35+ Lapsettomat

SS ällövaroitus ensiks: mulla ainakin viime tuoresiirron jälkeen oli tosi runsaat menkat, ja ne kestikin vissiin viikon, normaalin 3 pvän sijaan. Ja se vuotokin oli ihan outo, se oli sellasta melko tumman ruskeeta tahmeeta kamaa, ihan vähän vaan normi verta. Kuulemma ei mitään epänormaalia, kun oli ollut punktio ja muutenkin ronkittu.

Rosmariini ei jumankekka voi olla enää totta! Siis että eka ne lupaa et hoitoon pääsee nyt, sitten ne haluaakin lisätietoa. Sekin kuulostaa ihan siltä, et keksitään jotain syytä miks hoitoon ei nyt pääsisi. Kyllä se sun savuttomuus ja kokonaispainonpudotus luulisi olevan jo ihan riittävä. Toivotaan että nyt olisi jo teidän vuoro päästä hoitoon ja saat klinikalta pian hyviä uutisia.

Sointu pahoittelut, että teille on tullut vielä muutakin surua ja murhetta lapsettomuuden lisäksi. Ja pahoittelut siitäkin, että hoito epäonnistui. Jospa kuitenkin lauantain intuitio toisi luomuihmeen. Toivotaan sitä. Jaksamisia raskaaseen tilanteeseen :hug:

Kertokaas mitä te ootte tehneet niille käytetyille neuloille? Mulla on kyllä sellainen purkki, johon niitä kerätään, mut se alkaa sattumalta oleen aika täynnä.

 

Puoli punkkua meni. Onneks ei enempää, koska aamu olisi voinut olla pahempi. Uni tuli hyvin, kun ensin itkin kyynelkanavat tyhjiksi ja niistin puoli pakettia nenäliinoja.

Päivän paras uutinen oli menkkojen alkaminen. Leuka siis rintaan ja kohti uusia pettymyksiä eli huomenna ilmoittaudutaan kolmanteen ja viimeiseen inssiin.

Kiitos kaikille lohtuhaleista ja tsemppiviesteistä. Ilman tätä pinoa olisin romumpi ihmisenä (jos nyt enää syvemmälle voisi edes mennä?).

Hypätkäähän plussajunaan, joka tämän aseman jätti väliin Libby, Miisamari ja Miso. :wave:

 

Kaikille lähipäivinä pettymyksen kokeneille lähetän lämpimiä lohdutuksen tunteita; ei näissä tilanteissa mitään järkevää auttavaa sanomista keksi; kaikki pahoittelut ja jaksamisen toivottamiset tuntuvat liian pieniltä niin isossa surussa.

wabisabi: Tuo on kyllä niin perseestä, että iloisesta tapahtumasta ei uskalla nauttia, kun pelkää, että jotain menee pieleen. Itse olen yrittänyt ajatella niin, että viime vuosiin on mahtunut niin paljon itkua, surua ja murhetta, että vaikka iloa ja naurua ei kestäisi kuin yhden viikon, kannattaisi siitä ottaa kaikki irti… mutta eihän se niin mene. Aina kun vaikka edes vahingossa päästää hymyn kasvoilleen ja onnen tunteen valloilleen ja miettii että ”mitäs jos tällä kertaa kaikki onnistuukin ja sisälläni on jo pieni ihmisenalku” , niin oikein säikähtää ja itse ainakin ihan tietoisesti käsken itseäni lopettamaan asian ajattelun.
Jotenkin tuntuu, että jos kaikki menee pieleen, on se helpompi kestää, jos pettymykseen on varautunut jo etukäteen, vaikka tuskin siitä varautumisesta oikeasti on edes mitään hyötyä. Jotenkin sitä vain pettymyksen hetkellä pystyy olemaan aivan järkyttävän julma itseäänkin kohtaan, ja muistamaan kyynisesti kaikki ne hetket, kun typeränä kuvitteli sillä kertaa onnistuneensa.
Eli voin kyllä helposti kuvitella, että tuo alkuraskauden aika on melko lailla samanlaista panikointia ja henkistä varomista kuin raskauden yrityskin. Luultavasti jos joskus itse onnistun raskaaksi tulemaan, ajattelen vielä synnytyksen hetkelläkin, että turha tässä nyt on vielä nuolaista, ennen kuin tipahtaa

 

Frangipani: Laitan täältä peukut pystyyn jo kolmannen inssin varalta; toivotaan että kolmas kerta on se kuuluista toden sanoja

Ja omalta kohdalta yritän kyllä hypätä plussajunan kyytiin: kaikki viime viikolla kuvittelemani oireet ovat tosin kadonneet, jäljellä on vain turvotus, joka johtunee hermostuksissa syödyistä valtavista herkkumääristä, joten voi olla että asemalle jäätiin ruikuttamaan... mutta torstainahan tuo selviää.

 

Fragipanille lohtuhaleja:hug:

Sointu sinulle myös myötätunto haleja. Ikävää, että teillä on surua ja murhetta ja sitten kävi vielä noin ikävästi rakkuloiden kanssa. En oikeastaan tiennyt ennen Potun kertomusta, että noin voi käydäkään, rakkulat puhkeavat ennenaikaisesti. Mitenkä ne irrotuspiikit eivät sitten toimikkaan?

Ja minulla on myös ollut tuoresiirtojen jälkeen paljon runsaammat kuukautiset kuin normaalisti. Se on kai ihan normaalijuttu.

Täällä piikittely vielä jatkuu ja punktio on nyt perjantaina. Viisi rakkulaa näyttäisi olevan tulossa, mikä kuullostaa ihan hyvältä. Toivottavasti nyt pysyvät kiinni.

 

Ja tarkoitin tietysti, että miksei ne jarrupiikit toimi eikä irrotuspiikit, vähän ollut rankka päivä|O

 

Kiitos Iines ja Seinäkukkanen.

Mulla aloitettiin jarrupiikit ilmeisesti liian myöhään, vasta kp 11.

En tiedä johtuiko tämä siitä, että mulla oli kaksi eri lääkäriä. Soitin kyllä ultrakäynnin jälkeen klinikalle - tuolloin oli kp 8. Kysyin, että eikö pitäisi jo alkaa jarrut tässä vaiheessa - unohtuivatko ne, kun ei ollut puhetta, enkä saanut reseptiä. Hoitaja kysyi sijaislääkäriltämme asiaa ja ilmoitti, että ei aloiteta vielä. Aloitetaan ne vasta seuraavan ultrakäynnin jälkeen, eli tuolloin kp 11. Minulle määrättiin siis vain 3 jarrupiikkiä. Näistä viimeinen pistos oli aivan turha, koska ovulaatio oli jo käynnissä.

Olen tähän asiaan hyvin pettynyt. Mutta minkäs teet.

 

Sointu Voi ei. Käsittämätöntä, että noin(kin) voi käydä. Vaadi niiltä joku kunnon selitys!

 

Pahoittelut ja lohdutushalaukset taas uusien pettymysten kokijoille Hiiripöllölle ja Frangipanille.

Rosmariini, on kyllä tosi kurjaa tuo epävarmuus hoitoon pääsystä! Olisin itsekin aivan raivona. Toivottavasti ne nyt saisivat päätöksiä aikaseksi pian. Toivotaan myös että sinä kuulut niihin 50 prosenttiin jotka onnistuvat ensimmäisellä ivf:llä (joko tuore- tai pakastesiirrosta). Mahikset ovat siis tosi hyvät kunhan nyt vain saataisiin se hoito sulle alkuun! Ettei sun tarttisi rämpiä näin montaa hoitoa läpi kuten monet meistä, kun olet joutunut hoitojen aloitusta odottamaan jo pitkään.

Toivorikas, onnea hoitoon pääsystä! Eli julkisella suostuttiin tekemään teille kolmas hoito, vaikka yksi tehty jo yksityiselläkin? Tosi hyvä että onnas.

Wabisabi, kiitos kun yritit selvittää adoptioasiaa. Olen kahlannut erinäisiä palstoja läpi mutta adoptiosta kaiken kaikkiaan keskustellaan tosi vähän, ainakaan julkisesti (lähinnä vain virallista kautta odottavien blogeja), eikä kukaan tunnu sanovan/tietävän halaistua sanaa itsenäisestä adpotiosta. Mutta ehkä tuo asia joskus alkaa seljetä jos sitä rupeaa kunnolla kaivamaan. Ei me pelkän adoption takia tietenkään mihinkäään muutettaisi, mutta jos tulisi työmahdollisuuksia jostain niin olisi kiva tietää mitkä voisivat olla mahdollisia maita joissa omatoimiadoptio voisi onnistua. Mutta jos joskus juttelet asiasta sen kaverisi kanssa, niin mieluusti kuulen yksityiskohdista (vaikka yksityisviestillä jos et tohdi tänne julkisesti laittaa).

Sointu, voi ei miten kauhean huonosti teidän hoidossa kävi. Ja vielä tuo että muitakin murheita yhtä aikaa. Välillä tuntuu että yhden ihmisen kannettavaksi annetaan vaan liikaa huolia, miten se voi olla niin. Pidän tietty peukkuja että teidän "kotihoito" tuottaisi tulosta! Ja onpa erikoista että vasta kp11 jarrut päälle! Onko sulla siis tosi myöhäinen ovulaatio luomusti vai miten tuohon päädyttiin...? Tuo kuulostaa musta jo hoitovirheeltä. Mulla alkoi jarrut jo kp6. Tosin punktiokin oli jo kp11, eli en mäkään niitä montaa ehtinyt ottaa.

Anja, onpa tosi hienoa että sulla ne katkeruuden ja kateuden tunteet ovat väistyneet! Miten se voikin käydä noin "helposti"? En voisi kuvitella että itse pääsisin niistä koskaan eroon, tapahtuipa mitä vain...

Chloe, mullakin on hoitojen aikana päässyt fyysinen kunto pahasti rapistumaan. Nyt ajattelin tosissaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa kunnon urheilun monta kertaa viikossa. Ei enää niitä epämääräisiä kävelylenkkejä iltamyöhällä, vaan kunnon hikiliikuntaa sen on oltava. Uskon että jos vain pääsen uudestaan kiinni liikunnan iloon niin varmasti tämä mun henkinen kanttini myös vähän kohenee.

Muutoin tuohon sun kyssäriin Chloe että mistä saa voimia kerättyä, kai se on aika yksilöllistä. Yleensä ne asiat mitkä ennenkin ovat tuoneet iloa tehoavat mulla nytkin (hyvien ystävien kanssa oleilu & juttelu, rankka liikunta, leffaan meno, miehen syliin käpertyminen & pitkät keskustelut, lomamatkojen suunnittelu ja toteutus, onnistumiset työssä, uusiin ihmisiin tutustuminen, kunnon bileet muiden lapsettomien kanssa, mökkiviikonloppu/urheiluviikonloppu miehen kanssa, lapsettomuusterapeutilla käynti). Ja sit myös se että itkee kuin vesiputous muutaman päivän, kyllä sekin lopulta oloa helpottaa. Siinäpä nyt ne mitä mun osalta tulee mieleen. Mut en mä yritäkään hyväksyä sitä että olisin lapseton lopun ikääni (vaikka pelko siitä tunkee mieleen joka päivä monta kertaa), vaan ajattelen että sellaista ei voi pakottaa itseään hyväksymään, se sitten tapahtuu ajan kanssa jos on tapahtuakseen. Siihen asti mä vaan yritän pitää toivoa yllä, että ehkä jonain päivänä, jollain tapaa, saan olla äiti jollekin...

Marinatar, Seinäkukkanen, tsemppiä hoitoihinne!

Silakka, muakin kiinnostaisi tuo että saako verenluovutuksessa tietää vasta-aineista! Ja kuinka pian hoidon jälkeen saisi luovuttaa, mitenköhän kauan kaikki nämä lääkeaineet näkyvätkään veressä...? Ja kuinka monenlaisia vasta-aineita niitä mahtaakaan olla, olisko ne samat kuin mitä näissä lapsettomuustutkimuksissa mitataan.

Iines, noista neuloista: me on kerätty niitä niihin klinikalta saatuihin muovipurkkeihin, ja viety ne apteekkiiin kun täyttyvät. Luulisi että apteekistakin saisi uusia neularoskiksia jos että klinikalta saaneet uutta?

Miso, kirjoitit niin hyvin piinailufiiliksistä. Mulla just tuota samaa rataa menee ajatukset. Minäkin taidan testata torstaina, sillä perjantai-aamuna olisi tärkeä työpalaveri mihin en voi mennä vollottamaan.
Mulla myös lähes kaikki "oireet" kadonneet, jäljellä vain nuha ja flunssainen olo. Mahassa ei ole ollut enää moneen päivään mitään nippailuja, eli eiköhän ne mun "kiinnittymiskivut" olleet taas kerran vain punktion jälkimaininkeja tms. En jaksa edes elätellä toiveita plussajunaan pääsystä. Odotan vain että saisin lopettaa luget. Jos saan pp13 negan niin mitä mieltä olette, voiko luget silloin jo lopettaa vai pitäisikö käyttää pp14 iltaan asti? Mut sithän pitäisi varmaan testata uudelleen...?

 

ONNEA Anja73! :flower: Ihanan piristäviä uutisia

Lämpimästi tervetuloa mukaan Rikupi ja Miso minunkin puolestani

Kävin aamulla verikokeessa ja hoitaja soitti; hcg-arvo oli piirun alle 39. Uusi verikoe ja soitto taas viikon päästä. Ymmärrän olla olematta toiveikas. Positiivisesti ajateltuna en kuitenkaan saanut suoralta kädeltä tyrmäystä eli teoreettinen mahdollisuus on olemassa ja saan jännittää yhden lisäviikon.... Jos tästä ei nyt tule mitään niin voinko lohduttautua sillä että siellä on kuitenkin tapahtunut jotain yritystä kun arvo ei ollut nolla vai onko tämä vähän kaukaa haettua?

Ajattelin tehdä raskaustestin omaksi ilokseni, mutta en ole varma koska se olisi järkevää, parin päivän päästä? Alkion siirrosta on nyt 12 päivää. Lugeja täytyy kuulemma jatkaa ja verikokeeseen mennä vaikka vuoto alkaisikin. Jatkan taas töihin hukuttautumista mutta sitä ennen toivotan mahdollisille piinailijoille HUOmattavasti ISOmpia lukuja....

 

Voi Libby, olisikohan se? :heart: Jännätään vielä...

ON. Soitin tänään klinikalle ja tehdään kolmas inssi heti nyt alkaneeseen kiertoon. Sama kaava kuin kakkosessa, koska ongelma oli miehen simpoissa. Se on ollut nyt sinkkikuurilla ja vähentänyt iltatissutteluaan, joka kesäloman jälkeen jäi pahasti päälle ja varmasti vaikutti negatiivisesti simppojen liikkuvuuteen. Puregonia 50yksikköä alkaen kp5-> ja kp 10 kontrolliverikoe ja ultra.
Eli toivottavasti ensi viikolla 37 alkaa jälleen piina. =D

"Raskaus"oireista vielä. Mulla oli viime viikolla ihme olotiloja, joita salaa toivoin raskausoireiksi. Metallinmakua suussa, huippausta ja etovaa oloa, pinkeät ja turvonneet rinnat, nippailua eri puolilla alavatsaa. Vihoviimeisenä oireena ennen negan testausta flunssainen, viluinen olo ja valuva nenä. Pregnylin/lugejen syytä lienee kaikki. Mutta jos jo ensi kerralla jotain muuta??

 

Heips!
Mulla tuli mieleen yks kaks kun aiemmin täällä puhuttiin niistä kiinnittymisasioista, että onkohan kenellekään suositeltu koskaan sitä alkionkuoren avausta..?
Libby onpa piinaavaa odottaa vielä viikko.. olisikohan kiinnittynyt myöhäisemmin, ettei arvo vielä ole nousuut..?

 

Voi että Sointu, että teillekin piti käydä huonosti rakkuloiden kanssa! Minullakin jarrupiikki on aloitettu joskus tosi myöhään, koska rakkulat ovat kasvaneet alussa hitaasti. Mitään ongelmia ei sen suhteen ole ollut. Onneksi vaisto sai teidät liikkeelle lauantaina.
Tällaisessa teidän ja meidän piinailussa kypsää on se, että ei tiedä oliko siellä hajonneiden rakkuloiden sisällä soluja vai kärsiikö tässä ihan turhaan kaikkia Luge-oireita. Pidetään toivo hereillä kuitenkin!

(.) Inssistä on reilu viikko ja vielä pitäisi viikon verran kuulostella jokaista vihlaisua ja yökötystä. Ei mitään erityisen selkeitä oireitä, kerran metallin maku suussa, muuten satunnaisia pienen pieniä vihlaisuja yms. Ajatukset alkavat suuntautua kohti lahjasolu/alkiohoitoja.

 

Tsemppiä ja onnea piinaan, Miisamari ja Pottu - pidän peukkuja! Sepäs se, kun ei tiedä, oliko soluja vai ei.

Seinäkukkaselle parempaa onnea perjantain punktioon.

Marinatar, tämä on tietysti tyhmää, mutta jotenkin olen liian nöyränä, hattu kädessä -meiningillä liikkeellä, että joku lääkäri vielä suostuu hoitamaan tällaista täysin toivotonta tapausta. Eihän näin tietty pitäisi ajatella. Kun ovat vielä kalliitakin nuo hoidot.

Uupumus painaa, on pakko painaa simmut kiinni. Voi kun nukkuisin aamuun asti.

 

Libby onpas piinaavat ajat sulla menossa. Toivotaan parasta tulosta.

Tsempit muille piinailijoille myös!

Sit vaan o.n: Nyt kaks kertaa pistetty gonalia. Hirvittää kuinka tässä käy. Eilen illalla pistin ekan kerran, ja aamulla alavatsa oli todella kipeä, oli ihan vaikea seistä suorana. Siis kipu tuntui munasarjojen kohdalla, enemmän tuolla oikealla kun vasemmalla. Mietin jo et jos kipu vielä vähänkin pahenee, on soitettava klinikalle tai lähdettävä johonkin päivystykseen. Vähän taustaa teille uusimmille; eli mulla on joskus aikaa sitten ollut munasarjakysta, joka oli vuotanut verta vatsaonteloon ja siitä jouduin leikkaukseen nopeasti keskellä yötä. Kystia on ollut senkin jälkeen monesti, mm. toka ivf jouduttiin keskeyttään, kun kuuden pistopäivän jälkeen ultrassa näkyi tosi iso kysta, joka oli estänyt rakkuloiden kasvun. Se nyt sitten hirvittää, et kun ekan piston jälkeen tuntemukset oli jo tollasia, et mitähän siellä tällä kertaa mahtaa kasvaa? Ei kai taas vaan jotain asiaan kuulumatonta... Niin, mulla menee maksimi annos tota gonalia, et mitähän siellä nyt sitten tapahtuu. Ja vielä kun lisäks oli se kolmen kuukauden herättelykuurikin :x Voi apua tätä touhua!

 

Kuullostaapa hermostuttavalta Iines. Kyllä minusta sinun olisi hyvä viimeistään huomenna ottaa yhteyttä klinikalle. Toivottavasti ei kuiteskaan ole mitään sen kummempaa ja hoito jatkuu normaalisti. Onko sinulla ennenkin ollut nimenomaan tuo gonal hormoni? Jospa se aiheuttaa kipuilua?

Libby onnea piinaviikkoon, on tuo aika lupaavaa...

(.) maha on hurjan turvoksissa, vaikka vain viisi rakkulaa siellä muhii. Huomenna on pregnyl piikki illalla. Uusin hermoiluni aihe on sellainen, että olin eilen pikkuisessa peräänajokolarissa ja nyt hiukan huimaa enkä tiedä enää mikä johtuu näistä lääkkeistä vai notkahtiko niska sittenkin niin, että pitäisi mennä lääkäriin. Ja pysyivätkö kaikki rakkulat kiinni kuiteskin. Aina pitää olla joku jännittämisen aihe...

 

Frangipani, myöhäinen lohtuhalaus täältä... Kiva kuitenkin, että uudet suunnitelmat ovat jo hanskassa!

Sointu, ihan uskomatonta tuollainen rakkuloiden karkailu... Jarrupiikit olisi niin helppo määrätä varman päälle ajoissa. Jaksamisia sinulle kaikkien murheiden keskellä!

Miso, Libby, Pottu ja Miisamari, voimia piinailun pyörteisiin! Toivon niin kovasti, että vedätte meille oikein rivin plussia Libby, sinuna uskatautuisin pian jo ehkä testailemaan!

Iines, soita ihmeessä klinikalle huomenna! Minulle tuli kanssa mieleen, että otatko Gonalia ensi kertaa? Olisi kyllä aika huono tuuri, jos kivut johtuisivat taas kystasta... Toivotaan, että vatsa rauhoittuu pian!

Seinäkukkanen, huh huh, kaikkea sinullekin sattuu! Uskon kuitenkin, että rakkulat ovat vielä paikoillaan. Minullakin oli muuten huimausta loppuhoidossa (ilmeisesti nuo lääkekoktailit ovat sen verran tujua tavaraa!). Onnea jo valmiiksi punktioon!

 

:hug: neganneille!

Onnea piinailijoille!

On: Täällä on tapahtunut niin paljon poissaoloni aikana, etten yritäkään kommentoida kaikkea. Anteeksi omanapaisuus, mutta päivitän vain pikaisesti omat kuulumiset... Viime perjantaina tosiaan olin punktiossa ja tuloksena oli neljä kypsää munasolua. Lauantaina saimme ilmoituksen, että kolme oli hedelmöittynyt. Maanantaina sitten oli siirto, eikä yksikään ollut huippualkio. Kaksi oli nelisoluista ja yksi kolmisoluinen, vaikka niiden olisi pitänyt olla jo kuusisoluisia. Mutta mikä ihmeellisintä, minun munasoluissahan on ollut aikaisemmin joku vika, mitä ei sitten ollutkaan tällä kertaa. Olisikohan Menopur sopinut minulle paremmin kuin Gonal? Niin ja sitä aikaisemmin vaivannutta kystaakaan ei ollut kasvanut. No lääkäri suositteli, että siirretään kaikki kolme, koska se heikoin tuskin selviäisi pakastuksesta. Nyt minulla on sitten kolme kyytiläistä matkassa ja pp 2.

Ja Sointu, mehän pääsimme ensimmäisellä kerralla siirtoon, mutta toisella emme. Nyt lääkäri arveli, että toisella kerralla punktio meni liian pitkälle ja munasolut olisivat olleet "vanhentuneita". Nyt sitten tällä kertaa jatkettiin loppuun asti Menopuria isolla annoksella ja loppukypsytys tehtiin isolla annoksella Pregnyliä. Näin punktio saatiin aikaistetuksi ja oli jo 10. piikityspäivä.

 

Iines, toivottavasti kaikki on hyvin! Käytkö tsekkauksessa? Mulla oli kystia pariin kertaan viime syksynä. Toisella kertaa oli aivan sairas kipu, kun kysta puhkesi, toisella kertaa en tuntenut mitään.

Seinäkukkanen, tosi ikävä tuollainen kolari. Oon ymmärtänyt, että vain LH-hormonipiikki irrottaa munasolut rakkuloistaan, joten ole huoleti tämän asian suhteen.

Janetski, oliko sulla siis jarruja lainkaan? Oon myös lukenut jostain, että munasolut voivat olla myös "ylikypsiä". Toinen rakkulani otti loppuvaiheessa ihan kamalan spurtin. Ultrattiin sitä uudestaan vielä kp 12 (perjantai), olisivat jo tuolloin kuulemma olleet kypsiä punktioitaviksi - jarrut oli aloitettu vasta edellisenä päivänä. Mutta silti pitäydyttiin aikataulussa, eli punktio vasta maanantaina. Ovulaatio tapahtui melkoisella varmuudella kp 13. Oma hormonitoiminta kuulemma puski niin voimakkaana läpi, vaikka jarrupiikit ovat tosi tehokkaita.

Paljon onnea sinulle tähän piinaan!

Wabisabi, monesko viikko sulla on jo meineillään? Toivottavasti pystyt välillä hengähtämään peloista ja pikkasen nauttimaankin tilastasi

 

Frangipani, lohtuhalia... voi itku. :hug:

Iines: Ei ole kohtuullista! Toivotaan että kärsimykset tarkoittavat kuitenkin tällä kertaa tehokasta hoitoa eikä mitään ikävää. Voimia sulle!

Miisamari, Libby, Pottu, Miso (onko muitapiinailijoita): hurjasti tsemppiä!! Hypätkää joukolla junaan!

ON: Täällä kaikki oireet katosivat kolme päivää sitten. Siis kokonaan. Olo ei millään tapaa eroa ns. normaalista. Pelkään ihan hulluna että tämä tarkoittaa keskenmenoa. Näin hitaasti ei ole aika kulunut koskaan aikaisemmin, ei edes piinapäivinä. Mitähän tästä pitäisi ajatella?
Wabisabi, mikä sulla on tilanne?

Miisamari, joo, yllätyin itsekin miten suuri se vaikutus oli. Tosin AIVAN kaikki fiilikset eivät kadonneet; sellaiset kommentit jotka ovat olleet täysin kohtuuttomia, kyllä satuttavat vieläkin. Mutta en tunne "aiheetonta" katkeruutta, siis niitä kohtuuttomia tunteita kun mieli alkaa vaan kehittää vihaa ja kateutta ihmisiä kohtaan jotka ei ole tehneet muuta väärää kuin olleet onnekaampia kuin minä.

Sitä kyllä olen miettinyt monesti viime päivinä palstaa lukiessani, että miten erilaisia ihmisten raskautumiskokemukset ovat. Kuinka isoja asioita täällä käsitellään, ja samalla tuolla jossain ihmiset raskautuvat noin vain. Eilen selitin ystävälle että olen niin kiitollinen ja yllättynyt että lopulta tämä tapahtui nyt tosi halvalla kun rahaa on mennyt vain noin tonni yhteensä. Ja muistin samalla et ai niin, jotkut saa lapsia ILMAISEKSI! Se tuntuu melkein uskomattomalta. Ilmaiseksi?

 

Lohtuhalit kaikille negan saaneille. Onneksi olette noin käsittämättömän sitkeitä.

Anja73 Se on kyllä jännä ilmiö, miten tästä tuli hyvin äkkiä se normaali tapa saada lapsia. Itse en ihan hirveästi puhunut hoidoista muuten kuin täällä palstalla ja eristäydyin muutenkin. Sitä melkein unohti, miten "normaalit" ihmiset saa lapsia. Mulla on plussan jälkeen ne kateuden ja katkeruuden tunteet jääneet taka-alalle, mutta eivät kadonneet. Mun terapeutti kysyi kerran, että olenko nyt onnellinen. Totesin, että en ehkä uskalla olla raskaudesta mitenkään yltiöonnellinen, mutta olo on kuitenkin jotenkin seesteinen. Pelko siitä, että joutuu vielä palaamaan lähtöpisteeseen nousee usein mieleen, mutta ei se ole yhtä lamauttava ja yhtä läsnä kuin se pelko, ettei koskaan tärppää. Kyllähän ne oireet vaihtelee eli ei ole syytä olla huolissaan, vaikka oireet ovatkin poissa. Eihän kaikilla ole lainkaan alkuraskauden oireita. Olen kyllä nyt myös itse aika kummissani, kun alkuraskaus on ohitettu eikä raskaus juuri nyt tunnu miltään. Alavatsasta on muodostumassa pallo, joten kai siellä pallon sisällä hyvin voidaan... niin se on vain uskottava Mites wabisabi voi?

 

Anja, kuten Liisakin tuossa sanoi, niin oireet ja oireettomuus vaihtelevat, joten ei kannata olla yhtään huolissaan! Jotkut oireet ovat minultakin kadonneet yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen ja sitten uusia tullut tilalle. Väliin on mahtunut täysin oireettomia päiviä.

Sointu, kiitos kysymästä: 6rv alkoi eilen... eli melko alussa kuitenkin vielä olen. Omalla kohdalla tuntuu, että pahimmat oireet ovat päässä: olen ihan varma, ettei tämä voi olla aito tai kestävä raskaus... On kuitenkin KU- taikka muu. Hieman helpotti, kun pari päivää sitten keksin suhtautua tähän ajanjaksoon täsmälleen kuten piinaan. Jos varhaisultrassa selviää, että olen raskaana, niin yllätyn todella iloisesti. Jos ei, niin sitten se on ikään kuin nega, jota jo odottelinkin... Eli helpotti, kun otin itseltäni kaikki onnistumisen paineet pois. Tietysti mies suhtautuu meilläkin tähän paljon positiivisemmin. Hän kuitenkin tietää tunnelmani, ja ollaan sovittu, että pitää positiivisuuden toistaiseksi omana tietonaan!

Joka tapauksessa olen tullut siihen lopputulokseen, että me ollaan kaikki aika kovia mimmejä, kun selvitään mitä piinaavimmista tilanteista ja pettymyksistä! Tuntuu, ettei meillä ole paljoakaan yhteistä niiden PULLASORSIEN kanssa, jotka ovat raskautuneet tuosta vain ilman mitään taistelua!

Iines, toivottavasti olo on parempi tänään!

 

Voi puuh ja lääh. Nyt iski sellainen "tästä ei koskaan tuu mitään" fiilis, ettei pahemmasta väliä. Jos tää neljäs(kin) hoito epäonnistuu, niin tuntuu epätoivoiselta vaan hakata päätä seinään ja mennä uusiin hoitoihin. Nyt tarttis löytyä jostain se voimavarasto, josta sais jotain lisäenergiaa jaksaa. Ihan todella pelkään sitä, miten näistä negoista pääsee yli - ne kun on kerta kerralta vaikeampia. No, kai tää (taas) ohi menee.

 

janetski hurja kolmikko kyydissä :flower: Onneksi sentään saitte kyytiläisiä.

Iines varmaan pääset/kannattaa mennä ultraan nyt heti jos kovasti kipuilee. Ei tarvii sitten epävarmuudessa olla. Toisaalta kyllähän ne follien kasvut jonkin verran tuntuu, mutta alkuvaiheessa ei kai pitäis sietämätöntä kipua olla.

 

marinatar kumpa tietäisi, että minkä hoidon perässä se onnistuminen on, niin kai näitä hoitoja jaksaisi vaikka 10 peräkkäin. Mutta kun mistään ei ole takuuta. Meilläkin on edessä suuri miettiminen lokakuun (ekan ja viimeisen) passin jälkeen, että siirrytäänkö luovutettuihin soluihin. Mua ainakin rentouttaa ajatus että piinailut voi vähäksi aikaa unohtaa, kun kerätään rahaa isoon hoitoon.