30 ja risat - ESIKOISTA ODOTTAESSA (vol.6)

Voi miten söpö pieni ihminen tuo Nuppu... :heart:

Tosi kiva, että viitsit vielä päivittää listaa ainakin toistaiseksi. Minäkään en ole ilmoitellut L.A.:ta vielä. Säästelen tuonne kesäkuun lopun ultraan asti (miksi? älkää kysykö..). Tammikuun puolivälissä se about on.

Hienoa vaahtokarkki, että tulit tänne!

Kaikille loppuvaiheen jännääjille tsemppiä ja voimia tulevaan koitokseen! Harvoinpa se tulokas tulee laskettuna päivänä...Eikö se pitäisi melkein ennemmin olla laskettu kuukausi, jos ajattelee, miten harvoin osuu juuri tuolle maagiselle päivälle..? Vaikka on mulla parin tutun lapset syntyneet juuri laskettuna päivänä.
 
Sompio
Voi kuinka suloinen Nuppu! :heart:
Olipas mukava lukea synnytyskertomusta ja tarinaa alkutaipaleeltanne.
Paljon voimia ja jaksamista tuovia onnenhetkiä jatkoonkin teille!

Jännä, vaikka omasta mielestäni olen jo monta kertaa ajatellut valmistautuneen riittävästi, silti tulee koko ajan eteen kaikkea mitä vielä pitäisi miettiä ja yrittää muistaa... hankkia tai ottaa mukaan. Tutti, -pullo, korvike, nännikumit, maidonkerääjä... Vaikka kyllä mekin etukäteen ajateltiin yrittää pärjätä ilman tuttia ja pulloa. Kun asutaan korvessa metsän keskellä niin asiat olisi ehkä kuitenkin oltava varuulta valmiina, ettei kriisin keskellä sitten tarvi lähteä ajelemaan kahden tunnin reissua lähimpään markettiin :D Tai pahimmoilleen ne kriisit tietenkin pukkaa keskellä yötä, jolloin ei auta se ajomatkakaan...

iiris
Minäkin olen hypistellyt ihastuksissani äippäpakkauksen vaatteita! :) On ne pesun jälkeenkin vaan niiiiiin paljon pehmeämpiä, kuin mitkään itse ostamani tai käytetyt. Muutamat tosi tosi paljon vanhemmat, käytettynä hankitut ehkä yltävät pehmeydessään samalle tasolle.
Vauvanvaatteiden pesuun ei suositella huuhteluainetta, mutta minä olen käyttänyt sen sijaan etikkaa, joka kyllä jonkun verran auttaa pitämään kankaat pehmeämpinä.

Mulla alkaa nyt pikkuhiljaa tehdä tiukkaa tuon liikkumisen kanssa. Vaikka muuten ei hirveitä liitos- tai selkäkipuja ole, kävellessä alakerta kirjaimellisesti natisee liitoksissaan. Koiran ulkoilutus sujuu enää rauhallisesti, n. kilometrin lenkkejä, tietä pitkin kävellen. Urheilullinen ja vilkas koiramme ei aina oikein ymmärrä... :LOL:

Näillä mennään rv 38+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Duudlari:
Siispä tervetuloa kuumeilijat ja tarrasukkia joka sorkalle! Muistakaa, että ette ole yhtään sen vähemmän raskaana kuin muutkaan samoilla viikoilla olevat, vaikka onneen onkin vielä vaikea uskoa. Tunnen sen epätodellisen fiiliksen :heart:
Kiitos duudlari! :heart:
 
Onnea Sompio pikkuisesta! On mielenkiintoista lukea synnytyskertomuksia, vaikka eivät ne tietysti mua vielä henkilökohtaisesti paljon kosketa.

Mulle tulee aika erilainen synnytyskokemus joka tapauksessa eri maassa kun ollaan. Täällä moni synnyttää kotona (30% naisista) ja puolet enemmän haluaisi synnyttää, mutta heidät joudutaan viemään kesken kaiken sairaalaan. Painostusta tulee mulle, että synnyttäisin kotona, mutta en aio suostua siihen. Haluan sairaalaan. Ja haluan mahdollisuuden kivunlievitykseen. Sitäkin pitää joka välissä kuuluttaa ja katsoa, että se kirjataan mun kaikkiin papereihin. Ja siltikin kivunlievitykseen suhtaudutaan varsin negatiivisesti ja sitä joutuu kuulemma vaatimaan. :( No, ei mua todellakaan haittaa jos synnytys onnistuu ilman kivunlievitystä (parempi vain), mutta haluan sen mahdollisuuden tarvittaessa. Esim. ilokaasu on täällä lailla kiellettyä, joten kivunlievitysmahdollisuudet ovat myös kovin erilaiset. Anestesialääkäreille synnyttäjät eivät todellakaan ole tärkeysjärjestyksessä korkealla, joten epiduraalin voi saada jos sattuu olemaan lääkäri käsillä. Ja sairaalasta lähdetään heti synnytyksen jälkeen kotiin. Kiva, tulee vähän kotimaata ikävä kun näitä eroja vertailee! :)

Hyvää viikonalkua!

Mona rv 12+4
 
Kiitos kaikille :heart: Olo on todella väsynyt, mutta onnellinen :heart:
Meillä unet lyhenee koko ajan, varsinkin yöllä :headwall: Ja vastaavasti syöttöväli lyhenee, eli aikamoinen väsymys tässä on tällä hetkellä. Onneksi mies on nyt sairaslomalla siitä selästään, että hänen ei tarvitse jaksaa töissä olla ja on täällä apuna.

Mustikkasuu Niin mäkin luulin olevani valmistautunut kaikkeen. Mutta aina sitä jotain pientä keksii mitä puuttuu tai helpottaisi arkea. Meillä kanssa omalla kylällä ei ole mitään muuta kuin pari ruokakauppaa. Siksi halusin kanssa ostaa kaikkea mahdollista etukäteen. Varsinkin kun miehen selkä on välillä tosi kipeä, niin ei hän lähde tuonne marketteihin noin vain kipaisemaan.
Vaatteiden kanssa meillä tuli pienoinen ongelma, kun en ollut ostanut juurikaan 50 cm:n vaatteita. Ja kun synnytystapa-arviossa veikattiin syntymäpainoksi 3800 g niin ajattelin että ihan pikkuinen sieltä ei sitten kokonsa puolesta tule. Ja vaikka pituutta oli 52 cm, niin 56 cm:n vaatteet on tosi isoja ja housut ei meinaa pysyä jalassa. Ja mies kävi eilen Ideaparkissa ostoksilla, mutta lähes kaikki 50 cm:n vaatteet oli loppu millaisia tykkäämme käyttää. Kaikenmaailman kesävaatesettejä oli kaupat pullollaan, mutta ei tavallisia terällisiä potkuhousuja ja potkupukuja ollut juurikaan.

Oho, onpas Monalla luvassa erilaiset olot synnytykseen :eek: Mä en noilla olosuhteilla varmaan suostuisi synnyttämään :ashamed: Tsemppiä kovasti sinne ja toivottavasti saat haluamasi kivunlievitykset yms. :hug:
 
Sompio, voimia väsymyksen kanssa kamppailuun. Varmasti sitä kuitenkin jotenkin pärjää vähilläkin unilla, kun on niin ihana syy uuteen päiväjärjestykseen :heart:

Mona , kuulostaapa kovin erilaiselta siellä tuo kivunlievitys. Jotenkin olisi luullut, että juuri Hollannissa ei oltaisi kovin rajoitteisia ilokaasujen ja muiden suhteen.

Vaahtokarkki, saanko kysyä minkä kokoinen sinun hematoomasi on? Aloin vain miettimään asiaa, kun kerroit sen vuotaneen "vain" kahteen otteeseen. Minulla kun on ollut nyt vuotoa reilut kaksi viikkoa, jona aikana välissä taisi olla kaksi päivää ilman varsinaista vuotoa, tosin silloinkin oli valkovuodossa vähän väriä. Minun hematoomanihan on noin 2 cm halkaisijaltaan ja jotenkin ajattelin, että se olisi aika pieni, mutta vuotoa tuntuu silti riittävän ja riittävän.
Tänään tuli postissa aluesairaalasta kutsu hematooman kontrolliin ensi keskiviikolle. Olen tosi hyvilläni, että pääsen siirtymään tässä vaiheessa julkiselle puolelle, sillä klinikalla käyminen on kallista ja aikaa vievää.

Vaahtokarkki ja merilintu, onko teillä alkanut jo maha kasvaa? Minulla ei nimittäin mahdu enää mitkään farkut kiristämättä kiinni. Paino ei ole noussut ollenkaan, mutta jotenkin vaan alkaa vyötärö hävitä. Aika yksilöllistä näyttää olevan mahan kasvu, kun olen tuolta kuvapinosta raskauden alkupuoliskon mahoja katsellut. Minä olen hoikka ja tuntuu, että maha erottuu kohta sen verran, että asiaa ei voi pitkään edes pitää salassa.

Tirlittan 8+0
 
Sompio: joo tuli tämän vuoden pakkaus ja tykkään kovin. Vähän tuntuu vaan jotenkin tyhmältä kun oon saanut ihan tajuttomasti käytettynä tavaraa ja suurin osa tosta pakkauksesta oli silleen "turhaa". No ainakaan ei vaatteet (eikä kestovaipat) nyt lopu kesken. Mut hieno pakkaus kyllä on, tosi hieno!!

Hei mitä se hörpyttäminen oikein tarkoittaa? Siis annetaanko jostain tietyntyyppisestä mukista vai mitä? Ostin semmoisen mukin missä on semmoinen suuhun tungettava osa jossa kolme pientä reikää...menisiköhän se vauvallekin jo?

Tänään oli se synnytystapa-arvio ja pelkoni oli kyl tosi turhia. Täytyy vaan ihmetellä että aika heppoisesti ne toteaa sen että vauva mahtuu ulos.

Lääkäri ei edes arvioinut vauvan kokoa...enkä minä tyhmä muistanut sitä kysyä. Myöskin lääkärin mittaama sf-mitta oli pienempi mitä viikko sitten ja kuitenkaan se ei ole kiinnittynyt eikä mitään...:( Kaikki oli "hyvin" tarkoittaen mun tapauksessa että mitään muutoksia ei ollut.

Olis ollut kivampi kun olis ollut jotain viitteitä että synnytys käynnistyisi lähiviikkoina... Yleensä meidän neuvola-aika on 45 minuuttia. Neuvola+lääkäri meni 30 minuutissa tänään joten voitte arvata että aika pikainen käynti se oli...ehkä olis toivonut enemmän aikaa ittelleen kun nää viimeset viikot on niin rasittavia ja stressaavia...
 
Kylläpä tosiaan Monalla on erilainen tilanne kuin meillä täällä Koto-Suomessa :/ Olen monesti kyllä miettinyt, että miten toi kotona synnyttävien prosentuaalinen osuus voi olla eri maissa niin erilainen... Mutta kaipa Suomen pitkät välimatkatkin asiaan jotenkin vaikuttavat. Lähin sairaala ei kaikilla ole ihan vieressä... Mutta silti 30 %! :eek:

Sompio
Ihan kiva vinkki muuten tuo vaatekokoasia. Kävin läpi meidän vaatteet ja eihän meillä tosiaan ole kuin pari bodya ja yhdet puolipotkarit kokoa 52. Ja tulokkaan koko on arvioitu jäävän alle keskiarvon. Täytynee huomisella kaupunkireissulla yrittää löytää muutamia pienempiäkin vaatteita joukkoon.

Iiris
Olipa mukavaa, että sinunkaan synnytystapa-arvio ei ollut paha!
Se sf-mitan heitto ei välttämättä tosiaan tarkota mitään. Kaverilla on ollut raskauden aikana kolme eri henkilöä mittaajana ja pisteet käyrillä heittelee ihan miten sattuu. Kun sitten katsoo vaan yhden henkilön tekmiä mittauksia, niin ne menee aika hyvin aina tietylle tasolle käyrää...
Mulla ollut joka kerta sama mittaaja ja pisteet menee suht nätisti jonossa.

Eikä sekään ole muuten välttämättä herkkua, että arviossa sanotaan, että "joo, kaikki merkit on jo nähtävissä, tämä tulee ajoissa ulos" ja sitten ei tapahdukaan kahteen viikkoon yhtään mitään... ei siis mitään... tää on kuin jäitä polttelis! :headwall:
Tänäänkin oli neuvola, eikä mitään muutosta... *huoh*
Ja niinkun mun piti muka ottaa ihan lunkisti tämä loppuaika :LOL:

mustikkasuu 38+6
 
Tirlittan Voi olla alkuun ihan turvotusta ennenkuin maha alkaa kasvamaan oikeasti.

Iiris Hörpyttäminen on sellaista, missä vauvan suun eteen laitetaan astiassa maito ja hän itse siitä tavallaan hörppää pienen määrän. En ole vielä itse kokeillut, mutta sairaalassa näyttivät ja hyvin näytti menevän. Sairaalassa hörpyttivät ihan lääkemitan reunasta. Meillä on sellainen Ainun hörpytysmuki. Käy Ainun nettisivuilla katsomassa, en osaa linkittää :/ Mutta se on vähän sellainen desin mitan näköinen, jossa on pieni nokka. En usko, että sillä sinun mukillasi voi vielä vauvalle antaa, koska tarkoitus on, että suuhun ei tungeta mitään vaan vauva omaan tahtiin hörppii. Kallistetaan vain mukia sopivasti. Periaatteessa siihen hommaan käy tuttipullokin, josta siis tuttiosa pois.
Mulla kanssa sf-mitta vaihteli vähän mittaajasta riippuen. Mulla ainakin vatsa laskeutui aikaisemmin kuin mitä vauva kiinnittyi. Ja sitten seuraavalla kerralla olikin sf-mitta 2 cm isompi ja neukkutäti sanoi, että se riippuu ihan siitä missä asennossa vauva on. Varsinkin loppuvaiheessa sf-mitta ei kerro juurikaan mitään kuulemma.

Tänään on ollut helpompi päivä huutamisen kanssa. Yöllä tosin huusi puoli kolmeen asti, mutta nyt nukkunut päikkäreitä. Tosin nukkuuko sitten yöllä vai ei :/ Taisi olla pikkuisella vatsavaivoja, kun aamupäivä jumppailtiin, niin alkoi itku helpottaa. Minä tyhmä söin kahtena päivänä salaattia, missä oli herneitä ja paprikaa. Voi olla, että ne vaivat johtuivat siitä. Nyt jätän ruisleivän ja kaikki pois vähäksi aikaa. Huomenna tulee neukkutäti ja nähdään paljonko Nuppu on kasvanut =)
 
(.) Tosiaan, varmasti tämä on vain jotain turvotusta, sillä eihän maha nyt ihan vielä voi alkaa kasvamaan. En tosin ole mistään muualta kuin mahan kohdalta turvoksissa, joten hämäävästi vauvamahalta näyttää :)

Sompio, tulehan sitten kertomaan minkälainen oli neuvolatädin käynti.
 
Tosin perhepdissä, mutta nukuttiin kuitenkin. Herättiin vain syömään ja nukahdettiin uudestaan. Nukahti viiden aikaan päikkäreille ja siitä nukkui yhtäsoittoa aamulla puol kasiin. Tietty syötiin välillä, mutta nukahti helposti uudestaan. Pari kertaa yöllä oli sellainen tunnin tankkaus, että syötiin useamman kerran peräkkäin. Aina kun sai nukkumaan, niin hetken päästä alkoi kitinä ja maiskutus. Sitten kun oli tarpeeksi tankattu, niin jaksoi pikkuinen nukkua taas 3 tuntia putkeen. Tuntuu aika ruhtinaalliselta nuo yöunet

Kai se mun syömä salaatti, missä oli hernettä ja paprikaa teki vatsavaivoja. Ei tullut miehen kanssa kummallekaan mieleen kun salaattia tehtiin. Nyt osataan olla tarkempia. Ei tietentahtoen kyllä aiheuta tuollaista oloa enään.

Kohta tulee neukkutäti, tuun sitten iltapäivällä kirjoittamaan uudestaan, jos neiti on rauhallinen. Ensimmäistä vaunulenkkiäkin suunniteltiin tälle päivälle =)

*muoks* Mustikkasuu Niistä vaatteista vielä. Meillä ainakin 56 cm:n bodyt on ihan ok heti alusta, hihoja voi kuitenkin kääntää. Mutta housut ja potkupuvut on ongelmallisia. Ne ei meinaa pysyä jalassa. Potkupuvuissa saa potkittua jalat lahkeista pois ja on ihan kippurassa siellä vatsan päällä koko neiti.
 
Sompio, ensimmäiseksi jo hieman myöhästyneet onnittelut suloisesta pikku Nupusta! Ihmeellinen pieni ihmisen alku. Hienosti tuntuu teillä kaikki lähteneen käyntiin. Mielenkiintoista oli myös lukea tuo koko synnytyskertomuksesi, tuntuu vaan vielä niin kovin kovin kaukaiselta. Mutta hyvä homma, että ilman traumoja siitä on selvitty ja arki on alkanut hyvin kaikin puolin. Onnittelut myös hyvin nukutusta yöstä!

Mona, todellakin kylläpä voivat käytännöt vaihdella eri maissa. Toisaalta nämä ovat varmaan kovin kulttuurisidonnaisia asioita ja terveellä tavalla lapsia syntyy ympäri maailman, ainakin Euroopassa. Mutta hyvä, että mahdollisuus vaatia turvalliselta tuntuvaa apua on kuitenkin olemassa.

Tirlittan, täällä ei kyllä vatsa vielä kasva. Tuntuu, että jotain kiristystä pitäisi jo farkkujen kauluksessa tuntua, että asia tuntuisi taas todemmalta ja joku tuolla vatsassa kasvaisi. Vaikka sitten vaan turvotusta :LOL:

Hematoomasta sen verran, että minulla koko on ollut noin 1,7 x3 cm luokkaa. Hematooma sijaitsee ihan kohdun suulla, joten se on aiheuttanut kovat kivut aina vuotaessaan kun hematooman aiheuttama paine painaa siis kohdunsuuta. Tuo vuotaminen on varmaan ihan hematooman "tyypistä" kiinni. Pieni tasainenkin vuoto on käsittääkseni ihan hyväksi, koska sillä tavoin hematooma pääse tyhjenemään. Ellei sitten vuoda jostain samalla lisää. Minulla tämä taas etenee näin "kohtauksittain" eikä hematooma ole vielä hävinnyt oikein mihinkään. Joten kovin erityyppisesti voi oireilla sijainnin ja koon mukaan. Kumpikaan tilanne ei varmaankaan ole varsinaisesti parempi tai huonompi. Pääasia, että sikiö jatkaa kasvuaan.

Mustikkasuulle tsemppiä viime metreille, samoin Iirikselle. Viikot senkun hupenevat!

Merilintu, minäkin vielä pihtaan ensi viikkoon tuota LA:ta ja sairaalaa : ) Nämä alkuvaiheen pelot ovat niin hallitsevia kaikin puolin, että haluan vielä nähdä yhden ultran, jossa tyyppi on jatkanut kasvuaan, että uskon tämän olevan lopulta mahdollista.. Tosin joku laskuri antaa lasketuksi ajaksi 11.1, saas nähdä, pitääkö se arvioon asti.
 
Kiitos Vaahtokarkki :heart:

Neukkutäti kävi siis aamulla ja kaikki oli mallillaan. Nuppu oli ylittänyt syntymäpainonsa ja oli 4030 g. Syntymäpaino oli siis 4000 g. Sanoi, että on kehittynyt normaalisti ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Imetystyynynkin toi lainaan, mutta Nuppu nukkui niin sikeästi että ei päästy kokeilemaan. Päällisenkin pesin, joten sitä sitten kokeillaan huomenna. Kahden viikon päästä mennään seuraavan kerran neuvolaan, koska kaikki oli mallillaan. Mun oma hemppa ei ole kovin paljon noussut, kun sitä verta menetin niin paljon. Eli lisärautaa jatkan tässä vielä.

Vaunulenkilläkin käytiin ja Nuppu tykkäsi kyllä :heart: Reilu tunti oltiin yhteensä vaunuissa ja nukkuvana nostin sänkyyn. Ei herännyt ollenkaan vaikka kurkkasin siinä vaippaankin. Huomenna mennään uudestaan, jos ilma on hyvä.
 
Sompio, ihana kuulla vauva-arjesta, noin alkuvaiheestakin:)

Eilen illalla mietin tätä palstaa ja tuli semmoinen kysymys mieleeni kun kerta ollaan nyt kirjottajat yli kolmekymppisiä että..

Miten on itsekukin päätynyt esikoiseen näin "kypsemmällä" iällä ja mitä on ne puoltavat asiat siinä omassa itsessä/elämässä minkä kautta kokee että nyt on jotenkin valmiimpi vanhemmaksi mitä aikaisemmin:)

Aika syvällinen kysymys mutta oon itse monesti pohtinut että jos olisin saanut lapset aikaisemmin niin miten isoja ne olisi jo nyt ja millasta elämä olis jos lapset olis jo kouluikäisiä. Oma äitini tuli kuitenkin 19 v raskaaksi ja mummo taas sai jo äitini 19 v joten meillä olen aikamoinen poikkeus suvussa.

Minulla ainakin oli semmoinen tilanne että vasta nyt oli kunnollinen ehjä parisuhde ja häätkin pari vuotta sitten. Opinnot oli kohtalaisen hyvällä mallilla ja töitäkin oli, vaikka pitkään teinkin määräaikaisuuksia. Viime kesänä mieheni kanssa päätimme antaa jo lapselle mahdollisuuden ja aika onnekkaasti parin kk:n jälkeen se onnistuikin. Mutta silti on tämä raskaus ollut henkisenä prosessina todella iso ja vaativa asia käydä läpi, ehkä just senkin takia että on pikkasen kypsempi henkisesti näin vanhempana.

Mulla tuli tammikuussa myös 10 vuotta täyspäiväisessä työelämässä vastaan ja ajattelin silloin että nyt olisi ihan sopiva aika pitää pieni tauko - toisaalta nyt on myös tilanne missä olisi pitänyt satsata entistä enemmän työelämään mutta eiköhän sitä nyt voi muutamalla vuodella siirtää.

Millaisia ajatuksia teillä?

Ok, mulla on niin tylsää täällä äitiyslomalla kotosalla yksikseni että ajatukset pyörii ties missä;)

Iiris ja pikkuinen joka on nyt 37+2
 
Edelleen yhtenä kappaleena odotellaan :whistle:

Tirlittan
Kyllä minullakin maha alkoi tosi aikaisessa vaiheessa antamaan jotain merkkejä tulevasta kasvatteluvaiheesta. Lähinnä oli varmaan turvotusta, mutta selvästi farkkujen vyötärö alkoi kiristämään... Onni oli nykyinen väljähkö tunikamuoti, johon saattoi hyvin "piiloutua", eikä tarvinnut töissä ja kavereille ihan heti kuuluttaa raskauttaan.

Iiris
Minulla on varmaankin ihan perinteiset syyt vaikuttaneet perheen perustamiseen tällä iällä: opiskelut, työkuviot, vakiintunut & turvallinen parisuhde ja myös se kuuluisa "biologisen kellon" tikitys. Loppujen lopuksi ikä alkoi olla sellainen, että omasta mielestäni oli aika tehdä päätös suuntaan tai toiseen; joko perheen perustamisesta tai lapsettomaksi jäämisestä. Vaikka mulla ei mitään varsinaista vauvakuumetta koskaan tullutkaan, niin ehdottomasti lapsettomaksikaan en halunnut nyt tehtävillä valinnoilla tulevaisuuttani ratkaista. Nyt jälkikäteen, hormonien tehtyä tehtävänsä, on helppo todeta, että päätös oli enemmän kuin oikea ;)
Meillä on suvussa sama tilanne, kuin teillä: isoäitini oli 18, kun sai äitini ja äitini ehti juuri täyttää 19 ennen minun syntymääni. Mutta onhan ne ajat muutenkin muuttuneet... Ei opiskeltu niin pitkään ja vakituisen työsuhteen saaminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus.


Taidankin tästä lähteä taas kaivamaan mustikoita pakkasesta... :p
Jospa tällä kertaa syntyisi lapsentulopiirakkaa!

mustikkasuu
rv 39+3
 
Moikka, menipä viikko nopeasti kesää odotellessa...
Täällä on ollut monia kiintoisia pohdiskeluja.

Monalle: on varmasti jännittävää synnyttää erilaisessa (synnytys)kulttuurissa. Ymmärrän hyvin, että haluat tehdä siellä selväksi halusi kivunlievitykseen ym. Itse kuulun niihin, joiden mielestä PERIAATTEESSA kotisynnytys kuulostaa "tosi kivalta" ja luonnolliselta, mutta todellisuudessa en myöskään itse uskaltaisi siihen ryhtyä ja tulen todellakin haluamaan kaikki mahdolliset tropit kivunlievitykseen, jos vain vähänkään siltä näyttää.

iiris77: lapsentekoon näin "myöhään" vaikutti mulla eniten korkeakouluopinnot ja ero pitkäaikaisesta suhteesta lähempänä kolmeakymppiä. Onneksi en aiempien kahden pidemmän aikuisiän seurustelusuhteen aikana ryhtynyt "lapsentekoon", sillä vasta kolmas kerta toden sanoi. Vasta nykyisen mieheni kanssa koin haluavani lapsia (kenties biologisella kellolla on myös pieni osuus asiassa). Oikeasti aiemmissa suhteissa lasten hankkiminen ei käynyt mielessäkään. 32-vuotias olin, kun lapselle annettiin mahdollisuus tulla, mutta eipä se sitten meillä heti onnistunutkaan. Koitan ajatella nyt niin, optimistisesti, että saimme tämän lapsettomuuden aikana toisaalta mieheni kanssa viettää "jatkoaikaa" kaksin. On matkusteltu paljon ja vietetty PALJON kahdenkeskistä aikaa, käyty festareilla, konserteissa, ravintoloissa, valvottu myöhään ja juotu punkkua. Toivottavasti tästä pääomasta on hyötyä sitten kun pienen lapsen kanssa kahdenkeskinen aika on kortilla. Toki jos lapsi olisi heti tullut, hän olisi jo 2-vuotias...eikä tämä lapsettomuusaika ole henkisesti ollut aina kovinkaan helppoa, kun punkun juomisesta on saattanut tulla syyllisyyttä ja piikitetyt hormonit aiheuttaa vaikka mitä raivokohtauksia. Pointti on kuitenkin se, että lopulta (jos ja kun meitä todella viimein onnisti) olen siinä mielessä fatalisti, että ajattelen kaiken KUULUNEEN mennä näin. En siis haluaisi muuttaa mitään. Siltä nyt tuntuu. Olen myös pohtinut sitä, että onko uuteen lapsiarkeen sopeutuminen vaikeampaa 30 ja risat kuin 20 ja risat. Toisaalta nyt on elänyt tosi pitkään "villiä ja vapaata" elämää, ilman todellisia sitovia tekijöitä. Onko muutos isompi kriisi nyt kuin nuorempana? Toisaalta 20 ja risat tilanteessa saattaisi kokea, että joitain menoja on jäänyt vielä menemättä ja asioita kokematta. Nyt minulla ei ole YHTÄÄN sellainen olo.

*muoks* tulee näköjään romaani, joten jatkan seur. viestissä, kun aina välillä olen näitä pitkiä viestejä kadotellut bittiavaruuteen
 
tirlittan: kyllä mullakin on farkunnappi jo alkanut kiristää ja olen käynyt housuostoksillakin (matalalantioiset farkut ja joustovyötäröiset haaremihousut). Turvotukselta se mulla kyllä (valitettavasti) :p näyttää. Nättiä vauvamahaa saa vielä odotella. koska olet hoikka, sulla saattaa se vauvamaha kyllä oikeasti alkaa nätisti näkyä aiemminkin. Mulla on valitettavasti tullut tässä pulentoista vuoden aikana pientä vatsamakkaraa, joten eipä tuo vielä muulta näytä. hiukan korpeaakin se, että olin itsekin ennen hoitojen alkamista hoikka, mutta parissa vuodessa on tullut 10 kiloa lisää ja nyt olenkin siellä normaalipainon ylärajoilla. kauheasti en välittäisi raskauskiloja kerryttää...hei! turhamainen ajatus! Pidän sitä pelkästään hyvänä, sillä olen ollut aika muiden asioiden piinaama kyllä tämän alkuraskauden.

Pakko tunnustaa, että juuri kun olen päässyt listeria- ja toksoplasmoosivaaran kanssa jonkinlaiseen päänsisäiseen tasapainoon hetkeksi (taustalla pari ruokahepulia viime ajoilta:fetajuustoa buffet-salaatissa, ajattelemattomuutta, ja yksi itse tehty caecar-salaatti parmesanjuustolla, sama juttu), tämän päivän Hesari uutisoi sikainfluenssa rynnistävän Suomeen tod. näk. ensi syksynä ja talvena ja olevan erityisesti vaaraksi riskiryhmille kuten RASKAANAOLEVAT! Voi prkl. Samaisessa lehtijutussa mainitaan, että 1/4 suomalaisista tän hetken arvion mukaan siihen sairastuisi ja että vastaava epidemia oli viimeksi Suomessa 1950-luvun aasialainen!!! No nytkö se tauti tulee juuri silloin kun MINÄ olen raskaana!? oli kieltämättä ensimmäinen ajatus. Jutussa vielä mainitaan, että nuoriso tulee tod. näk. sairastamaan eniten ja satun olemaan nuorten parissa töissä. Tämä on siis ollut tämän päivän huolenaihe:ashamed:. Mua saisi mieluusti rauhoitella ;) Olen kyllä itse koittanut ajatella, että tuo on vasta ennuste eikä vielä oikeasti tiedetä, miten kyseinen virus (joka onneksi on jo laimentunut alkuperäisestä ) sitten lopulta etenee.

Paljon liikkuu siis tänään täällä päässä. Pakko vielä mainita tuohon ruoka-asiaan, että PYRIN minimoimaan kaikki ruokastressit välttämällä kaikkia mahdollisia suosituksissa olevia asioita. Tiedän, että todennäköisyydet ovat monessa tapauksessa pienet, mutta teen sen oman pääni takia. Holittomuus on myös tietysti itsestäänselvyys. Kenties sitä tilkan viiniä voi maistaa sitten kun raskaus on paaaljon pitemmällä. Nyt olen oikeasti ollut juomatta jopa kamomillateetä, kun en ole vielä päättänyt onko se "yrtti" vai ei. :ashamed: Kaipa sitä sentään voisi juoda, eikö kamomilla tunneta juuri rauhoittavasta vaikutuksesta? Sitä siis tänne! :LOL:

Sompio: tosi kiva kuulla vauva-arjen kuulumisia ja että jo hiukan olet saanut nukuttuakin, vaikka varmasti on väsyttävää tuo alku.

Mustikkasuu: makoisia piirakkahetkiä ja toivottuja vaikutuksia! :D

vaahtokarkki: milloin sulla on np-ultra? Mulla on vasta juhannuksen jälkeen...

Kaikille kivaa sunnuntaita!
Tulipa täältä tällä kertaa täyslaidallinen... :p
 
Laitetaan täältäkin täyslaidallinen, kun on ollut niin hyviä pohdintoja :LOL: Lisää vaan hyviä keskustelunavauksia Iiris!

Oikeastaan voisin toistaa osittain Merilinnun tarinaa. Olen itseasiassa suurimman osan aikuisiästä ollut parisuhteessa, mutta vasta lopulta nyt 30+ ikäisenä löytänyt sen todellisen toisen puolikkaani, ihmisen, jonka kanssa kaikki asiat perheestä alkaen tuntuvat tosi luonnollisilta tavoitella. Perinteistä vauvakuumetta en ole varsinaisesti kokenut, mutta nyt se vaan on tuntunut maailman luonnollisemmalta asialta. Meille lapsi oli tervetullut alle vuoden yhdessäolon jälkeen, mutta sitäpä ei tullutkaan ja nyt on kaksi vuotta sitten harjoteltu luomuna ja yhdessä klinikan kanssa, että tänne päästiin. Siinä ajassa on tietysti ehditty tehdä ja touhuta kaikkea mahdollista aktiivisesta matkailusta todella leppoisaan arkeen kaksin. Minä ajattelen sitä taas niin, että kaiken tämän yhdessä tekemisen jälkeen malttaa sitä keskittyä nyt rauhassa tähän tulevaan pienempään elämänpiiriin. Meillä on ollut koulutus ja työasiat mallillaan jo pitkään, joten se ei ole ollut rajoittava tekijä ollenkaan. Mutta voisin todeta edelleen samoin, että uskon toisaalta (vaikka usko on ollut tässä projektissa koetuksella), että juuri näin asioiden on pitänyt mennä.

Täällä ei muuten housut kiristä. Paino on hieman noussut, mutta mahassa ei varsinaisesti tunnu mitään.. Sitä jo oikeastaan kaipaisi, siis jotakin näkyvää merkkiä kun ei ne rinnatkaan ole vielä paisuneet..

Merilintu, meillä np-ultra myös juhannuksen jälkeisellä viikolla. Perjantaina klinikan lääkäri tosin väläytti, että mitään niskapussia ei näy. Kävimme siis jälleen kontrollissa hematoomasta.

Tirlittan, olitkos vielä tarkemmassa seurannassa sen hematooman suhteen vai pidetäänkö sitä sulla enää niin pienenä riskinä, ettei tarvitse mitään erityistarkastusta?

Mustikkasuulle hyviä piirakkaharjoituksia!

Tsemppiä ja juhannuksen odottelua kaikille!
 
Hyvää viikonalkua kaikille! Toivottavasti on rentouttava viikonloppu takana kaikilla!

Me siivoiltiin (pesin jopa ikkunat!), syötiin intialaista -ja käytiin uimassa (josta olen aivan innoissani!). Vihdoin tuo loputon uupumus on väistynyt ja voin jopa varovasti urheilla ilman, että kaadun jälkeenpäin puolikuolleena sänkyyn. Kunto on kyllä aivan romahtanut, mutta eilen tein itselleni raskausajan kuntosuunnitelman sisältäen joogaa, painoharjoittelua ja uimista. :) Löysin uuden, kivan uimahallin, jonne ajattelin ostaa sarjakortin. Mies lähtee viikonloppuisin mukaani, joten on kiva kun voidaan urheilla vähän 'yhdessä'. Eli elämänpiiri alkaa taas laajentua kotisohvan ulkopuolelle. ;)

Mä en varsinaisesti koe olevani liikkeellä erityisen kypsässä iässä lapsen suhteen, sillä suurin osa meidän ystävistä on vielä lapsettomia -ja sinkkujakin. On meillä näitäkin ystäviä, jotka odottavat vauvaa, mutta täällä me olemme kutakuinkin ainoat. Tuntuu, että olemme suorastaan ajoissa liikkeellä! :D

Meillä päätökseen lapsesta juuri nyt vaikutti ennen kaikkea mun vauvakuume. Mies oli ajatukselle avoin ja on itsekin aina halunnut (monta) lasta, mutta halusi ajatella järkevästi ja 'ajoittaa' lasta sopivaan kohtaan. Mä taas olin aina sitä mieltä, että työasioista ja muista riippumatta lapselle annetaan lupa tulla sitten kun siltä tuntuu. Ajattelin vain, että kaikki muut asiat järjestyvät kyllä.. Mulla oli kova ja kaikennielevä 'lapsikuume' parisen vuotta (alkoi heti tavattuamme). Jotenkin tiesin, että tässä on nyt se mies, jonka kanssa haluan perheen perustaa ja kuumeilu alkoi siltä istumalta. :)

Tiesin aina, että haluan lapsia, mutta aiempien suhteiden aikaan tunsin olevani vielä ihan raakile. Lapsi ei olisi mitenkään sopinut jatkuvaan reissaamiseen, ulkomailla opiskeluun ja asumiseen ja vilkkaaseen seuraelämään... :) Huomasin viime vuonna yhä nauttivani rinkka selässä reissatessamme, mutta olisin voinut vaihtaa sen kotielämään vauvan kanssa (ja tämä on paljon multa -suorastaan radikaalia!). Koko viime vuoden ajan itse asiassa huomasin saavani yhä vähemmän iloa tästä vain minuun ja meihin keskittyneestä elämästä, josta olin ennen niin nauttinut.. Joten aika on todellakin kypsä. Mies ajattelee asioista eri tavalla, mutta ilokseni pääsimme samaan pisteeseen ja nyt olemme tässä odotuksessa molemmat täysillä mukana.

Mies on meillä, hieman yllättäen, se, joka vahtii tarkemmin mun syömisiä. Itse olisin jopa voinut hieman relata joidenkin juttujen suhteen, mutta mies haluaa pelata kaikin puolin varman päälle. Edes särkylääkettä en ole tänä aikana siis ottanut! :) Hän huolehtii koko ajan saanko ruoasta tarpeeksi rautaa, vahtii että napsin omegani ja kyselee syömisistäni.

Niin, kyllä siis periaatteessa ymmärrän sen kotisynnytyksen vedon, mutta mulle sairaala on se paikka, joka on se kaikkein turvallisin paikka ja jossa on paras mahdollinen hoito heti käsillä. Sairaala ei ole koskaan tuntunut musta kliiniseltä ja kylmältä paikalta, vaan juuri sellaiselta, jossa on kaikki paras tietotaito ja asintuntevat ihmiset. Varmaan johtuu siitäkin, että isäni on lääkäri... Joten muhun nuo paikalliset vakuuttelut siitä kuinka mukavaa ja rauhoittavaa on kotona synnyttää, ei oikein tehoa. Mä kun tunnen oloni rauhallisimmaksi ja rennoimmaksi ajatellessani, että synnytän sairaalassa.

Anteeksi tämä pitkä omanapainen viesti! Jatkan myöhemmin lisäkommenteilla..

Hyvää maanantaita kaikille!
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille =)

Omalla kohdallani lapsenteko tuli ajankohtaiseksi vasta kolmekymppisenä ihan siitä syystä, että vasta silloin tapasin miehen, jonka kanssa oikeasti halusin jakaa elämäni. Työ- ja muut asiat olivat kummallakin jo silloin hyvin vakaalla pohjalla. Perheen perustaminen oli meille kummallekin itsestään selvää ja lapsi sai luvan tulla jo 7 kk seurustelun jälkeen. Jälkeenpäin se tuntuu hyvin lyhyeltä ajalta, mutta kun aikaa lopulta kuluikin pari vuotta ennen kuin tulin raskaaksi, niin olen tosi tyytyväinen, että emme jääneet alussa empimään. Ja emme kyllä ole katuneet muutenkaan! Suhde on edelleen juuri sellainen, jossa kumpikin tuntee olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi.
Minäkin ajattelen nyt, että asioiden kuului mennä juuri näin. Näillä kahdella vuodella oli jokin tarkoituksensa ja suhteemme on sinä aikana kasvanut ja lujittunut.

Vaahtokarkki, kyllä hematoomaani seurataan. Keskiviikkona on aika ultraan, edellisestä ultrasta on silloin kaksi viikkoa. Kuinka usein sinun on pitänyt käydä ultrassa?
 
Hohhoijaa! |O
Sori, nyt tulee tuskastelua:
Ei enää oikein tiedä, mitä tässä tekisi... Pitkäksi käy viikolla aika päivisin. Kelit on ollu tosi surkeet, joten ei ulkonakaan oikein ole kiva oleskella. Koirakin on ihmeissään, kun tulee vaan vaelleltua ympäri taloa ja pohdiskeltua syntyjä syviä millon missäkin istuskellen. Oon jo lukenut kirjoja monen vuoden edestä ja alkaa sekin tökkiä. Samoin käsityöt... Netissäkään ihan kokopäivää viittis roikkua...

Mutta eihän tätä kyllä enää onneksi kauan voi kestää... eihän? :kieh:

mustikkasuu rv 39+5
 
Mustikkasuulle tsemppiä lopun aikoihin :D :wave: ! Jos vauvan vaatteet ja varusteet on kaikki valmiusasemissa, suosittelen tekemään ruokaa pakastimeen ja vaikkapa leipomaankin jotakin, mistä itse pitää. Nimimerkillä "yllätyin totisesti kuinka vähän aikaa vauvan syntymän jälkeen jäikään kotihommille". Tissitakiaispoika viihtyi rinnalla ekat kolmisen kuukautta aivan koko ajan, ja niinpä meikäläinen makoili imetysasennossa sohvalla päivät pitkät eikä ruuanlaittoon kyllä ehtinyt - tai sitten ei jaksanut, kun vauva nukkui. Rinkelit ja mehu eivät ole parasta imetysruokaa, voin kertoa :ashamed: .

Kovasti tsemppiä muillekin 30+ esikoisen odottajille, olen tätäkin pinoa vähän niinkuin kotipinona seurannut kun nämä (kuumeilusta alkaen) ovat olleet ensimmäisiä nettikeskustelujani ikinä - ja näin valtavan tärkeistä asioista!

~Tiila, poika 1v2kk ja masukki rv 22+0 :heart:
 

Yhteistyössä