35+ Lapsettomat

Eva Mulla kanssa vatsa turvottaa ja päätä särkee tämän vatsakivun lisäksi. Tänään oli eka ultra ja 8 kpl folleja kasvamassa oikealla puolella vasemmalla ei mitään.... No on kuulemma vain ihan hyvä juttu, koska munasarja on niin vaikeassa paikassa, että punktio todella hankala. Kipuni johtuvat ilmeisesti endometrioosista, mutta onneksi lääkäri antoi luvan syödä joko buranaa tai paratabsia. Nyt olo jo vähän parempi. Ihme lääkäri siinä suhteessa, ettei suostunut sanomaan koska punktio on ei edes arvioimaan :) No ilmeisesti se on ensi maanantaina.
 
Moto mä tuun pari päivää sun perässä. Tänään ultrassa 9 kpl munarakkuloita. Viimeksi niitä oli hieman enemmän, joista tosin osa oli raakoja ja osa tyhjiä. Nostettiin vähän puregon annostusta ja punktio siirtyy todennäköisesti vuorokaudella eteenpäin. Mulla punktio siis näillä näkymin keskiviikkona tai torstaina. Alkioita viljellään viikonlopun yli blastokystaksi ja siirto on alkuviikolla. Et kaikki näyttää tässä vaiheessa hyvältä.
 
Eva No ihan samoissa melkein mennään. Tänään uä:ssä 8-10 kpl folleja ja koko 10-12 mm. Mulla kanssa siirtyi punktio joko ti tai ke ensi viikolla. Lääkäri haluaa lisäpäivän kasvatteluun ja haluaa jopa ultrata mut sunnuntaina! Aika hyvää palvelua. Mulle kanssa sanottiin, että ihan hyvä määrä ja pääasia, että ovat tasakokoisia niin todennäköisimmin on ilmeisesti kypsiä munasoluja. Mulle ei ole vielä kerrottu mahdollisesta siirtoajasta mitään, no ehkä ihan hyvä, että ensin katsotaan tuleeko siirrettävää. Toivottavasti päästään piinailemaan yhdessä :)
 
Moto Mulla isoimmat follit oli 12 millisiä, loput pienempiä 9-10 millisiä. Maanantaina uusi ultra missä nähdään miten ne on kasvaneet ja silloin varmistuu myös punktiopäivä. Toivotaan meille hyvälaatuisia hedelmällisiä munasoluja.
 
1. SYKSYN PIINAILIJAT (A–Ö) :vampire:
Armi74 36/34................... 1. ivf 9/2011
Hemuliini 77.....................
Jenksula 37/?................... 1. icsi
Moto76............................
Polkka 37/34.................... 2. ivf 9/2011

2. TAUSTALLA (A–Ö) :whistle:
Aleksa2 35/53.................
Arielle75 35.................... 4. ivf/icsi?
Carinna 38/34................. 3. icsi:n 1.pas?
Ekavekara- 40+, fel......... 4. ivf 1. pas 5/2011?
Elleni ?/50+....................
Eva71.............................
Fiia 69 41/36 ................. tilanne..?
Hope-75 35/?................. 1. pas 2/2011; jatko?
Katrin 38/34................... 2. ivf, jatkoon luovutetuilla..?
janetski74 35/35............. 4. icsi?
Laura-70 40.................... 1. iui; tulos..?
Miisamari 36/36.............. 5. icsi, seur. lahjasolut?
Minska 38/?.................... 4. icsi
Myy75 35/45.................. 2. ivf (1. icsi) 5/2011; jatko?
Niiskunen 36/29............. 1. ivf vk13/2011
pekku 35........................ 2. ivf 1.pas 24.2.
pepponen ...................... 2. icsi
Piitu75 35/?.................... Hoidoissa 9 v. sitten, nyt uusi yritys
Rebec 37/43................... 6xiui, nyt uusi yritys; 1.ivf; jatko?
Relish 35/38................... 1. ivf?
Rosmariini -74 36/37....... 2. icsin 6/2011
Sharlin 35/41.................. 2. ivf/icsi (?) luovutetuilla; jatko?
sico 37/39...................... 1. icsi 1.pas 12/2011; tulos..?
Sintu74 37/36................. 3. ivf 6/2011; tilanne..?
Solakka Silakka 41/40...... 2. ivf, nyt luovutettuihin soluihin?
Vesiheinä 39/43............... 3. ivf?

3. PLUSSANNEET :popcorn:
Tikru70, tyttö 22.8.09............ 3. ivf
Maaria, poika 17.12.09.......... 5. icsi
Vaahtokarkki, tyttö 13.1.10 ... 3. icsi
sarina13, tyttö 17.2.10........... 1. ivf:n 1. pas
talvikauris, poika 24.3.10....... 1. ivf
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)..... 3. ivf
vilhelmiina72 (tuplat)............. 1. siirto luovutetuilla, takana 6xivf omilla
Auringonkukka, tyttö 30.5.10.. 3. icsi
tyhmäblondi73....................... 1. ivf:n 1.pas
idaliina, poika 21.7.10............. 2. icsi
Möhkö-72.............................. 1. ivf/icsi
mileena................................. luomu
Wäinö................................... luomu, inssiä odotellessa
Mullu, poika 29.10.10............. 3.icsi:n 2.pas
meriharakka........................... 2.ivf
jipsis 40+/?............................. luomu
Villiheinä, LA 20.11.10............. 3.ivf/icsi
Siiri Sisilisko............................ luomu
wellamo.................................. 1.ivf:n 3.pas
karmilla................................... 1.ivf
PetKat..................................... 1.ivf
Liisa34..................................... 1. icsi:n 1.pas
vilkas75................................... 1.iui
wabisabi.................................. 2.ivf
Anja73.................................... 1.iui
Miso........................................ 1.ivf
Libby....................................... 1.ivf
Hysteria................................... 1.icsi
Marinatar................................. 4.ivf
ikäneito70 40........................... 1.ivf/icsi:n 1.pas
Salina 38/?.............................. luomuna puregonin kera
Kukka73 37/42........................ 1.icsi
Sinivatukka 40/37.................... 3.ivf; ero, uusi mies, luomuplussa
Soulmama 37/40, poika 3.8...... 2.ivf
xaara LA vko 03/2011.............. kolme hoitoa, tauko, luomuplussa
++++ 2011 ABOUT PLUSSAUSJÄRJESTYKSESSÄ ++++
Frangipani 35/39.....................1.ivf
Hiiripöllö................................ 4.ivf:n 1.pas
Sointu2010............................ 2.icsi (icsi-stimulointiyrityksiä monia)
Porina 38/?............................ clomit
MariAnne-S 40/37................... 6. ivf:n jälkeen, luovutetuilla
Toivorikas-72 39/48................ 4. icsin 3. pas 5/2011
Uttinen ?/?............................. 1. ivf
Chloe70 40/43........................ 3. ivf:n 2. pas keväällä
Iines-74 36/41....................... luomusti 3. ja 4. ivf:n välillä
Engeli 40-/40+....................... 2. icsi 5/2011
Seinäkukkanen 45.................. adoptioalkion siirto
Ninnatar 36/32....................... ???
Hoppis73 37/40.............. 3. ivf/icsin 1. pas 5/2011
Heidari 36/47......................... 1. ivf:n 1.pas 6/2011
StellaR.................................. 5. ivf:ää odottaessa, luomusti
Marjaana71 39/?.................... 2. ivf 6/2011

Mullahan on siis vasta ihka eka ivf tässä kuussa -- toivon mukaan.
 
Armi! Me mennään aikalailla samoissa sitten. Ens viikon lopulla muistaakseni alkais mulla pistely.

Täällä merkillisen rauhallista... Ja jotenkin ihan onnellista. En tiedä onko sopivaa sanoa näin, mutta en toivo tältä hoidolta muuta kuin että saisi pään pysymään kasassa.
 
Polkka tsemppiä hoitoon :) Itsellä on kanssa vähän ollut sama asenne tämän ensimmäisen hoidon kanssa, että yrittää vaan pysyä kasassa....
Armille kanssa tsemppiä ja jos viitsit jossain vaiheessa päivittää listaa, niin punktio täällä torstaina ja lauantaina mahdollinen siirto.
Eilen olin taas ultrassa ja follit olivat vielä liian pieniä punktoitavaksi ti tai ke, joten punktio laitettiin torstaiseksi. Alkaa jo vähän jännittämään :) Toivon vain niin kovasti, että niissä olisi solujakin sisällä ja päästäisiin siirtoon asti...
 
ARGH. Kävin tänään apteekissa hakemassa pisteltävät (Gonal-f), kun loppuviikosta pitäis alkaa tökkimään niitä. Meinasin aika lailla pyörtyä, kun hintaa oli yli 500 egee (Kela-korvauksen jälkeen)... Olishan se lääkäri ehkä VOINU varoittaa, että tää lääke on kymmenen kertaa kalliimpi kuin edelliset??? Siis oikeesti. Onneks mulla nyt oli kuitenkin rahaa se maksaa, voin kuvitella, että kaikilla ei olis ollu. Kun on tuolla julkisella puolella hoidoissa, niin ei sillee mitenkään oo säästetty tätä varten erityisesti. Eli kiva pikku menoerä, kun just tuli tieto miehen puolentoista tonnin veromätkyistäkin. :( Ite saan onneks ees jotain takas.

Nyt onneks tuli Kelan lääkekatto täyteen, eli tänä vuonna ei tarvi enää lääkkeistä maksella. Toivoa siis sopii, että homma hoituu ennen vuodenvaihdetta. :) Toki tiedostan, että halvalla päästään julkisella, mutta oli toi vähän ylläri. Onko muilla ollu mitä lääkityksiä ivf-hoidoissa? Mulle ei mitenkään perusteltu, että miks tää lääke oli nyt valittu.

Nyt meen syömään vähän suklaata, jos se helpottais tätä ahdistusta. Sorry täysi omanapaisuus...
 
Armi mennä töräytti lääkekaton rikki miltei kertaostolla! Mullakin meni raja rikki viime apteekkireissulla, kun ostin Synarelan.

Mulla on ollu käytössä aina Puregon. En kyllä suoraan sanottuna muista sen hintatasoa... Se mitä joutuu pulittamaan johtuu tietenkin osittain myös pistettävästä määrästä. Ennen nykyistä hoitoa mulla on ollut tänä vuonna yksi inssi ja yksi lyhyen kaavan ivf ja molemmissa käytössä Puregon. Naftisti jäin vielä lääkekaton alle noilla.

Armille pitkää pinnaa piikkipiinaan ja Motolle kovasti tsempityksiä punktioon! Tuu kertoo paljonko munit. ;)

Mikä on muuten Myyn tilanne, onks toivoo päästä vielä julkiselle? Luin tuolta toisesta ketjusta siitä Vaasan surkean pitkästä hoitojonosta. Ihan uskomaton juttu - olin kuvitellut ettei vois olla NKL:aa pahempaa.

ON. Täälläkin sujahti taas suklaata suuhun... Pitäis tuota rajoittaa, ja makian mussutusta ylipäätään. Herkutella osaan. Torstaina tulee pari viikkoa kuluneeksi sumujen aloituksesta ja saan tietää, onko lääke purrut kuten pitäisi. Mulla on ongelmana muistamattomuus: vaikka kännykässä on muistutuskin, onnistun kuin ihmeen kaupalla unohtamaan sumut. Mutta oon mä nyt sentään kahdesti vuorokaudessa suihkinut, ja silleen suurin piirtein suurpiirteisesti 12 tunnin välein. Mitään sivuoireita ei ole ollut, kuten ei juuri muistakaan lääkkeistä meikäläisellä.
 
Armi pistän vähän paremmaks.. Ostin tällä viikolla 3xPuregon ampullaa=1640 euroa + lisäksi muita hoitoon liittyviä lääkkeitä n. 200€ ilman Kela korvausta! Me kun ollaan luovutetussa hoidossa, niin ei saa Kela korvausta. En ole katkera mutta kuitenkin..
 
Okeiii... Valitin siis turhaan... (Nolona.) Tai siis kyllä tiedän, että ollaan taloudellisesti onnekkaita, kun ollaan julkisella, mutta kun tuli vaan niin yllärinä tuollainen hinta! Ennen ollu noi piikkilääkkeet alle satasen, mutta insseissähän tietty onkin laimeemmat satsit.

Tänään alkoi menkat, huomenna piikkiä mahaläskiin ja tiistaina eka ultra. Tänään sanoin pomolle, että täytyy varautua siihen, että oon pari päivää pois sitten sillon ja sillon. Päätin siis kertoa pomolle meijän tilanteen, kun en jaksanu selitellä mitään muutakaan. Mun työssä olis tosi hankalaa, jos vaan yhtäkkiä kertoisin olevani muutaman päivän pois, nyt saavat siis vähän varautua asiaan. Pomo oli hyvin empaattinen. Katotaan ny, jaksanko muillekin avautua, ihmettelevät kuitenkin, että missä oon, mutta joo, se on sen ajan murhe. Ei kai se muuten, mutta kun töissä ihmiset on tullu raskaaks jonossa ja rivissä tässä viimeisen vuoden aikana, niin tuntuu vaan tyhmältä tää oma tilanne...


1. SYKSYN PIINAILIJAT (A–Ö) :vampire:
Armi74 36/34................... 1. ivf 9/2011
Hemuliini 77.....................
Jenksula 37/?................... 1. icsi
Moto76............................ 1. ivf 9/2011
Polkka 37/34.................... 2. ivf 9/2011

2. TAUSTALLA (A–Ö) :whistle:
Aleksa2 35/53.................
Arielle75 35.................... 4. ivf/icsi?
Carinna 38/34................. 3. icsi:n 1.pas?
Ekavekara- 40+, fel......... 4. ivf 1. pas 5/2011?
Elleni ?/50+....................
Eva71.............................
Fiia 69 41/36 ................. tilanne..?
Hope-75 35/?................. 1. pas 2/2011; jatko?
Katrin 38/34................... 2. ivf, jatkoon luovutetuilla..?
janetski74 35/35............. 4. icsi?
Laura-70 40.................... 1. iui; tulos..?
Miisamari 36/36.............. 5. icsi, seur. lahjasolut?
Minska 38/?.................... 4. icsi
Myy75 35/45.................. 2. ivf (1. icsi) 5/2011; jatko?
Niiskunen 36/29............. 1. ivf vk13/2011
pekku 35........................ 2. ivf 1.pas 24.2.
pepponen ...................... 2. icsi
Piitu75 35/?.................... Hoidoissa 9 v. sitten, nyt uusi yritys
Rebec 37/43................... 6xiui, nyt uusi yritys; 1.ivf; jatko?
Relish 35/38................... 1. ivf?
Rosmariini -74 36/37....... 2. icsin 6/2011
Sharlin 35/41.................. 2. ivf/icsi (?) luovutetuilla; jatko?
sico 37/39...................... 1. icsi 1.pas 12/2011; tulos..?
Sintu74 37/36................. 3. ivf 6/2011; tilanne..?
Solakka Silakka 41/40...... 2. ivf, nyt luovutettuihin soluihin?
Vesiheinä 39/43............... 3. ivf?

3. PLUSSANNEET :popcorn:
Tikru70, tyttö 22.8.09............ 3. ivf
Maaria, poika 17.12.09.......... 5. icsi
Vaahtokarkki, tyttö 13.1.10 ... 3. icsi
sarina13, tyttö 17.2.10........... 1. ivf:n 1. pas
talvikauris, poika 24.3.10....... 1. ivf
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)..... 3. ivf
vilhelmiina72 (tuplat)............. 1. siirto luovutetuilla, takana 6xivf omilla
Auringonkukka, tyttö 30.5.10.. 3. icsi
tyhmäblondi73....................... 1. ivf:n 1.pas
idaliina, poika 21.7.10............. 2. icsi
Möhkö-72.............................. 1. ivf/icsi
mileena................................. luomu
Wäinö................................... luomu, inssiä odotellessa
Mullu, poika 29.10.10............. 3.icsi:n 2.pas
meriharakka........................... 2.ivf
jipsis 40+/?............................. luomu
Villiheinä, LA 20.11.10............. 3.ivf/icsi
Siiri Sisilisko............................ luomu
wellamo.................................. 1.ivf:n 3.pas
karmilla................................... 1.ivf
PetKat..................................... 1.ivf
Liisa34..................................... 1. icsi:n 1.pas
vilkas75................................... 1.iui
wabisabi.................................. 2.ivf
Anja73.................................... 1.iui
Miso........................................ 1.ivf
Libby....................................... 1.ivf
Hysteria................................... 1.icsi
Marinatar................................. 4.ivf
ikäneito70 40........................... 1.ivf/icsi:n 1.pas
Salina 38/?.............................. luomuna puregonin kera
Kukka73 37/42........................ 1.icsi
Sinivatukka 40/37.................... 3.ivf; ero, uusi mies, luomuplussa
Soulmama 37/40, poika 3.8...... 2.ivf
xaara LA vko 03/2011.............. kolme hoitoa, tauko, luomuplussa
++++ 2011 ABOUT PLUSSAUSJÄRJESTYKSESSÄ ++++
Frangipani 35/39.....................1.ivf
Hiiripöllö................................ 4.ivf:n 1.pas
Sointu2010............................ 2.icsi (icsi-stimulointiyrityksiä monia)
Porina 38/?............................ clomit
MariAnne-S 40/37................... 6. ivf:n jälkeen, luovutetuilla
Toivorikas-72 39/48................ 4. icsin 3. pas 5/2011
Uttinen ?/?............................. 1. ivf
Chloe70 40/43........................ 3. ivf:n 2. pas keväällä
Iines-74 36/41....................... luomusti 3. ja 4. ivf:n välillä
Engeli 40-/40+....................... 2. icsi 5/2011
Seinäkukkanen 45.................. adoptioalkion siirto
Ninnatar 36/32....................... ???
Hoppis73 37/40.............. 3. ivf/icsin 1. pas 5/2011
Heidari 36/47......................... 1. ivf:n 1.pas 6/2011
StellaR.................................. 5. ivf:ää odottaessa, luomusti
Marjaana71 39/?.................... 2. ivf 6/2011
 
Armi kyllä mä ainakin ymmärsin sun kauhistuksen ihan täysin; on ihan ymmärrettävää että tollanen äkkinäinen rahanmeno lyö vähän ällikällä. Järkkyä kyllä, miten erilaisia lipunhintoja me maksetaan tähän samaan jännitysnäytelmään!
 
Armi en sillä tarkoittanut, että turhasta valitit..

Itse onneksi olin varautunut summaan, mutta silti oli epäuskoinen olo kun tulin apteekista, että pistinkö just ihan oikeesti niin paljon apteekkiin rahaa.. Ja mietin mitä kaikkea sillä olisin saanut. No, mutta jos lopputulos on onnistunut, mulla ei ainakaan ole rahalla mitään väliä, mutta jos taas ei niin sitten vähän harmittaa. Mutta mietin, että kyllä sitä voisi laittaa aika paljon esim. kauneuskirurgiaan ja silikonirinnatkin voi epäonnistua ja niitä voi joutua korjaamaan kalliilla.. Joopa joo.

Jos joku ystävällinen jaksaa päivitellä jossakin välissä, niin mut voi laittaa syksyn piinailijoihin.. ja 3. luovutettu munasoluhoito
 
Punktio ohi, 8 solua saatiin, jos onni käy niin lauantaina siirtoon. Kivut olivat aivan
sietämättömät ennen toimenpidettä, mikä on kuulemma normaalia kun on paha endo.
Toimenpide oli nukutuksessa, joten se meni helposti, kivut olivat taas heräämisen jälkeen,
mutta onneksi sai paljon kipulääkettä ja nyt on ihan ok. Saan ottaa 4 * 1g panadolia ja 3* 800 g buranaa, joten eiköhän tuolla koktaililla pärjää :)
Sharlin auts noita summia..... Kyllä pitäisi kaikkien saada kela korvaus!
Polkka Hyvä, jos ei ole sivuoireita! Mulla oli muutama päivä jo aikamoiset kivut Puregonista, mutta onneksi ei ollut koko kahta viikkoa :)
 
Moto varsin mukava saalis!! Melkosessa lääkepöllyssä sinäkin... Huh meitä! Toivotaan että kivut hellittää pian.

Sharlinille halaus. Silikonivertaus on ihan hyvä... aina voisi pöllömminkin rahansa käyttää!

Täälläkin alkaa nyt sit piikittely. Oon ihan että mitä mitä mitä, mites tää taas menikään, vaikka vastaanotolla coolisti esiinnyin vanhana tekijänä - mitä siis valitettavasti taidan jo ollakin. Mutta edellisistä piikeistä on kuitenkin jo yli puoli vuotta... Illalla toi Puregon siis kai laitettiin, ja suurin piirtein samaan aikaan siitä edespäin joka ilta. Tästä se sitten taas lähtee. Huih.
 
Taas 'pitkästä aikaa' täällä.
Noita lääkeiden hintoja itsekin kauhistelin sillon ekassa ICSI:ssä. Itsekin sillon mietti mitä kaikkee sillä rahalla ois saanu mutta silti päällimmäisenä aina mieleen tuli, että just sillä rahalla aion saada sen niin maailman ihanimman lapsen, niiden kaikkien muiden maailman ihanimpien joukkoon :)

Tänään olikin sit se kauan odotettu UÄ ja sieltähän löyty 7,2mm paksu limakalvo siitäkin huolimatta, että oon pari nappia unohtanu :ashamed: En sit kuitenkaan hoksannu kysyä onko toi hyvä vai huono paksuus kun päällimäisenä oli vaan kysymys, "mites täää mun lentsu nyt sit tätä kaikkee siirtää". No ei onneks siirrä mitenkään. Ei kuulemma oo utkimuksissa ilmenny mitään miks siirtoja ei voitais flunsasta huolimatta tehdä.
Niinpä siirto onkin sit keskiviikkona jos nenut vaan jaksaa pyristellä sulatuksesta. Olin kyllä aika yllättäny kun tämä lääkäri sano, että meillä on 5 priimaa ja 1 hyvä pakkasessa kun sillon pakastuksen aikaan meille sanottoon, että siellä on 6 sellasta no suunnilleen hyvää. No aina parempi näin päin :) Niin ja tämä lääkäri suostu siihen, että siiirretään kaks alkiota kun ne on kuulemma kahden olkiin 'niputettu' =)
Keskiviikkoa odotellen :popcorn:
 
Klinikalta soittivat 8 solusta oli 7 hedelmöittynyt! Olen tosi yllättynyt ja iloinen, luulisi noista jonkun edes jakautuvan. Huomenna siirrtoon, se vähän jännittää toimenpiteenä...
Jenksula pitkää pinnaa sinne myös keskiviikon odottelussa :)
Polkka Kyllä varmasti klaaraat piikittelyt. Niitä, kun on joskus pistänyt tuskin voi unohtaa, ainut on vain että muistaa juuri pistää samoihin aikoihin :)
 
Hihii Polkka! Mehän ollaan päivälleen samassa aikataulussa toistaiseksi! Piinailusamikset! :) Mulla on nyt ekaa kertaa toi kynäsysteemi pistelyssä. Oli aika miellyttävä, kun piikki on niin pieni, ettei tuntunu mitään, eikä itse ainekaan kirvelly. Meinasin vaan unohtaa eilen illalla pistää, kun puuhailin siinä jotain muuta.. :ashamed:

Motolle onnittelut huimasta hedelmöitysprosentista! Kyllä siitä kelpaa valita paras päältä! Kai se oli kivun ja säryn arvoista... Mulla ei oo mitään endoakaan, mutta silti jänskättää se mahdollinen kipu ja särky. :(

Jenksulan siirtoon onneaponnea!
 
1. SYKSYN PIINAILIJAT (A–Ö) :vampire:
Armi74 36/34................... 1. ivf 9/2011
Hemuliini 77.....................
Jenksula 37/?................... 1. icsi
Moto76............................ 1. ivf 9/2011
Polkka 37/34.................... 2. ivf 9/2011
Sharlin 35/41.................. 3. ivf/icsi (?) luovutetuilla
Eva71.............................

2. TAUSTALLA (A–Ö) :whistle:
Aleksa2 35/53.................
Arielle75 35.................... 4. ivf/icsi?
Carinna 38/34................. 3. icsi:n 1.pas?
Ekavekara- 40+, fel......... 4. ivf 1. pas 5/2011?
Elleni ?/50+....................
Fiia 69 41/36 ................. tilanne..?
Hope-75 35/?................. 1. pas 2/2011; jatko?
Katrin 38/34................... 2. ivf, jatkoon luovutetuilla..?
janetski74 35/35............. 4. icsi?
Laura-70 40.................... 1. iui; tulos..?
Miisamari 36/36.............. 5. icsi, seur. lahjasolut?
Minska 38/?.................... 4. icsi
Myy75 35/45.................. 2. ivf (1. icsi) 5/2011; jatko?
Niiskunen 36/29............. 1. ivf vk13/2011
pekku 35........................ 2. ivf 1.pas 24.2.
pepponen ...................... 2. icsi
Piitu75 35/?.................... Hoidoissa 9 v. sitten, nyt uusi yritys
Rebec 37/43................... 6xiui, nyt uusi yritys; 1.ivf; jatko?
Relish 35/38................... 1. ivf?
Rosmariini -74 36/37....... 2. icsin 6/2011
sico 37/39...................... 1. icsi 1.pas 12/2011; tulos..?
Sintu74 37/36................. 3. ivf 6/2011; tilanne..?
Solakka Silakka 41/40...... 2. ivf, nyt luovutettuihin soluihin?
Vesiheinä 39/43............... 3. ivf?

3. PLUSSANNEET :popcorn:
Tikru70, tyttö 22.8.09............ 3. ivf
Maaria, poika 17.12.09.......... 5. icsi
Vaahtokarkki, tyttö 13.1.10 ... 3. icsi
sarina13, tyttö 17.2.10........... 1. ivf:n 1. pas
talvikauris, poika 24.3.10....... 1. ivf
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)..... 3. ivf
vilhelmiina72 (tuplat)............. 1. siirto luovutetuilla, takana 6xivf omilla
Auringonkukka, tyttö 30.5.10.. 3. icsi
tyhmäblondi73....................... 1. ivf:n 1.pas
idaliina, poika 21.7.10............. 2. icsi
Möhkö-72.............................. 1. ivf/icsi
mileena................................. luomu
Wäinö................................... luomu, inssiä odotellessa
Mullu, poika 29.10.10............. 3.icsi:n 2.pas
meriharakka........................... 2.ivf
jipsis 40+/?............................. luomu
Villiheinä, LA 20.11.10............. 3.ivf/icsi
Siiri Sisilisko............................ luomu
wellamo.................................. 1.ivf:n 3.pas
karmilla................................... 1.ivf
PetKat..................................... 1.ivf
Liisa34..................................... 1. icsi:n 1.pas
vilkas75................................... 1.iui
wabisabi.................................. 2.ivf
Anja73.................................... 1.iui
Miso........................................ 1.ivf
Libby....................................... 1.ivf
Hysteria................................... 1.icsi
Marinatar................................. 4.ivf
ikäneito70 40........................... 1.ivf/icsi:n 1.pas
Salina 38/?.............................. luomuna puregonin kera
Kukka73 37/42........................ 1.icsi
Sinivatukka 40/37.................... 3.ivf; ero, uusi mies, luomuplussa
Soulmama 37/40, poika 3.8...... 2.ivf
xaara LA vko 03/2011.............. kolme hoitoa, tauko, luomuplussa
++++ 2011 ABOUT PLUSSAUSJÄRJESTYKSESSÄ ++++
Frangipani 35/39.....................1.ivf
Hiiripöllö................................ 4.ivf:n 1.pas
Sointu2010............................ 2.icsi (icsi-stimulointiyrityksiä monia)
Porina 38/?............................ clomit
MariAnne-S 40/37................... 6. ivf:n jälkeen, luovutetuilla
Toivorikas-72 39/48................ 4. icsin 3. pas 5/2011
Uttinen ?/?............................. 1. ivf
Chloe70 40/43........................ 3. ivf:n 2. pas keväällä
Iines-74 36/41....................... luomusti 3. ja 4. ivf:n välillä
Engeli 40-/40+....................... 2. icsi 5/2011
Seinäkukkanen 45.................. adoptioalkion siirto
Ninnatar 36/32....................... ???
Hoppis73 37/40.............. 3. ivf/icsin 1. pas 5/2011
Heidari 36/47......................... 1. ivf:n 1.pas 6/2011
StellaR.................................. 5. ivf:ää odottaessa, luomusti
Marjaana71 39/?.................... 2. ivf 6/2011[/QUOTE]
 
Siirrossa oltu, 6 meni pakkaseen eli kaikki 7 olivat jatkaneet jakautumista. Aika härö tunne juuri nyt :) Nyt pitäisi jatkaa kuulemma normaalia elämää, mutta ei kuulemma maratoonille lähteä jos ei ole ennenkään harrastanut :) Eli ei annettu oikeastaan mitään kieltoja? Tuntuu vain, että joillekkin on sanottu enemmän rajoituksia. No ajattelin ottaa rauhallisesti tämän pari viikkoa. Jos joku päivittää listaa niin testauspäiväksi voi laittaa 24.9. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Polkka ja Jenksula
Ihmeita tapahtuu!
Tulin kurkkaamaan tänne pitkästä pitkästä aikaa ja huomasin Iineksen ihanat uutiset! Mm. hän tsemppaili minua omalla polullani. Nyt se meidän alkio on jo kohta 1,5v. Joten lämpimät onnittelut Iines!!! Olen aina välillä miettinyt miten teillä hoidot-tai tauko on sujunut.

Onnea kaikille lapsettomuushoidoissa oleville ja kaikille plussanneille!!!
Aina kannattaa pitää toivoa yllä. Elämä on ihmeellistä.
 
Moto mielettömän hyvin lähti teillä alkiot jakaantumaan, ihan ootte tilastoihmeitä! Wau.

Täällä on parin haparoivan pistoksen jälkeen piikitelty taas ihan rutiinilla. Vaikka annos on isompi kuin koskaan aiemmin (200 IU), piikkien ainoa sivuvaikutus on toistaiseksi perhosten lisääntyminen vatsanpohjassa. Eli alkaa hippasen hermostuttaa. :-/

Armisein, mikä fiilis sulla?
 
Polkka itsestä tuntuukin, että tämä on liian hyvää ollakseen totta ja pelkäänkin että ongelma on juuri kiinnittymisessä ja sille ei kauheasti voi mitään. Limakalvon paksuus on ok, mutta luontohan sen sitten päättää kuka jää ja kuka ei...
Onnea sinulle pistelyyn, aika kuluu onneksi nopeasti piikittelyjen parissa :)
 
Piikittelyistä puheen ollen... Tiedättekö onko noin yleisesti ottaen niin, että pitkässä ivf-kaavassa hormoniannostus on isompi kuin lyhyessä? Joko näin on, tai sitten mulla on vaihdevuodet iskeneet laakista - tai sitten nää kierrot vaan kerta kaikkiaan on niin totaalisen erilaisia. Nyt joka tapauksessa alkaa piikitys 350 IU:lla Puregonia, kun tähän asti on menty 200:lla. Viime ivf:ssä annokset oli selvästi pienempiä. Mentiin silloin lyhyellä kaavalla.
 

Yhteistyössä