35+ Lapsettomat

Mä jäin miettimään ihan sellaista, että mitähän ne Kuluttajavirastossa sanois, jos lähtis vaatimaan, että ne onnistumisprosentit kerrotaan julkisesti. Tai edes jotain objektiivisia mittareita hoidon tasosta.

Nythän klinikan valinta on loppuviimein ihan arvailujen varassa. Itse olen tuolla toimenpidehuoneessa pötköttäessäni miettinyt, että nehän voi noutaa sieltä mystisen labran luukun takaa vaikka tyhjää - siis ilmakuplan puhaltaa mun kohtuun. Ja sen kuplan menestystä sitten täällä kädet ja jalat solmussa piinaillaan. Juu, epäeettistä olis kovin, ja olihan melkoinen kärjistys, mutta kuitenkin: ei keskiverto potilas/kuluttaja pysty mitenkään oikeasti arvioimaan lapsettomuushoidon tasoa.

Kiitti Myyllekin tiedoista. Ehkä mä nyt ainakin kysäisen noista muista mahdollisuuksista viimeiseen kiertoon.

ON: Loppukin toivo lopahtaa. Tänään vielä vois periaatteessa joku käänne tapahtua, mutta kyllä tää tehdas vähän tuntuis jo laittavan linjastoaan kiinni tämän kierron osalta.
 
Ekavekara: "Keksit" on hyvinkin oikea verbivalinta tässä! Käsitykseni em. klinikoiden tasosta olen muodostanut puhtaasti internetin keskustelupalstoihin perustuen. Lukuun ottamatta sitä viimeistä, josta omakohtainen kokemus.

Kaipa tässä on pian Haapaniemenkadulle marssittava... Tai sitten mentävä Tanskaan hoitoon?!
 
Hei Ihanaiset

Joo, kyllä valitettavasti on niin, että asun Tanskassa - kuten myös tuo biologiystäväni. Täällä onnistumisprosentit ovat yleensä aina jossain nähtävillä, ainakin niissä klinikoissa joita vertailin. Ne myös otettiin heti ensimmäisellä konsultaatiolla esiin valitsemassani paikassa. Kotisivu:http://www.triangeln.dk, kielen saa vaihdettua myös englanniksi. Mutta myös julkinen, ainakin maan suurin sairaala, kertoo tuloksista suoraan: The Fertility Clinic - RigshospitaletTriangeln kuuluttaa blastoviljelyn nimeen kun taas toinen paikallinen yksityisklinikka oli sitä vastaan. Eli melko epävarmaa tiedettä tämä yhä vaan on. Minä kyselin tutuilta ja tutun tutuilta kokemuksista eri klinikoista ja päädyin tuohon Triangelniin lukemani/kuulemani perusteella. Paljon kyllä vaikutti myös henkilökemiat soittaessa/konsultaatiossa.

Yksityiset oli melko eri hintaisia mutta tarkkaan sai katsoa, mitä hintaan kuului. Lisämaksua tulee helposti, jos siihen ei kuulukaan esim. pakastus. Minä sain yli puolet kustannuksista omilta vanhemmiltani lahjana, joka oli suuri helpotus. Lapsenlapset on siis meillä ostettu ihan käteisellä :)
 
Viimeksi muokattu:
marinatar, jotenkin suloista että isovanhemmat ovat satsanneet riihikuivaa lapsenlapsiinsa ja sitten ihan oikeasti ovat nyt saamassakin niitä :heart:

Tiedustele kuitenkin vielä, jos suinkin viitsit, siltä solubiologiystävältäsi jos sattuisi tietämään mistä täkäläisten klinikoiden labrat on tehty, tai mistä sitä tietoa voisi kaivaa!
Eipä silti että sillä meikäläisen hoitoon olisi vaikutusta (vanha pieru kun olen) mutta uteliasta kiinnostaa silti ja muille siitä voisi olla hyötyä.
On se vaan niin jänskää että vaikka hoitava lekuri olisi kuinka hyvä (pidän omastani), niin tuo toinen puoli hoitoa jää aivan hämärän peittoon.
 
Viimeksi muokattu:
Mä täällä kans repeilen teitin jutuille: :D toi greippimehushotit oli ihan paras.

marinatar ihana kun isovanhemmat tekee kaikkensa että saavat ne lapsenlaoset jotka voi hemmotella piloille. :)

ekavekara eipä tullut puheeksi lekurin kanssa et miksi on sama lääke. hän sanoi vaan että vaste (siis munasolujen määrä) oli hänen mielestään hyvä, ja että ei voi tietää oliko sattumaa että ne jakautuivat ja hedelmöittyivät huonosti vai mikä meni pieleen, mut nyt siis tehdään icsi ja otetaan siihen mukaan se kortisoni ja disperiini, katsotaan mikä tulos näillä saadaan.. ja sit jos ei tapahdu mitään niin siihen kolmanteen ja varmaan viimeiseen hoitoon pitää vaihtaa settiä?

huomenna alkaa piikitys täällä.

jatkakaa juttuja niin päivät menee nopeammin niitä lukiessa. :)

t. myy, joka odottaa edelleen että pääsisi syömään niitä poppareita (aikuisten oikeesti toi jäi jotenkin takaraivoon et poppareita syödään sit kun ollaan raskaana joten saas nähdä saanko enää koskaan elämässäni maiskutella sitä suurta herkkua..) :popcorn:
 
Niiskunen ja Toivis, ootte tämän viikon piinasiskot - samana päivänä molemmilla siirto.

Ekis aloita vaikka siinä puolivälissä..? ;) Ehkäpä aloittelitkin jo... Puhallan täältä myötätuulen puhureita!

Tanskan lisääntymismatkoja odottellessa Marinattarelta siis ehkä luvassa paljastuksia...

Ja tämä täällä suuntautuu puolestaan jo seuraavaan yritykseen, eli ei siis merkkiäkään tärpistä. Edelliskierrosta poiketen mieliala on sentään pysynyt paljon parempana.

Mimmit nyt sitä plussaaaa!!!
 
Nyt ei Polkka heitetä sitä pyyhettä puoliajalla kehiin!
Ei niitä merkkejä aina tule. Mikäs dpo sulla vasta on menossa?

Itse jälleen totesin että soittamalla asiat ihan selviää, eli huomenna lähtee pistot. Aah, aah huokaa masokisti.

marinattaren jymypaljastuksia odotellessa =)
 
Hei tasapuolisesti kaikille :wave:. Mekin olemme viimein päässeet jatkamaan hoitoja tammikuisen keskenmenon jälkeen. Toivottavasti ei enää ikinä tarvitse sitä ruljanssia kokea. Meillä oli punktio tiistaina ja saimme 15 munarakkulasta ulos 12 munasolua, joista sitten 8 on hedelmöittynyt. Tänään keskusteltiin lääkärin kanssa pitkään siitä, viljelläänkö kaksi vai viisi päivää. Blastokysti-kokeilu houkutti ja klinikka olisi siihen lähtenytkin, koska munasoluja oli niin paljon, mutta päätimme sitten vielä kokeilla kahden päivän viljelyllä. Syynä siihen oli se, että lääkärin mukaan todennäköisyydet ovat paremmat, koska pakasteeseen kaikella todennäköisyydellä saadaan myös joitakin yksilöjä. Mietin monta kertaa, että tehtiinköhän nyt oikea päätös, mutta näin pääsemme yrittämään muutamia kertoja ennen klinikan kesälomia.

Huomenna sitten yksi nappula kyytiin. Toivottavasti vauvaliima toimii tällä kertaa paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla.

Tsemppiä kaikille teille piinailijoille, pistelijöille ja pakollisella odotuslistalla olijoille. Toivottavasti kevät tuo hyvän plussasadon tähän ketjuun!:flower:
 
Hei Hoppiskin on taas täällä! Moikka! :wave:

Kuulostaapa todella hyvältä tuo teidän saldo - ihan saletisti noista nyt joku lähtee. Meillä oli suurin piirtein sama munamäärä, mutta vain puolet hedelmöittyi ja niistäkin pari nuupahti.

Eka: taitaa olla torstaina jotain dpo 8 jo pikkuhiljaa. Ja alkio joka siirrettiin oli sentään kolmipäiväinen. Kyllä tää oli tässä, sori ny. Ei se luonto meikäläistä koskaan yllätä, yllättäiski. Tyhmä luonto.
 
Polkka, eipä nyt anneta periksi! Ei sitä välttämättä tuntemuksia ole, muistathan? Minulla raskaudesta ainoa tuntemus oli aivan mieletön jano. Mitään muuta ei ollut.
Me käymme tänään hakemassa mukaamme taas 1-2 pallukkaa. Olemme itse väläytelleet sitä kahta ja klinikka on sanonut, etteivät he tule EI sanomaan. Mutta kaikki kuitenkin siten riippuu alkioiden laadusta. Meillä on aina kaikki alkiot olleet hyviä. Jos joukossa on joku huonompi, voisin kuvitella, että lääkäri on halukkaampi siirtämään kaksi.
 
Hoppis, nyt superliimaa mukaan siirtoon ja toivotaan että elimistö oppi viimekerrasta;). Onnea piinailun alkuun!

myy, joko aloitit piikit?

toivorikas, sinullekin onnea huomiseen siirtoon! Tulee siis kolmipäiväinen tai pari matkaan.

Mua ihan huvittaa, kun tuntuu että olet Polkka juuri samanlainen hätähousu kuin meikäläinenkin :kiss:. Jospa me palstaraati nyt ei kuitenkaan annettaisi ihan vielä lupaa luovuttaa. Esim. dpo 12 voisi olla parempi aika. Vielä pitäisi hetken jaksaa epävarmuutta.

Tänään alkoi omat piikit. Voi että toi hormonien pumppaaminen alkaa tulla korvista :(. Onneksi sentään menopurkin on uudenaikaistunut ja muuttanut muotoaan niin, ettei niiden lasiampullien kanssa tarvitse enää läträtä.
 
Viimeksi muokattu:
No täällähän alkaa olla tapahtumia, kaikille oikein roppakaupalla tsemppiä piinailuun.

Mulla oli viikolla kilpparin seuranta labra ja vähän viellä nostettiin lääkitystä, mutta parempaan päin ollaan menty ja itsekin olen tuntenut muutokset.

Nyt on taasen mentävä pentu ruokkimaan, on kyllä valloittanut koko sydämmen toi suloinen karvakasa.

Ai niin ja noi teidän jutut on aivan ihastutavan hauskoja :LOL:
 
Nyt meillä sitten alkoi piinailu. Saako tämän päivän jo laskea mukaan pp1:ksi? :). Saimme mukaamme yhden 10-pisteen alkion ja pakkaseen 5 tosihyvää 4-soluista ja yksi hiukan huonompi 3-soluinen Kaikki kuulemma näyttää niin hyvältä kun vain voi. Oltaiskohan kuultu sama juttu viime kerralla ja edellisellä ja sitä edellisellä hmm |O. Tuntuu, että vähän samaa rataa menee nämä meidän kuviot. Klinikalla olivat sitä mieltä, että siirretään taas vaan tämä yksi, koska se oli niin hyvä (taas). Enpä tiedä, mutta toiveet on ainakin taas pitkästä aikaa korkealla - ei olla vielä kahden ekan tunnin aikana pudottu masennuksen syövereihin ja heitetty pyyhettä kehiin :kieh:
 
Viimeksi muokattu:
Kivaa kun täällä on taas tohinaa! Saataisko vaikka uusiakin mukaan..?

Hoppis, siis tosiaan aivan erinomaiselta kuulostaa tähän asti! Tsemppanderia!

Katrin rupsutahan vähän sitä teidän vauvaa mun puolesta. Onko tyttö vai poika?
 
Katrin, taputukset minultakin karvaturrille. Varmaan meidänkin pitäisi sellainen hankkia, kun tämä perheenlisäys muuten tuntuu niin nihkeältä:|. Hyvä, että kilpparilääkkeet alkavat vaikuttaa!

Mulla oli eilen vähän paha mieli. Olin lukenut Niiskusen hyvät ajatukset solujen tsemppauksesta ja kannustin omiani olemaan sitten labrassa reippaina ja avoimina pojille. (sovimme mieheni kanssa, että tämä olkoon sitten viimeinen kerta, kun näin neuvomme pienokaisiamme). Sitten sain kuulla, että yksi niistä onnettomista munasoluista oli hedelmöittynyt kahdella
siittiöllä, joten siitä ei sitten tietysti tullut mitään. :ashamed:
Mietin, että olisi varmaan pitänyt tarkemmin selvittää että ei
saa ahnehtia, vaan valita ainoastaan yksi, jonka jälkeen
pitää laittaa pellit kiinni. Muistakaahan siis antaa riittävän
tarkat ohjeet pienoisille.;) Eihän ne rassukat voi ymmärtää, kun aivotkin kehittyvät vasta monta viikkoa myöhemmin! Me
ei toista kertaa tehdä samaa virhettä.

Ekavekara, onnea piikityksille!

Jokohan se raskaustesti näyttäisi mulla plussaa? ;)Polkka, miten menee?
 
Viimeksi muokattu:
Hoppis hyvin täällä menee. Rankka työviikko takana, odotan viikonloppua ja pitkiä unia. Ei piinatuta oikeastaan enää, mut ei se mitään, tai siis oikeastaan hyvä niin. Mukavaa viikonloppua sulle! Ja muille kans. :)
 
Lista päivitetty 12.4.2011. Wanhat listat ihailtavana sivulla 189.

1. KEVÄÄN PIINAILIJAT (A–Ö) :whistle:
Armi74 36/34................ 1.ivf 5-6/2011
Chloe70 40/43.............. 3.ivf:n 2.pas keväällä
ekavekara- 40+, fel....... 4.ivf 4/2011
Heidari 36/47................ 1.ivf 4/2011
Hoppis73 37/40............ 3.ivf/icsi, siirto 31.3.
Katrin 38/34................. 2.ivf 5/2011
Myy75 35/45................ 2.ivf (1.icsi) 11.4.
Niiskunen 36/29............ 1.ivf vk13/2011
Rosmariini -74 36/37...... 1.icsin 1. (ja ainoa) pas 5/2011
toivorikas-72 38/47......... 4.icsin 2.pas 1.4.

2. TAUSTALLA (A–Ö) :wave:
Arielle75 35.................. 4.ivf/icsi?
Carinna 38/34............... 3.icsi:n 1.pas?
Fiia 69 41/36 ............... 1.icsi, pas helmikuu..?
Hope-75 35/?............... 1.pas 2/2011; jatko?
Iines-74 36/41.............. 4.ivf?
janetski74 35/35........... 4.icsi?
Laura-70 40.................. 1.iui; tulos..?
MariAnne-S 40/37.......... 6.ivf?
Miisamari 36/36............. 5.icsi, seuraavaksi lahjasolut?
Minska 38/?................... 4.icsi
Ninnatar 36/32............... ???
pekku 35...................... 2.ivf 1.pas 24.2.
Piitu75 35/?................... Hoidoissa 9 v. sitten, nyt uusi yritys
Polkka 37/34................. 1.ivf/icsin 2.pas 4-6/2011
Porina 38/?.................... clomit
Rebec 37/43.................. 6xiui, nyt uusi yritys; 1.ivf; jatko?
Relish 35/38................... 1.ivf?
Seinäkukkanen 45........... adoptioalkion siirto 1/2011 nega
Sharlin 35/41................ 2.yr. luov. m-soluilla epäonn.; pas keväällä?
sico 37/39...................... 1.icsi 1.pas 12/2011; tulos..?
Sintu74 36/35................ 2.iui, 2.ivf 1.pas, 3.ivf 2-3/2011?
Solakka Silakka 41/40..... 2.ivf, siirto luovutettuihin soluihin?
StellaR 38/45................. 5.ivf?
Vesiheinä 39/43.............. 3.ivf?

3. PLUSSANNEET :popcorn:
Tikru70, tyttö 22.8.09........... 3.ivf
Maaria, poika 17.12.09.......... 5.icsi
Vaahtokarkki, tyttö 13.1.10 ... 3.icsi
sarina13, tyttö 17.2.10........... 1.ivf:n 1.pas
talvikauris, poika 24.3.10....... 1.ivf
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat)..... 3.ivf
vilhelmiina72 (tuplat)............ 1.siirto luovutetuilla, takana 6xivf omilla
Auringonkukka, tyttö 30.5.10.. 3.icsi
tyhmäblondi73....................... 1.ivf:n 1.pas
idaliina, poika 21.7.10............. 2.icsi
Möhkö-72.............................. 1.ivf/icsi
mileena................................. luomu
Wäinö................................. .. luomu, inssiä odotellessa
Mullu, poika 29.10.10............. 3.icsi:n 2.pas
meriharakka........................... 2.ivf
jipsis.................................. .... luomu
Villiheinä, LA 20.11.10............. 3.ivf/icsi
Siiri Sisilisko............................ luomu
wellamo................................. . 1.ivf:n 3.pas
karmilla................................ ... 1.ivf
PetKat.................................. ... 1.ivf
Liisa34................................. .... 1. icsi:n 1.pas
vilkas75................................ ... 1.iui
wabisabi................................ .. 2.ivf
Anja73.................................. .. 1.iui
Miso.................................... .... 1.ivf
Libby................................... .... 1.ivf
Hysteria................................ ... 1.icsi
Marinatar............................... .. 4.ivf
ikäneito70 40........................... 1.ivf/icsi:n 1.pas
Salina 38/?.............................. luomuna puregonin kera
Kukka73 37/42........................ 1.icsi
Sinivatukka 40/37.................... 3.ivf; ero, uusi mies, luomuplussa
Soulmama 37/40..................... 2.ivf
xaara LA vko 03/2011.............. kolme hoitoa, tauko, luomuplussa
+++++ 2011 PLUSSAUSJÄRJESTYKSESSÄ +++++
Frangipani 35/39.....................1.ivf
Hiiripöllö................................ 4.ivf:n 1.pas
Sointu2010............................ 2.icsi (icsi-stimulointiyrityksiä monia)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä