35+ Lapsettomat

Oooooooooooooooooooooo, Frangipani! Onnea plussasta!! Mähän sanoin että se oli ihan selvä peli, kaikki oireet täsmäsivät. ;)

Ja ihan mahtia että palstalle on taas tullut eloa! Paikalla on pitkän matkan ja keskipitkän matkan juoksijaa ja sitten noita vikkeliä sprinttereitä, joilla tärppää tosta vaan. Ja mikä huvittavinta, yksi jos toinenkin on osoittautunut koiranomistajaksi. Rapsutuksia vaan kaikkien haukuille tasapuolisesti!

Jos ken haluaa päivitellä listaamme (kaikenlaiset muokkaukset ja järkeistykset ok), niin siitä vaan. Lista on sivulla 189, puolivälissä/lopussa. Itsekin voin sitä sitten taas ihmetellä, mutta ihan juuri nyt en ehdi.

ON, ihan pikkaisen vaan: toka inssi nyt takana. Kuulin samalla, että periaatteessa ei voi olla yhtä aikaa hoidoissa yksityisellä ja ivf-jonossa NKL:lla. No, kaipa se on omantunnon kysymys, mitä kertoo jonotusajan puuhistaan..?
 
Ai niin ja Sartsuli, olipa lupaavaa! Ei kun uuteen yritykseen sitten! Mä muuten olen ihan oikeasti ajatellut niin, että elämäntavoilla vois jonkun verran vaikuttaa siihen, minkä ikäinen on sisäisesti. Tiedä sitten onko toiveajattelua, mutta ainakin olen tosi motivoitunut syömään säännöllisesti ja monipuolisesti, liikkumaan jne. Satunnaisen tupakin pössyttelynkin olen lopettanut, mitä nyt joskus tädin tultua voisi kiukuspäissäin vetää henkoset, mutta kun ei siinä ole askia tarjolla niin tuppaa jäämään sekin.
 
Frangipani, jopa uutisen täräytit! Onneksi olkoon!!!
Sartsuli, hyvä että tuli parempaa kohtelua ja toiveikkaampi olo.
Polkka, pidä sitten vain huolta ettei kelan kautta kulje tieto... :whistle:

Lapsettomilla näkyy yleisesti olevan paljon koiria --> koirat aiheuttavat lapsettomuutta. :O
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä Frangipani, hieno luku!

Täällä puolestaan iski sumea ahdistus valtavasta ajan- ja rahanhukasta, jonka olen aiheuttanut viivyttelemällä ensin hoitoon lähtöäni ja laahustamalla sitten ekat tutkimus- ja hoitovaiheet ehdoin tahdoin läpi julkisella. Olen varmasti ainoa ääliö, joka etenee näin päin, että kevyet hoidot ensin julkisella, ja vielä Helsingissä. Siis ihan ok, jos on 25 v., mutta tässä vaiheessa..! Viime yönä ei tullut uni, kun aloin kelailla asiaa, tutustuin kunnolla siihen hoitotakuuseen ym. Jotenkin vaan kun tämä raskautumisen totaalinen vaikeus käy koko ajan ilmeisemmäksi, sitä... kraah. En tiiä. Masentaa. :(

Sitten löysin naikkarin vuosikertomuksen vuodelta 2009 (http://intra.vsshp.fi/fi/dokumentit/24309/toimintakertomus_2009.doc). Inssin onnistumisprosentti on siellä juhlavat 8,9. No, yritän ajatella, että kun nyt kolmatta kertaa piikittelin, niin eikös se todennäköisyys ole sitten jo samaa luokkaa kuin yhdessä ivf:ssä...

Voi hyvää päivää miten pakkoajatukset ja itsesyytökset vie nyt naista! Koettakaa kestää. Huomaatte etten jaksa kauhiasti iloita tästä viimeisestä pehmohoidosta.

Kaiken sumeuden keskellä tein kuitenkin uuden version meidän listasta. Palaan siihen kohta...
 
Lista päivitetty 15.2.2011. Wanhat listat ihailtavana sivulla 189.

1. KEVÄTTALVEN PIINAILIJAT (A–Ö)
Armi74 36/34......................3.iui 28.1.
Chloe70 40/43....................3.ivf:n 2.pas keväällä
ekavekara- 40+, fel.............2.ivf:n 1.pas; 3.ivf helmikuu
Fiia 69 41/36 .....................1.icsi, pas helmikuu
Hope-75 35/?......................1.pas 4.2.
Katrin 38/34.......................4.iui, 1.ivf-siirto 9.2.
Myy75 35/45.......................1.iui, 1.ivf-siirto 9.2. testi 21.2.
Niiskunen 36/29..................1.ivf maaliskuu
pekku 35............................2.ivf 1.pas helmikuu
Polkka 36/34.......................1.oi, 2.iui, 1.ivf helmikuu
Rebec 37/43.......................6xiui, nyt uusi yritys; 1.ivf 1.pas helmikuu
Sharlin 35/41......................2.yr. luov. munasoluilla epäonnistui; pas 8.-11.3.
Sintu74 36/35.....................2.iui, 2.ivf 1.pas, 3.ivf helmi-maaliskuu?
Sointu2010 41.....................2.icsi tammikuu
toivorikas-72 38/47..............4.icsi, pas tammikuu?

2. MUUT HOIDOISSA OLEVAT (A–Ö)
Arielle75 35.........................4.ivf/icsi?
Carinna 38/34.....................3.icsi:n 1.pas?
Hiiripöllö............................ 4.ivf, testi 28.12.?
Hoppis73 37/40..................2.icsi 2.pas
Iines-74 36/41....................4.ivf?
janetski74 35/35.................4.icsi?
Laura-70 40.......................1.iui, testi???
MariAnne-S 40/37...............6.ivf?
Miisamari 36/36..................5.icsi, seuraavaksi lahjasolut?
Minska 38/?........................4.icsi
Ninnatar 36/32.....................???
Porina 38/?.........................clomit
Relish 35/38.......................1.ivf?
Rosmariini -74 35/36...........iui, testi???
Seinäkukkanen 45...............adoptioalkion siirto 1/11 nega
sico 37/39..........................1.icsi 1.pas testi 3.1.???
Solakka Silakka 41/40..........2.ivf, siirto luovutettuihin soluihin?
StellaR 38/45......................5.ivf?
Vesiheinä 39/43...................3.ivf?

3. PLUSSANNEET :heart: :heart:
Tikru70, tyttö 22.8.09.............3.ivf
Maaria, poika 17.12.09............5.icsi
Vaahtokarkki, tyttö 13.1.10 ....3.icsi
sarina13, tyttö 17.2.10............1.ivf:n 1.pas
talvikauris, poika 24.3.10........1.ivf
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)......3.ivf
vilhelmiina72 (tuplat).............1.siirto luovutetuilla, takana 6xivf omilla
Auringonkukka, tyttö 30.5.10...3.icsi
tyhmäblondi73........................1.ivf:n 1.pas
idaliina, poika 21.7.10..............2.icsi
Möhkö-72...............................1.ivf/icsi
mileena..................................luomu
Wäinö....................................luomu, inssiä odotellessa
Mullu, poika 29.10.10..............3.icsi :n 2.pas
meriharakka............................2.ivf
jipsis.......................................luomu
Villiheinä, LA 20.11.10..............3.ivf/icsi
Siiri Sisilisko.............................luomu
wellamo..................................1.ivf:n 3.pas
karmilla...................................1.ivf
PetKat.....................................1.ivf
Liisa34....................................1. icsi:n 1.pas
vilkas75..................................1.iui
wabisabi.................................2.ivf
Anja73....................................1.iui
Miso........................................1.ivf
Libby.......................................1.ivf
Hysteria..................................1.icsi
Marinatar................................4.ivf
ikäneito70 40..........................1.iv f/icsi:n 1.pas
Salina 38/?..............................luomuna puregonin kera
Kukka73 37/42........................1.icsi
Sinivatukka 40/37....................3.ivf; ero, uusi mies, luomuplussa
Soulmama 37/40.....................2.ivf
xaara LA vko 03/2011..............kolme hoitoa, tauko, luomuplussa
+++++ 2011 PLUSSAUSJÄRJESTYKSESSÄ +++++
Frangipani 35/39.....................1.ivf 19.1.2011
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kamalasti kaikista onnitteluista. Olette te sellainen porukka, että oksat pois. Saa kyllä parempaa vertaistukea hakea.:heart:

Soulmama, yksi siirrettiin ja 9 huurunenää odottaa vuoroaan =)

Katrin, tsemppiä punktioon maanantaille. Mä jännitin kanssa ihan sikana, ja kerroinkin sen hoitsuille ja lääkärille. Antoivat ehkä siksi heti kunnon mömmöt, ja kandin kädenkin puristeltavaksi (tyks = opetussairaala). Pelkäsin, että sattuu niin pirusti, mutta ehkä oikea tunne olikin vain jonkinasteinen epämiellyttävyys. Kerran muistaakseni vingahdin säälittävästi ja heti taas lisättiin litkua kanyyliin :D Täällä on jotkut maininneet, että alkupesu olisi ollut kaikkein kurjinta. Mun täytyy kyllä myöntää, että mulle ei sitä joko tehty, tai olin jo siinä vaiheessa ihan ulalla, kun en sellaista vaihetta muista toimenpiteestä. Onneksi koko tilanne oli hetkessä ohi, vaikka multakin kerättiin peräti 22. Ja voin luvata, että jatkovaiheet ne vasta jännittäviä onkin! Hyvin se menee, usko vain!

Armille ja Polkalle tsempityksiä piinistelyyn - päivä kerrallaan, tytöt!
 
No jo on sulla Frangipani hurjat lukemat! Hieno homma =)
Polkalle ja Armille tsemppiä piinistelyyn minultakin!
Ja nyt se sit alkaa tositoimet taas meikäläiselläkin. =) Suunnitelmissa siis lääkkeellinen PAS ja kierropäivä 2 pitäisi aloittaa Zumenon. Vuodon piti alkaa vasta ensiviikolla mutta näemmä alkaakin jo nyt eli huomenna tai sitten sunnuntaina aloitan tuon hormonin napsimisen, jippii :whistle:. Vaikka tässä PASissa pitäisi kuulemma päästä helpommalla noiden hormonien suhteen niin ei kovin hyvältä kuulostanut tuon Zumenonin pakkausselosteessa olevat haittavaikutukset... Minä kun reagoin todella voimakkaasti noihin aikaisempiin hormoneihin. Hohhoijaa, toivotaan että homma sujuisi kuitenkin suhteellisen hyvin ja ennenkaikkea että alkiot selviytyisivät sulatuksesta, muuten menee ihan hukkaan näidenkin hormonien napsiminen... Onko muuten täällä kellään kokemusta tuosta Zumenonista ja jos on niin minkämoisia?
 
Viimeksi muokattu:
Jihuu, Rebec! Kaameasti sissihenkeä alkavaan koitokseen!

Täällä sumea ahdistus hälveni kun jutskailin vähän lääkärin kanssa. Ei tässä ny sellasta hätää... Tilalle tuli hirveä n.ä.l.k.ä. Tää tosin oikeastaan tais alkaa jo melkein samantien inssistä pois kävellessä, joten ei nyt ehkä mikään oire vielä. :D Mut sellanen kovertava, ällöttävä ja melkein oksettava nälkä on joka hetki. Hormonit siis ainakin hyrrää, ellei muuta.

Muuten Armi: mehän mennään tosiaan ihan samoissa, ja ollaan vielä samaa vuosikertaakin. Tsemppiä myös sulle!
 
Viimeksi muokattu:
Armille ja Polkalle Kovasti tsemppiä täältäkin piinistelyyn!

Rebec Taisteluhenkeä alkavaan koitokseen.

Myy75 Koskas sulla olikaan punktio?

Täällä hieman mieli rauhottunut kiitokset Rebeclle ja Frangipanille. Tuli pari pvää sitten mieluinen puhelu koirakasvattajalta jolle oli pentuja syntynyt. Ehkäpä meille tulee toinen koiruus, jipii =)
 
Pitkästä aikaa on uutisia kerrottavana. Ensin isot onnitteluhalit kaikille plussanneille ja tsemppihalit piinailijoille!:hug:
Mä olen loppusyksyn ja vuoden alun ollut hoidossa adenomyoosin takia ja pistellyt kaikenmoisia "myrkkyjä" kroppaan jotta pesäke häipyisi tai edes pienenisi mut siellähän se on ja pysyy.: / Viikko sit perjantaina oli ultra jossa katsottiin mikä on tilanne ja onko 1. PAS edes mahdollinen. Kohdussa oli edelleen nestettä mut lääkäri oli sitä mieltä että tehdään siirto, mut sitä ennen imetään neste pois. Eilen oli sit siirtopäivä ( alkio selvisi sulatuksesta hienosti ja lähti edelleen jakautumaan) ja kas kummaa nesteestä ei tietokaan ja 12-soluinen kaveri siirrettiin lääkärin mukaan ihanteelliseen ympäristöön. Itsellä on hieman epätodellinen olo. Mietin vain koko ajan et mihin hemmettiin se neste nyt äkkiä hävisi. Se on ollut todennäköisin syy siihen miksi alkio ei kiinnity. Nyt sit odotellaan taas, mulla on piina päättynyt aina pp 11.
 
Heippa Hope! :wave:

Onpa hyviä uutisia! Nostin sut listalla "ykkösketjuun". Ja juu, nuo nesteet tuntuu tulevan ja menevän aika mystisesti. Mulla välillä vas. munasarjassa nestettä, välillä ei. Pulskassa kunnossa ollessaan nestepussi voi vähän haitata muniksen starttia.

Katrinille ihanaa karvaisen tulokkaan odottelua, sikäli kun nyt päätätte ottaa toisen hännänhuiskuttajan. Parin kk:n päästä kannatte sitten kotiin karvaisen käärön... :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Frangipani onneksi olkoon!! :flower: Taitaa olla vuoden eka plussa tässä pinossa :heart:

Olen tarkoituksella pitänyt taas palstataukoa, tuntuu että ajatukset pyörii lapsettomuuden ympärillä ihan tarpeeksi muutenkin :ashamed: Nyt odottelen kuukautisia että päästäisiin PAS:iin, pitäisi alkaa ensi viikolla. Minulle on määrätty Progynovaa, ilmeisesti melkolailla samaa tavaraa kuin Zumenon? (Ei sillä että siitä olisi kokemuksia Rebec...)

Katrin tsemppiä punktioon!
 
Onnea mielettömästi Frangipani!!! :flower:
Ja tsemppiä kovasti kaikille piinailijoille ja hoitoa odottaville!

Me käytiin ivf-suunnittelussa perjantaina ja nyt on toivo katossa ja ajatukset kiertää vain yhden ajatuksen ympärillä :) Täti, kerrankin odotettu, saapui eilen ja sumuttelut alkaa sitten kolmen viikon päästä. Näillä näkymin punktio osuisi suunnilleen viikolle 11.
Klinikkakäynti oli kyllä kaikilla tavoilla mukava, lääkärillä oli runsaasti aikaa selittää ja selvittää meille asioita ja vastailla kysymyksiin. Pelottava ivf-peikko onkin nyt kiva ivf-keiju :D
Kunpa laparoskopiasta olisi ollut apua ja nyt onnistaisi. Endoahan löytyi vain vähän, mutta toinen torvi oli ollut kiinnikkeiden aiheuttaman venytyksen takia jotenkin litistyksissä ja siten tukossa, vaikka aiemmin tehdyssä aukiolotutkimuksessa se näytti ihan aukinaiselta.
Jotenkin tuntuu siltä, että että vasta nyt pääsemme tositoimiin, vaikka takana on jo kaksi inssiä. Niistä vaan jäi sellainen fiilis, ettei lääkärikään hirveästi toivoa viljellyt. Mutta nyt on ihan eri fiilikset, saletisti natsaa ;)
 
Ekavekara tänään laitettiin Zoladex, Zumenonit aloitan n. 16.2.. ja PAS 8-11.3 joku päivä.. en tiedä kuinka nopeasti teidän hoito menee?

Niiskuselle kiva, että oli mukava käynti, kyllä saletisti nyt natsaa :) Virman piikkiin vaan..
 
hope, onpa sinulla jännät paikat. Jospa se kiinnittymisongelma nesteenpoiston myötä todella olisi kadonnut.

niiskuselle ja sharlinille onnekkaita hoitojen aloituksia. Teillä taitaa piinailut osua melko samoihin aikoihin?

Meillä alkoi nyt uusi hoito ja punktio luultavasti joskus ensi viikolla. Tässä tuntuu olo ihan liukuhihnahoidokille. Kaikkeen tottuu. : /
 
Hirmuisesti onnea minultakin Frangipanille!! :flower: :kiss: Ihana kun tulee onnistumisia!

Paljon onnenpotkuja ekavekaralle uuteen hoitoon! Liukuhihnahoito kuulostaa minun mielestäni etupäässä tehokkaalta hoidolta! =) Käpälät ristissä myös sharlinin ja niiskusen hoitojen puolesta!
 
heips

huomasinkin vasta, että su kirjoittamani viesti ei ollutkaan tullut perille..? outoa.

Hienot lukemat on Fragnipanilla! Loppuun asti vaan vedät :) Polkalle tsemiä piinailuun ja onnea ekavekaralle ja muille hoitoihin!

omaa napaa: nyt on eka punktio ohi ja hengissä vielä :D etukäteen pelkäsin vähän, mut yllättävän kivuttomasti meni. Eilinen kotimatka meni nukkuessa ja illalla olin kyllä ihan petin pohjalla ja tänään myös maha arka eikä kärsi kotona ylimääräistä hääräillä. Soluja löytyi 9, joista 8 oli ollut kypsiä. Tänään sain soiton, että 4 on hedelmöittynyt. En tiedä onko tuo huono vai ok tulos? Näillä joka tapauksessa mennään, vaikka hieman harmittaa kun ei tiedä saadaanko pakkaseen mitään.. huomenna iltapäivällä on siirto, joten toinen 510 km tulee ajoa tälle viikolle. huoh. mut koska tämä onnistuu niin ei tartte enää ajella tuta väliä tämän asian takia. ;) nyt on sellainen fiilis että tämän on onnattava! aika raskas on ollut tämä lääkitysvaihe + tämä viikko, uskomatonta kuinka te pitkään hoidoissa käyneet jaksatte tsempata!

huomenna siis saan vielä soiton kuinka solut ovat lähteneet jakautumaan, sormet ristissä et kaikki sujuu hyvin. ja sit vaan piinailua seuraavat viikot..

voimia kaikille hoitoihin ja odotuksiin!
 
Täällä on nyt jo aika selvät merkit siitä, että ei tullut tärppiä. Voi paska. No, sitten sinne koviin hoitoihin vain. Hitto kun ehdin jo lykätä kertaalleen ivf-suunnitteluaikaa, kun rupesin miettimään että josko kuitenkin katsoo ensin inssin loppuun. Kyllä mä olisin niin suonut että olisi insseillä selvitty. :´( No, nyt tajusin siis lykänneeni ihan liian pitkälle sitä suunnitteluaikaa, joten ei kun kolmatta (tai oikeasti jo neljättä) kertaa soittamaan... Noloa. Toivotaan että edelleen löytyy sopiva aika.

Mites Armi, kävikö yhtään paremmin? Ekikselle tsempitykset sinne tehokkaalle liukuhihnalle! Toivotaan että putoot tuotantolinjan toisesta päästä raskautuneena.
 
Hope. kiva kuulla sinusta. Tuohan kuulostaa hyvältä, että nesteet oli hävinneet!. Tsemppiä piinistelyyn!

Myy, tuo tulos on ihan hyvä, toivotaan tosiaan, että lähtevät jakautumaan. Meillä oli about sama määrä ja 2 siirtokelpoista sitten tuli. Vain yksihän sitä siirtoon tarvitaan!

Täältä ultra-terveisiä. Tänään oli np-ultra. Laiskan letkeä kaveri siellä köllötteli, mittaa kokonaiset 7 senttiä! :D Riskiarvot oli normaalit ja kaikki muukin näytti olevan paikoillaan. Kyllä täytyy sanoa, että vasta nyt uskaltaa nauttia tästä plussaamisen tunteesta. Ei voi uskoa, että kaikkien hormonipiikkien ja ronkkimisen jälkeen olisi saanut katsella näytöllä liikkuvaa pikkuista!

Tsemppiä kaikille hoitoihin, just keep hanging!!

Soulmama ja Kunto Oskari
 

Yhteistyössä