu korkealla!!! Katsokaa tuota plussapinoa ja siellä on meitä useita pitkänmatkalaisia. Uskon vahvasti, että tekin tulette vielä onnistumaan. Kovasti voimia, uskoa ja luottamusta teille kaikille sinne asti :flower:

Hoppis + nykeröt (15+0)

PS. Päivitin oman tilanteeni listaan
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Armi74 ja Polkka
1. SYKSYN PIINAILIJAT (A–Ö) :vampire:
Armi74 36/34................... 2. ivf x/2011
Hemuliini 77.....................
Jenksula 37/?................... 1. icsi
Moto76............................
Polkka 37/34.................... 2. ivf 9/2011

2. TAUSTALLA (A–Ö) :whistle:
Aleksa2 35/53.................
Arielle75 35.................... 4. ivf/icsi?
Carinna 38/34................. 3. icsi:n 1.pas?
Ekavekara- 40+, fel......... 4. ivf 1. pas 5/2011?
Elleni ?/50+....................
Eva71.............................
Fiia 69 41/36 ................. tilanne..?
Hope-75 35/?................. 1. pas 2/2011; jatko?
Katrin 38/34................... 2. ivf, jatkoon luovutetuilla..?
janetski74 35/35............. 4. icsi?
Laura-70 40.................... 1. iui; tulos..?
Miisamari 36/36.............. 5. icsi, seur. lahjasolut?
Minska 38/?.................... 4. icsi
Myy75 35/45.................. 2. ivf (1. icsi) 5/2011; jatko?
Niiskunen 36/29............. 1. ivf vk13/2011
pekku 35........................ 2. ivf 1.pas 24.2.
pepponen ...................... 2. icsi
Piitu75 35/?.................... Hoidoissa 9 v. sitten, nyt uusi yritys
Rebec 37/43................... 6xiui, nyt uusi yritys; 1.ivf; jatko?
Relish 35/38................... 1. ivf?
Rosmariini -74 36/37....... 2. icsin 6/2011
Sharlin 35/41.................. 2. ivf/icsi (?) luovutetuilla; jatko?
sico 37/39...................... 1. icsi 1.pas 12/2011; tulos..?
Sintu74 37/36................. 3. ivf 6/2011; tilanne..?
Solakka Silakka 41/40...... 2. ivf, nyt luovutettuihin soluihin?
Vesiheinä 39/43............... 3. ivf?

3. PLUSSANNEET :popcorn:
Tikru70, tyttö 22.8.09............ 3. ivf
Maaria, poika 17.12.09.......... 5. icsi
Vaahtokarkki, tyttö 13.1.10 ... 3. icsi
sarina13, tyttö 17.2.10........... 1. ivf:n 1. pas
talvikauris, poika 24.3.10....... 1. ivf
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)..... 3. ivf
vilhelmiina72 (tuplat)............. 1. siirto luovutetuilla, takana 6xivf omilla
Auringonkukka, tyttö 30.5.10.. 3. icsi
tyhmäblondi73....................... 1. ivf:n 1.pas
idaliina, poika 21.7.10............. 2. icsi
Möhkö-72.............................. 1. ivf/icsi
mileena................................. luomu
Wäinö................................... luomu, inssiä odotellessa
Mullu, poika 29.10.10............. 3.icsi:n 2.pas
meriharakka........................... 2.ivf
jipsis 40+/?............................. luomu
Villiheinä, LA 20.11.10............. 3.ivf/icsi
Siiri Sisilisko............................ luomu
wellamo.................................. 1.ivf:n 3.pas
karmilla................................... 1.ivf
PetKat..................................... 1.ivf
Liisa34..................................... 1. icsi:n 1.pas
vilkas75................................... 1.iui
wabisabi.................................. 2.ivf
Anja73.................................... 1.iui
Miso........................................ 1.ivf
Libby....................................... 1.ivf
Hysteria................................... 1.icsi
Marinatar................................. 4.ivf
ikäneito70 40........................... 1.ivf/icsi:n 1.pas
Salina 38/?.............................. luomuna puregonin kera
Kukka73 37/42........................ 1.icsi
Sinivatukka 40/37.................... 3.ivf; ero, uusi mies, luomuplussa
Soulmama 37/40, poika 3.8...... 2.ivf
xaara LA vko 03/2011.............. kolme hoitoa, tauko, luomuplussa
++++ 2011 ABOUT PLUSSAUSJÄRJESTYKSESSÄ ++++
Frangipani 35/39.....................1.ivf
Hiiripöllö................................ 4.ivf:n 1.pas
Sointu2010............................ 2.icsi (icsi-stimulointiyrityksiä monia)
Porina 38/?............................ clomit
MariAnne-S 40/37................... 6. ivf:n jälkeen, luovutetuilla
Toivorikas-72 39/48................ 4. icsin 3. pas 5/2011
Uttinen ?/?............................. 1. ivf
Chloe70 40/43........................ 3. ivf:n 2. pas keväällä
Iines-74 36/41....................... luomusti 3. ja 4. ivf:n välillä
Engeli 40-/40+....................... 2. icsi 5/2011
Seinäkukkanen 45.................. adoptioalkion siirto
Ninnatar 36/32....................... ???
Hoppis73 37/40.............. 3. ivf/icsin 1. pas 5/2011
Heidari 36/47......................... 1. ivf:n 1.pas 6/2011
StellaR.................................. 5. ivf:ää odottaessa, luomusti
Marjaana71 39/?.................... 2. ivf 6/2011
 
ON Huomenna pitäisi alkaa ensimmäinen ivf hoito. Aamulla ultra ja reseptit käteen ja illalla piikkiä vatsaan. Outoa vain, että olo ei ole ollenkaan innostunut? Jotenkin on vain kuullut niin paljon juttuja, miten hoitoihin kuluu aikaa, joten toiveita ei ole tähän ensimmäiseen hoitoon. Taidan olla liiankin realistinen... On vain niin monta juttua, ennenkuin on edes alkion siirrossa, että sitä ennen on saatava soluja ja niiden hedelmöitettyä ja jakaantuakkin pitäisi. Huoh... no ehkä sitä tällä asenteella koittaa suojella itseään pettymykseltä-
 
Kyllä ne toiveet siitä vielä jotenkin nousee kuin ihmeen kaupalla, Moto. Mutta oon kyllä itsekin nykyään vähän samanlainen pahimpaan varautuja, ei sille vaan mahda mitään. Pessimisti ei pety jne.

Mä alan perjantaina pitkään kaavaan kuuluvat sumuttelut ja tuun sitten ehkä parin viikon viiveellä sun perästä, mikäli sumut vaan alkaa riittävän ajoissa. Pieni pelko on persiissä, että ne alkaa turhan myöhään, vaikka aloitusta jo kerran aikaistettiin.
 
Moto ja Polkka, mä yritän tulla teijän perässä.. Ultra ens perjantaina; toivotaan, että hematoma olis häipyny, niin pääsis seuraavalla viikolla piikittelemään.
Mullahan on kanssa aina "pessimisti ei pety" -asenne, vaikka kai sitä pitäis yrittää joskus vähän positiivisempikin olla. Tsemppiä meille!
 
Moto, Polkka ja Armi - Tupu, Hupu ja Lupu -ketju..?

Mä opin yhden toisella palstalla kirjoitelleen blogista vielä uuden sanonnan: "Optimisti on väärin informoitu pessimisti." Heh. No, yritetään nyt jotenkin selvitä...
 
ON Jos Polkka päivittelet listaa, niin minulle voisi laittaa punktion vk 36 tai 09/2011 IVF. Eilen tuikkasin ensimmäisen Puregonin ja menikin vähän ok. Vähän alkoi jännittää, kun laitoin lääkettä kynään, mutta eihän se ainakaan vielä missään tuntunut?
Polkka Tupu, Hupu ja Lupu, kuulostaa hyvältä :) Olen ihan oikeasti vähän huolissani tästä välinpitämättöästä asenteestani, mutta ilmeisesti jotenkin vain suojelen itseäni. Varmasti viimeistään siinä vaiheessa, jos siirtoon päästään ja piinailemaan heräävät toiveetkin....
Armi Pidän peukkuja sulle, että kaikki olisi ok ja pääset hoitoihin mukaan :) Olisi kivaa, kun tulee kanssasisaria mukaan piinailemaan:)
Hoppis Onnittelut:heart: Aika hienoa, että viimein onnistuitte, eli kannattaa vaan olla sitkeä! kuusi siirtoa tuntuu paljolta, mutta toisaalta kun itsekkin ajattelee lasta on jo yritetty kaksi vuotta ja nyt vasta päästää ensimmäiseen ivf:ään.
 
Moikka taas pitkästä aikaa!

Iines, oli todella hienoa kuulla, että teillä on tärpänny!! :heart: Ja vielä luomusti!!! Niin sitä vaan sitkeys palkitaan. Mukavaa odotusaikaa sinne.

Ja Hoppikselle kans mukavaa odotusaikaa. Teille vielä tulossa kaksoset, aika hevyä! ;)

Täällä sitä ollaan 3 viikkoa opeteltu elämää pojan kanssa. Kaikenlaista uutta joutunut opettelemaan, ihana pikkumies pitää päivät työntäyteisenä. :)

Onnea muillekin hoitoihin, toivotaan tärppiä kaikille!
 
Listalta jo ajat sitten poistuneena haluan kuitenkin lähettää SUPERONNITTELUT erityisesti Iinekselle ja Chloelle! :flower:
Ihana huomata listalla myös muita tuttuja nimiä. Onnea!

Terveiset adoptioprosessista.
Pottu
 
Moto, meillä on samalla viikolla punktio. Minulla alkaa Puregonin pistelyt huomenna.
Ensimmäinen hoito meillä meni ilman suurempia stressejä, mutta nyt toisessa hoidossa huomaan laskevani päiviä ja hermoilevani kovasti. Eniten minua huolestuttaa munasolujen laatu ja selviääkö ne pitkästä viljelystä blastoksi asti. Viimeksi kaksi selvisi ja kummatkin siirrettiin.

Sumut on aiheuttaneet minulle koko ajan hikoilua, kasvotkin on välillä ihan märät. Ihanaa että pääsee huomenna pistelemään, niin olo vähän tästä helpottuu.

Hienoa kuulla plussauutisia ja niitä toivonkin kaikille tänne kirjoitteleville.
 
Eva kiva kuulla, että on "kohtalotoveri" piinailemassa :) Itselle tämä on ensimmäinen IVF ja ihmettelen, etten hermoile ainakaan vielä lainkaan, jotenkin taidan suojella itseäni kun keväällä tipuin niin ylhäältä toiveideni kanssa.... Olen pistellyt tiistaista asti ja tänään nyt iltapäivällä on alkanut juilimaan vähän ikävästi munasarjoissa. Tämä kai normaalia? Milloin sinulla on alkanut oireet Puregonista. Minulla siis lyhyt kaava, mutta olen kanssa kuullut että noista sumuista on epämielyttäviä oireita, koita jaksaa ja "onneksi" pääsen piikittelemään jo huomenna!
 
Eipäs oo aikoihin tullu mitään tuumailtua.
Onnittelut kaikille joita en ole onnitellu ja jaksuja kaikille.

ON: Nyt ois tero kuuri popsittu ja tätiä odotelleen saapuvaksi. Enpä oo aikoihin näin innolla sitäkään odottanu ja minun tuurillahan se jättää nyt sit vierailun väliin. Tuli vaan mieleen, että onko ketään neuvottu siinä minä päivänä täti lasketaan tulleeksi. Mulla kun vuoto monesti alkaa heti aivan hulvattoman putouksena niin jos esim. tänä iltana alkais niin onko tää sit eka päivä ja otan zumenonin. Joskus muistelen jostain lukeneeni, että eka päivä ois sit vasta seuraava päivä jos illalla alkaa.
Toivottavasti joku osais edes suuntaa antavasti neuvoo kun enhän tota hokannu lääkärissä kysyä ja tänään sit tuli mieleen kun alko masua juilia. Ja tietty siihen aikaan kun ei enää ketään tays:lla tavotettavissa.
 
Menkat alkaa sinä päivänä kun tulee kunnolla punaista. Näin mä sen olen ymmärtänyt. Itsellä menkat joskus starttailee ensin päivän, tulee vain tummanruskea viiva siteeseen. Sitä ei kai vielä lasketa.

Täällä alkoi sitten sumut. Ohhoh mitä litkua. No, meneehän se tuossa.

Päivitän listaa... Tosiaan saa oikein mielellään muutkin päivitellä - kokeilkaa ainakin. Ei ole vaikeeta. :)

(1.) Klikkaa listan alla oikean alakulman kohtaa "Lainaa".

(2.) Poista viestin alusta ja lopusta hakasuluissa olevat QUOTE-tägit hakasulkuineen; tämä on ehkä se "pelottavin" kohta, mutta selviät kyllä!

(3.) Tee korjaukset ja klikkaa "Lähetä".
 
'Täti tuli, täti tuli ja mun sydämeni suli...' :D
Tuli tuossa mieleen, että mies oli yks yö nähny unta että meille tulla tupsahti neloset :O Oltiin sit kunnassa kuulemma ronkumassa isompaa asuntoo ja avustuksia :LOL: No onneks toi ei oo mikään enne unien näkijä toisin kun minä. Tai ei ainakaan tähän asti oo ollu : /
 
  • Tykkää
Reactions: Polkka
Onnea plussanneille ja tsemppiä hoidoissa kävijöille minunin puolestani! 4 ivf hoitoa ja 5 siirtoa ja tuossa nuo ihmeet nyt nukkuvat, kaksostytöt 3kk. Miehen veljen tyttöystävä sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja itkeskelee yhä vaikeaa synnytystään (käynnistys + sektio). Heidän tyttärensä syö hyvin ja nukkuu 10 tunnin öitä heräämättä (4kk). Meidän tytöt pitää mut hereillä, toinen vaatii syliä koko ajan. Hoitojen henkinen rankkuus koulutti sen verran, että tämä ei tunnu enää missään. Joka päivä ihmettelemme miehen kanssa sitä, kuinka onnistuimmekaan näin hyvin. Ehkä tällä kaikella oli tarkoituksensa. Toivon tällä palstalla kirjoittajille kaikille onnistumista - minun uskoni oli jo mennyt mutta onneksi sitkeys palkittiin.
 
ON Täällä on pienimuotoinen paniikki. Aloitin Puregonin tiistaina ja perjantaina ja eilen oli tosi kovat kivut munasarjoissa, ajattelin jo viime yönä soittaa päivystykseen! Yöllä otin Burana 800 ja olo ilmeisesti helpottui ja sain nukuttua. Nyt aamulla kivut on poissa? Ekan jarrupiikin laitan vasta tänään. Toisessa pinossa eräs kirjoitti, että Buranaa ei saisi kuulemma ottaa, lääkäri ei kyllä maininnut mitään? Nyt on sellainen olo, että ovatkohan folliikkelit pokrsahdelleet itsestään ennen aikojaan. Huomenna on eka ultra, mutta jos jollain kokemusta niin mielellään kuulisin.
Marinatar olet oikeassa henkistä kanttia tämä kyllä kasvattaa! Ja onnea kaksosista :)
Jenksula minulle on ainakin sanottu, että 1. päivä on kun vuotoa tulee kunnolla eli tuhrutteluita ei lasketa.
 
Polkka ja Moto76 Juusen tiedän, että se on eka päivä kun tulee kunnolla. Mutta kun joskus oon jostain lukenu, että jos kunnon vuoto alkaa illalla niin se laskettais vasta seuraavasta aamusta.
No onneks nyt kerranki mulla alko tolla tuhnuttelulla eilen eikä suoraan niagarana. Tänä aamuna sit kunnolla ja eka zume napattiin :cool: Huomenna sit soittoaikaa ultraan, wiiiipppiiiiiii!!!
 
Lämpimät kiitokset teille kaikille :heart:

Tosiaan, onnittelut myös jo maaliin päässeille, ainakin Soulmama ja marinatar :flower:

Hoppis ihan mahtavaa, tuplasti onnea!

Liisa kiitos. Ihan uskomatonta, että teidän kaksoset on jo 6 kk:n ikäisiä! Aika rientää...

pottu tsemppiä adoptioprosessiin!

Sharlin voimia ja haleja.

Mukava nähdä, että täällä käy edelleen pyörähtelemässä myös "vanhoja" tuttuja.

Tsemppiä teille jokaiselle vaiheisiinne! Toivottavasti syksy tuo tullessaan paljon plussauutisia. Pitelen taustalla peukkuja ihan jokaiselle.

terkuin Iines 28+0
 
Soulmama, paljon onnea pojasta :heart:

Seinäkukkanen, onnea raskaudesta ja raskauteen :heart:

Onnea kaikille plussanneille, piinailijoille ja hoitoon valmistuville :heart:

Käyn enää harvakseltaan näillä palstoilla :wave:

Soili (Sointu2010) 12+4 (meillä meni kevään raskaus kesken, mutta raskauduin luomusti seuraavasta kierrosta)
 

Yhteistyössä