35+ Lapsettomat

Jannikalle vielä tuosta julkisen puolen toiminnasta; tuo hoitokertojen määrä taitaa olla vähän lääkäristä kiinni. Me kävimme kolme hoitoa läpi yksityisellä ja varojen vähetessä siirryimme julkiselle jonoon. Ekalla suunnittelukäynnillä lääkäri tokaisi meille, että näkymät ovat niin huonot, että he hoitavat meitä vain yhden ainoan kerran, koska jonossa on paljon meitä paremmat mahdollisuudet omiaavia pariskuntia. Nuo tuosta hoidosta kuitenkin alkoi raskaus. Seuraavan kerran menimme hattu kourassa lääkärin juttusille ja he lupasivat hoitaa meitä vielä yhden kerran. Se viime kerta päättyi biokemialliseen raskauteen ja nyt olemme taas piinailemassa sitä seuravan hoitokierroksen tulosta. Ennen tätä viimeistä kierrosta kysyin lääkäriltä, että onko tämä nyt se kolmas ja viimeinen hoito. Lääkäri vastasi epämääräisesti mutisten, ettei se ihan niin ihan mene. Katsotaan nyt kuinka tämä piina päättyy ja mitä lääkärit sen jälkeen sanovat. Ota nyt sitten selvää hoitokertojen määristä :)

Lyhyen ja pitkän kaavan ero on yleensä saatavien munasolujen määrä ja laatu. Lyhyessä niitä kai perinteisesti saadaan vähemmän ja parempilaatuisia ja pitkässä enemmän ja heikompilaatuisia. Täytyy myös muistaa, että me kaikki olemme yksilöitä ja hoitotulos riippuu niin monista eri tekijöistä.

Tosi ihanaa, että teillä monilla on alkiota pakkasessa! Meillä ollaan pelattu aina yhdellä tai kahdella alkiolla per hoitokierros ja negan tulessa on aina aloitettu homma alusta :headwall:

Oma olo on edelleenkin niin neutraali kuin olla ja voi - ei mitään! Nyt rupeaa huominen veritestin tulos vähän jännittää, kun ei osaa odottaa oikein kumpaakaan tulosta. Miksi mua aina piinataan viimeisen päälle?!?

Ihanaa iltaa ja voimia alkavaan viikkoon!
 
Snowwhite - täällä peukut pystyssä odotellaan positiivisia uutisia. =)
Jannika ym piinailijat Kertokaahan hieman "oloistanne". Missä vaiheessa niitä mahdollisia oireita on lupa odotella. Mulla on nyt pp5 alkamassa. Silloin tällöin on vähän vihlonut vasemmalta alamahasta, toisinaan jomottaa vähän päätä, mutta ei muuta. Nämäkin "oireet" on aikalailla hakemalla haettu ;)
Banaani Onko todella näin, että se viiva ei merkinnytkään mitään? Oletko vielä menossa veritestiin. Voisinko vielä lähetellä toivon säteitä täältä?

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille!
 
maijamette - Oireista kyselit..tuota tuota..pakko sanoa, että täällä ollaan aika oireettomia :| Eilen vihlaisi kerran mojovasti alavatsasta ja thäts it...Kaikki muuta oireet tulee noista progepalleroista niinkuin aina ennenkin.
Mä huomasin kahdessa edellisesstä plussa passissa , että tuossa pp9 - pp10 kun laitoin noita palleroita niin tunsin kohdunnipukan kovana tuolla sisällä mutta nega hoidoissa ole sitä ikinä tuntenut joten sitä nyt sitten odottelen |O Viime passissa ellotus alkoi about pp10-pp11..sitä odotellessa...Hermot menee :snotty: Tulisi jo lauantai-aamu kun testaan ekan kerran :p
Niin ja toinen oire mikä oli kummassakin plussassa että heräsin kukkukaamn aamuyöstä siinä 04 jälkeen enkä saanut unta mutta en kyllä ollut väsytkään..

Banaani - Niin kuten maijamettekin kyseli miten oli sen viivan kanssa? Toivottavasti merkisti sitä mitä toivomme niin kovin :flower:

b]Hillevi[/b] - Oireita kehiin????

ON - Töissä olen ..join just kahvin ja luin Iltsanomat...eli todella hiljaista...*haukottelee*
Eilen illalla sitten vielä duunin jälkeen innostuin ja aloin siivoamaan..Imuroin, pyyhin pölyt, pesin vessan , laitoin veskin maton koneeseen yms...Hulluhan mä olen kun 9h duunipvän jälkeen vielä alan riehumaan kotona :whistle: MUTTA eipä tarvitse tänään kuin vaihtaa lakanat ja sitten mennä saunan lauteille nauttimaan :)

Jannika pp 6
 
Vihdoinkin pääsin näille sivuille, olen perjantaista lähtien yrittänyt tulla lukemaan teidän kuulumisia mutta en ole päässyt. Onko teillä muilla ollut ongelmia kaks plussan sivuille pääsyssä ? Vai onko mwidän koneessa jotain häikkää ?
Täällä on tullut plussia, onnittelut siitä ! Pahoitteluni negan saaneille !!! (Tiedän tunteen)
Ihanaa kun tulee vappu ! Lähdemme miehen kanssa kaupunki lomalle torstai- aamuna.

Oma napa: Huomenna ultra VL:ssä ja sitten katsotaan pakastealkion siirto päivää, nyt tehdään homooni kiertoon. En tiedä miksi, mutta nyt en muista ottaa Progynovaa olenkaan.
Olen kyllä syönyt niitä, mutta en niin tasaisesti kuin pitäisi.
:headwall:
Meille kaikki kolme hoitoa tehty lyhyellä kaavalla.

Hauskaa vappua kaikille, jos en taas pääse tänne sivuille !!
Ja plussa säteitä kaikille !!!!
T:maariaa :wave:
 
Niin siinä sitten taas kävi, että aivan puhdas nega se sieltä napsahti (hcg alle 1). Tulos ei ollut mulle suuri yllätys, koska ne mun "raskausoireet" jäivät saapumatta ja tänä aamuna pikkuhousun suojassa oli jotain hieman värillistä. Tunnelmat ovat aika vaisut, koska kyllä sitä näihin hoitoihin aina ihan tosimielellä lähtee ja koko rumban vetäminen läpi vie melkein kaksi kuukautta. Oikea sana tähän olotilaan on kai suunnaton pettymys. Itkua en ole vielä tirauttanut, mutta eiköhän senkin aika vielä illalla tule.

Kysymys julkisen puolen "ex-hoidokeille"? Onko teidät pyydetty hoitojen lopettamisen yhteydessä ns. loppukeskusteluun? Meitä kovasti pyydettiin vielä keskustelemaan lääkärin kanssa. Lupasin "vaivautua" paikalle vaikka en koe tarvitsevani minkäälaista epikriisin läpikäyntiä lääkärin kanssa. Mitähän asioita siellä on tarkoitus käydä läpi? Toivottavasti keskustelu ei ole mikään "ajai voivoi, ei voitu teitä auttaa"-keskustelu...

Nyt, kun nämä meidän hoidot ovat tällä erää tässä, jään jännityksellä seuramaan tänne taustalle teidän kuulumisianne. Voi olla, etten osaa näppejäni näppiksestä irti pitää, joten älkää hämmästykö, jos jotain stooria joskus täältä lipsahtelee:)

Toivotan teille kaikille urheille ja sisukkaille naisille mitä parhainta jatkoa ja toivon hartaasti, että teille kaikille se kauan kaivattu plussa joku päivä tikkuun ilmestyy! Säilytte aina mielessäni tärkeänä henkisen tuen antajina näinä henkistä kanttia kysyneinä aikoina :heart:

Hauskaa vappua kaikesta huolimatta!
 
Hei kaikille,

Onpas täällä oltu ahkeria palstailijoita viikonloppuna!

Snow whitelle peukut pystyssä, kunpa sinä tänään saisit sen plussan :heart: :heart:

Banaanille lohtuhalaus, ikävää jos ei nyt tärpännyt :heart:
Ehkä haamuplussa tuli siitä, että alkio yritti kiinnittyä. Sehän olisi hieno uutinen! Onneksenne teillä seuraavana monta PASsia, ei tarvitse koko rumbaa uusia - jos tämä nyt nega on.

Oman navan ympärillä pp4. Rintojen arkuus on vähän helpottanut, välillä vihlaisee alavatsaa sivuille, mutta se taitaa johtua rauhasiin kertyneestä nesteestä. Jotenkin erilainen olo kuin yleensä mahassa kyllä on, painetta virtsarakon tienoilla tme. Palelua olen odottanut, mutta ei näy, eilenkin illalla oli suorastaan kuuma - kävin päivällä melomassa, ehkä se lämmitti. Väsymystä on ihan tarpeeksi ja vähän rennompi olo kuin yleensä. Minullakin vähän siivoushimoa havaittavissa (kuten Jannikalla). Eiliseen asti myös olen herännyt pari tuntia aiemmin kuin yleensä (niin myös silloin kun olin tuulimunaraskaana) - tänään heräsin tavanomaiseen aikaani.

Mites pupuilu, oletteko piinaviikkojen aikana pidättäytyneet? Voiko vaikuttaa alkion kiinnittymistä heikentävästi? Joku joskus kommentoi tällaista, ehkä liittyy kohdun supisteluun.

Kaikille positiivisia tuulia ja iloista wapun odotusta!
Hillevi
 
Voi kuinka ikävää ja surullista :hug:
Voimia teille kestää taas yksi pettymys!

Jos vain jaksat, olisi kiva kuulla sinusta jatkossakin. Kiitos sinulle, kun olet ahkerasti meitä muita tsempannut. Olisi ollut vain kohtuullista, että sinulle olisi se plussa tullut.

Voi oikein hyvin ja toivottavasti kuulemme vielä,

Iso ja lämmin halaus Hilleviltä :heart:
 
Tänään aamulla testiin sitten tuli selkeä Plussa! Kiitos teille kaikille ihanille tsemppaajille, jotka uskoitte asiaan vaikka itse vielä epäilin. Hieman on ollut viikonloppuna ja tänäänkin vuotoa, onneksi ainakin vielä niukkaa sellaista. Viikonloppuna kylläkin odottelinkin vuotojen alkamista ja ajattelin niukan vuodon johtuvan siitä. Tänä aamuna sitten päätin testata, kun ei vuoto ollut vielä alkanut. Soittelin polille ja sain ultra ajan 14.5. Naureskeli hoitaja siellä langan toisessa päässä, kun kerroin testauksistani ja epäuskostani asian suhteen. Nyt on kyllä vielä aika epäuskoinen olo ja pelkokin siitä meneekö kaikki hyvin. Mutta eipä sitä auta kuin elää päivä kerrallaan ja olla onnellinen tästä plussasta, elämäni ensimmäisestä.

Pahoitteluni Snow White negasta ja :hug: !

Kaikille positiivisia ja lämpöisiä tuulia!
 
Tänään aamulla testiin sitten tuli selkeä Plussa! Kiitos teille kaikille ihanille tsemppaajille, jotka uskoitte asiaan vaikka itse vielä epäilin. Hieman on ollut viikonloppuna ja tänäänkin vuotoa, onneksi ainakin vielä niukkaa sellaista. Viikonloppuna kylläkin odottelinkin vuotojen alkamista ja ajattelin niukan vuodon johtuvan siitä. Tänä aamuna sitten päätin testata, kun ei vuoto ollut vielä alkanut. Soittelin polille ja sain ultra ajan 14.5. Naureskeli hoitaja siellä langan toisessa päässä, kun kerroin testauksistani ja epäuskostani asian suhteen. Nyt on kyllä vielä aika epäuskoinen olo ja pelkokin siitä meneekö kaikki hyvin. Mutta eipä sitä auta kuin elää päivä kerrallaan ja olla onnellinen tästä plussasta, elämäni ensimmäisestä.

Pahoitteluni Snow White negasta ja :hug: !

Kaikille positiivisia ja lämpöisiä tuulia!
 
Ihana uutinen :flower: :heart: :flower:

Oikein paljon onnea, että kaikki menee hyvin ja tukevasti 9 kk eteenpäin!
Niin se sitten on, että ei saa toivosta luopua ennen kuin on selvä nega testissä testipäivänä.

Kylläpä tämä päivä kirkastui!
Hilde
 
piti sanomani, että HEI VAAN KAIKILLE! Ei täältä malta pysyä poissakaan, kun kiinnostaa muiden kuulumiset..
Pahoittelut ja halaukset Snow white negasta. :hug:

Kuinka monta hoitoa teillä on nyt takana? Puhelit tuolla aiemmin, että teidän lääkäri oli jotain mumissut hoitojen määrästä..??
Meille on klinikalla toitotettu kokoajan sitä, että "kuinkas mones hoito teillä on? Kuntahan tarjoaa kolme, (ivf).. Niin meneekö se jotenkin eri tavalla? Onko se kolme vai jotain muuta??
Ja jos haluaa hoitoja jatkaa, korvaako kela hoidoista sitten jotain??

Meitä hoitava lääkäri jutteli aiemmin, keskustellessamme hoidoista, että raskausprosentti hoidoissa nousee aina kuuteen hoitoon saakka, ja sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa laskea. Ja oikeestaan tästä syystä, itse olen alkanut ajatella, että meidän kohdallamme hoitoja ehkä joutuu jatkamaan.. pessimisti kun olen, näköjään ikuinen sellainen.

Niin että mitenköhän se hoitojen korvattavuus menee?

Banaanille onnittelut :flower: plussasta!! Upeaa, että täällä joku saa plussia!

Mikäs on Hillevin tilanne??

 
SnowWhite - Voi, mä niin toivoin ja rukoilin :( Olit mun mielessä KOKO päivän. Te olisitte sen plussan ansainneet. Olet ollut niin tsemppari meille että älä hylkää meitä kokonaan..joten toivon että näppis tulee käyttöön tännekin päin.
Jos saan udella niin oletteko päätteneet lopullisesti lopettaa hoidot?
Iso ja lämmin haluas myös Jannikalta :heart:

Hillevi - Täällä uusi oire: Känkkäränkkä :kieh: aivan kuin yleensä viikkoa ennen PMS-oire..Kissa raukka juoksi häntä suorana saunan lauteiden alle kun mä riehuin täällä.eli menetin hermoni kun tulin kotiin ja näin ukon jättämät verkkarit keskellä makuuhuoneen lattiaa, hypännyt niistä nukkumaan...Mä aloin itsekseni raivoamaan , että on se pkrle^********että AINA saa siivota eikä kukaan muu tee mitään ja jupisin jotain avioerostakin.. :whistle: Ei nyt sentään =) Ei tuo verkkari juttu IHAN avioeron syy voi olla :LOL:
Pupuilusta..ollaan sitä harrastettu :whistle: mutta ei ahkeraan, peräti kerran tässä viikon aikana ;) En mä ole ajattellutkaan että se haittaisi jotenkin alkion kiinnittymistä.. |O

Banaani - MITÄ MINÄ SANOIN ????? :D Olin oikeassa*nauraa ja tanssii* Sä teit sen, hienoa !!!!!! :flower: :flower: :heart: :heart: :heart:

Nyt tämä sekopää menee saunan lauteille rauhoittumaan B)
 
Hei vielä,

Kirjailin klo 13:22 viestin, mutta jostain syystä siinä ei näy lähettäjän nimeä kellonajan alla, allekirjoituksessa kylläkin. Kris, sieltä kuulumisiani löytyy.

Jannika, mun armastus sanoi tänäaamuna, että mun pitäis taas mennä akupunktioon, kun alkaa taas tunteet mennä vuoristorataa *viuhtoi kädellään*. Mä kanssa saarnasin tavaroista ja vessan vetämättä jättämisestä ja veden ja sähkön säästämisestä viikonloppuna (lempiaiheita nuo jälkimmäiset). Ja nyt pitäisi olla seesteinen ja onnelinen olo, jos olisi jotain kiinnittynyt. Alan jo epäillä pahinta omalla kohdallani, kun on tavallistakin levottomampi olo. Ehkä kotiin pyöräily auttaa vähän paineiden purkamisessa.

Ja eilen söin kaksi pientä Rainbow-suklaapatukkaa - varmaan tällä menolla mahamakkara ohenee... :p
 
Kiitos kaikille osanotosta ja lohdustushaleista! Niitä aina tässä kohtaa tarvitaan.

Jättisuuret onnittelut ja lujat onnenrutistukset Banaanille :hug: Ihan mielettömän iloinen uutinen! Onnellista odotusaikaa! Nauti siitä täysin siemauksin! Yksikin onnistuminen täällä meidän pinossa nostaa taas uskoakseni kaikkien tsemppihengen uusiin ulottuvuuksiin - toivottavasti. Hiiop =)

Jannika; saat udella ihan mitä vaan ;) Meillä tilanne on se, että julkinen sektori taitaa läiskäistä meiltä ovet kiinni ja siten ainoaksi vaihtoehdoksi jää kääntyminen yksityisen sektorin puoleen. Muutenkin olen tullut siihen tulokseen, että meille ainoa enää kokeilemisen arvoinen juttu on lyhyt kaava. En usko, että me koskaan enää pitkällä kaavalla onnistumme tuon heikon hoitovasteeni vuoksi. Kai se on joskus osattava lopettaakin nämä hommat, kun tilanne näyttää heikkenevän kerta kerralta:-( Olen siis ajatellut tykönäni, että lepäämme tämän kesän ja nautimme niistä jutuista mitä meillä on - kuten yksi icsi-ihme vuodelta 2006:) Nämä kaksi viimeisen puolen vuoden aikana läpivietyä hoitosessiota ovat käyneet ns. voimille ja tarvitsen hieman hengähdysaikaa. Olen sitäpaitsi joskus aikoinaan luvannut itselleni, että jos yhden ihmeen saan kannettavakseni, en pyydä enempää. Tässä lupauksessa pysyminen on ollut aika vaikeaa;-) Eräs ystäväni muistutti minua tänään siitä, että meidän icsi-ihmeeseemme tarvittiin neljä hoitokierrosta ja oli sitä mieltä, että ehkä sen toisen saamiseksi tarvitaa myös toiset neljä hoitokierrosta. Nyt on kaksi käyty läpi ja pitäisi vielä jaksaa kaksi - huh; en tiedä jaksanko. Tällä hetkellä voimat ovat lopussa, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin voimat palaavat ja ollaan taas jossain jonossa:)

Hillevi; tuo mainitsemasi tyyneys plussan kohdalle sattuessa on ihan totta. Muistelin noita kahta "kiinnittynyttä" piinailuani ja näin se totta vieköön oli - mieli oli silloin tyyni.

Välillä teidän kanssa täällä kirjoitellessani, tunnen pientä vaivautuneisuutta/häpeää siitä, että en ole enää ns. oikeasti lapseton (vaikka ikuista lapsettomuuden traumaa sisimmässäni kannan) ja silti täällä rutisen elämän epäoikeudenmukaisuutta. Suokaa anteeksi!

Lupaan, etten teitä jätä! En millään pystyisikään, kun haluan nähdä teidän kaikkien jossain vaiheessa kirjoittavan täällä, että PLUSSA TULI!

Nyt kun piina on ohi, niin sitähän voisi ryhtyä laihduttamaan =)

Lokoisaa illan jatkoa!
 
Saakos tänne liittyä kerhoon? Kysymys siksi, kun minulla kaksi lasta ennestään 14v ja 11v, mutta tätä yhteistä on nyt yritetty 1.5v ja tutkimusvaiheessa ollaan vasta. Ensiviikolla aukiolotutkimus jos kuukautiset alkavat ajallansa.
Aikaisemmat lapsoset alkoivat luomuna. Esikoinen 1v yrityksen jälkeen ja toinen heti..
 
Banaani IHANAA, ONNEA! Sitähän minä sanoin - ei niitä haamuja muuten vain ilmesty ;)

Snowwhite Olen niin pahoillani. Olen itsekin kokenut myös piinaavan odotuksen ja sen jälkeisen pettymyksen niin, niin monta kertaa. Samoin olen kokenut kertaalleen onnistumisen iloa. Vaikka meillä yksi ihme onkin, saamme toki toivoa toista. Eihän menetetä toivoa? :hug:

Seranzu Tervetuloa! Kyllä täällä on muitakin "lapsellisia", jotka nyt painivat lapsettomuusongelman kanssa.

Ja arvatkaas, mitä tämä piinailija meni tekemään? Testaamaan, vaikka vasta on menossa pp6!! :eek: Ei hermot meinaa pitää enää. Ja negaahan se näytti. Nyt tarvitaan jostain ääretön määrä positiivisia ajatuksia - eihän se olisikaan voinut vielä plussaa näyttää, eihän...???
Mitään oireilua ei ole. Kamala päänsärky on iskenyt, mutta se ei liene raskausoire. Onko teillä muillä käytössä Crinone Luegesteronin sijaan? En oikein tiedä, miksi mun hoitopaikka suosii juuri Crinonea (on nimittäin monen monta kertaa Lugesteronia kalliimpi..).

Aurinkoa kaikkien päivään!


 
Hei kaikki vanhat ja uudet palstailija,

Maijamette, minulla oli edellisessä hoidossa Crinone 2krt pvä ja nyt käytin siitä hoidosta yli jääneet tuubit. Tänään täytyy jatkaa Lugeilla. Onhan Crinone kalliimpi, mutta kerta päivässä sitä on lääkärini mukaan suomalainen vakioannos. Ja se ei valu housuihin, toinen kiva juttu. Varsinkin, jos sattuisi tärppäämään ja käyttäisi tukilääkettä viikolle 10-12, pampersien kanssa alkaa pepun iho olla kovilla.

Snow White, Seranzu ja maijamette, älkää suotta kokeko vaivautuneisuutta vaikka teillä jo lapsi/lapsia onkin. Kyllä sekundääri lapsettomuuskin varmasti tuntuu pahalle. Vaikka onhan se hieman eri tilanne kuin meillä totaalilapsettomilla, joiden syli on totaalisen tyhjä.

Kunpa se tyyni olo tulla tupsahtaisi jostain, ei kyllä siltä kovasti vaikuta täällä. Piinaillaan nyt kuitenkin tämä kerta loppuun. Jos ei plussaa tule taidamme kokeilla akupunktiota.

Seranzu, jos sinulla on luomulapsia, miksi sinua tutkitaan eikä miestä - tai onkohan hänet jo tutkittu... Onnea teille tälle taipaleelle!

Banaani, lupaa ettet unohda meitä ja tulet kertomaan kuulumisianne!!

Voikaahan kaikki hyvin!
Hillevi pp5
 
Hillevi - Mä olin onneksi yksin kotona kun eilen sain sen raivarin... :whistle: Vain kissa oli sitä todistamassa...Auttaisko tähän akupunktio :D ???

SnowWhite - Älä suotta tunne vaivautuneisuutta kun teillä on pieni ihme jo kotona..Kuitenkin uskon, että lapsettomuus EI koskaan tule meidän sydänmestä poistumaan vaikka lapsen saamme/jos saamme joten älä turhia mieti siellä :hug:
Olkaa kuitenkin superhyper onnellisia että teillä on pieni kullannuppu siellä..On niin suuri ihme :heart: ja sellaisen kun saisin niin olin maailman onnellisin :heart: :heart:

Serazu - Teretulemast joukkoomme :flower:

maijamette - Mitä?Mitä?Mitä? :LOL: Menit JO testaamaan? Voi, ystävä rakas TOTTAKAI se negaa vielä näyttää =) Voi, sua :whistle: Mulla on lugejen tilalla progesteroni-puikot jotka ovat kelakorvattavia ja mielyttävämpiä käyttää kuin luget(ei valu läheskään niin paljon)

ON - Tänään aamulla pieni häivähdys ellotuksesta...siisä hä???? sanoinki miehelle , että samanlainen olo kuin viime kerralla kun plussasin..mutta en todellakaan muista alkoiko jo pp7 vai miten..Työkaverille sanoin, niin hän muisteli että samoissa ajoissa alkoi viimeksikin..
Tiedä sitten...Voin kyllä tosin keksiä kaikki oireet kun sekin on koettu :LOL: mutta ellotusta on ilmassa...

Jannika pp7 vielä 4pvää testiin..IIK :eek:
 
Mikä teidän hoitopaikoissanne on käytäntö - testaatteko itse vai käyttekö veritestissä? Me olemme olleet kahden eri klinikan hoidoissa ja toisessa tehtiin aina ehdottomasti veritestit ja nyt tässä toisessa testaaminen tehdään kotona apteekin testillä. Mietin vain, että eikös se veritesti anna hieman tarkempaa infoa esim. siitä, onko pienintäkään kiinnittymisyritystä tapahtunut? Ja testipäivätkin tuntuvat vaihtelevan. Eka hoitopaikassamme testattiin veresta pp14 ja nykyisessä apteekintesti tehdään pp 14 (tai vaihtoehtoisesti voi mennä veritestiin pp 12).

Ja Jannikalle kiitokset lohdutuksen sanoista. Tiedän - olen ihan pöhkö! En vaan malttanut pitää näppejäni erossa tuosta testistä, kun sellainen kotoa löytyi. Että ei tosiaan ihme, kun nega napsahti. Mutta sun oireet vaikuttavat lupaavilta =) Mulla vaan särkee päätä ihan valtavasti.. aagh!

Hillevi Ymmärrän oikein hyvin eron sekundaarilapsettomuuden ja totaalisen lapsettomuuden välillä. Odotin itsekin ainokaistamme 4 vuotta! Lopulta hoidot tuottivat tulosta. Toivotaan meille kaikille piinailijoille positiivisia tuloksia!
 
Jäin eilen vastaamatta Krisin kysymykseen julkisen puolen hoitomääristä. Minäkin olen kuullut tuon, että julkisella hoitokierrosten määrä olisi max. kolme. Menen touko-kesäkuussa ns.loppupalaveriin kuulemaan tämän asian lääkärin suusta. Hoitokertoja voi kai laskea vähän eri tavoilla; meille on nyt tehty vasta kaksi hoitoa tämän sekundäärisen jutun tiimoilta eli jos tällä tavalla laskee, niin meillä voisi kai olla vielä yksi kierros mahdollinen. Minua jäi eilen hieman kaivelemaan hoitajan kamala hinku saada minut juttelemaan lääkärin kanssa vaikka sanoin, että ei meillä ole tarvetta käydä läpi menneitä hoitoja - voisikohan meillä vielä sittenkin olla mahdollisuus päästä yhteen lyhyen kaavan hoitoon...?!? No, sen kuulee sitten.

Myös se jäi joskus aikoinaan kommentoimatta, että meillä ainakaan edelliset yksityisellä puolella tehdyt hoidot eivät vaikuttaneet julkisen puolen hoitokertoihin. Meillehän tehtiin ensin yksityisellä puolella kolme ivf/icsi-hoitoa ja kaikki ne menivät metsään. Toki meille kerrottiin heti julkisen puolen hoitosuhteen alussa, että kun epäonnistuneita hoitoja on jo noin monta takana, he lupaavat meille vain yhden hoitokerran (= turha tuhlata meihin toivottomiin tapauksiin verovaroja). Tähän mennessä he ovat kuitenkin hoitaneet meitä kolme kertaa:) Eli mitä voimme tästä päätellä? Jokainen tapaus käsitellään omana tapauksenaan ja ylilääkäri viimekädessä päättää hoitomäärät. Kai niihin vaikuttaa myös osaltaan "saavutukset". Nyt meillä alkaa olla pullat aika huonosti uunissa, kun munasolumäärät ovat olleet näissä kahdessa viimeisessä hoidossa kaksi ja yksi. Tuotanto siis laskee kerta kerralta kuin lehmän häntä ja tälläistä pariskuntaa on aika vaikea enää kamalasti hoitaa:-(

Kiitos vielä teille kaikille avarasydämisille siskoille siitä, että sain olla mukana ketjussa vaikka Tikru tämän ketjun hieman toisessa tarkoituksessa aloittikin! Itse teidän kanssanne samassa tilanteessa olleena, toivon niin sydämeni pohjasta, että teille kaikille se oma nyytti suodaan :heart: En koskaan lakkaa pitämästä teille peukkuja :)
 

Yhteistyössä